Uudenmaan maakunta

Uudenmaan maakunta Nyland
vaakuna
lippu	sijainti
Historialliset läänit	Uudenmaan ja Hämeen lääni (1634–1831) Uudenmaan lääni (1831–1996) Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus	Helsinki
Maakuntajohtaja	Ossi Savolainen[1]
Pinta-ala ilman merialueita	9 568,85 km² 11:nneksi suurin 2021
Kokonaispinta-ala	16 059,32 km² 10:nneksi suurin 2021 [2]
– maa	9 099,27 km²
– sisävesi	469,58 km²
– meri	6 490,47 km²
Väkiluku	1 777 103  suurin 30.9.2024 [3]
– väestötiheys	195,3 as./km² (30.9.2024)
Maakuntalaulu	Uusmaalaisten laulu
Nimikkolajit
– eläin	siili
– järvi	Tuusulanjärvi
– kala	kuha
– kasvi	valkovuokko
– kivi	sarvivälke
– lintu	mustarastas
Lyhenne	FI-18
Infobox OK

Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Uudenmaan maakuntaa ympäröivät Varsinais-Suomi lännessä, Kanta-Häme ja Päijät-Häme pohjoisessa sekä Kymenlaakso idässä. Etelässä lähin naapuri on Viro, jonka erottaa Uudestamaasta 60–90 kilometriä leveä Suomenlahti.

Uudenmaan maapinta-ala on 9 099,27 km² (3,0 % Suomen maa-alasta). Maakunnan makeavesiala on 469,58 km² (1,4 % Suomen makeavesialasta) ja merivesiala vastaavasti 6 490,47 km² (12,4 % Suomen merivesialasta). Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,2 % eli noin puolet Suomen keskiarvosta. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen runsasväkisin ja tiheimmin asuttu maakunta: 2024-09-30 30. syyskuuta 2024 sen väkiluku oli 1 777 103 henkeä.^[3] Yli 30 prosenttia suomalaisista asuu Uudellamaalla. Maakunnan väestötiheys on kymmenisen kertaa korkeampi kuin Suomen keskiarvo. Uudenmaan väkilukua kasvattaa sekä syntyneiden enemmyys että muuttovoitto Suomesta ja ulkomailta.

Helsingin alue on ollut nimistön pohjalta alun perin hämäläisten asuttama alue.^[4] Myös Sipoon alkuperäinen väestö on ollut peräisin Hämeestä, mutta mahdollisesti myös Varsinais-Suomesta.^[5] Toisaalta Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla.^[6] Länsi-Uudenmaan asutus oli puolestaan peräisin Varsinais-Suomesta.^[7]

Läntiselle Uudellemaalle tuli kristittyä ruotsalaista asutusta mahdollisesti jo 1100-luvulla, mutta erityisesti osana ruotsalaisten Suomen rannikkoalueiden kolonisaatiota ristiretkien vanavedessä 1200–1300-luvuilla, jolloin ruotsinkielinen asutus levittäytyi myös itäisen Uudenmaan alueelle.^[8] Johannes Bureus suunnitteli Helsingin ja Uudenmaan vaakunat tämän siirtolaisuuden kunniaksi.^[9] Ruotsinkielinen nimi Nyland esiintyy historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1326.^[10]

Kun Helsinki virallistettiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812, suomen kieli alkoi taas yleistyä Helsingissä ja sen ympäristössä. 1900-luvulla Uusimaa kasvoi selvästi muita maakuntia suuremmaksi. Miljoonan asukkaan raja ylittyi 1970-luvun alussa. Alueelle muutti runsaasti suomenkielistä väestöä, 2000-luvulla ovat myös maahanmuuttajat paisuttaneet väkilukua. Nykyisin suomi on enemmistön äidinkieli suurimmassa osassa maakuntaa, ruotsia puhuu äidinkielenään kahdeksisen prosenttia väestöstä.

Vuonna 1997 perustettu Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin kokonaisuudessaan Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa.^[11] Käytännössä uuden Uudenmaan maakunnan rajat vastaavat vuonna 1997 lakkautetun Uudenmaan läänin rajoja Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvaa Orimattilan kaupunkia (mukaan lukien siihen vuonna 2011 liitettyä Artjärven kuntaa) lukuun ottamatta.

Uudellamaalla tuotetaan noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.

Uusimaa jakaantuu neljään seutukuntaan ja 26:een kuntaan, joista kolmetoista on kaupunkeja (lihavoituina). Viisitoista kuntaa on kaksikielisiä.

Helsingin seutukunta

”	Maisemissa vaihtelevat viljelysalueet kallioitten, moreenikumpujen ja pienten järvien kanssa. Läntinen Uusimaa muistuttaa miltei Järvi-Suomea harjuineen (Lohjanselkä) ja suurehkoine järvineen (Lohjanjärvi, Hiidenvesi). Kuvaus Uudenmaan luonnosta 1970-luvun tietosanakirjassa.[12]	”

Uudenmaan maaperä on peruskalliota: graniittia, gneissejä ja erilaisia seoskivilajeja. Alueen länsiosan kallioperälle ovat tyypillisiä liuskeisissa gneisseissä olevat kalkkikivijuonteet. Lohjan alueella on rikas kalkkikivivyöhyke ja kalkkikiven louhinnalla on siellä vuosisataiset perinteet. Lohjanjärven rannoille on kehittynyt omintakeisesti muodostuneita kalkkikivikallioita, kuten Ämmänuuneiksi kutsutut kalkkikivionkalot. Järvenpään ja Keravan alueella kallioperä on mikrokliinigraniittista. Alueella on myös metamorfisia ja migmaatiittisia kivilajeja sekä granodioriittisten ja kvartsidioriittisten kivilajien nauha. Pohjois-Espoossa on laajoilla alueilla vallitsevana kivilajina mikrokliinigraniitti.

Pinnanmuodoltaan Uusimaa on yhtenäistä sisämaasta Suomenlahtea kohti viettävää rannikkomaata. Pienissä piirteissä maakunnan pinnanmuodot sen sijaan vaihtelevat runsaastikin. Keski- ja Itä-Uudellemaalle ovat ominaisia savikkomaat, joita halkovat Salpausselän rinteen lähteistä ja pikkujärvistä alkunsa saavat rannikkojoet. Rannikon tuntumassa on jyrkkäpiirteisiä avokalliomaastoja. Maakunnan korkeimmat mäet ja vuoret sijaitsevat alueen länsiosissa, esimerkiksi Keinumäki (162 metriä merenpinnan yläpuolella) ja Mankoolin kukkula (161 metriä mpy). Lohjan Nummi-Pusulassa sijaitseva Lintukiimanvuori (153 metriä mpy) on tunnettu näköalapaikka. Voimakas murtumasysteemi tekee Uudenmaan mäistä ja vuorista jyrkkäseinäisiä. Hiidenkirnuja esiintyy muun muassa Hangossa ja Vihdissä. Itämeri-vaiheiden muinaisrannat ovat jättäneet maisemaan jälkensä paikoittaisina törminä.

Uudenmaan maalajit muodostuivat mannerjään sulaessa. Kun mannerjää pysähtyi paikoilleen sadoiksi vuosiksi, syntyivät salpausselät ja Lohjanselkä. Niiden eteläreunoille kerrostui karkeampaa maa-ainesta hienojakoisemman aineksen kulkeutuessa kauemmaksi synnyttäen silloisen meren pohjaan nykyiset viljavat savikot. Kun jään reuna alkoi Salpausselkävaiheen jälkeen vetäytyä, Lohjanselkä salpasi luoteispuolelleen läntisen Uudenmaan järviseudun. Siellä on maakunnan laajin yhtenäinen vesistö, Lohjan reitti, johon kuuluvat Uudenmaan suurimmat järvet Lohjanjärvi (122 km², josta saaria 31 km²) ja Hiidenvesi (29 km²).

Hangon ja Pellingin välinen rannikko kuuluu läntiseen Suomenlahteen, Pellingin itäpuolinen rannikko puolestaan itäiseen Suomenlahteen. Veden suolapitoisuus on alhainen, lännessä noin 6,5 promillea ja laskee itään mentäessä.^[13][14]

Jääkauden jälkeinen maankohoaminen on muuttanut Uudenmaan rantaviivaa. Vedenpinnan ollessa korkeimmillaan koko nykyinen Uudenmaan alue sijaitsi veden alla, lähimmät vedenkoskemattomat alueet sijaitsevat maakunnan luoteisosan kupeessa.^[15] 2000-luvulla maa kohoaa Uudellamaalla noin 20–30 senttimetriä vuosisadassa ja vauhti on hidastumassa. Lännessä kohoaminen on nopeampaa kuin idässä.^[16]

Uudenmaan rannikkovyöhyke on erittäin rikkonainen. Merenrannikon lahdet kuten myös sisämaan kapeat järvet ja joet kulkevat usein kallioperän suorissa, jyrkkärinteisissä murroslinjoissa. Useat merenlahdet työntyvät syvälle sisämaahan, kuten Espoonlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Niemistä pisimpiä ovat Hankoniemi, Upinniemi ja Porkkalanniemi. Etenkin läntisen Uudenmaan ulkosaaristossa on lukuisia pieniä kalliosaaria, luotoja ja kareja. Sisäsaaristossa saaret ovat isompia, kapeiden salmien toisistaan erottamia. Maanviljelyn ja asutuksen osuus kasvaa mantereen läheisyydessä. Huomattavimpia saaristoalueita ovat Tammisaaren saaristo sekä Porvoon ja Pellingin saaristot. Porkkalan ja Sipoon välisellä rantavyöhykkeellä on runsaimmin avoimia selkiä, Helsingin edustan saaristovyöhyke on verrattain kapea.^[17]

Uusimaa sijaitsee pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläosassa, ja sen alavyöhykkeistä hemiboreaalisen alavyöhykkeen ja eteläboreaalisen alavyöhykkeen rajalla. Lounaisen Uudenmaan hemiboreaalinen kasvillisuusvyöhyke ulottuu linjalle Nummi-Pusula–Helsinki. Hemiboreaalisella alueella yleisin metsätyyppi on käenkaali-mustikkatyyppi. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat eteläboreaaliseen alavyöhykkeeseen, jossa vallitsee mustikkatyyppi. Kasvillisuus on Uudellamaalla pohjoisempaan Suomeen verrattuna rehevää. Suurin osa Suomen laajoista lehtoalueista sijaitsee joko Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Tammi ja saarni kasvavat luonnossa harvinaisina Uudellamaalla, jossa ne ovat levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien puolella niitä ei juurikaan tapaa. Laajoja lehtoalueita jaloine lehtipuineen on erityisesti Uudenmaan hemiboreaalisilla seuduilla. Tammi muodostaa laajahkoja sekametsiä lähinnä maakunnan länsiosan hemiboreaalisella alueella sekä muutamin paikoin pääkaupunkiseudulla, kuten Vantaalla Tammiston luonnonsuojelualueella. Myös pähkinäpensas on yleinen Uudenmaan lehdoissa. Arat hedelmäpuut, kuten kirsikka, päärynä ja luumu, menestyvät Uudenmaan puutarhoissa.

