Eduskuntavaalit 1907

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eduskuntavaalit 1907
Suomi
15.–16. maaliskuuta 1907 → 1908
Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
Äänestysprosentti 70,7 %
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Edvard Valpas-Hänninen
Puolue Sosiaalidemokraatit Suomalainen Nuorsuomalainen
Saadut paikat 80 59 26
Äänet 329 946 243 573 121 604
Kannatus 37,0 % 27,3 % 13,6 %
  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Axel Lille Otto Karhi Antti Kaarne
Puolue Ruotsalainen kansanpuolue Maalaisliitto KrTL
Saadut paikat 24 9 2
Äänet 112 267 51 242 13 790
Kannatus 12,6 % 5,8 % 1,5 %

Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin 15. ja 16. maaliskuuta 1907.[1] Eduskuntaan valittiin 181 miestä ja 19 naista. Ensimmäiset kansanedustajat ehtivät istua täysistuntojaan vain runsaan vuoden ajan, sillä eduskunta hajotettiin 6. huhtikuuta 1908.[2]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän kohdattua vaikeuksia, ja lopulta hävittyä, sodassaan Japania vastaan vuonna 1905 valtiopäivät tuki eduskuntalaitoksen luomista, jossa edustajat valittaisiin yleisellä ja yhtäläisellä vaalilla. Keisari Nikolai II:n vahvistettua tämän eduskunta perustettiin vuonna 1906.[3] Alkujaan vaalit oli tarkoitus järjestää 1.–2. heinäkuuta 1907, mutta niitä aikaistettiin, koska keisari hyväksyi vaalilain etuajassa.[4]

Eduskunnan valta oli rajoitettua, koska Venäjän keisari saattoi halutessaan jättää lakeja vahvistamatta ja hajottaa eduskunnan.[5] Keisari käytti valtaa senaatin kautta. Itsenäistyneessä Suomessa parlamentarismi tuli virallisesti voimaan vuoden 1917 lopussa.[6]

20. heinäkuuta 1906 annettu vaalilaki takasi puolueille vahvan aseman. Vaalien alla perustettiin kaksi uutta puoluetta: Ruotsalaisen puolueen perustuksille vuonna 1906 syntynyt Ruotsalainen Kansanpuolue, joka tavoitteli kaikkien ruotsinkielisten ääniä, ja pienviljelijöiden asiaa ajanut Maalaisliitto. Vaaleihin osallistui myös yhden kansanedustajan saanut Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, joka oli vaaliliitoissa nuorsuomalaisten kanssa. EPNM yhdistyi Maalaisliittoon 1908.[7]

Äänioikeus ja vaalikäytäntöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaleissa olivat äänioikeutettuja lähes kaikki 24 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset joitakin ryhmiä lukuun ottamatta. Äänioikeutettuja suomalaisia oli kaikkiaan 1 272 873, joista naisia 666 071 ja miehiä 606 802. Äänioikeutetuista 13 prosenttia asui kaupungeissa ja 87 prosenttia maaseudulla. Koska suurin osa äänesti ensimmäistä kertaa elämässään, varsinkin vasemmiston paikalliset aktiivit kiersivät vaalien edellä torpasta torppaan kertomassa uudesta mahdollisuudesta vaikuttaa yhteisiin asioihin ja siitä, miten äänestäminen käytännössä tapahtuu. Ylipäätään 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suomalaisten tiedolliset valmiudet ottaa vastaan suuria muutoksia olivat nykyaikaan verrattuna huomattavasti rajallisemmat alhaisen koulutustason vuoksi.[8]

Verrattuna aikaisempaan järjestelmään, jossa säädyt lähettivät edustajansa valtiopäiville, eduskuntaan siirtyminen oli melkoinen edistysaskel: Suomi siirtyi Euroopan takapajuisimmasta järjestelmästä moderneimpaan. Tämä näkyi mm. siinä, että äänioikeutettujen määrä kasvoi yli kymmenkertaiseksi.[3][4]

Vaaleissa olivat käytössä yhden, kahden ja kolmen henkilön listat. Listat olivat erilaisia ja niissä oli eri nimiä. Äänestäjä valitsi mieleisensä listan, jolloin listan ensimmäinen ehdokas sai yhden äänen, toinen ehdokas puoli ääntä ja kolmas äänen kolmanneksen. Äänestäjä merkitsi punakynällä viivan sen ehdokkaan kohdalle, jota hän halusi äänestää. Punakynällä tehdyn merkinnän katsottiin helpottavan ääntenlaskentaa. Äänestäjällä oli myös mahdollisuus muuttaa listan ehdokkaiden järjestystä merkitsemällä vaalilippuun numeroilla ehdokkaiden uuden järjestyksen. Viimeksi mainittua vaihtoehtoa kehotettiin kuitenkin välttämään, koska epäselvät merkinnät lisäsivät riskiä vaalilipun hylkäämisestä.[8]

