Saamelaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saamelaiset
Saamelaisten lippu.
Saamelaisten lippu.
Merkittävät asuinalueet
 Norja60 000 – 100 000[1]
 Ruotsi15 000 – 20 000[1]
 Suomi6 000[1]
 Venäjä2 000[2]
Kielet Länsisaamelaiskielet: etelä-, uumajan-, piitimen-, luulajan- ja pohjoissaame
Itäsaamelaiskielet: inarin-, koltan-, akkalan-, kildinin- ja turjansaame[3]
Valtakielet: norja, ruotsi, suomi, venäjä[4]
Uskonnot historiallisesti:
saamelainen muinaisusko
nykyisin:
luterilainen kristinusko,
ortodoksinen kristinusko[5]
uskonnottomuus
Saamelaisten perinteinen asuinalue kartalla.

Saamelaiset (pohjoissaameksi sámit tai sápmelaččat, inarinsaameksi sämmiliih) ovat pääosin Fennoskandian pohjoisosissa elävä kielellisesti suomalais-ugrilainen alkuperäiskansa. Saamelaisten asuttamaa aluetta kutsutaan Saamenmaaksi (pohjoissaameksi Sápmi). Se koostuu Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosista sekä Venäjään kuuluvasta Kuolan niemimaasta.[5][6]

Arviot saamelaisten määrästä vaihtelevat 50 000:n ja 100 000:n välillä.[7] Arvioiden suuri vaihtelu johtuu saamelaisuuden tunnusmerkkien eroista.[7] Saamelaisuuden määritelmä perustuu tunnusmerkkeihin, kuten esimerkiksi kieleen (puhuu itse tai yksi vanhemmista tai isovanhemmista puhuu saamea), kansalliseen tai kulttuuriseen samaistumiseen sekä perinteisten saamelaiselinkeinojen harjoittamiseen.[8] Suomessa puhutaan nykyisin kolmea saamen kieltä: pohjois-, inarin- ja koltansaamea, jotka ovat kaikki uhanalaisia.[9]

Saamelaisten puhumat kielet kuuluvat uralilaisiin kieliin, ja niiden läheisimmät sukukielet ovat yleisimmän käsityksen mukaan itämerensuomalaiset kielet. Saamen kieli on peräisin varhaiskantasuomen eriytymiskehityksestä.[10] Suomen ja saamen kielieron on arveltu alkaneen muodostua noin vuonna 2800 eaa.[10] joidenkin ryhmien lähdettyä liikkumaan uralilaisten kielten alkukodista, Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta, luoteeseen kohti Fennoskandiaa.[11] Suomeen tulevien saamelaisten esivanhemmat saapuivat noin 1600 tai 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[12] Nykyisille asuinsijoilleen Lappiin he asettuivat ajanlaskun alun jälkeen.[13]

Suomen saamelaisalue kattaa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Lapin paliskunnan alueen Sodankylän kunnassa.[6] Saamelaiskäräjien arvion mukaan Suomen noin 10 000 saamelaisesta noin 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään.[14] Tilastokeskuksen mukaan äidinkielekseen saamen ilmoittaneita oli vuonna 2022 yhteensä 2 035.[15] Nykyään huomattava osa Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella, esimerkiksi Helsingissä on suhteellisen suuri ja aktiivinen saamelaisvähemmistö.[16] Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisia asuu 230 kunnassa Suomen kaikkiaan 336 kunnasta.[17] Alle 10-vuotiaista saamelaisista 75 prosenttia asuu saamelaisalueen ulkopuolella.[18]

Alaryhmät, lukumäärä ja kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oheisessa taulukossa esitetään tietoja saamelaisten alaryhmistä, lukumäärästä ja kielistä amerikkalaisen tutkijan Michael E. Kraussin vuonna 1997 julkaiseman tutkimuksen mukaisesti.[19][20] Numerotiedot ovat ainoastaan arvioita.

Kansa Väkiluku Kieliryhmä Kieli Puhujia % Tärkein asuinalue Muut perinteiset asuinalueet
Pohjoissaamelaiset 42 500 Länsisaamelaiset kielet Pohjoissaame 21 675 51 % Norja Ruotsi, Suomi
Luulajansaamelaiset 8 000 Länsisaamelaiset kielet Luulajansaame 2 320 29 % Ruotsi Norja
Piitimensaamelaiset 2 000 Länsisaamelaiset kielet Piitimensaame 60 3 % Ruotsi Norja
Eteläsaamelaiset 1 200 Länsisaamelaiset kielet Eteläsaame 600 50 % Ruotsi Norja
Uumajansaamelaiset 1 000 Länsisaamelaiset kielet Uumajansaame 50 5 % Ruotsi Norja
Kolttasaamelaiset 1 000 Itäsaamelaiset kielet Koltansaame 430 43 % Suomi Venäjä
Kiltinänsaamelaiset 1 000 Itäsaamelaiset kielet Kiltinänsaame 650 65 % Venäjä
Inarinsaamelaiset 900 Itäsaamelaiset kielet Inarinsaame 297 33 % Suomi
Turjansaamelaiset 400 Itäsaamelaiset kielet Turjansaame 8 2 % Venäjä
Akkalansaamelaiset 100 Itäsaamelaiset kielet Akkalansaame 7 7 % Venäjä
Saamelaiset 58 100 Saamelaiskielet Saamelaiskielet 26 097 45 % Norja Ruotsi, Suomi, Venäjä

Tutkimuksen julkaisemisen jälkeen akkalansaame on jo sammunut, kun sen viimeinen puhuja kuoli vuonna 2003. Keminsaamelaisten alaryhmä sulautui suomalaisiin jo 1800-luvun alussa ja samalla keminsaamen kieli sammui.