Valkovuokko on Uudenmaan nimikkokasvi ja se on yleinen koko maakunnassa. Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa Uudenmaan runsaat lehdot peittyvät valkovuokkomereen. Koilliseen mentäessä kasvillisuus muuttuu karummaksi, mutta myös Itä-Uudellamaalla on etenkin savikkoalueilla varsin rehevää kasvillisuutta. Kaskenpolton seurauksena ja muuta Suomea lauhkeamman ilmaston vuoksi koivu ja leppä ovat yleistyneet, vaikkakin valtapuita ovat yhä kuusi ja mänty. Sisäsaaristossa kasvillisuus on samantyyppistä kuin mantereella, mutta ulkosaariston kallioilla on karua. Rannikon vesialueita leimaavat laajat ruoko- ja kaislakasvustot. Ulkosaarien ympärillä on rakkolevä- ja ulompana punalevävyö. Soita on Uudenmaan pinta-alasta alle kymmenesosa. Pääkaupunkiseudun luoteisosassa sijaitsee tuhansien hehtaarien laajuinen luonnonsuojelualue Nuuksion kansallispuisto karuine kalliomäkineen ja kosteine kuusivaltaisine rotkoineen ja rämeineen.

Pääosa Uudestamaasta sijaitsee Salpausselkien ja Suomenlahden välisellä vähäjärvisellä vyöhykkeellä. Eritoten savikkoseuduilla vedenkokoumat ovat matalia ja harvalukuisia. Maakunnan länsiosassa Lohjan ja Vihdin seudulla järvisyys on sen sijaan melko runsasta. Nuuksion järviylänköalue Espoossa tunnetaan monista järvistään ja lammistaan.^[18] Kaikkiaan Uudellamaalla on 1 009 järveä, joiden pinta-ala on vähintään hehtaarin.^[19]

Maakunnan suurin järvi sekä pinta-alaltaan että vesitilavuudeltaan on Lohjanjärvi. Se on suomalaisittain syvä: keskisyvyys on 12,7 metriä ja syvin kohta 55 metriä. Lohjanjärven kryptodepressio eli merenpinnan alapuolinen vesitilavuus on Suomen suurin, 85 miljoonaa kuutiometriä.^[20] Uudenmaan toiseksi laajin järvi on Hiidenvesi Vihdissä. Vesimäärältään toiseksi suurin on Artjärven Pyhäjärvi, jonka keskisyvyys on Suomen järvien toiseksi suurin. Pyhäjärvi sijaitsee pääosin Päijät-Hämeen puolella.^[19] Harvinaista harjualueiden nuottaruohotyypin järveä edustava parinsadan hehtaarin laajuinen Simijärvi Fiskarin lähellä on keskisyvyydeltään Suomen kolmas: 20 metriä.^[21]

Uudenmaan lounaisosassa sijaitsee tekojärvi Gennarbyviken. Se on entinen merenlahti, joka erotettiin Suomenlahdesta patoamalla vuonna 1957.^[22][23]

Uudenmaan 20 pinta-alaltaan laajinta järveä (mukana myös järvet, jotka ulottuvat naapurimaakuntien alueelle)^[19]:

Sija	Järvi	Pinta-ala (km²)	Vesitilavuus (km³)	Keskisyvyys (m)	Syvin kohta (m)
1.	Lohjanjärvi	88,2	1,12	12,7	54,9
2.	Hiidenvesi	29,1	0,195	6,7	29,4
3.	Pyhäjärvi	13,0	0,27	20,8	68
4.	Enäjärvi (Sammatti)	12,7	0,0652	5,1	19,6
5.	Gennarbyviken	10,8	0,0798	7,4	34,0
6.	Tammijärvi	9,8	0,0245	2,5	12,7
7.	Liesjärvi	9,6	0,0277	3,1	13,1
8.	Määrjärvi	7,4	0,086	11,6	34,1
9.	Iso-Kisko	6,7	0,069	10,3	32,8
10.	Puujärvi	6,4	0,0537	8,3	21,7
11.	Hopjärvi	6,2	0,0137	2,2	6,3
12.	Tuusulanjärvi	5,9	0,0187	3,2	9,8
13.	Degersjön	5,5	0,0441	8,1	21,3
14.	Lapinjärvi	5,2	0,0101	2,0	2,6
15.	Hormajärvi	5,0	0,0365	7,3	19,9
16.	Enäjärvi (Vihti)	4,9	0,0159	3,2	9,1
17.	Vitträsk	4,9	0,0447	9,2	21,7
18.	Humaljärvi	4,4	0,0189	4,4	9,2
19.	Hirvijärvi	4,3	0,0555	12,9	29,6
20.	Bodominjärvi	4,1	0,0178	4,3	12,7

Kansallispuisto Luonnonpuisto	Kunta	Pinta-ala km²	Perustettu
Karkalin luonnonpuisto	Karjalohja (Lohja)	1,0	1964
Liesjärven kansallispuisto	Karkkila/Somero/Tammela	21,0	1956
Nuuksion kansallispuisto	Espoo/Kirkkonummi/Vihti	45,0	1994
Sipoonkorven kansallispuisto	Helsinki/Sipoo/Vantaa	23,0	2011
Tammisaaren saariston kansallispuisto	Raasepori	52,0	1989

Uudellamaalla sijaitsee viisi kansallismaisema-aluetta, jotka Suomen ympäristöministeriön asettama työryhmä määritteli vuonna 1992.^[18]

• Snappertuna–Fagervik on keskiaikainen kulttuurialue Lounais-Uudellamaalla. Muun muassa Raaseporin linna sijaitsee alueella.
• Pohjan ruukkialue on osa Suomen teollista historiaa. Alue oli 1600-luvulla Suomen merkittävin teollisuuskeskus. Raskas teollisuus poistui alueelta 1900-luvulla. Nykyisin Pohjan ruukkialueella harjoitetaan käsityöläisyyttä.
• Tapiola edusti toisen maailmansodan jälkeen uutta vehreää kaupunkirakentamista. Etelä-Espoossa sijaitsevan Tapiolan asemakaava laadittiin 1950-luvulla ja siellä on muun muassa Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia.
• Merellinen Helsinki alkoi kehittyä 1600-luvulla, kun kaupunki siirrettiin Vironniemelle. Alueella sijaitsee muun muassa 1700-luvun puolessavälissä perustettu Suomenlinna, joka merkittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1991.
• Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo ovat vanhaa kulttuuriseutua Itä-Uudellamaalla. Vanhan Porvoon epäsäännöllinen asemakaava ja tuomiokirkko ovat keskiajalta. Porvoonjokilaakso tunnetaan myös lukuisista kartanoistaan ja Porvoon muinaislinnasta.

Uudeltamaalta tunnistettiin seitsemän ekologista verkostoa 2010-luvulla. Verkostot koostuvat ekologisesti merkittävistä kohteista, jotka integroituvat hyvin toisiinsa. Ympäröivistä alueista ne erottautuvat mosaiikkeina, joita tarkastellaan yhtenäisinä kokonaisuuksina maankäyttöä ja luonnonhoitoa koordinoitaessa.^[24] Laajat ekologiset verkostot painottuvat Uudenmaan länsi- ja pohjoisosiin. Yleistä niille on metsäisyys suhteessa ympäröiviin alueisiin, mutta myös soita on runsaasti.^[25]

Ekologiset verkostot ovat

• Hangon-Raaseporin verkosto
• Lohjanjärven pohjoispuolinen verkosto
• Kirkkonummen-Nuuksion verkosto
• Pohjois-Uudenmaan verkosto
• Sipoonkorven verkosto
• Porvoon-Loviisan verkosto
• Itä-Uudenmaan verkosto.^[25]

Soita on etenkin pohjoisella Uudellamaalla, mutta myös Hangon-Raaseporin verkostossa, joka kattaa lounaisen Uudenmaan. Arvokkaita lintualueita on Kirkkonummen-Nuuksion verkostossa ja Sipoonkorvessa. Porvoon-Loviisan ja Itä-Uudenmaan verkostolle tyypillisiä ovat kosteikot ja kytkeytyneet maatalousmaat. Lohjanjärven verkostoa leimaa kalkkivaikutteisuus ja Kirkkonummen-Nuuksion verkostolle ovat leimaa-antavia aapasuot.^[25]

Uusimaa kuuluu eteläisimmiltä osiltaan sekä Lohjanjärven alueella hemiboreaaliseen ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pääosin ilmasto on kuitenkin eteläboreaalista kuusivyöhykettä. Maakunta sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välissä, joten paikalliset erot lämpötiloissa ja sademäärissä ovat sangen suuret. Itämeri vaikuttaa ilmastoon koko maakunnan alueella, rannikolta pohjoista ja koillista kohti väheten. Meri viilentää päivälämpötiloja rannikolla keväisin ja kesäisin. Syksyisin ja talvisin vaikutus on päinvastainen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee rannikon yli kuudesta asteesta maakunnan pohjoisosan noin viiteen asteeseen. Kylmin kuukausi on tyypillisesti helmikuu: keskilämpötila −3 – −6 °C ja lämpimin vastaavasti heinäkuu: 16–18 °C. Vuoden keskilämpötila vaihteli Helsingissä vuosina 1900–2019 välillä 2,7–7,8 °C. Vähintään 7 °C:n vuosikeskiarvo on 2000-luvun taitteen jälkeen mitattu vuosina 2000, 2007, 2008, 2011, 2013, 2014, 2015, 2018 ja 2019. Alle 5 °C:n vuosikeskilämpötilaa ei mitattu lainkaan 2000- ja 2010-luvuilla, tosin rajaa hipaistiin 2010. Maaliskuusta 2007 joulukuuhun 2008 Helsingissä tilastoitiin 22 kuukauden yhtämittainen jakso, jona yhdenkään kuukauden keskilämpötila ei pudonnut nollan alapuolelle.^[26][27][28]

