Nuottikirjoitus

Nuottikirjoitus eli notaatio (latinan sanasta nota ’merkki’) on kirjallinen merkkijärjestelmä musiikin merkitsemiseksi. Merkitsemistä kutsutaan nuotinnukseksi.

Muinaiskulttuureissa on esiintynyt nuottikirjoitusta monessa eri muodossa ja osa havainnoista viittaa että säveliä merkittiin ylös ensimmäisen kerran jo 2000 eaa. nuolenpääkirjoituksella.

Euroopassa vielä 600-luvulla musiikinteoreetikko Isidorus Sevillalainen väitti kirjoituksissaan, että on mahdotonta merkitä musiikkia ylös. Kuitenkin 800-luvulla ensimmäiset eurooppalaiset nuottimerkinnät, neumit, alkoivat jo kehittyä. Niihin merkityt sävelet olivat vain suuntaa antavia, eivätkä ne sisältäneet tarkkaa tietoa sävelten intervallisuhteista. Vuonna 995 syntynyt Guido Arezzolainen mullisti nuottikirjoituksen käyttämällä neliviivaista nuottiviivastoa. Mensuraalinotaatio otettiin käyttöön 1200-luvulla, mikä toi mukanaan nuottien vaihtelevan pituuden. Se oli käytössä aina 1600-luvulle asti, kunnes nykyinen notaatio korvasi sen. ^[1]

Nykyään käytettävä nuottikirjoitus on lähtöisin eurooppalaisesta taidemusiikista, ja sitä käytetään laajalti ympäri maailman.

	Viivasto Nuottikirjoituksessa käytetään viisirivistä nuottiviivastoa, johon merkityt nuotit kertovat soitettavan sävelen korkeuden ja keston. Nuottiviivaston viivat numeroidaan alhaalta ylöspäin 1...5 samoin kuin nuottiviivojen välit alhaalta ylöspäin 1...4. Viivat ja välit vastaavat diatonisen asteikon säveliä: mitä ylemmäksi nuotin pää on sijoitettu, sitä korkeampaa säveltä se tarkoittaa. Samakin viiva tai väli saattaa silti tarkoittaa eri säveltä riippuen siitä, mikä nuottiavain viivaston alussa on. Yleisin on oheisessa kuvassa näkyvä G-avain, jossa oleva silmukka kiertää viivaston toista viivaa. Se osoittaa, että tämä viiva tarkoittaa yksiviivaisen oktaavin g-säveltä (g1). Sen mukaisesti viivaston viivat tarkoittavat alhaalta ylös lukien säveliä e1, g1, h1, d2 ja f2, välit taas säveliä f1, a1, c2 ja e2. Sävel d1 merkitään tällöin nuotilla, jonka pää on välittömästi ensimmäisen viivan alapuolella, ja g2 nuotilla, jonka pää on välittömästi viidennen viivan yläpuolella. Näitä korkeammat ja matalammat sävelet merkitään käyttämällä apuviivoja.
	Apuviivat Merkittäessä säveliä, jotka ovat korkeampia tai matalampia kuin ne, joita jokin viivaston viivoista vastaa, käytetään yhtä tai useampaa apuviivaa. Ne ovat lyhyitä vaakasuoria viivoja, jotka merkitään viivaston ylä- tai alapuolelle ja joilla viivastoa ikään kuin laajennetaan. Nuotin pää on joko apuviivan kohdalla, niin että apuviiva leikkaa sen, tai välittömästi alimman apuviivan ala- tai ylimmän apuviivan yläpuolella. Esimerkiksi G-avainta käytettäessä ensimmäisellä viivaston alapuolisella apuviivalla oleva nuotin pää tarkoittaa säveltä c1 eli keski-C:tä.
	Tahtiviiva Tahtiviiva on viivaston poikki ulottuva pystysuora viiva, joka erottaa tahdit toisistaan. Jos viivastoja on useampia allekkain, kuten yleensä esimerkiksi pianomusiikin nuoteissa, tahtiviivat ulottuvat ylimmän viivaston viidenneltä viivalta alimman viivaston ensimmäiselle viivalle saakka.
	Kaksoistahtiviiva Kaksoistahtiviiva erottaa toisistaan sävelmän eri osuudet, tai se merkitään kohtaan, jossa sävellaji ja sen mukaisesti etumerkintä vaihtuu.
	Päätösviiva Kaksi pystyviivaa, joista oikeanpuolinen on selvästi paksumpi. Osoittaa, että sävellys tai sen osa päättyy.
	Katkonainen tavuviiva Jakaa monimutkaisessa rytmissä tahdin lyhempiin osiin sen lukemisen helpottamiseksi yleensä kohdassa, jossa tahti rytminsä puolesta jakautuu selvästi eri osiin.
	Useampia viivastoja (Bracket) Yhdistää useita viivastoja, joilla olevat osuudet soitetaan tai lauletaan samanaikaisesti. Käytetään tyypillisesti esimerkiksi orkesterimusiikin tai kuorolaulujen partituureissa, jolloin eri viivastot tarkoittavat eri soitinten tai eri ääntä esittävien laulajien osuuksia.
	Akkoladi Yhdistää kaksi tai useampia viivastoja, joilla olevat osuudet soitetaan samanaikaisesti samalla soittimella. Esimerkiksi pianomusiikin nuoteissa merkitään yleensä oikean käden osuus ylemmälle, vasemman käden osuus alemmalle viivastolle.