Kiltinänsaamelaisista, turjansaamelaisista ja akkalansaamelaisista käytetään yhteisnimeä Kuolan saamelaiset.

Saamelaiset, lappalaiset ja lappilaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saamelainen reessä, taustalla revontulet. Maamme-kirjan kuvitusta vuodelta 1876.

Lappalainen on ulkopuolisten antama nimitys saamelaisille. Saamelainen (sápmi) taas on saamelaisten omakielinen sana, jolla on vastineensa kaikissa saamen kielissä. Tämä todistaa sen hyvin vanhaksi. Kirjallisista lähteistä se löytynee ensimmäistä kertaa 1600-luvulla Johannes Schefferuksen esiin tuomana. Suomesta löytyy mainintoja 1800-luvun lehdistä, että ”lappalaiset” käyttivät itsestään saame-nimitystä. Nimitys yleistyi saamelaisten oman poliittisen aktiivisuuden lisäännyttyä Ruotsissa ja Norjassa 1900-luvun alusta alkaen ja Suomessa II maailmansodan jälkeen. Lappalainen säilyi suomen yleiskielessä vallitsevana nimityksenä kuitenkin 1980-luvulle asti.[21] Nykyään sanaa lappalainen merkityksessä saamelainen pidetään halventavana.[22] Lappilainen taas tarkoittaa Lapissa asuvaa ihmistä riippumatta hänen etnisyydestään.[23]

Kantasaamen otaksutaan olleen pääasiassa metsästäjäväestön kieltä. Alkuperäistä metsästyskulttuuria harjoitettiin Sisä-Suomessa ja Keski-Ruotsissa, kun rannikoilla ja etelässä oli jo siirrytty enemmän maanviljelyyn ja karjanhoitoon.[22] Näitä metsästyksellä eläviä ihmisiä kutsuttiin Suomessa lappalaisiksi[6]. Sana ”lappalainen” tuli mahdollisesti syrjää eli syrjäistä tarkoittavasta sanasta lappea (kuten ilmaisussa ”miekan lape” eli ”miekansyrjä”). Tämän väestön kieltä pidetään yleensä saamensukuisena. Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä ”lappalaiset” oli kuitenkin yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät todellisuudessa olleet kielellisesti, kulttuurisesti tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa. Lappalainen ei tämän mukaan siis ollut alun perin saamelaisen synonyymi.

Toisaalta on korostettu, että saamea puhuvaa väestöä on paikannimistöstä päätellen asunut miltei koko Suomen alueella, jopa Uudellamaalla. Skandinavian niemimaalla saamelaisväestön asuinalue on ulottunut Keski-Ruotsin Taalainmaalle ja Jämtlandiin asti. (Katso myös: Limes norrlandicus)lähde?

Nykysaamelaiset eroavat geneettiseltä perimältään selvästi naapurikansoistaan. Tämän takia monet nykytutkijat olettavat, että suomalaisiin ja skandinaaveihin sulautuneet eteläiset saamelaiset ja lappalaiset eivät olisi samataustaisia kuin nykysaamelaiset.lähde?

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Saamelaisten historia
Saamelaiskielten ja niiden edeltäjien maantieteellisiä sijainteja. (viroksi)

Saamelaisten juuret ovat tekstiilikeramiikkaa valmistaneissa ihmisissä, jotka alkoivat liikkua uralilaisten kielten alkukodista Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta luoteeseen toisen vuosituhannen toisella ja kolmannella neljänneksellä ennen ajanlaskun alkua. Ryhmät käyttivät siirtymiseensä ikivanhoja, jo vuosituhansia käytössä olleita Pohjois-Venäjän jokireittejä. Näiden kielellisesti länsiuralilaisten ryhmien Sisä-Suomen järvialueelle päätyneistä jäsenistä muodostuivat myöhemmin saamelaiset.[11] He saavuttivat Keski-Suomen mahdollisesti noin 1600 tai 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[12] Tekstiilikeramiikan levinneisyyden perusteella näiden, alun perin samaa kieltä puhuneiden yhteisöjen jäseniä jäi myös Karjalaan, Laatokan ja Ilmajärven välimaille ja myös vielä edemmäs itään ja kaakkoon.[11]

Varsinainen saamen kielen alkukoti on sijainnut Laatokan ja Äänisen eteläpuolisella alueella. Alueelta on löydetty eteläisimmät saamelaisperäiset paikannimet ja saamen kantamuotoon on pystytty rekonstruoimaan lainasanoja, jotka ovat olleet kosketuksissa tähän alueeseen. Lainasanojen perusteella kielen alkukodilla on ollut yhteyksiä alueella liikkuneisiin, tuolloin kantagermaania puhuneisiin skandinaaveihin, sekä nykyisen Viron alueella olleisiin suomalaisen kantakielen puhujiin. Kantasaamelaisilla on ollut kontakteja myös tuntemattomiin, sukupuuttoon kuolleisiin pohjoiseurooppalaisia kieliä puhuneisiin ryhmiin.[24]