Terminen kevät saapuu Uudellemaalle keskimäärin maaliskuun lopulla, eli noin kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Lappiin. Terminen kesä alkaa sisämaan suotuisimmilla alueilla toukokuun puolessavälissä, rannikolla ja saaristossa viidestä kymmeneen vuorokautta myöhemmin. Terminen syksy saapuu sisämaahan syyskuun puolenvälin paikkeilla, rannikolle ja saaristoon kymmenisen vuorokautta myöhemmin. Maakunnan pohjoisille seuduille saapuu terminen talvi keskimäärin marraskuun puolessavälissä, Hankoniemelle ja saaristoon joulukuun alussa.^[29]

Terminen kasvukausi kestää Uudellamaalla keskimäärin puoli vuotta. Kasvukauden tehoisa lämpösumma on suotuisimmilla seuduilla lähes 1 400 °Cvrk ja viileimmillä seuduilla noin 1 250 °Cvrk. Rannikkoseudulla kasvukausi alkaa ja päättyy myöhemmin kuin sisämaassa.^[29]

Vuotuinen sademäärä on Uudellamaalla keskimäärin 600–700 mm. Etenkin Lohjanharju ja Nuuksio tunnetaan runsassateisuudestaan. Sademääriin ja lumioloihin vaikuttaa meren läheisyyden lisäksi maanpinnan kohoaminen rannikolta sisämaahan mentäessä. Sisämaahan pysyvä lumipeite saapuu joulukuun alkupäivinä, rannikolle nelisen viikkoa myöhemmin. Lumi häviää Hangosta keskimäärin 25. maaliskuuta, luoteisen Uudenmaan ylängöiltä kolmisen viikkoa myöhemmin. Merellisyys tekee rannikon lumioloista oikulliset.^[29]

Meren pintaveden lämpötila Uudellamaalla on korkeimmillaan elokuun alussa, jolloin se Harmajassa on keskimäärin 16,3 °C ja Tvärminnessä 17,1 °C. Helsingissä havaittiin 22. tammikuuta 1907 korkein Suomessa mitattu ilmanpaine: 1 065,7 hPa.^[30]

Keskilämpötiloja (°C) ja sademääriä (mm) Uudenmaan mittausasemilla kaudella 1991–2020.^[31]

Mittausasema	Tammi	Helmi	Maalis	Huhti	Touko	Kesä	Heinä	Elo	Syys	Loka	Marras	Joulu	Keskiarvo	Vuotuinen sademäärä	Sadepäivät (väh. 1,0 mm)
Hanko (Tvärminne)	−2,2	−3,2	−0,8	3,6	9,2	13,9	17,5	16,8	12,6	7,3	3,2	0,3	6,5	634	111
Helsinki (Kaisaniemi)	−3,1	−3,8	−0,7	4,4	10,4	14,9	18,1	16,9	12,3	6,6	2,4	−0,7	6,5	653	110
Hyvinkää (Hyvinkäänkylä)	−5,1	−5,6	−2,0	3,9	10,2	14,6	17,3	15,5	10,5	4,8	0,6	−2,7	5,2	656	116
Lohja (Porla)	−3,8	−4,6	−1,4	4,1	10,5	14,9	17,7	16,2	11,5	6,0	1,8	−1,4	6,0	701	114
Porvoo (Harabacka)	−4,4	−5,0	−1,6	4,2	10,5	15,1	18,1	16,4	11,4	5,7	1,4	−1,9	5,8	685	115
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema)	−4,3	−4,9	−1,4	4,5	10,9	15,3	18,3	16,6	11,6	5,8	1,4	−1,9	6,0	680	116
Vihti (Maasoja)	−4,8	−5,5	−2,2	3,7	9,8	14,2	16,9	15,1	10,4	4,9	0,9	−2,4	5,1	679	117

Keskilämpötilat (°C) ja vuotuiset sademäärät (mm) vertailujaksoittain Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla.^{[32][33][34][35][36][31]}

Vertailujakso	Tammi	Helmi	Maalis	Huhti	Touko	Kesä	Heinä	Elo	Syys	Loka	Marras	Joulu	Keskiarvo	Vuotuinen sademäärä
1901–1930	−5,5	−5,8	−2,7	2,2	8,2	13,0	16,8	15,0	10,6	5,3	0,5	−3,4	4,5	(699)¹
1931–1960	−5,4	−6,0	−3,1	2,9	9,3	14,5	17,8	16,5	11,7	6,1	1,8	−1,9	5,4	647
1961–1990	−5,7	−5,7	−2,1	3,1	9,7	15,0	17,0	15,7	11,1	6,4	1,4	−2,9	5,3	621
1991–2020	−3,1	−3,8	−0,7	4,4	10,4	14,9	18,1	16,9	12,3	6,6	2,4	−0,7	6,5	653

¹Kausi 1886–1935

Uudenmaan etelä–pohjoissuuntainen ulottuvuus on noin 115 kilometriä. Etelässä maakunnan manneralue ulottuu leveysasteelle 59°48 ja pohjoisessa vastaavasti leveysasteelle 60°50. Maakunnan eteläisimmässä osassa auringon korkeus keskipäivällä on talvipäivänseisauksessa noin 6,9° ja kesäpäivänseisauksessa noin 53,6°. Pohjoisessa luvut ovat ääripäissään 5,9° ja 52,6°. Päivän pituus pimeimpänä vuodenaikana on kuutisen tuntia ja valoisimpana aikana noin 19 tuntia. Auringon säteilyteho on etelässä talvipäivänseisauksen aikaan 68 W/m² keskipäivällä. Kesäpäivänseisauksen aikaan luku on 968 W/m². Pohjoisessa vastaavat luvut ovat 50 ja 953 wattia.^[37][38]

Auringonpaistetunteja on rannikolla ja saaristossa enemmän kuin sisämaassa. Helsingin Kumpulassa oli kaudella 1991–2020 keskimäärin 1 890 aurinkotuntia vuosittain ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla puolestaan 1 824. Lähes neljä viidesosaa mittausasemien aurinkotunneista havaittiin huhti–syyskuussa. Globaalisäteilyn (auringosta saapuva laajakaistainen lyhytaaltosäteily) määrä oli kaudella 1991–2020 keskimäärin 3 504 MJ/m² vuodessa.^[31]

Pääartikkeli: Uudenmaan historia

Nykyisen Uudenmaan alueella on ollut asutusta tuhansia vuosia ennen historiallisen ajan alkua. Merenpinta oli muinoin huomattavasti nykyistä korkeammalla, joten Uudenmaan rantaviiva oli vastaavasti nykyistä pohjoisempana. Maankohoamisen myötä merenpinnan alta paljastui alati uutta, hedelmällistä maaperää.

Uudenmaan muotoutuminen hallinnolliseksi yksiköksi on osa laajempaa kokonaisuutta, joka liittyy keskiaikaiseen muuttoliikkeeseen. Uusimaa ilmestyy aikakirjoihin 1300-luvun alussa, jolloin se oli organisoitunut omaksi maakunnakseen. Kehitys liittyi koko Ruotsin valtakunnan muotoutumiseen, jonka seurauksena Sveanmaan ja Götanmaan kuninkaan hallitsemat alueet muodostivat 1300-luvun puoleenväliin tultaessa yhtenäisen kuningaskunnan, jota alettiin kutsua nimellä Ruotsi. Uuden kuningaskunnan keskusaluetta olivat Mälarinlaakson maakunnat sekä Ahvenanmaa ja Suomi, joka tarkoitti tuolloin Turun seutua. Uusimaa kuului ydinaluetta ympäröiviin maakuntiin, kuten Smoolanti etelässä ja Hälsingland pohjoisessa.^[39]

Suomen esihistorian aikana Uudellamaalla on ollut sekä väliaikaista, että vakinaista asutusta. Ajanlaskun alun jälkeen Uusimaa on ollut kuitenkin suurimmaksi osaksi vailla vakinaista asutusta. Alue oli varsinaissuomalaisten, hämäläisten ja mahdollisesti virolaisten käytössä nautinta-alueena. Nykypäivään asti säilynyt maata viljelevä vakinainen asutus saapui alueelle ensimmäisenä Karjaalle 300-luvulla.Asuttajat olivat lähtöisin Varsinais-Suomen Halikosta. Varsinaissuomalaiset asuttivat myös Tenholan vuoden 500 tienoilla. Myös ainakin Inkoossa ja Lohjalla on ollut varhaista rautakautista asutusta. Alueelle tulleen asutuksen lähtöalueita olivat Varsinais-Suomen lisäksi mahdollisesti myös Vanajan ja Hollolan Häme.^[40]

Uudenmaan rautakautinen asutus koki ilmeisesti kovan takaiskun 1000–1100-luvuilla ja alueen väestö väheni. Tämän seurauksena Varsinais-Suomesta ja Hämeestä tuli taas uutta asutusta alueelle. Ruotsalaisten kolonisaatio Uuteen maahan, Uudellemaalle tapahtui pääasiassa 1200–1300-luvuilla.^[41] Nykyinen Uudenmaan maakunta syntyi tämän keskiaikaisen uudisasutusvaiheen myötä. Maakunnan raja muodostui kyseisen uudisasutusalueen ja vanhan rautakautisen agraariasutuksen rajasta.^[42] Kulttuurisesti Uudestamaasta tuli osa läntistä Suomea.

Ensimmäisen kerran Uusimaa mainitaan historiallisissa lähteissä vuonna 1310 kun Ruotsin kuningas Birger ja hänen veljensä tekevät sopimuksen valtakunnan jakamisesta.^[43] Asutus oli harvaa ja ensimmäinen kaupunki, Porvoo, perustettiin vasta 1300-luvulla. Läntisen Uudenmaan keskukseksi perustettiin Raasepori. Molemmat keskukset jäivät vaatimattomiksi, sillä maakunnan kaupankäynnin keskus oli Tallinna.^[42] Ilmastonmuutokset johtivat lämpökausina väestön nopeaan lisääntymiseen ja viileinä kausina puolestaan väestön vähenemiseen. Muuta Suomea nopeampi väestönkasvu alkoi 1800-luvun puolivälissä: Helsingin nopea kasvu alkoi vaikuttaa koko maakuntaan ja sen valtakunnallinen painoarvo kasvoi vastaavasti. Helsingin merkityksen kasvuun vaikuttivat Suomenlinnan perustaminen 1740-luvulla ja pääkaupungin siirtäminen 1810-luvulla.

