Suomen presidentinvaali 1994

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen presidentinvaali 1994
Suomi
1988 ←
 16. tammikuuta 1994 (1. kierros)
6. helmikuuta 1994 (2. kierros) 		→ 2000
  Martti Ahtisaari Elisabeth Rehn
Ehdokas Martti Ahtisaari Elisabeth Rehn
Puolue Sosiaalidemokraatit Ruotsalainen kansanpuolue
Äänet 1 723 485 1 476 294
Kannatus 53,9 % 46,1 %

Presidentti ennen vaaleja

Mauno Koivisto
Sosiaalidemokraatit

Uusi presidentti

Martti Ahtisaari
Sosiaalidemokraatit

Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna
Laki ja julistukset

Muut sopimukset

Toimeenpanovalta
Tasavallan presidentti

Valtioneuvosto

Keskushallinto

Aluehallinto

Paikallishallinto

Lainsäädäntövalta

Eduskunta

Valiokunnat

Tuomiovalta
Yleinen tuomioistuin

Hallintotuomioistuin

Erityistuomioistuin

Syyttäjälaitos

Laillisuusvalvonta ja tarkastus

Tarkastus

Valtuutetut

Suomen Pankki
Muut toimielimet

Talousarvion ulkopuoliset rahastot

Muut julkisoikeudelliset rahastot

Julkisoikeudelliset laitokset

Julkisoikeudelliset säätiöt

Vaalit
Oikeus

Hallintolainsäädäntö

Koulutus

Politiikka
Ulkosuhteet
Muu julkishallinto

Hallinnollinen aluejako

Ensimmäisen kierroksen tulokset
  Martti Ahtisaari
  Elisabeth Rehn
  Paavo Väyrynen
  Keijo Korhonen

Suomen presidentinvaali 1994 oli ensimmäinen uudistetun valtiosäännön mukainen suora kansanvaali, jossa tasavallan presidentiksi valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ehdokas, valtiosihteeri Martti Ahtisaari.[1] Koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella 16. tammikuuta 1994 vaadittua yli puolta annetuista äänistä, 6. helmikuuta järjestettiin toinen kierros SDP:n Ahtisaaren ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ehdokkaan, puolustusministeri Elisabeth Rehnin välillä.

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden nimeämää ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten nimeämää ehdokasta. Puolueiden nimeämät ehdokkaat olivat Martti Ahtisaari, Sulo Aittoniemi, Claes Andersson, Raimo Ilaskivi, Elisabeth Rehn, Toimi Kankaanniemi ja Paavo Väyrynen. Valitsijayhdistysten ehdokkaat olivat Keijo Korhonen, Eeva Kuuskoski, Pekka Tiainen ja Pertti Virtanen.

Vaalien toiselle kierrokselle Ahtisaari ja Rehn lähtivät suunnilleen tasaveroisina. Heidän keskinäistä kamppailuaan pidettiin kuitenkin melko värittömänä ja laimeana, koska molemmat olivat monista keskeisistä asioista samaa mieltä. Kumpikin kannatti näkyvästi muun muassa Euroopan yhdentymistä ja Suomen EU-jäsenyyttä.

Vaalissa äänesti ennakkoon noin 1,3 miljoonaa suomalaista eli noin 31 prosenttia äänioikeutetuista.[2]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansainvälispoliittinen toimintaympäristö mullistui Mauno Koiviston jälkimmäisen presidenttikauden aikana. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja entiset rautaesiripun takaiset Itä-Euroopan kansandemokratiat suuntautuivat kohti länttä. Saksat yhdistyivät lokakuun alussa 1990, kun niin aineelliseen kuin henkiseenkin vararikkoon ajautunut Itä-Saksa putosi Länsi-Saksan syliin. Suomi mitätöi Pariisin rauhansopimuksen vanhentuneiksi katsomansa määräykset syyskuussa 1990 yhteisymmärryksessä sopimuksen toisten osapuolien Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Baltian maat itsenäistyivät vuoden 1991 aikana, Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 1991 lopussa ja Suomi tunnusti itsenäisiksi julistautuneet entiset neuvostotasavallat sisäisessä kaaoksessa ollutta Georgiaa lukuun ottamatta. YYA-sopimuksen todettiin rauenneen Suomen ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän keskinäisellä noottien vaihdolla tammikuussa 1992. Keväällä 1992 Suomi jätti Ruotsin esimerkin mukaisesti jäsenhakemuksen Euroopan yhteisölle.[3]