Ajanlaskun alun paikkeilla saamen kieli levisi Laatokan ja Äänisen eteläpuolelta Suomen etelärannikolle ja Sisä-Suomeen syrjäyttäen useita alueella aiemmin puhuttuja muinaiskieliä. Kantasaamella on mahdollisesti ollut kielten kohdatessa jonkinlainen arvoasema, minkä vuoksi alkuperäisten kielten puhujat vaihtoivat kielensä ajan kuluessa saameksi.[24] Kielentutkija Ante Aikio on esittänyt, että saame levisi pohjoiseen Fennoskandiaan esiroomalaisen rautakauden kuluessa (noin 650–0 eaa.).[25][26] Kielen levitessä Suomessa ja Skandinaviassa se samalla hajosi useaksi eri murteeksi. Näistä murteista kantamurteista kehittyi sittemmin nykyiset saamelaiskielet.[24] Nykyisille asuinsijoilleen Lappiin saamelaiset asettuivat ajanlaskun alun jälkeen.[13] Geneettisten isälinjojen pohjalta voidaan arvella, että suomalaisten esivanhempien saapuessa Suomeen Virosta käsin valtaosa Etelä-Suomen saamelaisten esivanhemmista ei vaeltanut muualle, vaan he vaihtoivat kielensä itämerensuomeksi.[27]

Kantasaamen kieli syrjäytti nykyisen Suomen alueella aiemmin puhutut paleoskandinaaviset kielet ensin eteläisessä Suomessa, sitten pohjoisessa Skandinaviassa. Lapissa saatettiin puhua paleoeurooppalaisia kieliä vielä keskiajallakin. Lapissa aikaisemmin eläneet kansat sulautuivat saamen puhujiin,[24] ja etelämpänä saamen puhujia sekoittui suomenkielen puhujiin.[27] Sitä mukaa kun kantasuomi levisi, eri kieliksi kehittyvä saame vetäytyi.[28]

Keskiajalla saamelaisia liikkui Keski-Suomen ja Itä-Karjalan alueilla. Vielä 1500-luvulla saamelaisia oli Pohjois-Savossa ja Kuusamossa 1700-luvulla. Kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa saamelaistumisen painopiste siirtyi pohjoista kohti, jossa se kohtasi tuhansia vuosia aiemmin, jääkauden väistyessä, alueelle tulleen tuntemattoman kielen. Tämä näkyy nykyisissä saamenkielissä lainasanoina, joita ei voi palauttaa mihinkään tunnettuihin kielten kantamuotoihin.[10]

Siirtyminen poronhoitoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saamelaisperhe Norjassa vuoden 1900 tienoilla.

Joidenkin saamelaisten taloudellinen asema parani heidän siirryttyään poronhoitoon kesyttämällä tunturipeura poroksi. Poronhoidon alkuajankohdasta on erimielisyyksiä. Poroja oli kesytetty kuljetusavuksi ja maidon- ja nahantuotantoon jo varhain, mutta Suomen saamelaiset elivät pitkälti metsästyksellä ja kalastuksella vielä Ruotsin vallan aikana. Lihantuotantoon keskittyvään suurporonhoitoon siirryttiin vasta 1800-luvulla, ja sen ”kulta-aika” päättyi Ruotsin, Suomen ja Norjan välisten rajasulkujen myötä 1900-luvun alkupuolella.[29]

Nykytutkimuksen mukaan suurporonhoito sai alkunsa Skandinavian saamelaisten keskuudessa 1400–1600-luvuilla. Kuolan niemimaalle vaelsi 1800-luvulla komeja ja nenetsejä, jotka vaikuttivat huomattavasti kolttien ja Kuolan saamelaisten poronhoitoon.[30] Nykyään poronhoitoa harjoittavat Suomessa myös muut kuin saamelaiset. Norjassa ja Ruotsissa poronhoito on lailla säädetty saamelaisten yksinoikeudeksi.[31]

Suomessa saamelaisten poronhoitoa on uhannut liikalaiduntaminen, joka näkyy jäkälän vähenemisenä. Jäkälän katoamisen havaitsee Suomen ja Norjan rajalla selvästi. Luonnon tasapainon palauttamiseksi on ehdotettu porojen määrän vähentämistä.[32]

Sulauttamispyrkimykset ja kansallinen herääminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalainen saamelaisäiti lapsineen noin vuonna 1917. Valokuvaaja Borg Mesch.

Suomen valtiollisen itsenäistymisen jälkeen ajatus saamelaisista rodullisesti alempana kansana sai suosiota.[33] Saamelaisten sulauttamispolitiikka voimistui toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Saamelaisia pidettiin katoavana kansana, jotka saattoivat elää ihmisarvoista elämää ainoastaan luopuessaan vanhoista tavoistaan ja omaksuessaan kehittyneemmän, paikalleen asettuneen elämänmuodon.[22] Kirkko ja valtio pyrkivät Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sulauttamaan saamelaiset osaksi valtaväestöä esimerkiksi kieltämällä saamen kielen puhumisen sisäoppilaitoksissa. Politiikan seurauksena osa saamelaistaustaisista suvuista on kadottanut äidinkielensä. Ruotsi ja Norja ovat pyytäneet saamelaisilta virallisesti anteeksi toimenpiteitään.[34]

Sulauttamispolitiikan aikaan sijoittuu myös saamelaisten kansallinen herääminen.[22] Saamelaisten kansallispäivä on 6. helmikuuta.[35] Sinä päivänä Trondheimissa pidettiin 1917 ensimmäinen yleissaamelainen kokous, josta saamelaisten yhdentymisen katsotaan alkaneen. Saamelaisten 13. konferenssissa Åressa vuonna 1986 otettiin käyttöön Saamen lippu. Lipussa on saamelaisten värit: punainen, vihreä, keltainen ja sininen. Lipun punainen puoliympyrä kuvaa aurinkoa ja sininen kuuta. Lipun hyväksymispäivä, 15. elokuuta, on myös yksi saamelaisten liputuspäivistä, joita on nykyisin yksitoista.[36]

Saamelaiset ja uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelainen muinaisusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Saamelainen muinaisusko ja Saamelainen kosmologia
Saamelainen poronhoitaja.