Uusimaa jaettiin 1370-luvulla läntiseen Raaseporin linnalääniin ja itäiseen Porvoon linnalääniin. Kirkollinen pitäjäjako oli kehittynyt saman vuosisadan alussa. Kirkolliset ja hallinnolliset pitäjärajat erosivat jossain määrin toisistaan, etenkin Itä-Uudellamaalla.^[44]

Keskiaikaiset linnaläänit olivat ensisijaisesti sotilashallintoa varten. Siviilihallinnon järjestelmä oli sekava; sitä hoitivat muun muassa laamannit, voudit ja käräjät. Tilannetta selkeytettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa, jolloin nykyisen Suomen alueelle perustettiin läänilaitos. Uudestamaasta ja Hämeestä muodostettiin maaherrakunta.^[45] Sen ensimmäiseksi maaherraksi nimitettiin Arvid Göransson Horn af Kanckas. Uudenmaan lääni erotettiin omaksi hallintoalueekseen vuonna 1831. Vuonna 1997 siitä tuli osa Etelä-Suomen lääniä, joka lakkautettiin läänilaitoksen mukana 2009. Niin ikään vuonna 1997 perustettiin Uudenmaan maakunta sekä Itä-Uudenmaan maakunta, jotka liitettiin jälleen toisiinsa vuonna 2011.^[11]

Pääartikkeli: Uudenmaan vaakuna

Uusimaa sai oman vaakunakuvionsa 1600-luvun taitteessa. Kuviossa oleva vene on perinteinen rannikkoseutujen symboli; kaksi hopeavirtaa viitannevat Uudenmaan jokiin, joiden merkitys kulkuväylinä oli aikoinaan huomattava.^[46][47]

Rautakaudella Uusimaa oli pääasiassa hämäläisten, varsinaissuomalaisten ja virolaisten nautinta-aluetta vaikka pysyvää, maata viljelevää, asutustakin alueella oli. Ruotsalaisten tulo Uuteen maahan, eli Uudenmaan kolonisaatio tapahtui pääasiassa 1200–1300-luvuilla.^[41]

Uudenmaan lääni oli 1800-luvulla kolmisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.^[48] 1900-luvulla Uusimaa alkoi erottua muista lääneistä ja maakunnista yhä selvemmin väestömäärän ja väestötiheyden suhteen. Vuosisadan päättyessä Uusimaa oli kymmenisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.

Vuonna 1840 silloisen Uudenmaan läänin väkiluku oli 150 000 asukasta eli 10,4 % Suomen suuriruhtinaskunnan väestöstä. Alueen väkiluku kasvoi suunnilleen samaa tahtia kuin koko valtakunnan aina vuosisadan vaihteeseen asti. 1900-luvun alussa Uudenmaan läänin väkiluku oli 281 000 eli yhdeksäsosa Suomen väestöstä. Suomen itsenäistyessä 1917 Uudenmaan väestöosuus oli kohonnut kahdeksasosaan.^[49]

1930-luvun puoliväliin tultaessa Uudenmaan väkiluku oli puolisen miljoonaa eli seitsemäsosa Suomen väestöstä. Uusimaa oli kolmanneksi runsasväkisin Viipurin ja Vaasan läänien jälkeen.^[49] Tuolloinen Uudenmaan lääni oli nykyistä Uudenmaan maakuntaa laajempi, joten luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia nykyiseen Uudenmaan maakuntaan. Vanhaan Uudenmaan lääniin kuului noin 70 000 asukkaan Pernajan kihlakunta, josta vain pieni osa kuuluu nykyiseen Uudenmaan maakuntaan.^[50]

Vuonna 1950 Uudenmaan väkimäärä oli 667 000 eli kuudesosa Suomen väestöstä. Väkiluku ylitti miljoonan rajan 1970-luvun alussa ja puolentoista miljoonan rajan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Syyskuussa 2014 väkimäärä ylitti 1,6 miljoonan rajan^[51], ja kuusi vuotta myöhemmin 1,7 miljoonan rajan. 1950-luvun jälkeiset väkiluvut on ilmoitettu 2010-luvun maakuntajaon mukaisesti, sitä vanhemmat lukemat kulloisenkin lääninjaon mukaan.

Uudenmaan noin 1,8 miljoonasta asukkaasta taajamissa asuu yli 95 %.^[52] Suurin taajama on Helsingin keskustaajama yli 1,2 miljoonalla asukkaallaan.^[53]. Keskustaajama ulottuu Mäntsälään asti, mutta esimerkiksi Suomenlinna ei kuulu siihen. Hyvinkään, Porvoon ja Lohjan suurehkot taajama-alueet sijaitsevat Helsingin keskustaajaman välittömässä läheisyydessä. Sekä taajama-aste että väestötiheys ovat maakunnan länsi- ja itäosissa huomattavasti matalammat kuin Helsingin seudulla ja Keski-Uudellamaalla.^[52][54]

Uudenmaan itäisimpien ja läntisimpien alueiden osuus väkiluvusta on laskenut vuodesta 1960. Myös Helsingin väestöosuus on pienentynyt: vuonna 1960 se oli noin 55 %, vuonna 1990 noin 40 %; sittemmin pääkaupungin väestöosuus on pysynyt melko vakaana. Espoon, Vantaan ja pääkaupunkiseudun kehyskuntien osuus on vastaavasti kasvanut: vuonna 1960 se oli noin 27 % ja vuonna 2013 noin puolet koko Uudenmaan väestöstä. 2010-luvulla kehyskuntien väestönkasvu on ollut hitaampaa kuin pääkaupunkiseudun. Espoon ja Vantaan väestönkasvu on ollut tasaisempaa kuin Helsingin, jonka väkiluku laski toisen maailmansodan jälkeisen voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen 1970-luvulla, pysyi vajaassa puolessa miljoonassa 1980-luvun ja alkoi jälleen kasvaa 1990-luvulle tultaessa. 2010-luvulla Helsingin väestönkasvu on jopa ohittanut maakunnallisen keskiarvon.

Ikärakenteeltaan Uusimaa on nuorempaa kuin Suomi keskimäärin. Pääkaupunkiseutu on leimallisesti nuorten aikuisten aluetta, Keski-Uudellamaalla taasen lasten ja nuorten väestöosuus on korkea. Kuten länsimaissa yleensäkin, myös Uudellamaalla väestön keski-ikä kohoaa ja maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa.^[55][56]

Vuodenvaihteessa 2023/2024 Uudenmaan maakunnan väkiluku oli noin 1 760 000 (Tilastokeskus). Vuonna 2023 väestömäärän muutos oli +27 111 henkeä (+1,6 %).^[57][58] Väkilukua kasvattivat aiempien vuosien tapaan sekä luonnollinen väestönkasvu että muuttovoitto. Uudenmaan väestönkasvu jatkui 2010-luvulla verraten voimakkaana; samaan aikaan koko valtakunnan väestönkasvu hidastui selvästi.^[59]

Vuonna 2021 Uusimaa oli suhteessa muihin maakuntiin ensimmäisen kerran muuttotappiollinen modernin tilastoinnin aikana. Tosin muuttotappio kääntyi vuoden viimeisellä neljänneksellä jälleen muuttovoitoksi. Suomen kansainvälisestä muuttovoitosta Uudenmaan osuus oli lähes puolet.^[60]

Taulukossa on mainittu väkiluku vuoden viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.^[61][58]

Vuosi	Väkiluku	Osuus Suomen väestöstä	Muutos	Muutos-%
1960	816 747	18,4 %
1970	989 945	21,5 %	+173 198	+21,2 %
1980	1 113 307	23,3 %	+123 362	+12,5 %
1990	1 232 236	24,7 %	+118 929	+10,7 %
2000	1 394 199	26,9 %	+161 963	+13,1 %
2010	1 532 309	28,5 %	+138 110	+9,9 %
2020	1 702 678	30,8 %	+170 369	+11,1 %
2023	1 760 144	31,4 %	+57 466	+3,4 %

Vuosina 2000–2009 Uudenmaan maakunnan (ml. Itä-Uusimaa) muuttovoitto Suomen muista maakunnista oli 31 983^[62] henkeä ja nettosiirtolaisuus +36 322 henkeä.^[63]

Vuosina 2010–2019 Uudenmaan maakunnan muuttovoitto muista maakunnista oli 51 737 henkeä ja nettosiirtolaisuus +64 199 henkeä.^[64]

Syntyvyys on Uudellamaalla selvästi korkeampaa kuin kuolleisuus. 2010-luvulla Uudellamaalla syntyi 174 693 henkeä (31,9 % Suomen syntyneistä) ja kuoli 117 468 henkeä (22,4 % Suomen kuolleista).^[64]

Uudenmaan maakunnan kokonaishedelmällisyysluku nousi 2000-luvun ensikymmenluvulla 1,60:stä 1,69:een. Samana ajanjaksona Suomen keskimääräinen luku kohosi 1,73:sta 1,86:een. 2010-luvulla suunta oli päinvastainen: vuonna 2010 luku oli 1,70 ja vuonna 2019 enää 1,28. Koko valtakunnassa lasku oli vielä jyrkempi: 1,87:stä 1,35:een. Uudenmaan lukua laskee Helsingin alhainen kokonaishedelmällisyys, esimerkiksi Espoon ja Porvoon naiset olivat 2010-luvun jälkipuoliskolla huomattavasti hedelmällisempiä kuin helsinkiläiset.^[64] Uudenmaan muuta Suomea korkeampi syntyvyys johtuu hedelmällisessä iässä olevien naisten suuresta väestöosuudesta.

31. joulukuuta 2009 – 31. joulukuuta 2019 Uudenmaan väestömäärän muutos oli +172 000 asukasta (+11,3 %), 31. joulukuuta 1999 – 31. joulukuuta 2009 se oli +138 000 asukasta (+10,0 %).^[65]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1. tammikuuta 2017 tilanteen mukainen.

