Saamenpuku

Saamenpuku (pohjoissaameksi gákti^[1], inarinsaameksi mááccuh, koltansaameksi määccaǩ)^[2] on saamelaisten kansallisista tunnuksista näkyvin. Se on alkuperältään kansanpuku, jonka käyttö ei ole missään historian vaiheessa katkennut. Nykyisin saamenpukua käytetään suurimmaksi osaksi vain juhlapukuna.^[3]

Keski- ja Itä-Lapin sekä paikoin Ruijan suomenkielinen, mutta osin saamelaisperäinen väestö käytti samantapaista, tosin lähes koristelematonta vaatepartta työasunaan tunturissa 1950–1960-luvuille saakka. Lapin tuntija, kirjailija Yrjö Kokko kertoo kirjassaan Sudenhampainen kaulanauha, että saamenpuvun housut voivat olla myös parkitusta poronnahasta tehdyt ja voidellut saijavoiteella, jolloin niillä saattoi istua lumessakin esimerkiksi kesken hiihtomatkan.^lähde?

Saamenpuvun käyttö arkivaatteena väheni sotien jälkeen, länsimaisten vaatteiden käyttö lisääntyi.^[3]

2000-luvun saamelaisten arkipukeutuminen ei juuri eroa suomalaisten pukeutumisesta, mutta länsimaisten vaatteiden lisäksi lähes jokaisella saamelaisella on myös saamenpuku^lähde?, joka puetaan päälle tärkeisiin tilaisuuksiin. Saamenpuvulla saamelainen edustaa omaa sukuaan, aluettaan ja kansaansa^[3]. Suomen puolella on käytössä viisi saamenpuvun päämallia: Tenonvarren, Enontekiön-Koutokeinon, Sodankylän/Vuotson, Inarin ja kolttasaamelainen puku.

Nykyisin saamenpukua käytetään suurimmaksi osaksi vain juhlapukuna, mutta osia asusta voidaan käyttää talvisin esimerkiksi porotöissä. Tällaisia osia ovat esimerkiksi karvakengät, koipikinttaat, luhka, kaulaliina ja säpikkäät.^[3]

Puvut elävät ajassa. Pukuja on voitu ommella veran lisäksi esimerkiksi glitterkankaasta, taftista tai samettikankaasta. Enontekiön puvun koristeluita on lisätty: 2000-luvun alussa koristenauhat olivat yleensä nykyistä leveämpiä ja pohjaväriltään tavallisesti punaisia, sittemmin suosioon ovat tulleet kapeat, vaaleat ja usein myös kiiltävät koristenauhat. Utsjoen pukuun kuuluvan huivin hapsujen isot solmut ja yksinkertainen solmeilu taas tulivat muotiin 2010-luvulla.^[3]

Pukuja valmistetaan nykyisin monenlaisista materiaaleista (verka-, puuvilla- ja tekokuitukankaista, silkistä ja jopa pitsistä) ja eri väreissä. Oleellista on kuitenkin aina oman saamelaisryhmän, alueen tai jopa suvun mallin säilyttäminen. Ei siis ole samantekevää, minkälaista pukua, lakkia tai vyötä käytetään. Mallit, värit ja koristenauhojen sommittelu kertovat kantajansa saamelaisryhmän, usein suvunkin.^[3]

Saamelaisten lipussa käytetään samoja värejä kun saamenpuvuissa.^[3] Vihreä väri symboloi luontoa, sininen vettä, punainen tulta ja keltainen aurinkoa.^[3]

Saamenpuku mukautuu pohjoisen sääolosuhteisiin. Kylmänä aikana käytetään verasta ommeltua pukua, kesällä käytetään kevyemmästä materiaalista tehtyä pukua.^[3]

Myös saamelaisten aviopuolisot voivat halutessaan käyttää saamenpukua, vaikkei heillä oli saamelaisia juuria.^[3]

Perinteisesti inarinsaamelaisen miehen puvun kauluksessa on sahalaitaisia verkakoristeita. Utsjoen pukuun kuuluu poron sarvista tehdyt hakaset ja napit.^[3]

Enontekiön pukuun kuuluu talvisin hylkeennahkalakki, Inarinsaamelaiseen ja Utsjoen pukuun taas vasannahkalakki. Utsjoen naisen lakin taas tunnistaa kapeasta koristenauhasta ja korkeudesta. Lakkiin ommellut poimut pitävät sen ryhdissään. Vuotsossa miehen lakki muistuttaa malliltaan Enontekiön lakkia, mutta koristenauhat on korvattu sahalaitaisilla verkasuikaleilla.^[3]