Saamelaisten uskonnonhistoriassa uskonnonharjoitusta on ollut monentasoista. Ennen kristinuskon leviämistä šamanismi oli tärkeä uskonnonharjoituksen muoto. Šamanistisissa menoissa yhteisön samaani saattoi langeta loveen asioimaan alisen kanssa, pyytämään apua tai taistelemaan ongelmia aiheuttavien tahojen kanssa. Noitarummun käyttö ei kuulunut yksinomaan samaanille, vaan se oli suhteellisen alkeellinen enteiden katsomisen väline, jota käyttivät ne, joilla ei ollut shamaanin kykyä ja uskallusta laskeutua henkilökohtaisesti alamaailmaan ottamaan asioista selkoa.lähde?

Saamelaisten maailma oli jakautunut kolmeen osaan: aliseen, maanpäälliseen ja maan yläpuoliseen osuuteen, joista ensimmäistä kansoittivat vainajat, seitahenget ja muut ei-jumalalliset uskomusolennot. Maan päällä elivät ihmiset, ja maan yläpuolella puolestaan hallitsivat jumalat, joista leimallisimmin saamelaisia olivat äitijumalatar Mattarakka ja hänen kolme tytärtään, Sarakka, Juksakka ja Uksakka, jotka suojelivat ja ohjasivat erityisesti lasten kehitystä ennen ja jälkeen syntymän.[37] Sarakkalla, Juksakalla ja Uksakalla oli omat paikkansa kodassa, ja heille uhrattua ruokaa saivat syödä vain naiset.lähde?

Saamelaisilta tunnetaan näiden naisjumalien lisäksi ukkosenjumala Tiermes sekä paikoin oletettu ylijumala Radien-Adja poikineen, sekä jonkinlainen naispuolinen kevään jumaluus Ruonanieida. Ukkosenjumalaa lukuun ottamatta nämä ”taivaanjumalat” lienevät kristinuskosta omaksuttuja vähän ennen kuin saamelaiset kääntyivät kristinuskoon.lähde?

Nyky-Suomen alueen metsästäjä- ja kalastajalappalaisilla tärkein jumala oli Bieggo-almmaj/Bieggolmai, tuulen jumala. Hän hallitsi luonnonvoimia, jotka saamelaisilla säätelivät koko elämää. Tuulen jumalan alapuolella oli muun muassa hedelmällisyyden jumala, joka huolehti sadon riittävyydestä niin marjastuksessa, metsästyksessä kuin kalastuksessakin. Ukkosen jumala oli se, joka muun muassa vihastui, jos ihminen ei kunnioittanut luontoa. Yleensäkin Pohjois- ja Länsi-Lapin jumalat olivat luonnonjumalia, joita käytiin rukoilemassa ja kiittämässä ja joille vietiin uhrilahjoja seidoille.lähde?

Tärkeimpiä pyhän ilmentymiä ovat seidat.[38] Seidat ovat tavallisimmin erikoisia luonnonmuodostumia, mutta tarvittaessa seita saatettiin rakentaakin.[39] Kiviseidat ovat suuria puuttomalta tundralta hyvin erottuvia ja poikkeuksellisen muotoisia.[38] Puuseitoja on metsäalueilla. Uhreja viedään seidoille sekä siksi, että jumalat olisivat suotuisia, että kiitokseksi vaikkapa hyvästä marjasadosta tai kalansaaliista. Seidat eivät ole jumalten asuinpaikkoja, vaan pyhäkköjä.lähde?

Saamelaiset ja kristinusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaiset kääntyivät kristinuskoon Euroopan mittakaavassa varsin myöhään, vasta 1600- ja 1700-luvuilla. 1500-luvulla Trifon Petsamolainen ja Teodorit Lappalaisten valistaja olivat vaikuttamassa kolttasaamelaisten kääntymisessä ortodoksisuuteen ja Lars Levi Laestadiuksella oli vahva vaikutus pohjois- ja inarinsaamenkielisten luterilaistumiseen.lähde? Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi 9.11.2018 uuden pohjoissaamen raamatunkäännöksen, joka syntyi Suomen, Norjan ja Ruotsin Pipliaseurojen yhteistyönä. Pohjoisaamenkielinen Raamattu on julkaistu Raamattu.fi-verkkopalvelussa.[40][41]

Monien saamelaisten uskonelämään on vaikuttanut lestadiolaisuus, joka syntyi Tornionlaaksossa nimenomaan paikallisen saamelaisvähemmistön vastalauseeksi evankelis-luterilaisen valtakirkon papiston opetuksille.[42] Lestadiolaisuuden perustaja Lars Levi Laestadius oli itse äitinsä puolelta saamelainen, ja on myös tallentanut saamelaisten uskomuksia ja mytologiaa (Lappalaisten mytologian katkelmia).[43]

Saamelaisten asema Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nainen saamelaisten kansallispuku yllään.
Saamelaiskielten puhujien osuus väestöstä Suomessa kunnittain 2020. Suurin osuus saamelaiskielten puhujia on Lapin kunnissa ja Oulun seudulla.[44]