Vuonna 2017 Uudellamaalla sijaitsi 87 taajamaa.^[66] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

#	Taajama	Kunta	Väkiluku (31.12.2017)[67]
1	Helsingin keskustaajama	Helsinki 624 557 Espoo 271 859 Vantaa 218 299 Järvenpää 41 825 Kerava 34 886 Tuusula 29 977 Nurmijärvi 19 350 Kauniainen 9 484 Sipoo 8 103 Kirkkonummi 7 281 Mäntsälä 2 645 Vihti 30	&&&&&&&&01268296.&&&&001 268 296
2	Hyvinkään keskustaajama	Hyvinkää 42 696 Hausjärvi 765*	&&&&&&&&&&043461.&&&&0043 461
3	Porvoon keskustaajama	Porvoo	&&&&&&&&&&038235.&&&&0038 235
4	Lohjan keskustaajama	Lohja 33 073 Siuntio 11	&&&&&&&&&&033084.&&&&0033 084
5	Kirkkonummen kirkonkylä (Kirkkonummen keskusta)	Kirkkonummi	&&&&&&&&&&019952.&&&&0019 952
6	Nummela	Vihti 13 597 Lohja 253	&&&&&&&&&&014210.&&&&0014 210
7	Mäntsälän kirkonkylä	Mäntsälä	&&&&&&&&&&011429.&&&&0011 429
8	Söderkulla	Sipoo 7 306 Helsinki 1 824 Vantaa 28	&&&&&&&&&&&09158.&&&&009 158
9	Tammisaaren keskustaajama	Raasepori	&&&&&&&&&&&08614.&&&&008 614
10	Karjaan keskustaajama	Raasepori	&&&&&&&&&&&07929.&&&&007 929

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.
* Sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa.

(Itä-Uudenmaan luvut on laskettu Uudenmaan maakunnan lukuihin myös niiltä vuosilta, jolloin se oli itsenäinen hallintoyksikkönsä.)

Uudenmaan puhutuin kieli on suomi. Vuonna 1900 suomenkielisiä oli silloisessa Uudenmaan läänissä noin 161 000 eli 54 % koko väestöstä.^[69] Muuttoliike kasvatti heidän määräänsä ja suhteellista osuuttaan voimakkaasti: vuonna 1950 suomenkielisiä oli noin 494 000 eli 74 % koko väestöstä.^[70]

Suomenkielisten väestöosuus nousi edelleen seuraavina vuosikymmeninä, vuonna 1980 heitä oli noin 978 000 eli 87 % Uudenmaan läänin väestöstä.^[71] 2000-luvulla suomenkielisten määrä on edelleen kasvanut, mutta heidän väestöosuutensa on laskenut vieraskielisten määrän nopean kasvun seurauksena. Vuonna 2023 suomea äidinkielenään puhuviksi tilastoitiin yli 1,3 miljoonaa henkeä eli noin kolme neljäsosaa väestöstä.^[72]

Uudenmaan maakunta – sekä historiallinen että nykyinen – kuuluu suomen kielen osalta kokonaisuudessaan länsimurteiden vyöhykkeeseen. Maakunnan länsiosa on lounaisten välimurteiden alueeseen kuuluvaa Länsi-Uudenmaan murrealuetta. Alue käsittää muun muassa Espoon, Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat hämäläismurteiden alueeseen. Keski-Uusimaa on etelähämäläisten murteiden aluetta, kyseinen alue käsittää muun muassa Hyvinkään, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Itä-Uusimaa Mäntsälästä Ruotsinpyhtäälle kuuluu kaakkoishämäläisten murteiden Porvoon ryhmään.^[73][74]

Helsingissä puhuttavaa Stadin slangia ei pidetä varsinaisena murteena, vaan se on ennen kaikkea sanaston määrittämää puhekieltä, joka noudattaa suomen yleiskielen lause- ja muoto-oppia.^[75] Stadin slangiin on lainattu huomattava määrä sanoja vieraista kielistä, ennen kaikkea ruotsista. Päinvastoin kuin useimmissa suomen murteissa, Stadin slangissa käytetään runsaasti pehmeitä konsonantteja.

Uudenmaan rannikko kuuluu suomenruotsalaisten murteiden alueeseen, joka ulottuu Ahvenanmaalta Kymijoelle. Sen leveys on verraten vähäinen, noin 20–30 kilometriä. Alueelle tuli muinaisruotsin murteita puhunutta väestöä 1200–1300-luvuilla ja aiemmin sitä kutsuttiin itäruotsalaisten murteiden vyöhykkeeksi. Uudellamaalla puhutun ruotsin murteet eivät eroa toisistaan yhtä paljon kuin Pohjanmaan murteet. Etenkin Länsi-Uudenmaan kansankieli on verraten yhtenäistä, Itä-Uudellamaalla eroja on jonkin verran enemmän. Suomen kieli on vaikuttanut uusmaalaisen ruotsin puhemelodiaan, joka poikkeaa huomattavasti riikinruotsalaisesta.^[76]

Ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut voimakkaasti muuttoliikkeen myötä. Vuonna 1900 ruotsinkielisiä oli silloisessa Uudenmaan läänissä noin 134 000 eli 45 % väestöstä.^[69] Vuonna 1950 ruotsinkielisiä oli noin 167 000 eli 25 % väestöstä.^[70] Vuosisadan jälkipuoliskolla ruotsinkielisten määrä väheni selvästi: vuonna 1980 heitä oli noin 145 000 eli 13 % väestöstä.^[71] 2000-luvulla ruotsinkielisten määrä on vähentynyt edelleen hieman. Vuonna 2023 ruotsia puhui äidinkielenään Uudenmaan maakunnassa noin 130 000 henkilöä eli seitsemisen prosenttia väestöstä.^[72] Ruotsinkielisiä on keskimääräistä enemmän alle 20-vuotiaissa ja etenkin yli 70-vuotiaissa. Nuorten aikuisten ikäluokassa ruotsinkielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän.^[77]

Yli puolet Suomen muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuvista asuu Uudellamaalla. Muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuu äidinkielenään noin 316 000 henkilöä eli noin 18 prosenttia väestöstä (2023). Uudenmaan kolmanneksi puhutuin kieli on venäjä, vuonna 2023 sitä käytti äidinkielenään noin 50 000 henkilöä.^[72] Vieraskielisten lukumäärä kaksinkertaistui vuosina 2010–2020, ja heidän ikäjakaumansa on lähentynyt maakunnan keskiarvoja.^[77] Saamea puhui Uudellamaalla äidinkielenään 144 henkilöä vuonna 2023.^[72]

Uudenmaan kymmenen puhutuinta kieltä, sijaluku viittaa taulukon viimeisimpään vuoteen:

Sija	Kieli	1990	Väestöosuus 1990	2000	Väestöosuus 2000	2010	Väestöosuus 2010	2020	Väestöosuus 2020	2023	Väestöosuus 2023
1.	suomi	1 078 835	87,6 %	1 204 122	86,4 %	1 275 831	83,3 %	1 321 843	77,6 %	1 314 115	74,7 %
2.	ruotsi	139 323	11,3 %	136 202	9,8 %	133 611	8,8 %	130 539	7,7 %	128 920	7,3 %
3.	venäjä	2 211	0,18 %	12 690	0,91 %	24 891	1,62 %	41 777	2,45 %	49 781	2,83 %
4.	viro	705	0,06 %	5 890	0,42 %	17 767	1,16 %	33 564	1,97 %	34 169	1,94 %
5.	arabia	739	0,06 %	2 352	0,17 %	5 323	0,35 %	19 271	1,13 %	24 443	1,39 %
6.	somali	0	0 %	5 653	0,41 %	10 040	0,66 %	18 217	1,07 %	20 974	1,19 %
7.	englanti	2 037	0,17 %	4 143	0,30 %	7 781	0,51 %	14 688	0,86 %	20 348	1,16 %
8.	albania	0	0 %	1 454	0,10 %	4 011	0,26 %	8 173	0,48 %	11 946	0,68 %
9.	persia	120	0,01 %	550	0,04 %	2 209	0,14 %	8 008	0,47 %	11 157	0,63 %
10.	kiina	587	0,05 %	1 959	0,14 %	4 598	0,30 %	9 039	0,53 %	11 090	0,63 %

Vuonna 2022 Uudenmaan maakunnan bruttokansantuote oli noin 104,1 miljardia euroa (38,7 % Suomen bruttokansantuotteesta). Bruttokansantuote asukasta kohden oli noin 60 400 euroa eli 126,1 % Suomen keskiarvosta.^[78] 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suhdeluku oli korkeimmillaan 138 %, seuraavalla vuosikymmenellä suhdeluku pysytteli 130 prosentin tienoilla.^[79] Toimialarakenteen lisäksi Uudenmaan muuta Suomea korkeampaan bruttokansantuotteeseen vaikuttavat yritysten liiketoiminnalliset ja kirjanpidolliset järjestelyt.^[80] Yksityisen sektorin työtunneista joka kolmas tehtiin Uudellamaalla.^[81]

Uusimaa jaetaan taloustilastoissa neljään alueeseen: Helsinki, Loviisa, Porvoo ja Raasepori. Helsingin alueen osuus Uudenmaan bruttokansantuotteesta on yli 90 %. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote on Raaseporin alueella matalampi kuin muilla alueilla.^[79]

Uudenmaan osuus Suomen työvoimasta on noin kolmannes ja maakunnan työpaikkaomavaraisuus on yli sata prosenttia.^[82][83] Työmatkaliikenne suuntautuu ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle kehyskunnista ja Itä-Uudeltamaalta. Työllisyysaste on Uudellamaalla perinteisesti ollut Suomen keskiarvoa korkeampi ja työttömyysaste puolestaan Suomen keskiarvoa alempi, joskaan maakunnassa ei ole eletty täystyöllisyydessä 1990-luvun vaihteen jälkeen.^[82][84] 2020-luvun alussa Uudenmaan työttömyysaste oli suunnilleen sama kuin Suomessa keskimäärin. Vuosina 2011–2022 Uudenmaan työttömyysaste vaihteli Tilastokeskuksen laskentatavan mukaan kuuden ja kahdeksan prosentin välillä. Työllisyysaste puolestaan oli korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.^[85]

Julkisen sektorin osuus työpaikoista on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa matalampi.^[86] Valtion vahvasta läsnäolosta huolimatta julkisyhteisöjen osuus bruttoarvonlisäyksestä on Uudellamaalla pienempi kuin Suomessa keskimäärin. Vuonna 2018 se oli alle 16 %, kun koko maan keskiarvo oli yli 18 %.^[79]