Asuun kuuluvassa lankavyössä eli tiuhtavyössä on alueittain erilaiset kuviot. Esimerkiksi inarinsaamelaiset naiset käyttävät enimmäkseen lankavyötä saamenpuvun kanssa.^[3]

Säpikkäät ovat poronkarvasta tehdyt säärystimet. Ne ovat lämpimämmät kuin esimerkiksi toppahousut.^[3]

Hienoimmat karvakengät, valkkokengät, ommellaan valkoisista poronkoivista.^[3]

Enontekiön puku on sama, mitä käytetään Norjan Koutokeinon alueella.^[4]

Puku on koristeellisin Suomen saamelaisalueen puvuista. Se koristellaan koristenauhoilla, joiden määrä, materiaali ja väritysvaihtelevat aikakaudelle ominaisten koristelutyylien, koristenauhojen saatavuuden sekä puvun ompelijan ja käyttäjän mieltymysten mukaan. Eri ompelijoilla on itse kullakin omat koristelutyylinsä, joiden perusteella pukuihin perehtyneet henkilöt voivat helposti tunnistaa ompelijan. Aikaisemmin puvuista pystyi koristelun perusteella näkemään, mihin sukuun puvun käyttäjä kuului.^[4]

Koristenauhoja on hihoissa, puvun helmassa eli hulvassa ja miehustassa. Jalkaan puetaan säpikkäät, paulat ja karvakengät. Vyön koristeina on pyöreitä hopeanappeja sekä hopeisia ja kultaisia nauhoja. Säpikkäät kiinnitetään nilkasta koristeellisilla pärkisnauhoilla. Ilman säpikkäitä karvakengät kiinnitetään pauloilla.^[3]

Aiemmin Kautokeinon alueen verkapukuja koristeltiin villalangoilla.^[3]

Pääartikkeli: Inarinsaamelainen puku

Inarinsaamelaisen puvun samankaltaisuutta löytyy eniten Norjan Varanginvuonon ja Sodankylän/Vuotson saamenpuvuista, mutta sitä käytetään yleisimmin Inarin kunnan alueella, lähinnä Inarin­järven ympäristössä.^[5]

Puvun pohjavärinä on musta tai tummansininen, mutta materiaalien saatavuus on vaikuttanut osaltaan pohjavärien valintaan. Aikaisemmin käytettiin myös harmaita sarkapukuja. Yleensä Inarin puku ommellaan verasta tai sarasta, mutta nykyään myös satiinista ja sametista. Suvuissa kulkevat perinteet ja ompelijoiden oma koristelutyyli heijastuvat Inarin puvuissa, ja koristeverkojen määräkin on asettanut tietyn rajansa puvun koristelussa.^[5]

Pääartikkeli: Kolttasaamelainen puku

Kolttasaamelaisten pukua käytetään Inarin itäosissa, Sevetti­järven ja Nellimin alueilla.^[6]

Kolttasaamelaisen naisen puku on lähellä karjalaisen naisen kansanpukua. Siihen kuuluu siviilisäädyn mukaan määräytyvä lakkimalli, sarafaanihame ja helmikoristeltu vyö. Myös lakki on koristeltu helmin. Kolttasaamelaisen miehen pukua on kehitetty viime vuosina ja se näyttää kehittyvän muiden saamelaisryhmien miesten pukumallien suuntaan. Kolttasaamelaisten miesten perinteisestä pukuparresta parhaiten on säilynyt nelikolkkainen ketun nahasta valmistettava talvilakki.

Helmikirjonta on kolttasaamelaisten perinteinen koristelutapa, jossa pienet lasihelmet ommellaan koristeellisiksi kuvioiksi yleensä punaiselle veralle. Osaan kirjontamalleista on saatu vaikutteita ortodoksisesta uskonnosta, kuten risti- ja kirkkokuvioita. Eri kolttasuvuilla on ollut omat kirjontamallinsa, mutta nykyisin ne ovat sekoittuneet kaikille yhteisiksi koristemalleiksi. Helmikirjonnalla koristellaan mm. päähineet, vyöt, poron juhlavaljaat ja erilaiset sisnatyöt.^[6] Nykyään myös miesten verkatakkeihin ommellaan helmikirjailua.^[7]

Kylmillä ilmoilla naiset käyttävät asunsa kanssa punaista villahuivia.^[3] Jalkineina on käytetty kesäisin sisnanahasta valmistettuja kenkiä ja talvisin karvakenkiä, jotka sidotaan pitkillä, värikkäillä pauloilla. Lapaset ja sukat eroavat väriltään, muodoltaan ja kuvioinniltaan muiden saamelaisten vastaavista.^[7]