Tasavallan presidentin valinta suoralla kansanvaalilla oli osa eduskunnan vuonna 1991 hyväksymää valtiosääntöuudistusta. Eduskunta ja puolueet tunsivat epäluuloja uutta vaalitapaa kohtaan. Vaikka presidentillä oli ollut itsenäinen ja riippumaton asema, puolueiden vaikutusvalta presidentin valinnassa oli ollut vahva. Presidentin olivat valinneet valitsijamiehet tai muutamassa poikkeustapauksessa eduskunta. Toimittaja Unto Hämäläisen luonnehdinnan mukaan takavuosien presidentinvaaleissa oli ollut 200–300 peluria, mutta vuoden 1994 vaalissa heitä oli runsaat kolme miljoonaa. Vuonna 1988 oli ainoaksi jääneen kerran ollut käytössä kahden äänestyslipun vaali, jolloin kansalaiset äänestivät toisella lipulla suoraan presidenttiehdokasta ja toisella valitsijamiestä. Istuva presidentti Mauno Koivisto ei suuresta kansansuosiostaan huolimatta tullut valituksi suoraan, vaan valitsijamiehet valitsivat hänet toiselle virkakaudelle. Vuoden 1994 vaalin suuri äänestysaktiivisuus osoitti kansalaisten hyväksyneen uuden vaalitavan; vaalin jälkeen tehdyissä mielipidetiedusteluissa kritisoitiin lähinnä puolueiden esivaalia, valitsijayhdistysten ehdokasasettelua ja vaalikampanjan kestoa.[4]

Tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen presidentinvaalin 16. tammikuuta ja 6. helmikuuta 1994 tulokset
Ehdokas Puolue 1. kierros 2. kierros
Ääniä % Ääniä %
Martti Ahtisaari Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP 828 038 25,9 1 723 485 53,9
Elisabeth Rehn Ruotsalainen kansanpuolue RKP 702 211 22,0 1 476 294 46,1
Paavo Väyrynen Suomen Keskusta KESK 623 415 19,5
Raimo Ilaskivi Kansallinen Kokoomus KOK 485 035 15,2
Keijo Korhonen Valitsijayhdistys 186 936 5,8
Claes Andersson Vasemmistoliitto VAS 122 820 3,8
Pertti Virtanen Valitsijayhdistys 95 650 3,0
Eeva Kuuskoski Valitsijayhdistys 82 453 2,6
Toimi Kankaanniemi Suomen Kristillinen Liitto SKL 31 453 1,0
Sulo Aittoniemi Suomen Maaseudun Puolue SMP 30 622 1,0
Pekka Tiainen Valitsijayhdistys 7 320 0,2
Yhteensä 3 195 953 100 % 3 199 779 100 %

Lähde: Tilastokeskus[5]