Uudenmaan elinkeinorakenne on vahvasti palveluvaltainen. Uudellamaalla tuotettiin vuonna 2018 yli 40 % Suomen palveluista.^[79] Erityisesti yksityisen palvelusektorin osuus on huomattava: se työllistää yli puolet Uudenmaan työllisestä työvoimasta. Kaupan osuus yksityisestä palvelusektorista on merkittävä. Yhteiskunnalliset palvelut, kuten julkinen hallinto ja koulutus, työllistävät niin ikään merkittävän osan Uudenmaan työvoimasta, mutta niiden osuus arvonlisäyksestä jää huomattavasti työllisyyden osuutta vähäisemmäksi.^[87] Kaikkiaan palvelualojen osuus Uudenmaan työpaikoista on runsaat neljä viidesosaa.^[86]

Suomalainen peliteollisuus ja muu viihdeteollisuus ovat keskittyneet Uudellemaalle.^[88]

Uudenmaan osuus Suomen jalostuksesta oli vuonna 2018 noin kolmannes. Metalliteollisuudella on maakunnassa pitkät perinteet, erityisesti korostuu sähkö- ja elektroniikkateollisuus, jonka arvonlisästä suurin osa tuotetaan Uudellamaalla. Myös kemianteollisuus ja elintarviketeollisuus ovat merkittäviä.^[79] Teollisuus on keskittynyt Kehä III:n ja pääradan varrelle sekä Lohjan seudulle ja rannikolle. Maakunnan itäiset ja läntiset osat ovat teollistuneempia kuin Suomi keskimäärin, Helsingissä teollisuuden osuus työpaikoista on sen sijaan verrattain alhainen. Vuonna 2011 teollisuuden ja rakentamisen päätoimialoilla työskenteli noin kuudesosa Uudenmaan työllisistä.^[89]

Suhteellisen eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maatalouden edellytykset Uudellamaalla ovat suomalaisittain hyvät. Verraten tiheän asutuksen johdosta kuluttajat ovat lähellä tuottajia, toisaalta lisääntyvä väestö kasvattaa peltomaan kysyntää ja hintaa sekä aiheuttaa vaatimuksia maankäytön kohdentamisesta kasvavien taajamien virkistysalueiksi.^[90]

Alkutuotannossa työskentelee alle sadasosa työllisistä.^[87] Eräissä pienissä itäisen Uudenmaan kunnissa alkutuotannon osuus työllisistä kohoaa kuitenkin yli 15 prosentin (2011).^[91] Uudenmaan maatilojen tuotanto painottuu vahvasti kasvinviljelyyn. Maatilojen lukumäärä on laskussa ja keskimääräinen tilakoko kasvussa, kuten kaikkialla Suomessa.^[92]

Uudenmaan osuus Suomen bruttokansantuotteesta nousi vuosina 1980–2020 noin 40 prosenttia. Samana ajanjaksona osuuttaan bruttokansantuotteesta kasvattivat Uudenmaan ohella ainoastaan Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Varsinais-Suomen osuus laski hivenen. Taulukossa on mainittu Suomen maakuntien osuudet bruttokansantuotteesta alkaen vuodesta 1980. Luvut vuodesta 2000 alkaen on ilmoitettu kansantalouden tilinpidossa käytetyn TOL2008-toimialaluokituksen mukaisesti eivätkä ne ole täysin vertailukelpoisia vanhempiin lukuihin nähden.^[79]

	1980	1990	2000	2010	2020	2022
Uusimaa	28,0 %	31,9 %	36,9 %	38,8 %	39,6 %	38,7 %
Pirkanmaa	8,2 %	7,8 %	8,2 %	8,7 %	8,8 %	8,7 %
Varsinais-Suomi	8,2 %	8,5 %	8,5 %	7,8 %	8,1 %	8,0 %
Pohjois-Pohjanmaa	5,7 %	6,0 %	6,4 %	6,4 %	6,4 %	6,4 %
Keski-Suomi	4,6 %	4,6 %	4,3 %	4,0 %	4,1 %	4,1 %
Pohjois-Savo	4,6 %	4,4 %	3,7 %	3,7 %	3,8 %	3,9 %
Satakunta	5,2 %	4,5 %	4,0 %	3,8 %	3,4 %	3,4 %
Lappi	3,9 %	3,5 %	3,1 %	2,8 %	2,9 %	3,1 %
Pohjanmaa	3,9 %	3,3 %	3,1 %	3,5 %	3,0 %	3,0 %
Päijät-Häme	4,0 %	3,6 %	3,0 %	3,0 %	2,9 %	2,9 %
Etelä-Pohjanmaa	3,2 %	3,1 %	2,6 %	2,8 %	2,8 %	2,7 %
Kymenlaakso	4,2 %	4,1 %	3,7 %	2,8 %	2,9 %	2,6 %
Kanta-Häme	3,3 %	3,1 %	2,5 %	2,5 %	2,6 %	2,4 %
Pohjois-Karjala	3,1 %	2,8 %	2,4 %	2,2 %	2,3 %	2,3 %
Etelä-Karjala	3,1 %	2,7 %	2,6 %	2,2 %	2,0 %	2,0 %
Etelä-Savo	3,0 %	2,7 %	2,1 %	2,1 %	1,9 %	1,8 %
Kainuu	1,8 %	1,5 %	1,1 %	1,1 %	1,1 %	1,1 %
Keski-Pohjanmaa	1,3 %	1,2 %	1,0 %	1,1 %	1,1 %	1,0 %
Ahvenanmaa	0,5 %	0,6 %	0,6 %	0,6 %	0,5 %	0,6 %

Uudenmaan ja koko Suomen tiedonvälitys ja mediateollisuus ovat kasautuneet pääkaupunkiseudulle. Uudenmaan suurilevikkisin seitsenpäiväinen sanomalehti on Helsingin Sanomat. Lehden levikkialueena on koko Suomi, kuten myös Helsingissä julkaistavan Maaseudun Tulevaisuuden. Molemmat suomalaiset iltapäivälehdet, Iltalehti ja Ilta-Sanomat, pitävät päätoimitustaan Uudellamaalla. Useimmat suomalaiset puoluepoliittisesti sitoutuneet lehdet, kuten Nykypäivä ja Demokraatti, julkaistaan Helsingissä. Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien levikkialue ulottuu Uudenmaan koillisiin kuntiin.^[93] Muita uusmaalaisia sanomalehtiä ovat muun muassa:

• Aamuposti (Hyvinkää)
• Helsinki Times (Helsinki)
  • Sisarlehti SixDegrees
• Hufvudstadsbladet (Helsinki)
• Keski-Uusimaa (Tuusula)
• Loviisan Sanomat (Loviisa)
• Länsi-Uusimaa (Lohja)
• Mäntsälä-Lehti (Mäntsälä)
• Uusimaa (Porvoo)
• Västra Nyland (Tammisaari, Raasepori).
• Östnyland (Porvoo)

Uudellamaalla julkaistavia yleissanomalehtityyppisiä ilmaisjakelulehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat ja Itäväylä. Helsingissä ilmestyy useita aihepiiriltään spesifioituneita ilmaisjulkaisuja. Pääkaupunkiseudun kaupunginosalehdet ovat niin ikään ilmaisjakelussa.

Yle Uutiset tuottaa maakunnallisen Uudenmaan uutiset -televisiolähetyksen. Yleisradion ylläpitämiä maakunnallisia radiokanavia olivat Radio Itä-Uusimaa^[94] ja Ylen läntinen.^[95] Uudellamaalla toimii useita kaupallisia radiokanavia, kuten Metro Helsinki ja Radio Helsinki.^[96]

Uudenmaan liikennejärjestelmä on osa kolmea kansainvälistä liikennekäytävää: Pohjolan kolmio, Itämeren moottoritie ja Baltian reitti. Ensin mainittu yhdistää Pohjolan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Euroopan ja Venäjän liikenneverkkoihin. Itämeren moottoritien tarkoitus on parantaa meriliikenteen kilpailukykyä merikuljetusten logistiikkaa kehittämällä. Yhteydet Helsingistä Keski-Euroopan satamiin ovat osa Itämeren moottoritietä.

Helsingin keskustasta on rautatieyhteys Turkuun, Tampereelle ja Pietariin. Helsinki–Turku-yhteys eli rantarata kulkee Karjaan kautta. Se sähköistettiin vasta 1990-luvulla, vaikkakin yhteyden itäinen osuus Helsinki–Kirkkonummi on Suomen ensimmäinen sähköistetty rataosuus. Pääradaksi kutsuttu Helsinki–Tampere-yhteys kulkee Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään kautta Kanta-Hämeen puolelle Riihimäelle ja Hämeenlinnaan. Pirkanmaan Toijalassa Tampereen eteläpuolella päärata yhdistyy Turku–Jyväskylä-rataan. Rata on koko matkaltaan sähköistetty ja vähintään kaksiratainen. Pääradan Helsinki–Hämeenlinna-osuus avattiin 1862 Suomen ensimmäisenä henkilöliikenteelle tarkoitettuna rautatienä.