Utsjoen pukua käytetään koko Tenojoen vesistöalueella molemmin puolin rajaa sekä joillakin alueilla Inarin kunnan puolella.^[8]

Utsjoen puku on Suomessa käytettävistä puvuista vähiten koristeltu. Tavallisin väri on sininen, mutta myös valkoisten, punaisten ja vihreiden pukujen käyttö on yleistynyt. Mustat, tummansiniset ja valkoiset puvut olivat yleisiä silloin, kun pukuja vielä ommeltiin sarasta.^[8] Perinteisiä Utsjoen puvun värejä ovat niin sanotut "tunturivärit", sininen, punainen ja keltainen.^[3]

Pukuun kuuluvia asusteita ovat vyöt, karvakengät, säpikkäät, pärkiset, huivit ja lakit.^[3] Puvun helmassa on hulpa, jota poimutetaan vajaasta kymmenestä metristä jopa 15 metriin. Perinteisesti hulvan reunaan ommeltiin käsin kudottu hulpanauha, mutta nykyään erilaisia nauhoja voi ostaa myös valmiina.^[3]

Kun hääpari pukeutuu Utsjoen pukuun, asuun tehdään pieniä muutoksia. Sulhasella on pitkä valkoinen kaulahuivi, joka vedetään niskan takaa, laitetaan ristiin rinnuksilta ja päät pujotetaan vyön alle. Morsiamella taas on miehustassa kymmenkunta riskua ja usein myös päässä sekä lakki että tiara. Asussa hunnun korvaavat niskaan kiinnitetyt useat satiininauhat.^[3] Naimisissa olevat pariskunnat käyttävät vyötä, jossa on neliskulmaiset napit.^[3]

Miehen talvilakki on täytetty höyhenillä, sillä entisaikoina sitä käytettiin myös tyynynä.^[3]

Vuotson puku on saamenpuvuksi verrattain nuori, ja siksi sen koristelut eivät ole niin tiukasti vakiintuneet.^[3] Nykyiset Sodankylän saamelaiset ovat lähtöisin Koutokeinon, Enontekiön ja Kaare­suvannon alueilta. Saamelaisten muuton uusille alueille aiheuttivat rajasulut, 1852 Suomen ja Norjan sekä 1889 Suomen ja Ruotsin välillä. Sulut lopettivat jutaamisen eli porojen talvi- ja kesälaitumille vaeltamisen valtioiden välillä. Laidunahtaus pakotti porosaamelaisia etsimään laidunalueita uusilta seuduilta, ja osa länsipuolen suvuista muutti poroineen Sodankylän pohjoisosaan Sompioon. Alkuaikojen liikkuvasta poropaimentolaisuudesta mukauduttiin pikkuhiljaa asumaan yhtä asuinpaikkaa, jolloin liikkuminen rajoittui pienemmälle alalle. Muuttotaustansa vuoksi heidän vaatetuksestaan voi löytää samoja piirteitä, joita oli lähtöalueen saamelaisilla 1800-luvun lopussa. Käsivarren ja Kautokeinon vanhasta saamenpuvusta kehittyi hiljalleen oma pukumalli.^[9][3]

Naisn asuun kuuluvan huivin hapsut solmeillaan perinteisesti pieneksi verkoksi. Sinkkujen nahkavöissä on pyöreät napit.^[3]

Eteläsaamelaisten pukua käytetään pohjoisesta lukien Västerbottenin läänistä Taalainmaan lääniin asti sekä vastaavalla alueella Norjan puolella. Puvusta on useita alueellisia variaatioita. Miehen ja naisen puvut eroavat toisistaan. Molemmat ovat ommeltua kangasta, mutta erot löytyvät yksityiskohdista ja pituudesta.^[10]

Miehen puku on yleensä ommeltua kangasta, mutta muitten sen kanssa käytettyjen raaka-aineiden vaihtelu on suurta. Puvun väri vaihtelee kirkkaan sinisestä mustaan. Puvussa on tavallisesti edessä v-aukon muotoinen pääntie ja on koristeltu yhdessä kauluksen kanssa punaisella, vihreällä ja/tai sinisellä. Tietyissä suvuissa käytetään myös keltaista. Kaulus on viisi senttimetriä korkea ja sen väritys vaihtelee alueittain ja suvuittain. Joissain on esimerkiksi punainen pohja, jotkut ovat samaa kangasta kuin muukin puku. Hihansuut on koristeltu samoilla väreillä kuin puvun etuosa.^[10]