Alun perin kansanedustajien toimikaudeksi määriteltiin kolme vuotta, mutta Nikolai II hajotti eduskunnan vuoden välein aina vuoteen 1911 saakka.[9]

Kampanjointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalitaistelussa nousivat yhteiskunnalliset kysymykset tärkeiksi, ja puolueiden painetuilla ohjelmilla oli suuri merkitys kannatuksen hankkimisessa. Suomalaisen puolueen kanslia painatti samaan vihkoseen kaikkien puolueiden ohjelmat, mikä helpotti kaikkien puolueiden vaalityötä. Myös puolueiden edustajien välisiä väittelykokouksia järjestettiin.[10]

Puolueiden keskinäinen kamppailu vaalien alla oli varsin kiihkeä, ja porvarillisissa piireissä päähuomio kohdistui perustuslaillisten ja vanhasuomalaisten menestykseen. Työväen uskottiin yleisesti saavan vain parikymmentä edustajaa. Suurin yllätys olikin sosialidemokraattien nousu eduskunnan suurimmaksi ryhmäksi. Vanhasuomalaiset saivat 59 paikkaa, mikä merkitsi voittoa perustuslaillisista (nuorsuomalaiset 26 paikkaa ja ruotsalaiset 25 paikkaa).[11]

Tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolue Äänet Osuus äänistä (%) Paikat
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 329 946 37,03 % 80
Suomalainen puolue 243 573 27,34 % 59
Nuorsuomalainen Puolue 121 604 13,65 % 26a
Ruotsalainen kansanpuolue 112 267 12,60 % 24
Maalaisliitto 51 242 5,75 % 9
Suomen Kristillisen Työväen Liitto 13 790 1,55 % 2
Muutb 18 568 2,08 % 0
Ääniä yhteensä 899 347
Hyväksytyt äänet 890 990
Hylätyt äänet 8 357
Äänioikeutettuja 1 272 873
Äänestysaktiivisuus 70,7 %
a Nuorsuomalainen Puolue (25), Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto (1)
b Kristillismieliset (46 ehdokasta), Tasaiset (20), Maalaistyöväki (7), Suomen Sosialistinen Reformipuolue (”Tekijälle työn hedelmät”) (5), Radikaalit (Radikaalinen vaaliliitto & Radikal valmansförening för Nylands landsbygd) (7), ”Raittiusväki! Tässä on se varsinainen kieltolakilista” (3), ”Uudenmaan maalaiskansa oikeuksianne valvomaan” (3), ”Talonpojan liitto talonpojan etuja valvomaan” (3), ”Rehellisyys maan perii” (3), ”Totuus perii maan” (3), ”Koko kansan onni ja hyvinvointi” (2), ”Edistys kristillisyyden pohjalla” (1)
Lähde:[12][13]

Sosialidemokraattien suurmenestys aiheutti pettymyksen porvarien piirissä, mutta se oli yllätys myös SDP:lle itselleen. Porvarit olivat ennen vaaleja uskoneet, että sosialismilla olisi kannatusta vain kaupungeissa ja silloin vielä vähäisen teollisuustyöväen keskuudessa. Yllätyksen järjestivätkin maaseudun vähäväkiset, torpparit, mäkitupalaiset ja tilaton väestö. Sosialistit olivat vaalien alla avoimesti julistaneet kirkon- ja uskonnonvastaisuuttaan eivätkä uskoneet saavansa kovin laajaa kannatusta perinteisesti kristillisiltä maalaisilta, vaikka suurin osa suomalaisista kuuluikin ”köyhälistöön”.[14]

Uuden eduskunnan ensimmäinen täysistunto pidettiin 23. toukokuuta 1907, runsaan kahden kuukauden kuluttua vaaleista.[1] Istunnon avasi ikäpuhemies, Suomalaisen Puolueen Iisakki Hoikka, minkä jälkeen puhemieheksi valittiin nuorsuomalaisten P. E. Svinhufvud, ensimmäiseksi varapuhemieheksi SDP:n N. R. af Ursin ja toiseksi varapuhemieheksi vanhasuomalaisten E. G. Palmén.[15]

Kansanedustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
pääartikkeli Luettelo vaalikauden 1907–1908 kansanedustajista