Nuottiavain eli klaavi määrittää eri sävelten asemat nuottiviivastolla. Eri avaimia käytetään sen mukaan, mille sävelalueella viivastolle merkitty osuus sijoittuu. Avain on yleensä vasemmanpuoleisin viivastolla oleva merkki. Viivaston keskellä voi olla toinenkin nuottiavain, jos sävelkulku siirtyy huomattavasti korkeammalle tai matalammalle kuin missä se on viivaston alussa. Aikoinaan mikä tahansa avain voitiin sijoittaa mihin tahansa kohtaan viivastolla, mutta myöhemmin niiden paikka on vakiintunut tietyille viivoille.

	G-avain (diskanttiavain) Spiraalin keskus osoittaa yksiviivaisen g:n (g1) paikan viivastolla.[2] Nykyisin se on käytännössä aina toisella viivalla, jolle sijoitettuna sitä sanotaan myös diskanttiavaimeksi. Tällöin keski-C sijoittuu ensimmäiselle apuviivalle viivaston alapuolella. Tämä on nykyisin yleisimmin käytetty nuottiavain, jota myös lauluja nuotinnettaessa enimmäkseen käytetään. Avaimen muoto on kehittynyt tyylitellystä G-kirjaimesta.
	C-avain (altto- ja tenoriavain) Tämän avaimen keskellä oleva vasemmalle osoittava nuolenkärki on sen viivan kohdalla, joka vastaa keski-C:tä. Oheisessa kuvassa se on kolmannella viivalla. Tässä asemassa avainta sanotaan myös alttoavaimeksi, ja sitä käytetään alttoviulun nuoteissa. Nuolenkärki voi kuitenkin olla myös neljännellä viivalla, jolloin avainta sanotaan tenoriavaimeksi. Sitä käytetään usein muun muassa fagotin, sellon, pasuunan ja kontrabasson nuoteissa bassoavaimen sijasta silloin, kun sävelmä liikkuu pääasiassa näiden soittimien sävelalan korkeimmalla osuudella. Aikoinaan C-avainta käytettiin yleisesti muillakin viivoilla, varsinkin vokaalimusiikissa, mutta tällaisissa yhteyksissä se on nykyisin yleensä korvattu G- tai F-avaimella. Nykymusiikissa C-avain saattaa olla kolmannen välinkin kohdalla, jolloin se merkitykseltään vastaa oktaavidiskanttiavainta.
	F-avain (bassoavain) Pisteiden välissä oleva viiva vastaa pienen oktaavin f-säveltä. Käytännössä se sijoittuu tätä avainta käytettäessä lähes aina neljännelle viivalle, jolloin avainta sanotaan myös bassoavaimeksi. Sitä käytetään usein pianosävellysten vasemman käden osuudella sekä kuoromusiikissa basso- ja baritoniäänillä. Vanhassa musiikissa avain saattaa esiintyä kolmannenkin viivan kohdalla, jolloin sitä sanotaan baritoniavaimeksi, mutta tätä käytäntöä pidetään vanhentuneena. Muodoltaan avain on kehittynyt tyylitellystä, peilikuvakseen kirjoitetusta F-kirjaimesta.
	Neutraali avain Käytetään sellaisilla lyömäsoittimilla, joilla ei saada aikaan määräkorkuisia säveliä. Niinpä nuotit osoittavat vain rytmin, eivät sävelkorkeutta. Jokainen viiva voi tarkoittaa yksittäistä soitinta. Vaihtoehtoisesti voidaan jokaiselle soittimelle kirjoittaa oma viivastonsa. Kuvassa kaksi erilaista neutraalia avainta.
	Oktaaviavain Oktaaviavaimet ovat diskantti- ja bassoavainten muunnelmia, joihin on lisätty numero 8 tai 15. Sijoitettuna avaimen yläpuolelle ne tarkoittavat, että sävelmä on soitettava oktaavia korkeammalta kuin tavallista avainta käytettäessä. Vastaavasti sijoitettuna avaimen alapuolelle luku tarkoittaa, että on soitettava oktaavia matalammalta. Tavallisin tällaisista avaimista on alapuolisella kahdeksikolla varustettu G-avain, jota käytetään kitaralla ja muilla samankaltaisilla soittimilla sekä kuoromusiikin tenoriosuuksilla.
	Tabulatuuri Kielisoittimilla voidaan tavallisen nuottikirjoituksen sijasta käyttää tabulatuuria. Se osoitetaan usein merkinnällä TAB viivaston alussa nuottiavaimen sijasta. Viivojen lukumäärä ei välttämättä ole viisi, vaan se vaihtelee käytettävän soittimen kielten numeroiden lukumäärästä riippuen; esimerkiksi kuusikielisen kitaran tabulatuurissa käytettäisiin kuutta viivaa. Viivoille merkityt numerot osoittavat, kuinka monennen nauhan kohdalle toisen käden sormi on asetettava, jotta näin lyhennettyä kieltä näppäiltäessä saadaan oikea sävel.