Naisen puku on miehen puvun tavoin kangasta, mutta erilaisten muitten materiaalien vaihtelu on vielä suurempaa kuin miehen puvussa. Suurin osa on väriltään jokin sinisen tai mustan sävyistä, mutta myös muita värejä käytetään. Joissain suvuissa käytetään pientä kaulusta, joka on samaa väriä kuin muukin puku, toisissa taas ei ole kaulusta lainkaan. Edessä on v-aukollinen pääntie, joka on reunustettu punaisella ja vihreällä tai joissain tapauksissa punaisena ja sinisenä. Joissain suvuissa käytetään myös keltaista. Mikäli puvussa on kaulus kiertää reunus yleensä koko kauluksen. Hihansuut on koristeltu vastaavilla väreillä.^[10]

Merkittävä osa sekä miehen että naisen pukua on rintakangas (ruots. barmkläde), joka kiertää kaulan ympäri ja on rintakehän päällä. Se on kirjailtu helmillä ja tinalangalla. Yleisin rintakangas on puolikuun muodossa punaisen, vihreän ja/tai sinisen väreissä.Miesten pohjaväri on sininen tai musta, naisten punainen. Puolikuukenttiä voi olla kolmesta viiteen. Eteläisellä alueella käytetään laajasti ruudullista rintakangasta, jonka värit miehillä ovat yleensä punainen ja sininen, mutta myös mustaa ja vihreää esiintyy. Se on myös kirjailtu tinalla tai helmillä ja suurin osa on kirjailtu ristikuvioilla.^[10]

Luulajansaamelaista pukua käytetään Ruotsin Jokimukassa ja Jällivaarassa sekä Norjan Tysfjordissa.^[11]

Luulajansaamelaisten puku on viimeisten vuosisatojen aikana muuttunut ainoastaan yksityiskohdiltaan tai siten, että jotkin puvunosat ovat jääneet pois käytöstä ja korvattu ostetuilla vaatteilla. Aiemmin, kun pukua käytettiin arkipäiväisesti, käytettiin talvisaikaan poronturkkeja. Kesäaikaan oli tavallista pitää poronnahkaista saamenpukua (ruots. kolt). Myös sarasta tehtyjä arki- ja talvipukuja. Myös verkaa ja kotona valmistettuja koko- tai puolivillakankaita käytettiin materiaalina. Nykyään saatetaan käyttää myös muita kankaita. Nykyään monet pitävät nahasta tehtyä pukua sekä turkkia hienompana kuin kankaasta tehty puku, mutta ne ovat harvinaisempia ja vaativat tekijältään suurempia tietoja ja taitoja, sillä ne on tehtävä kokonaan käsin.^[11]

Luulajansaamelaisessa puvussa, materiaalista riippumatta, on v-aukko rintamuksen kohdalla, joka on yhteistä muillekin saamenpuvuille Jokimukasta etelään. aukon kohdalla on rintakangas (ruots. barmkläde), joka suojaa niskaa ja rintaa. Se on tehty kankaasta, valkoisesta poronnahasta ja usein koristeltu tinalangalla. Puku on samantyyppinen sekä lapsilla että aikuisilla että miehillä ja naisilla. Miehen puku on kuitenkin lyhyempi kuin naisilla ja niissä on kaulus. Väreissä ja mallissa voi olla vaihtelua. Puvun kanssa käytetään kudottua vyötä.^[11]

Luulajansaamelaiselle asulle on ominainen tinalangalla kirjottu myssy. Myssyn alla voidaan pitää kaulahuivia suojaamassa korvia.^[11]

• Saamelaiset
• Kolttasaamelainen puku
• Kuolan saamelaisten saamenpuku

• Jomppanen, Karen: Lapin käsitöitä: Sami kiehtatuojik. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-10694-1
• Laiti, Petteri ym. (toim.): Suomen saamelaispuvut. Inari: Sámi Duodji, 2010. ISBN 978-952-92-7043-9 Teksti kolmella saamelaiskielellä ja suomeksi.

• Aikio, Áile: Gákti – sukujen puku 27.02.2018. Fáktalávvu. Viitattu 24.04.2018.
• Saamenpuvulle vaaditaan kunnioitusta 11.3.2010. Yle Uutiset. Viitattu 10.4.2010.^{[vanhentunut linkki]}
• Sámi gákti – Saamen puku kertoo monta asiaa 21.01.2009. Sámediggi-Saamelaiskäräjät. Viitattu 10.11.2011.
• Yleistä tietoa puvuista Sámi Duodji Ry. Arkistoitu 24.7.2013. Viitattu 10.11.2011.
• Kirsi Kangas: Puku kuin käyntikortti (Arkistoitu – Internet Archive). Saariselkä-uutiset 2006.
• Kooste saamenpukurauhan perusteluista.