Tulokset maakunnittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maakunta Martti Ahtisaari Elisabeth Rehn Paavo Väyrynen Raimo Ilaskivi Keijo Korhonen Claes Andersson Veltto Virtanen Eeva Kuuskoski Toimi Kankaanniemi Sulo Aittoniemi Pekka Tiainen Äänestäjien määrä Äänet Hyväksytyt äänet Hylätyt äänet
Etelä-Savo 30 504 17 135 29 499 14 868 5 772 1 743 2 761 2 769 1 671 1 002 116 135 687 108 155 107 840 315
Pohjois-Savo 38 037 27 176 44 201 16 950 13 950 5 496 3 843 4 639 1 717 1 495 316 199 494 158 201 157 820 381
Pohjois-Karjala 31 990 14 250 25 274 13 781 10 025 1 874 2 886 3 415 1 601 1 089 181 136 007 106 645 106 366 279
Kainuu 7 824 4 659 13 857 4 039 24 056 2 501 981 1 105 377 247 161 72 982 59 957 59 807 150
Uusimaa 202 936 243 119 57 044 140 850 26 165 31 382 23 520 17 527 4 592 4 284 1 735 903 287 754 803 753 154 1 649
Itä-Uusimaa 13 177 24 561 5 358 5 706 1 518 1 332 1 344 874 335 314 115 65 497 54 712 54 634 78
Varsinais-Suomi 73 468 56 595 44 454 49 355 13 077 12 212 8 336 10 803 1 864 2 665 950 333 960 274 512 273 779 733
Kanta-Häme 33 321 18 841 15 919 19 729 4 801 3 500 3 631 2 452 1 036 1 376 230 127 679 105 206 104 836 370
Päijät-Häme 35 014 26 667 17 546 23 756 6 087 3 992 3 886 2 823 1 533 1 395 278 154 166 123 328 122 977 351
Kymenlaakso 40 345 25 766 19 484 19 627 5 226 2 931 4 432 2 688 1 148 1 204 175 152 635 123 379 123 026 353
Etelä-Karjala 27 759 15 972 20 035 13 961 3 964 1 439 2 855 2 085 1 113 836 97 110 687 90 418 90 116 302
Keski-Suomi 46 265 22 417 40 026 17 147 11 120 6 962 5 254 5 049 3 599 1 542 242 197 538 160 106 159 623 483
Etelä-Pohjanmaa 19 690 12 209 55 281 21 312 7 103 2 396 3 704 2 401 2 055 1 545 185 152 638 128 185 127 881 304
Pohjanmaa 20 403 53 428 15 792 9 506 2 625 3 409 1 925 1 542 1 135 413 143 131 449 110 572 110 321 251
Satakunta 45 678 22 245 31 366 26 590 9 113 8 451 4 744 3 772 1 791 2 085 321 191 434 156 661 156 156 505
Pirkanmaa 75 410 52 243 36 611 50 508 15 933 14 547 11 460 7 260 2 916 5 714 982 333 374 274 420 273 584 836
Keski-Pohjanmaa 7 941 8 250 17 017 4 045 2 858 1 415 1 278 889 619 585 52 52 894 45 081 44 949 132
Pohjois-Pohjanmaa 43 990 26 725 76 278 19 987 16 637 9 274 5 658 5 984 1 427 1 835 493 252 472 208 853 208 288 565
Lappi 26 543 12 856 54 862 10 177 6 200 7 174 2 806 3 543 674 839 474 151 563 126 563 126 148 415
Ahvenanmaa 1 412 10 459 862 148 49 108 16 80 59 14 6 18 885 13 270 13 213 57
Lähde: European Election Database (Arkistoitu – Internet Archive)

Toinen kierros

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maakunta Martti Ahtisaari Elisabeth Rehn Äänestäjien määrä Äänet Hyväksytyt äänet Hylätyt äänet
Etelä-Savo 56 904 50 551 135 687 107 966 107 455 511
Pohjois-Savo 85 218 72 608 199 494 158 527 157 826 701
Pohjois-Karjala 61 239 45 910 136 007 107 648 107 149 499
Kainuu 31 190 24 944 72 982 56 521 56 134 387
Uusimaa 405 872 350 232 903 287 759 479 756 104 3 375
Itä-Uusimaa 24 445 30 795 65 497 55 409 55 240 169
Varsinais-Suomi 156 749 118 022 333 960 276 025 274 771 1 254
Kanta-Häme 61 193 44 596 127 679 106 316 105 789 527
Päijät-Häme 71 546 52 574 154 166 124 720 124 120 600
Kymenlaakso 74 898 50 008 152 635 125 440 124 906 534
Etelä-Karjala 50 667 39 902 110 687 91 008 90 569 439
Keski-Suomi 93 637 65 665 197 538 160 106 159 302 804
Etelä-Pohjanmaa 46 706 76 407 152 638 123 899 123 113 786
Pohjanmaa 41 265 71 028 131 449 112 656 112 293 363
Satakunta 94 844 62 493 191 434 158 070 157 337 733
Pirkanmaa 164 619 109 400 333 374 275 349 274 019 1 330
Keski-Pohjanmaa 18 144 25 977 52 894 44 332 44 121 211
Pohjois-Pohjanmaa 104 482 101 687 252 472 207 109 206 169 940
Lappi 67 196 55 695 151 563 123 570 122 891 679
Ahvenanmaa 2 531 11 450 18 884 14 028 13 981 47
Lähde: European Election Database (Arkistoitu – Internet Archive)

Ehdokasasetelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden asettamaa ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten asettamaa ehdokasta. Ehdokkaiden valinnassa oli poikkeuksellista se, että puolueiden järjestämiin esivaaleihin saivat ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen kerran osallistua muutkin kuin puolueen jäsenet. Tämä toi ehdokasasetteluun yllättäviä ja ennakoimattomia piirteitä. Näkyvintä tämä oli SDP:n esivaalissa, jossa politiikan ulkopuolelta tullut valtiosihteeri Martti Ahtisaari voitti yllättäen puolueen entisen puheenjohtajan ja moninkertaisen pääministerin Kalevi Sorsan. SDP:n ulkopuolisten äänestäjien uskottiin auttaneen Ahtisaaren voittoon. Samankaltainen tilanne koettiin Kansallisessa Kokoomuksessa, jossa puolueen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen hävisi eläkkeelle jääneelle Helsingin ylipormestarille Raimo Ilaskivelle.