Viivastolla nuotit asetetaan viivojen päälle, niiden väliin sekä viivaston ala- tai yläpuolelle joko apuviivojen kanssa tai ilman. Nuotin pään sijainti ilmaisee sävelkorkeuden, nuotin muoto sen keston. Mitä korkeammalla nuotti on, sitä korkeammalta soitetaan tai lauletaan. Sävelen keston osoittavat nuottien aika-arvot. Myös tauoilla on omat aika-arvonsa, jotka vastaavat tarkalleen nuottien aika-arvoja. Nuotin varsi voi osoittaa joko ylös- tai alaspäin. Yleensä se osoittaa ylöspäin, jos nuotin pää on kolmannen viivan alapuolella, ja alaspäin, jos se on kolmannen viivan yläpuolella.

Erikestoisten nuottien nimissä olevat murtoluvut osoittavat, mikä on mitäkin nuottia vastaavan sävelen kestoaika suhteessa kokonuottiin: esimerkiksi neljäsosanuotin kesto on neljäsosa kokonuotin kestoajasta. Nämä nimittäjät ovat kahden potensseja. Eri nuoteilla ei kuitenkaan ole yleistä vakiopituista kestoaikaa, vaan niiden kesto riippuu myös kullekin sävellykselle merkitystä temposta. Kokonuottia suuremmat nuottiarvot ovat käytännössä harvinaisia.

Nuotti	Nimi	Tauko
	Kahdeksankertainen kokonuotti (Maxima)
	Nelinkertainen kokonuotti (Longa)
	Kaksoiskokonuotti (Brevis)
	Kokonuotti (Semibrevis)
	Puolinuotti (Minima)
	Neljäsosanuotti[3]
	Kahdeksasosanuotti Tässä ja tätä lyhyempikestoisissa nuoteissa on sama määrä väkiä (tai palkkeja) kuin vastaavassa taukomerkissä haaroja.
	Kuudestoistaosanuotti
	Kolmaskymmeneskahdesosanuotti
	Kuudeskymmenesneljäsosanuotti