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa virallisesti tunnustettu alkuperäiskansa.[45][46][47][48] Saamelaisten asema alkuperäiskansana ja kulttuuri-itsehallinto on tunnustettu Suomen perustuslaissa.[49] Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Sen lisäksi perustuslaissa turvataan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto, jota toteuttaa Saamelaiskäräjät. Saamelaisalue kattaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän Vuotson paliskunnan alueen. Saamen kieli sai virallisen aseman vuonna 1992, kun säädettiin saamelaisten kielilaki. Uusi kielilaki tuli voimaan 2004.[50]

Suomi ei ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta nro. 169, koska kysymys saamelaisten maaoikeuksista Suomessa on edelleen selvittämättä.[51][52] Pohjoismaista Norja ja Tanska ovat ratifioineet sopimuksen.[53] Kaisa Korpijaakko-Labba ei oikeushistoriallisen tutkimuksensa Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa (2000)[54] puitteissa löytänyt laillista perustetta valtion väitetylle maanomistusoikeudelle.[55][56][57][58]

Virallisesti Suomessa määritellään saamelaiseksi henkilö, joka itse pitää itseään saamelaisena, edellyttäen että

  1. hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
  2. hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
  3. ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.[59][50]

Suomessa kiistoja on aiheuttanut niin sanottu jälkeläisperuste. Ennen verokirjoihin merkittiin niin sanotuilla lappalaiselinkeinoilla eli esimerkiksi metsästyksellä ja kalastuksella itsensä elättävät ihmiset ”lappalaisiksi” näiden kansallisesta taustasta riippumatta. Toisin kuin Norjassa ja Ruotsissa, Suomessa saamelaiseksi lasketaan Saamelaiskäräjälain mukaan myös henkilö, joka on veronkantoluetteloihin merkityn lappalaisen jälkeläinen.[22][50]

Saamen kieltä on opetettu Suomen peruskouluissa 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1999 säädetyn perusopetuslain mukaan saamelaisten kotiseutualueella asuvien saamen kieltä osaavien oppilaiden opetus tulee antaa pääosin saamen kielellä. 2000-luvulla saamenkielistä opetusta sai Suomessa noin 490 oppilasta. Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella opetusta annetaan perusopetusta täydentävänä opetuksena kahden viikkotunnin verran. Tämän kattavan toteutumisen esteenä on kuitenkin rahoituksen puute.[50]

Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuoden 2022 tutkimuksessa 73 prosenttia suomalaisista arvioi saamelaisten olevan syrjityssä asemassa.[60]

Suomen saamelaiskäräjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Saamelaiskäräjät (Suomi)

Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaisten keskuudesta valitaan 21 jäsentä sekä neljä varajäsentä. Käräjien tärkeimmät toimielimet ovat käräjien kokous, hallitus sekä päätoiminen puheenjohtaja. Lisäksi käräjät asettavat seitsemän lautakuntaa valmistelemaan eri asioita: koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, elinkeino- ja oikeuslautakunta, kulttuurilautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunnan, vaalilautakunnan sekä saamen kielineuvosto ja nuorisoneuvosto.[61] Saamelaiskäräjien kirkkoon kuuluvat jäsenet valitsevat saamelaisten edustajan evankelis-luterilaisen kirkon ylimpään päättävään elimeen, kirkolliskokoukseen.[62]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Saamelainen kulttuuri
Luulajansaamelainen kulttuurikeskus Árran Norjassa.

Kansallisen heräämisen ansioihin kuuluu muun muassa saamen kielten saaminen opetuskieliksi saamelaisalueella. Esimerkiksi Inarin kunnassa opetusta annetaan suomen lisäksi pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielillä. Ylioppilaskirjoituksissa voi suorittaa kaikissa näissä saamelaiskielissä sekä äidinkielen että vieraan kielen kokeen[63][64]. Saamelaiskielten opetuksen järjestämistä vaikeuttaa rahoituksen puute[65].

Saamelaisista kansallisista tunnuksista näkyvin on saamenpuku. Se on alkuperältään kansanpuku, jonka käyttö ei ole missään historian vaiheessa katkennut. Nykyisin saamenpuku on muuttumassa käyttöpuvusta juhlapuvuksi. Suomessa puvusta on käytössä viisi päämallia: Enontekiön, Inarin, Tenon, Vuotson ja kolttien puku[66]. Norjassa ja Ruotsissa saamenpukua käyttävät vain saamelaiset. Suomessa myös muut kuin saamelaiset ovat käyttäneet pukuja tai niiden jäljitelmiä matkailuun liittyvässä liiketoiminnassa, mitä on arvosteltu.[67][68]

Saamelainen keittiö on perustunut ennen kaikkea poronhoitoon ja kalastukseen sekä marjojen keräilyyn.[69]

Saamenkielinen sana dáidda vakiintui vasta 1970-luvulla, ja se tarkoittaa kuvataiteen, tanssin, kirjallisuuden, teatterin ja musiikinaloja.[70][71] Saamelaisia nykymuusikoita ja yhtyeitä ovat muun muassa Adjágas, Amoc, Niiles-Jouni Aikio, Angelit, Mari Boine, Sofia Jannok, Jiella, Hildá Länsman, Ulla Pirttijärvi, Wimme Saari, Tiina Sanila, Somby, Transjoik, Niko Valkeapää, Nils-Aslak Valkeapää, Áilu Valle ja Vilddas.