Suomen Keskustan ehdokas oli entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, Suomen Maaseudun Puolueen kansanedustaja Sulo Aittoniemi, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Claes Andersson, Suomen Kristillisen Liiton puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen puolustusministeri Elisabeth Rehn. Eduskuntapuolueista Liberaalinen Kansanpuolue ja Vihreä liitto eivät asettaneet vaaliin omia ehdokkaita. Valitsijayhdistysten ehdokkaina olivat entiset keskustalaiset ministerit Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski, tutkija Pekka Tiainen sekä psykologi ja muusikko Pertti Virtanen. Helsingin vaalipiirin keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokasasettelun marraskuun lopussa 1993.

Presidentinvaalin aikaan oli tulossa ajankohtaiseksi Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Presidenttiehdokkaista jäsenyyttä kannattivat varauksetta Ahtisaari ja Rehn, eräin varauksin Ilaskivi, Kuuskoski ja Väyrynen. Muut ehdokkaat – erityisen jyrkästi Korhonen ja Tiainen – vastustivat jäsenyyttä. Kaikki ehdokkaat kannattivat neuvoa-antavaa kansanäänestystä jäsenyydestä, mutta äänestyksen tulosta haluttiin pitää sitovana. EU-jäsenyyden vastustajat torjuivat myös Suomen jäsenyyden sotilasliitto Natossa ja ns. rauhankumppanuuden sen kanssa, kun taas EU-jäsenyyden puoltajat halusivat jättää portin auki mahdolliselle Nato-yhteistyölle. Useimmat ehdokkaat kannattivat laajoja presidentin valtaoikeuksia, mutta Andersson ja Kuuskoski olivat valmiita merkittäväänkin valtaoikeuksien supistamiseen.[4]

Ehdokkaiden keskinäinen väittely ja vaaliin liittynyt julkinen keskustelu ajautuivat kuitenkin useaan otteeseen sellaisiin seikkoihin, joilla ei ollut mitään tekemistä presidentin tehtävien ja itse presidentinvaalin kanssa. Syksyllä 1993 julkaisemassaan kirjassa Paavo Väyrynen syytti Martti Ahtisaarta YK:n alaiseen, Helsingissä toimineeseen Wider-instituuttiin liittyneiden taloudellisten epäselvyyksien salailusta. Ahtisaari kiisti kiivastuneena Väyrysen syytökset, mutta keskustelu instituutin ympärillä jatkui koko syksyn. Pari kuukautta kestäneen väittelyn jälkeen Väyrynen ja Ahtisaari pääsivät Väyrysen julkisessa kirjeessään ehdottamaan sovintoon. Keskustelua kuumensi osaltaan Pentti Sainion kirja Operaatio Ahtisaari, jossa Ahtisaarta kohdeltiin armottomasti. Kirjan innoittamana tehtiin selvityspyyntöjä oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta nämä totesivat Ahtisaarta vastaan esitetyt syytökset aiheettomiksi.[4]