Valituista kansanedustajista varsin tunnettuja olivatlähde? mm. SDP:n Anni Huotari, Albin Koponen, Matti Paasivuori, Miina Sillanpää, Yrjö Sirola, Taavi Tainio, Väinö Tanner, Oskari Tokoi, Matti Turkia, N. R. af Ursin, Edvard Valpas-Hänninen, Sulo Wuolijoki ja Wäinö Wuolijoki, Suomalaisen puolueen J. R. Danielson-Kalmari, Hannes Gebhard, Hedvig Gebhard, Aleksandra Gripenberg, Lauri Ingman, Kaarlo Kares, Wilhelmi Malmivaara, Juho Kusti Paasikivi, Artturi H. Virkkunen, Sakari Yrjö-Koskinen ja Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen, nuorsuomalaisten Pekka Ahmavaara, Santeri Alkio, Eero Erkko, Lucina Hagman, Pekka Pennanen, Emil Nestor Setälä ja Pehr Evind Svinhufvud, RKP:n Leo Ehrnrooth, Ernst Estlander, Emil Schybergson ja Julius Sundblom, sekä maalaisliiton Kyösti Kallio ja Juhani Leppälä.

Ehdokkaita asetettiin 762, joista 62 oli naisia.[16][17] Miesehdokkaista valittiin 25,9 % ja naisista 30,6 %. Naiskansanedustajista kuului sosialidemokraatteihin yhdeksän, vanhasuomalaisiin kuusi, nuorsuomalaisiin kaksi sekä ruotsalaisiin ja Maalaisliittoon kumpaankin yksi.[11]

Viimeinen valtiopäivillä mukana ollut ensimmäisen eduskunnan jäsen oli Väinö Tanner, joka jätti eduskunnan vuoden 1962 vaaleissa. Viimeinen elossa ollut oli Juhani Leppälä, joka kuoli joulukuussa 1976.

Vuoden 1907 eduskuntavaalit kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Ilmari Kianto julkaisi vuonna 1909 romaanin Punainen viiva, jossa hän kuvasi vuoden 1907 eduskuntavaalien tunnelmia kainuulaisen maalaisköyhälistön näkökulmasta. Matti Kassila ohjasi romaaniin perustuvan saman nimisen elokuvan vuonna 1959.[8] Vuonna 1978 sai ensiesityksensä Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva, jonka libreton kirjoitti Kiannon romaanin pohjalta Sallinen itse. Oopperan kantavana teemana on kirkon ja ”uuden uskonnon” sosialismin taistelu Kainuun köyhän kansan sieluista.[18]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 137. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  2. ↑ Koko kansan Miina Sillanpää Miina Sillanpään Seura. 2024. Viitattu 14.3.2024.
  3. ↑ a b Eduskunnan lyhyt historia - autonomian ajalta EU-Suomen parlamentiksi Eduskunta. 2024. Viitattu 14.3.2024.
  4. ↑ a b Ensimmäiset eduskuntavaalit olivat selkeät puoluevaalit Turun Sanomat. 14.3.2007. Viitattu 14.3.2024.
  5. ↑ Eduskuntaan tai lakkoon! Tiede-lehti. 4.1.2006.
  6. ↑ Parlamentarismi Suomi 80. Viitattu 14.3.2024.
  7. ↑ Puoluehistoriaa Vaalit. 2024. Viitattu 14.3.2024.
  8. ↑ a b c Vesa Vanhalakka: Kun demarit jytkyn järjestivät. Aamulehti 11. huhtikuuta 2019, s. B1–B3. Alma Media.
  9. ↑ ​Ennenaikaiset eduskuntavaalit Eduskunta. 2024. Viitattu 14.3.2024.
  10. ↑ Tanner, Väinö: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa, s. 276-282. Tammi, 1951.
  11. ↑ a b Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 91. Jyväskylä: Gummerus Kustannus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
  12. ↑ Eduskuntavaalit vuosina 1907 & 1908. Suomen virallinen tilasto XXIX. Vaalitilasto 1. (Helsinki 1909).
  13. ↑ TAULUKKO: Eduskuntavaalit 1907-2003 (pdf) Oikeusministeriö. Arkistoitu 2007. Viitattu 15.3.2024.
  14. ↑ Kari O. Virtanen: Kansakunnan historia 5: ahdistettu kansakunta, s. 287–288. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06475-0.
  15. ↑ Tiainen, Jorma O. (toim.): Vuosisatamme kronikka, s. 93. Gummerus Kustannus, 1987. ISBN 951-20-2893-X
  16. ↑ 755+7 ”Ehdokkaita asetti koko maassa (Lapin vaalipiiriä lukuun ottamatta) yhteensä 597 valitsijayhdistystä, joiden listoilla oli yhteensä 755 ehdokasta. –– Lapin vaalipiirissä, josta valittiin vain yksi ehdokas, asetettiin yhteensä seitsemän ehdokasta.”
  17. ↑ Sihvonen, Riitta: Eduskunnan ensimmäiset naiset Turun Seudun Sukututkijat. Arkistoitu 2007. Viitattu 15.3.2024.
  18. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s.322–323. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05460-0.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eduskuntavaalit_1907&oldid=22314735”