Saamelaiskirjailijoita ovat esimerkiksi Suomesta Marjut Aikio, Matti Aikio, Rauna Paadar-Leivo ja Kirsti Paltto.[72] Kirsti Palton Voijaa minun poroni (1987) oli vuonna 1986 ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Nils-Aslak Valkeapään teos Aurinko, isäni vuodelta 1988 sai Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991.[73]

Saamelaisen elokuvan nousu alkoi vuonna 1987, kun norjalainen Nils Gaup ohjasi elokuvan Tiennäyttäjä.[68]

Saamelainen kuvataide on jakaantunut tähän mennessä kolmeen taiteilijasukupolveen.[70] Saamelaistaiteen juuret ovat kalliopiirroksissa ja noitarumpujen kuvioinneissa.[71] Kansainvälisyys on ollut keskeinen piirre saamelaistaiteilijoiden keskuudessa.[70] Saamelaisia kuvataiteilijoita ovat muun muassa Marja Helander, Merja Aletta Ranttila, Seija Ranttila, Outi Pieski ja Suohpanterror.[70]

Nimenantoperinne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaiseen nimenantoperinteeseen kuuluu, että virallisen nimen lisäksi ihmisellä on saamelainen kutsumanimi.[74] Saamelainen kutsumanimi muodostetaan laittamalla etunimen eteen määriteosa, joka sisältää toisen vanhemman etunimen sekä mahdollisesti myös isovanhemman nimen. Näin kutsumanimessä saattaa olla kolmekin sukupolvea, esimerkiksi Kaabi Isá Onni (Kaaperin Iisakin Onni).[74] Vanhempien nimen sijaan määriteosana voi olla myös ihmisen asuinpaikka, ammatti tai puolison nimi, esimerkiksi Paltto-Eero (asui Palttoniemessä), Nuoran Juhani, Posti-Matti tai Posti-Onnin Anni.[74]

Tunnettuja saamelaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Norjan vuosien 2005–2009 saamelaisparlamentin jäseniä.
Ann Mari Thomassen, Norjan saamelaisyhdistyksen edustaja.
Tiina Sanila-Aikio, Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja.