Niin kutsuttu oikorata Keravalta Mäntsälän kautta Lahteen avattiin 2006. Ratayhteys on kaksiratainen ja sähköistetty, sen suurin sallittu nopeus on 220 km/h. Oikorata lyhensi Helsinki–Pietari-junayhteyttä. 2010-luvun alussa käyttöönotettu suurnopeusjuna lyhensi matka-ajan Helsingistä Pietariin noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Helsinki–Viipuri-yhteys lyheni samassa yhteydessä kahteen ja puoleen tuntiin. Uudenmaan halki kulkee 1873 avattu 149 km pitkä sähköistämätön Hanko–Hyvinkää-rata, jolla on lähinnä tavaraliikennettä.^[97] Taajamajunia kulkee osuudella Hanko–Karjaa; Karjaan asemalla Hanko–Hyvinkää-rata risteää Turku–Helsinki-radan kanssa. Helsingistä Keravan kautta Porvooseen kulkeva rata puolestaan on museokäytössä. Helsingin paikallisliikenne ulottuu Siuntioon, Tampereelle ja Lahteen. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi niin kutsuttu Kehärata, joka yhdistää Vantaankosken radan päärataan. Kesällä 2015 käyttöönotettu raideyhteys liittää Helsinki-Vantaan lentoaseman Suomen rataverkkoon.^[98]

Helsingissä on ollut raitioliikennettä 1890-luvulta alkaen ja se oli 1970-luvun alusta 2020-luvun alkuun Suomen ainoa kaupunki, jossa on raitioliikennettä. Tuolloin pirkanmaalaisesta Tampereesta tuli historian neljäs suomalainen kaupunki, jossa on raitioverkko. Helsingin raitiolinjasto kattaa lähinnä kantakaupungin. Rakenteilla oleva Raide-Jokeri-pikaraitiotie yhdistää Helsingin Itäkeskuksen Espoon Keilaniemeen valmistuessaan lokakuussa 2023.^[99] Myös Vantaalle on suunnitteilla raitiotie. 1980-luvulla toimintansa aloittanut Helsingin metro puolestaan ulottuu itäisen Helsingin Mellunmäestä ja Vuosaaresta läntisen Espoon Kivenlahteen. Metroasemia on 30 ja metroradan pituus on 43 kilometriä.^[100]

Uudenmaan tieverkko on Suomen tihein ja liikennemäärät ovat suomalaisittain isot. Vuonna 2015 maanteitä oli 9 694 kilometriä, josta moottoriteitä oli 462 kilometriä.^[101] Maakuntaa halkovat Helsingistä Turkuun (valtatie 1/E18), Tampereelle (valtatie 3/E12) ja Lahteen (valtatie 4/E75) johtavat moottoritiet. Pietarin suuntaan vievä valtatie 7/E18 kulkee moottoritienä Itä-Uudenmaan halki Helsingistä Loviisan kautta Haminaan. Valtatie 1:stä erkanee Vihdissä Nummelan ja Karkkilan kautta Poriin johtava yksiajoratainen valtatie 2. Helsingistä lähteviä valtaväyliä yhdistää Hangosta Lohjan, Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Porvooseen kulkeva valtatie 25/kantatie 55.

Uudenmaan valtatiet:

• Helsinki – Palojärvi – Lohja – Salo – Turku
• Palojärvi – Nummela – Karkkila – Forssa – Huittinen – Pori – Mäntyluoto
• Helsinki – Hyvinkää – Riihimäki – Hämeenlinna – Tampere – Parkano – Jalasjärvi – Kurikka – Laihia – Vaasa
• Helsinki – Mäntsälä – Lahti – Heinola – Jyväskylä – Oulu – Kemi – Keminmaa – Rovaniemi – Sodankylä – Ivalo – Inari – Utsjoki
• Koskenkylä – Kouvola – Luumäki – Lappeenranta – Imatra – Parikkala – Joensuu – Kajaani
• Helsinki – Porvoo – Kotka – Hamina – Vaalimaa
• Hanko – Lohja – Hyvinkää – Mäntsälä

Kantatie 51 on lounaisen Uudenmaan keskeinen valtaväylä, se on rakennettu moottoritieksi Helsingistä Kirkkonummen keskustaan (Länsiväylä/Jorvaksentie). Tie yhtyy valtatiehen 25 Karjaan keskustan tuntumassa. Keskisen Uudenmaan maakunnallisen liikenteen valtasuoni on kantatie 45, joka on moottoritietä Helsingistä Tuusulaan.

Uudenmaan kantatiet:

• Helsinki – Tuusula – Hyvinkää
• Länsisalmi – Ala-Tikkurila – Vantaankoski – Espoon keskus – Jorvas (Kehä III)
• Helsinki – Karjaa
• Tammisaari – Salo – Jokioinen
• Porvoo – Askola – Mäntsälä

Uudenmaan satamien kautta kulkee suuri osa Suomen viennistä ja tuonnista. Tärkeimmät satamat idästä länteen lueteltuina ovat Loviisan satama (väyläsyvyys 8,5 metriä), Tolkkisten satama (7,0 m), Kilpilahden satama (15,3 m), Helsingin Satama (11,0 m), Kantvikin satama (10,0 m), Inkoon satama (13,0 m), Pohjankurun satama (4,9 m), Lappohjan satama (9,4 m), Koverharin satama (12,0 m) ja Hangon satama (13,0 m).^[102] Henkilöliikenne on keskittynyt Helsingin satamaan, josta on autolauttayhteydet Tallinnaan, Maarianhaminan kautta Tukholmaan sekä suora yhteys Rostockiin. Tallinnaan on myös pika-alusyhteyksiä.

Helsingin ja Porvoon välillä on kesäaikaan päivittäistä reittiliikennettä vuonna 1912 valmistuneella M/S J. L. Runeberg -pienoisristeilijällä.^[103] Muutoin Uudenmaan rannikkoristeilyt ovat lähinnä tilausliikennepohjaisia; liikenteessä on moottorialusten ohella purjelaivoja.

Uudenmaan päälentoasema on Helsinki-Vantaan lentoasema, jolla on kolme kiitotietä ja yksi terminaali. Suoria lentokohteita Helsinki-Vantaalta eri puolille maailmaa on 130.^[104] Lentoasema otettiin käyttöön lokakuussa 1952. Noin 23 miljoonan henkilön vuotuisella matkustajamäärällään (2019) se on Suomen vilkkain lentoasema^[105]. Maakunnan pieniin lentoasemiin kuuluvat Helsinki-Malmin, Hangon, Hyvinkään ja Nummelan lentokentät. Mäntsälässä on nurmipintainen Mäntsälän yksityinen lentokenttä ultrakevyille lentokoneille. Helsingissä sijaitsee Helikopterikeskus Oy:n ylläpitämä Hernesaaren helikopterikenttä.

Uudenmaan kevyen liikenteen verkosto käsittää Väyläviraston ylläpitämät yleisten teiden varsilla sijaitsevat väylät sekä kuntien hallinnoimat lähinnä taajamien katuverkolla sijaitsevat kevyen liikenteen väylät. Ne täydentävät kunnallisia kevyen liikenteen verkostoja. Tyypillistä verkostolle on katkonaisuus. Maakunnalliset taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ovat vähäisiä.^[102][106]

Valtatie 25:n varrella sijaitsevat kunnat ovat käynnistäneet Kehä V -nimisen yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteisiin kuuluu valtatie 25:n parantaminen ja Hanko–Hyvinkää-radan sähköistäminen.^[107] Helsinkiä kiertävä Kehä III on jatkuvien parannushankkeiden kohteena.^[108]

Uudenmaan väestön koulutustaso on varsin korkea. Runsaalla kahdella kolmasosalla yli 15-vuotiaista on tutkinto. Erityisesti korkeakoulututkintojen osuus on maan keskiarvoa korkeampi.^[109] Maakunnan korkeakoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Laurea-ammattikorkeakoululla on toimipaikkoja pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla. Tammisaaressa toimii ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Sydväst. Lukioita Uudellamaalla (ml. Itä-Uusimaa) on yli sata, niistä ruotsinkielisiä on kuusitoista.

Uudellamaalla on noin sata kunnallista kirjastotoimipistettä. Kirjastot ovat verkottuneet yhtä kunnankirjastoa lukuun ottamatta viiteen kirjastokimppaan: Helle, Helmet, Kirkes, Lukki, ja Ratamo. Porvoon ja Raaseporin seudut yhdistävään Helle-järjestelmään kuuluu Pornaisten kirjasto ja Itä-Uudenmaan puolelta Askolan, Porvoon sekä Sipoon kirjastot; myös Raaseporin alueelta eli Tammisaaren, Hangon, Inkoon, Karjaan ja Siuntion kirjastotoimipisteet ja kirjastoautot kuuluvat Helle-kirjastokimppaan. Suurin on pääkaupunkiseudun kirjastot yhdistävä Helmet, johon kuuluu noin 60 kirjastoa, sekä potilaskirjastoja, kirjastoautoja ja erikoiskirjastoja. Keski-Uudellamaalla toimii Kirkes, johon kuuluu Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Lukki-järjestelmä käsittää Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin yksitoista toimipistettä sekä kirjastoautot. Ratamo-järjestelmään kuuluu Hyvinkään ja Nurmijärven kuusi toimipistettä sekä kirjastoautot. Hämeen maakunnan puolelta Ratamoon kuuluu Hausjärven ja Riihimäen kirjastot. Kirjastokimppojen ulkopuolisella Kirkkonummen kunnankirjastolla on kolme kiinteää toimipistettä sekä kirjastoauto.

Pääartikkeli: Uskonto Uudellamaalla

Uudenmaan väestö on maallistuneempaa kuin muualla Suomessa.^[110] Evankelisluterilaisen kirkon osalta maakunta jakautuu Helsingin hiippakuntaan, Porvoon hiippakuntaan ja vuonna 2004 perustettuun Espoon hiippakuntaan. Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä alittaa maan keskiarvon.

Uudellamaalla luterilaisen kirkon herätysliikkeillä on kannatusta Helsingin lisäksi sieltä pohjoiseen lähtevän radan varrella. Sekä Länsi- että Itä-Uudellamaalla evankelinen herätysliike on saanut jonkin verran jalansijaa. Pääkaupunkiseudulla voimakkaimmin vaikuttaa evankelioiva herätyskristillisyys.^[111]

Helsinki on rukoilevaisuutta lukuun ottamatta kaikkien herätysliikkeiden kannalta keskeinen. Herätysliikkeiden kannattajajoukot ovat Helsingissä määrällisesti suuret ja toiminta aktiivista, mutta niiden suhteellinen osuus koko väestöstä on muuta maata pienempi. Tämän vuoksi herätysliikkeiden vaikutus seurakuntaelämään ei ole erityisen tuntuva. Herätysliikkeiden elinvoimaisuus näkyy Helsingissä erityisesti muualta maasta muuttaneiden piirissä.^[111]

Uudellamaalla toimii monia vapaakirkollisia liikkeitä. 1860-luvulta lähtien Helsinki muodostui baptismin keskukseksi ja ruotsinkielisestä seurakunnasta tuli Vaasan jälkeen maan suurin ruotsinkielinen baptistiyhteisö. Niin ikään metodismi on ollut suosittua Uudellamaalla erityisesti ruotsinkielisen kieliryhmän piirissä. Uudenmaan etelärannikon metodistiyhteisöt ovat keskittyneet pääosin kaupunkeihin. Vapaakirkollisen liikkeen piirssä herätys on ollut tasavahvaa suomen- ja ruotsinkielisten keskuudessa. Helsingin lisäksi keskeisiä vapaakirkkoyhteisöjä on ollut Sipoossa, Porvoossa ja Hangossa. Adventistien keskuudessa Uudellamaalla on sijainnut maan tihein adventistinen paikallisorganisaatio ja monet adventisteista kuuluvat myös ruotsinkieliseen väestöön. 1900-luvun alun helluntaiherätyksellä oli varhaiset sillanpääasemat Helsingin lisäksi myös Uudellamaalla. Helluntailiike kasvoi erityisesti Uudenmaan rannikkoseurakunnissa. Uudenmaan rannikkovyöhyke on Etelä-Suomen yhtenäisin helluntailiikkeen kannatusalue, minkä lisäksi vyöhyke on ulottunut myös Kymenlaakson puolelle.^[112]

Ortodokseja on noin prosentti väestöstä.^[113] Ortodoksit jakautuvat karjalaisten Konstantinopolin ja venäläisten Moskovan patriarkaattiin.^lähde?