Muuta vuoden 1994 presidentinvaaliin liittyvää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vuoden 1994 presidentinvaalista lähtien tasavallan presidentti on voinut olla toimessaan vain kaksi peräkkäistä kautta. Koska laki muutettiin Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella, hän olisi voinut halutessaan pyrkiä kolmannelle kaudelle. Koivistoa myös esitettiin ehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi ja esitti perusteluksi halun yhdenvertaisuuteen seuraajiensa kanssa.
  • Pertti "Veltto" Virtanen kertoi jälkeenpäin, että hän halusi vain kokeilla, miltä tuntuu olla presidentinvaalissa ehdokkaana. Pitkälti presidentinvaalissa saamansa julkisuuden avulla hän nousi eduskuntaan vuoden 1995 vaaleissa, mutta putosi sieltä seuraavissa vaaleissa.
  • Pekka Tiainen on kaikkien aikojen vähiten ääniä saanut suomalainen presidenttiehdokas. Vaikka valitsijayhdistys oli ennen vaaleja kerännyt laissa vaadittavat 20 000 kannattajan nimet saadakseen hänet ehdokkaaksi, vaaleissa hän sai vain 7 320 ääntä. Tämä herätti keskustelua siitä, pitäisikö ehdokkaaksi pääsyn kynnystä nostaa esimerkiksi 50 000 kannattajaan.
  • Paavo Väyrynen ilmoitti putoamisensa toiselta kierrokselta johtuneen ”mediapelist��”. Todennäköisempi syy oli kuitenkin keskustalaisten Keijo Korhosen ja Eeva Kuuskosken ehdokkuus. He veivät osan keskustalaisten äänistä, joiden olisi voinut kuvitella menevän ainakin osittain Väyryselle, jos hän olisi ollut ainoa keskustalainen ehdokas.lähde?
  • Martti Ahtisaaren arvioitiin saaneen voittoonsa tarvitsemat ratkaisevat äänet televisioesiintymisensä ansiosta hänen vierailtuaan puolisonsa Eeva Ahtisaaren sekä Elisabeth ja Ove Rehnin kanssa Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon juontamassa Tuttu Juttu -ohjelmassa juuri ennen vaalin toista kierrosta.[6]
  • Vuoden 1994 presidentinvaali on ainoa Suomen presidentinvaali, jossa ehdolla ei ole ollut yksikään Suomen pääministeri – istuva, entinen tai tuleva. Yksikään ehdokas ei myöskään ollut ennen vaalia tai sen jälkeen toiminut eduskunnan puhemiehenä tai Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä.
  • Presidentinvaaleihin ehdolle pyrki myös lahtelainen ekonomi ja keskiolutpubin isäntä Jyrki J. Karhunen (s. 1962), mutta hän vetäytyi ehdokkuuden tavoittelusta, koska hänen tukiryhmänsä keräämistä kannattajakorteista löytyi tuhansia tyhjiä tai asiattomia kortteja.[7]
  • Ehdokkaaksi pyrki maanpaostaan Floridasta käsin myös huonolaatuisista vesiränneistä, niiden lainvastaisista myyntimenetelmistä sekä kymmenien miljoonien markkojen konkurssi- ja veropetossyytteistä tunnetuksi tullut Hehkumuovi-yrittäjä Markus Ylipelkonen.[8]
  • Vaalien jälkeen joukko Elisabeth Rehnin tukijoita perusti Uusi Tasavalta -nimisen poliittisen liikkeen, jonka oli tarkoitus osallistua seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin.[9] Ryhmään kuuluivat muun muassa kirjailija Anja Kauranen sekä toimittajat Saska Saarikoski, Uma Aaltonen ja Päivi Istala.[10]
  • Muutama viikko Ahtisaaren virkaanastumisen jälkeen, maaliskuun lopulla 1994, Suomen Maaseudun Puolueen presidenttiehdokkaana ollut Sulo Aittoniemi erosi SMP:n eduskuntaryhmästä ja liittyi sitoutumattomana Keskustan eduskuntaryhmään.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Suomen presidentit -sarja: Ahtisaari oli kansainvälinen Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
  2. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s 48. Helsinki: Otava, 1994.
  3. ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 360. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
  4. ↑ a b c Unto Hämäläinen: Presidentti valittiin suoralla vaalilla. MitäMissä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 182–186. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
  5. ↑ Presidentin vaalit 1994 (s. 15, 25–27, 70 (Huom: lähteessä s. 25 taulukossa 5 virheelliset lukemat toisen kierroksen osalta)) Syyskuu 1994. Tilastokeskus. Viitattu 18.10.2017.
  6. ↑ Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 433.
  7. ↑ Jyrki J. Karhunen vetäytyi presidenttikisasta. Kannattajakorteista puuttui tuhansia Helsingin Sanomat. 29.11.1993. Viitattu 1.12.2017.
  8. ↑ Palm, Eeva: Rännikauppias Ylipelkonen pyrkii presidenttiehdokkaaksi. Helsingin Sanomat, 22.9.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.4.2022.
  9. ↑ Pietiläinen, Tuomo: Uusi Tasavalta vapautti naisenergiaa Helsingissä hs.fi. 17.5.1994. Viitattu 22.5.2019.
  10. ↑ Hytönen, Mattiesko: Kolme feministiä ja harhaanjohdettu hs.fi. 22.5.1994. Viitattu 22.5.2019.
  11. ↑ Mitä Missä Milloin 1995, s. 69.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jouslehto, Olavi – Okker, Jaakko: Tamminiemestä Mäntyniemeen, s. 140–155. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24355-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen presidentinvaali 1994.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_presidentinvaali_1994&oldid=22888720”