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva ja teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka ja yhteiskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c About Norway > Society > People > Norwegians > Population > Sámi People. norway.org.uk. Royal Norwegian Embassy in London. Arkistoitu 4.4.2013. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  2. ↑ Saamelaisten asema ja Suomen valtio 15.12.2006. Yle uutiset. Viitattu 9.4.2010.
  3. ↑ Saamen kielet 26.11.2009. Kotus. Viitattu 10.4.2010.
  4. ↑ Saamelaiskulttuuri. Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti – Opettajan osio (pdf) arktikum.fi. Viitattu 10.4.2010.
  5. ↑ a b Hakusana saamelaiset teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8
  6. ↑ a b c Saamelaisuus Yle. Arkistoitu 5.6.2009. Viitattu 28.10.2008.
  7. ↑ a b Saamentutkimus – Sámi studies Helsingin yliopisto. Viitattu 25.12.2007.
  8. ↑ Saamelaisten perinteinen asuinalue ja kulttuuri Samitour (saamelaisten matkailuyrittäjien yhteinen verkkoportaali). Viitattu 25.12.2007.
  9. ↑ Mättmateriaal, Saamelaiset Suomessa samediggi.fi. Viitattu 20.2.2018.
  10. ↑ a b c Pulkkinen, Risto: Suomalainen kansanusko, s. 25–26. Helsinki: Gaudeamus, 2018. ISBN 9789524953405
  11. ↑ a b c Lang 2020, s. 256–257.
  12. ↑ a b Lang, Valter: Homo Fennicus, Itämerensuomalaisten etnohistoria, s. 104. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2020.
  13. ↑ a b Rahkonen, Pauli: Suomeen suuntautuneiden nimistövirtausten monimuotoisuus. Muinaistutkija, 1/2021, s. 21. Suomen arkeologinen seura.
  14. ↑ Samediggi | Saamelaiset info www.samediggi.fi. Viitattu 20.2.2018.
  15. ↑ StatFin / Väestörakenne / 11rl -- Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2022 Tilastokeskus. Viitattu 7.1.2024.
  16. ↑ Tahkolahti, Jaakko: Koskaan et muuttua saa, saamelainen (Archive.org) Helsingin Sanomat. 10.7.2001. Viitattu 10.4.2010.
  17. ↑ Hilden, Kaisa: Saamelaiskäräjät vaatii Ylelle lisää saamenkielistä tarjontaa. Yle. 15.3.2011. Arkistoitu 20.7.2021. Viitattu 22.3.2011.
  18. ↑ Kinatkin käydään saamen kielellä Kansan Uutiset. 26.8.2014. Viitattu 11.1.2018.
  19. ↑ Krauss, M. E. 1997. The indigenous languages of the North: A report on their present state. In H. Shoji and J. Janhunen (eds.), Northern minority languages: Problems of survival, pp. 1–34. Osaka and Fairbanks: National Museum of Ethnology and Alaska Native Language Center, University of Alaska Fairbanks. (englanniksi)
  20. ↑ Language Proficiency and Ethnicity: The Sami Case by Håkan Rydving. In Senri Ethnological Studies (SES) No.66 Circumpolar Ethnicity and Identity. February 20, 2004 Publication. Edited by Takashi Irimoto, Takako Yamada. (PDF) camel.minpaku.ac.jp. Viitattu 1.6.2014. (englanniksi)
  21. ↑ Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset suomalaiset. Kohtaamisia 1896-1953, s. 27. Helsinki: SKS 2012.
  22. ↑ a b c d e Lehtola, Veli-Pekka: Yleistä tietoa Galdu.org. Arkistoitu 3.3.2012. Viitattu 25.2.2012.
  23. ↑ Aikio-Puoskari, Ulla (vastaava toim.): Rajoin rikottu kansa. Oktavuohta. Saamelaistietoa opetukseen. Saamelaiskäräjät. Viitattu 28.2.2021.
  24. ↑ a b c d Piha, Minerva: Saamen kielten leviäminen Suomeen ja Skandinaviaan Kalmistopiiri. 6.2.2020. Viitattu 10.2.2020.
  25. ↑ Aikio, Ante & Toimittaneet: Ritva Liisa Pitkänen & Janne Saarikivi: ”The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland”, The borrowing of place-names in the Uralic languages. s. 159–197. (Sarja: Onomastica Uralica 4) Helsinki: Debrecen. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 8.10.2008). (englanniksi)
  26. ↑ Aikio, Ante: An essay on Saami ethnolinguistic prehistory. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia=Mémoires de la Société Finno-Ougrienne, 2012, nro 266, s. 63–117. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen seura. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 17.12.2018. (englanniksi)
  27. ↑ a b Lang 2020, s. 276–282.
  28. ↑ Ennen suomea ja saamea Suomen alueella puhuttiin lukuisia kadonneita kieliä — kielitieteilijät ovat löytäneet niistä jäänteitä www.helsinki.fi. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.10.2022.
  29. ↑ Poronhoidon historiaa Suomen käsityön museo. Viitattu 12.11.2013.
  30. ↑ Sverloff, Matti: Suenjelin saamelaisten perintö. Sevettijärvi: Matti Sverloff, 2003. ISBN 952-91-6227-8
  31. ↑ Porotalous osana yhteiskuntaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Arkistoitu Viitattu 12.11.2013.
  32. ↑ Mikko-Pekka Heikkinen: Porot söivät Lapista jäkälän, ja Mikko-Pekka Heikkinen uskaltautui Utsjoelle esittämään tulikuuman kysymyksen: onko poroja liikaa? Helsingin Sanomat. 5.11.2016. Viitattu 7.1.2024.
  33. ↑ Nousiainen, Marja: Tutkimuksen kohteena monikasvoinen lappologia – sittenkin mainettaan parempi? Tietysti.fi. 18.12.2008. Viitattu 25.2.2012.
  34. ↑ Saamelaiset odottavat yhä anteeksipyyntöä 12.2.2012. Lapin Kansa. Arkistoitu 21.1.2015. Viitattu 12.1.2015.
  35. ↑ Löyttyniemi, Raili & Björkstrand, Sixten: Saamelaisten kansallispäivä 6.2. 4.2.2013. Yle Oppiminen. Viitattu 7.2.2021.
  36. ↑ Saamelaisten liputuspäivä Saamelaisneuvosto. Viitattu 10.4.2010.
  37. ↑ Madderakka Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.11.2013. (englanniksi)
  38. ↑ a b Saamelaisten uskonto ja identiteetti Oulun lyseon lukio. Viitattu 10.4.2010.
  39. ↑ Seidat. Tosilappi.fi. Arkistoitu 1.12.2012. Viitattu 22.9.2010.
  40. ↑ Kirkolliskokous hyväksyi 9.11.2018 uuden pohjoissaamen raamatunkäännöksen Suomen Pipliaseura. Viitattu 6.2.2019.
  41. ↑ Pohjoissaamenkielinen Raamattu ja raamattuverkkopalvelu Suomen Pipliaseura.
  42. ↑ Lestadiolainen Uusheräys ry Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 11.4.2010.