Helsingissä on katolinen piispanistuin ja seurakunnat Meilahdessa sekä Kaivopuistossa.^lähde?

• Helsingin pelastuslaitos
• Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
• Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
• Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

• Helsingin poliisilaitos
• Itä-Uudenmaan poliisilaitos
• Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Puolustusvoimien joukko-osastoista Kaartin jääkärirykmentti sijaitsee Santahaminassa Helsingissä. Se kouluttaa asutuskeskustaisteluun erikoistuneita joukkoja pääkaupunkiseudun puolustukseksi. Suomenlahden meripuolustusalue Upinniemellä vastaa merivalvonnasta ja Suomenlahden alueellisesta koskemattomuudesta. Siviilien virkistysalueena ja historiallisena turistikohteena tunnetun Suomenlinnan vuosisataisia sotilaallisia perinteitä jatkaa Merisotakoulu. Uudenmaan prikaati eli Nylands brigad Tammisaaren Dragsvikissa on Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Espoossa toimii Merivoimien teknisestä ja luonnontieteellisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta vastaava Merivoimien tutkimuslaitos. Pääesikunta toimii Helsingissä.^[114]

• Suomenlahden merivartiosto
• Vartiolentolaivue

Uudenmaan kunnat kuuluvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUSiin lukuun ottamatta Myrskylää ja Pukkilaa. Se on jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen:

• HYKS-sairaanhoitoalue (pääkaupunkiseutu)
• Hyvinkään sairaanhoitoalue
• Lohjan sairaanhoitoalue
• Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalue
• Porvoon sairaanhoitoalue

HYKSin alueella toimii seitsemäntoista yliopistollista sairaalaa, muun muassa Meilahden, Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä useita erikoissairaaloita. Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueella on kaksi sairaalaa: Hyvinkään sairaala ja psykiatrinen Kellokosken sairaala. Lohjan alueeseen kuuluu Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti. Alueella on kaksi sairaalaa: Lohjan sairaala ja sen psykiatrisena yksikkönä toimiva Paloniemen sairaala. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja ja Tammisaari. Alueella on niin ikään kaksi sairaalaa: somaattista hoitoa antava Länsi-Uudenmaan sairaala ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut Tammiharjun sairaala. Porvoon sairaanhoitoalueeseen Itä-Uudellamaalla kuuluu Pornainen sekä Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Porvoo ja Sipoo. Porvoon sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja on vastuussa alueen erikoissairaanhoidon päivystyksestä.^[115]

Helsingissä on myös lukuisia yksityisiä sairaaloita, kuten Eiran sairaala, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Sairaala Mehiläinen.

Maakunta- ja soteuudistuksen myötä Uudenmaan maakuntaan perustettiin neljä hyvinvointialuetta, joiden vastuulle tuli lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 1. tammikuuta 2023 alkaen. Hyvinvointialueiden ulkopuolelle jäänyt Helsinki vastaa palveluiden järjestämisestä alueellaan myös jatkossa. Lisäksi hyvinvointialueet ja Helsingin kattava HUS-yhtymä vastaa erikoissairaanhoidon järjestämisestä koko maakunnan alueella.^[116]

Uudenmaan hyvinvointialueet ovat:

• Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
• Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
• Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
• Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Helsinkiin perustettiin uusi Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.

Uudenmaan maakunta on jaettu Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireihin. Helsingin vaalipiiri perustettiin vuonna 1952. Sen osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2023 eduskuntavaaleissa 23 paikkaa 200:sta. Vuosina 1954–2023 määrä on vaihdellut 19–24 välillä. Uudenmaan vaalipiirin osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2023 eduskuntavaaleissa 38 paikkaa. Maakunnan väestöosuuden kasvaessa määrä on kohonnut vähintään yhdellä edustajapaikalla jokaisissa vaaleissa 1950-luvulta lähtien lukuun ottamatta vuoden 2015 vaaleja. Yhteensä Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireistä valituilla edustajilla oli 62 kansanedustajapaikkaa vuoden 2023 vaaleissa.^[117]

Merkittävä ero Suomen keskiarvoon puoluekannatuksessa on Suomen Keskustan alhainen kannatus. Kokoomuksen kannatus puolestaan on korkeampaa kuin Suomessa keskimäärin. Sosiaalidemokraattien kannatus on suunnilleen sama kuin valtakunnan keskiarvo.^[117]

Uudenmaan liitolla on maakuntavaltuusto, jonka jäsenistö koostuu Uudenmaan kunnanvaltuustojen edustajista. Valtuuston puolueiden paikkajakauma heijastaa siten kunnallisvaalien, ei eduskuntavaalien tulosta.^[118]

Uudellamaalla on läheiset yhteydet naapurimaakuntiin ja sinne muutetaan jatkuvasti. Onkin vaikea nimetä Uudenmaan omia perinneruokia. Inkoonpuuro on perunapuuro, joka levisi Inkoosta muuallekin Uudellemaalle ja sitä voidaan pitää Uudenmaan maakuntaruokana.^[119]

Ruokakulttuuri levisi Uudellamaalla kartanoiden välityksellä. Rannikolla on syöty paljon kalaa. Se säilöttiin kuivaamalla tai suolaamalla vahvasti. Kala maustettiin ruohosipulilla, jota kasvoi rantakallioilla villinä. Uusmaalaista juhlaruokaa ovat perinteisesti olleet aladobi, juustot, kala, laatikot, etenkin perunalaatikko, lihapullat, rullasyltty ja sillisalaatti. Perinteisiä jälkiruokia ovat kräämi (kiisselin ja keiton välimuoto), luumukiisseli, riisipuuro ja rusinasoppa sekä sekahedelmäsoppa eli väskynäsoppa. Perinteisiä uusmaalaisia syysruokia ovat liharuoat, kuten peruna-, ryyni- ja verimakkara sekä hernepöperö ja hällkryyniliemi. Helsinki on ollut maakunnan ja koko Suomen kahvila- ja ravintolakulttuurin merkittävä keskus.^[119]

Uudellamaalla kuten muuallakin Suomessa maaseudun kylätoiminta on virinnyt viime vuosikymmeninä. Kunniamainintana esimerkillisestä toiminnasta yhdelle uusmaalaiselle kylälle myönnetään vuosittain Vuoden uusmaalainen kylä -kunniamaininta. Vuoden uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Myös Itä-Uudellamaalla valittiin sen muodostaessa oman maakuntansa 1997–2010 vuosittain vuoden itäuusmaalainen kylä.

Valinta ei ole aina kohdistunut tavallisiin maaseutukyliin, vaan myös samat kriteerit täyttäviin kaupunginosiin vuoden 2012 valintaan saakka. Vuoden 2013 valinnasta syksyllä 2012 lähtien valinta on kohdennettu vuorovuosin kaupunginosaan ja kylään.

Vuoden Uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Ne ovat olleet^[120]:

• 1988: Vättlax (Tammisaari, silloinen Tenhola)
• 1989: Evitskog (Kirkkonummi)
• 1990: Tapiola (Espoo)
• 1991: Laukkoski (Pornainen)
• 1992: Karstu (Lohja, silloinen Lohjan kunta)
• 1993: Kumpula (Helsinki)
• 1994: Vihdin kirkonkylä (Vihti)

Tässä vaiheessa valintamenettelyä muutettiin, joten vuoden 1995 Uusmaalaista kylää ei valittu.

• 1996: Kellokoski (Tuusula)
• 1997: Tanhuniitty (Järvenpää)
• 1998: Sotunki (Vantaa)
• 1999: Suomenlinna (Helsinki)
• 2000: Fiskari (Pohja)
• 2001: Kytäjä (Hyvinkää)
• 2002: Skåldö – Sommarö (Tammisaari)
• 2003: Savio (Kerava)
• 2004: Luoma (Kirkkonummi)
• 2005: Jamppa (Järvenpää)
• 2006: Degerby (Inkoo)
• 2007: Suvisaaristo (Espoo)
• 2008: Sälinkää (Mäntsälä)
• 2009: Backgränd (Raasepori, entinen Karjaa)
• 2010: Vihtijärvi (Vihti)
• 2011: Rajamäki (Nurmijärvi)
• 2012: Kerkkoo (Porvoo)
• 2013: Kyrölä (Järvenpää)
• 2014: Ohkola (Mäntsälä)
• 2015: Maunula (Helsinki)
• 2016: Paavola, Lohjansaari (Lohja)
• 2017: Kallio (Helsinki)
• 2018: Strömfors (Loviisa)
• 2019: Roihuvuori (Helsinki)

• Luettelo Uudenmaan kansakouluista

• Finlandia – Otavan iso maammekirja 1: Uusimaa. Otava, 1983. ISBN 951-1-07487-3
• C. J. Gardberg: Kivestä ja puusta – Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1
• Saulo Kepsu: Uuteen maahan. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005. ISBN 951-746-723-0
• Aino – Suuri Suomen kartasto. Genimap Oy, 2005. ISBN 951-593-963-1
• Haggrén, Georg, Björkman, Sten, Rosendahl, Ulrika ym.: Kylä : keskiaikaa Itämeren rannalla. Espoon kaupunginmuseo, 2008. ISBN 978-951-857-527-9
• Tilastokeskus
• Väestörekisterikeskus
• Yliopiston almanakka 1996, Helsingin yliopisto, Ajasto Osakeyhtiö, Vantaa 1995, ISSN 0786-5848
• Yliopiston almanakka 2015, Helsingin yliopisto, Ajasto Osakeyhtiö, Vantaa 2014, ISSN 1239-1654
• Stat.fi
• Kaupunkiopas
• Väkiluku maakunnittain
• AKE.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Luontoon.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vaalit.fi (Arkistoitu – Internet Archive)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uudenmaan maakunta Wikimedia Commonsissa

• Uudenmaan liitto