  43. ↑ Laestadius, Lars Levi (1800–1861): Lappalaisten mytologian katkelmia. ((Fragmenter i lappska mythologin, 1995.) Tietolipas 170. Toimittanut Juha Pentikäinen.) Suomentanut Risto Pulkkinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-204-2
  44. ↑ https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/
  45. ↑ Saamelaiset – Saamelaiset ovat EU-alueen ainoa alkuperäiskansa Ihmisoikeudet.net. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 7.2.2021.
  46. ↑ Saamelaiset Suomessa Samediggi.fi. Sámediggi – Saamelaiskäräjät. Viitattu 27.9.2023.
  47. ↑ Ainoa alkuperäiskansa Euroopan unionissa Oktavuohta. Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimisto. Viitattu 27.9.2023.
  48. ↑ UKK Fáktalávvu. Viitattu 27.9.2023.
  49. ↑ Suomen perustuslaki (731/1999), 17 §:n 3. mom Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  50. ↑ a b c d Magga, Anne-Maria: Saamelaiset Suomessa 1.2.2012. Magma. Viitattu 25.2.2012.
  51. ↑ ”Lappia uhkaa sotatila, jos ILO-sopimus hyväksytään” Yle Uutiset. 18.4.2013. Viitattu 18.11.2013.
  52. ↑ Kitti, Jouni: Saamelaisalueen maanomistuskiistasta Suomessa Alkukoti. 7/2005. Arkistoitu Viitattu 18.11.2013.
  53. ↑ Ratifications of C169 – Indigenous and Tribal Peoples Convention, 1989 (No. 169) Normlex. International Labour Organization. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  54. ↑ Korpijaakko, Kaisa: Saamelaisten oikeusasemasta Ruotsi-Suomessa: Oikeushistoriallinen tutkimus Länsi-Pohjan Lapin maankäyttöoloista ja -oikeuksista ennen 1700-luvun puoliväliä. (Väitöskirja) Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1989. ISBN 951-640-440-5
    Korpijaakko-Labba, Kaisa: Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa: Kehityksen pääpiirteet Ruotsin vallan lopulta itsenäisyyden ajan alkuun. (Dieđut no 1/1999) Kautokeino: Sámi instituhtta, 2000. ISSN 0332-7779
  55. ↑ Korpijaakko-Labba, Kaisa: Maanomistustyöryhmän selvitys saamelaiskäräjille II osamietintö: Oikeusministeriön maaoikeustutkimus -projektin tuottamien selvitysten oikeudellista arviointia. Inari: Saamelaiskäräjät, 2007. ISBN 978-952-441-155-4
  56. ↑ Uusi julkaisu saamelaisten oikeusasemasta Suomessa Kide. 5/2000. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 9.4.2010.
  57. ↑ Alaluusua, Kari: Pokan toimikunnan esityksestä ei ole laiksi Kaleva. 8.10.2002. Viitattu 24.2.2102.
  58. ↑ Torvinen, Matti: Tausta: Saamelaisten asema ja Suomen valtio ”Ei tule vaivatta vapaus” 15.12.2006. Yle TV-uutiset, Rovaniemi. Viitattu 24.2.2102.
  59. ↑ Laki saamelaiskäräjistä (974/1995), 3 § Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  60. ↑ Metelinen, Sami: Suomalaiset eivät innostu identiteettipolitiikasta 12.10.2022. Elinkeinoelämän valtuuskunta. Viitattu 4.11.2022.
  61. ↑ Laki saamelaiskäräjistä (974/1995) Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  62. ↑ Saamen kielen asema Suomen ev.-lut. kirkko. Viitattu 6.2.2019.
  63. ↑ Kalliomäki, Antti: Kirjallinen kysymys 95/2006 eduskunta.fi. 14.3.2006. Viitattu 22.9.2010.
  64. ↑ Koltansaame ensi kertaa ylioppilaskirjoituksissa Sveriges Radio. 5.2.2012. Viitattu 21.3.2021.
  65. ↑ Huru, Jouko: Saamelaiset vaativat omia oppikirjoja Kansan uutiset. 20.11.2009. Viitattu 11.4.2010.
  66. ↑ Jomppanen, Karen: Lapin käsitöitä: Sami kiehtatuojik. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-10694-1
  67. ↑ Saamenpuvulle vaaditaan kunnioitusta 11.3.2010. Yle Uutiset. Viitattu 10.4.2010.
  68. ↑ a b Duddjonmiella! 8.11. Hetassa Saamelaiskäräjät. Viitattu 10.4.2010.
  69. ↑ Saamelainen ruokakulttuuri. Gáldu - Alkuperäiskansojen oikeuksien osaamiskeskus. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 14.7.2013.
  70. ↑ a b c d Saamelainen kuvataide Suomessa – kolmen kuvataiteilijasukupolven kautta tarkasteltunaTahiti tahiti.fi. Viitattu 8.10.2017.
  71. ↑ a b Maria Ronkainen: Merja Aletta Ranttilan taide 2016. Jyväskylän yliopisto.
  72. ↑ Esimerkiksi: Larva, Tiina: Saamelaiset 4.2.2007. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 10.4.2010.
  73. ↑ Lehtola, Veli-Pekka: Taide. Galdu.org. Arkistoitu 7.6.2013. Viitattu 10.4.2010.
  74. ↑ a b c Aikio, Heli: Saamelainen nimenantoperinne kuati.fi. Saamelaiskäräjät. Viitattu 20.1.2020.
  75. ↑ Tahkolahti, Jaakko: Nils-Aslak Valkeapään muistokirjoitus (Archive.org) Helsingin Sanomat. 2001. Viitattu 20.2.2012.
  76. ↑ Antin, Katri: Saamelainen Lars Levi Laestadius Teologia.fi. 26.5.2011. Viitattu 18.2.2012.
  77. ↑ MTV3-STT: Saamelainen Seurujärvi teki historiaa Mtv3.fi. 18.3.2007. Viitattu 18.2.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Laiti, Petteri ym. (toim.): Suomen saamelaispuvut. Inari: Sámi Duodji, 2010. ISBN 978-952-92-7043-9
  • Lehtola, Teuvo: Saamelainen perintö. Inari: Kustannus-Puntsi, 2001. ISBN 952-5343-09-X
  • Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset. Historia, yhteiskunta, taide. Inari: Kustannus-Puntsi, 1997. ISBN 951-97541-2-1
  • Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset suomalaiset. Kohtaamisia 1896–1953. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-331-9 Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Lehtola, Veli-Pekka & Piela, Ulla & Snellman, Hanna (toim.): Saamenmaa. Kulttuuritieteellisiä näkökulmia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-360-9
  • Seurujärvi-Kari, Irja (toim.): Beaivvi mánát. Saamelaisten juuret ja nykyaika. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-129-1
  • Seurujärvi-Kari, Irja & Halinen, Petri & Pulkkinen, Risto (toim.): Saamentutkimus tänään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-220-6 Teoksen verkkoversio (PDF).

Oikeudet ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saamelaiset.

Artikkeleita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saamelaiset&oldid=22709252”