	Palkit Kun kahdeksasosanuotteja tai sitä lyhempiä nuotteja on useita peräkkäin, niissä voidaan väkien sijasta käyttää palkkeja, jotka yhdistävät nuotit toisiinsa. Metrisessä musiikissa palkit osoittavat samalla, miten sävelet rytmisesti liittyvät toisiinsa. Palkilla voidaan yhdistää myös lyhyt samankestoisten nuottien muodostama lauseke, mikä on yleisempää ametrisissa osuuksissa. Vanhemmissa laulumusiikin nuoteissa palkkeja käytetään usein vain silloin, kun kaksi tai useampi peräkkäinen nuotti kuuluu samaan laulun sanojen tavuun, toisin sanoen melismaattisessa laulussa. Nykyisin palkkeja käytetään laulujen nuoteissa samaan tapaan kuin soitinmusiikissakin, eikä sillä, onko käytetty väkiä vai palkkeja, ole merkitystä laulajan kannalta. Koska nykyaikana on sävelletty paljon musiikkia, jossa perinteistä metriikkaa ei noudateta, palkkien käyttö vaihtelee riippuen säveltäjästä ja julkaisijasta, jotka usein käyttävät epäsäännöllisiä palkkeja korostamaan erityisiä rytmisiä kuvioita.
	Pisteellinen nuotti Nuotin oikealla puolella oleva piste pidentää sen kestoaikaa puolella sen alkuperäisestä kestoajasta. Esimerkiksi pisteellinen puolinuotti vastaa kestoltaan kolmea neljäsosanuottia, pisteellinen neljäsosanuotti taas kolmea kahdeksasosanuottia. Jos pisteitä on useampia kuin yksi, muut kuin ensimmäinen piste pidentävät sen kestoaikaa puolella edellisen pisteen merkitsemästä pidennyksestä, ei alkuperäisestä nuotista. Toisin sanoen jos nuotin jäljessä on kaksi pistettä, se on kestoltaan 1 3/4 kertaa alkuperäisen nuotin pituinen, ja jos pisteitä on kolme, se on kestoltaan 1 7/8 kertaa alkuperäisen nuotin pituinen ja niin edelleen. Yleisesti jos pisteitä on n kappaletta ja alkuperäisen nuotin kesto on d, pisteellisen nuotin kestoaika on d · (2 - 2-n). Vastaavalla tavalla voidaan pisteillä pidentää myös taukojen kestoa.
	Haamunuotti Nuotti, jolla on rytminen arvo, mutta ei määrättyä sävelkorkeutta. Sitä esittää x-kirjaimen kaltainen vinoristi nuotin päässä soikion sijasta.
	Useamman tahdin pituinen tauko Esiintyy lähinnä orkesterimusiikin stemmoissa, joissa on vain tietyn soittimen osuus. Käytetään tilan säästämiseksi.

Myös kuudeskymmenesneljäsosanuottia lyhempiä nuotteja voidaan vastaavasti muodostaa lisäämällä väkäsiä tai palkkeja, mutta ne ovat käytännössä harvinaisia. Niinpä 1/128- ja jopa 1/256-nuotti esiintyvät useiden säveltäjien kuten Mozartin teoksissa. Äärimmäinen tapaus on yhdysvaltalaisen säveltäjä Anthony Philip Heinrichin 1800-luvulla säveltämä Toccata Grande Cromatica, jossa esiintyy jopa 2048:sosanuotteja, joskin yhteydestä käy selvästi ilmi, että nuoteissa on yksi palkki liikaa ja niiden pitäisi itse asiassa olla 1024:sosanuotteja.^[4]

Kun nuotissa on n väkää tai palkkia, kyseessä on 2^{n + 2}:sosanuotti (1/2ⁿ⁺²)-nuotti).

	Hengähdysmerkki Osoittaa, että soittajan on hengähdettävä, tai pidettävä lyhyt tauko, jos soitin on muu kuin puhallin. Tämä tauko ei yleensä muuta tempoa. Jousisoittimilla tämä osoittaa, että jousi on nostettava kieliltä.
	Kesuura Tarkoittaa lyhyttä taukoa, jonka kesto poikkeaa sävellyksen rytmistä. Orkesteri, kuoro tai muu yhtye jatkaa soittoa tai laulua, kun kapellimestari tai muu yhtyeen johtaja antaa merkin. Pianomusiikissa tämä yleensä tarkoittaa, että soittajan on otettava sormensa pois koskettimilta ja jalkansa pedaaleilta.

Etumerkkien avulla osoitetaan sävelen korotus tai alennus kromaattisella asteikolla tai kumotaan aiemmin tehty korotus tai alennus. Etumerkki voi olla kiinteä tai tilapäinen.

Kiinteät etumerkit sijoitetaan nuottiviivaston alkuun. Niitä on jokaisessa sävellajissa tietty määrä, paitsi C-duurissa ja a-mollissa, joissa niitä ei ole. Kiinteät etumerkit ovat voimassa koko sävellyksen ajan ja koskevat kaikkia saman nimisiä säveliä kaikissa oktaavialoissa, ellei niiden vaikutusta kumota tilapäisellä etumerkillä, esimerkiksi palautusmerkillä. Jos sävellaji vaihtuu kesken sävellyksen, voidaan kuitenkin vaihtumiskohtaan tahtiviivan eteen merkitä uuden sävellajin mukaiset etumerkit; tällöin samaan yhteyteen kirjoitetaan lisäksi palautusmerkit ennestään voimassa olevien pysyvien etumerkkien kumoamiseksi.

Tilapäisiä etumerkkejä käytetään, kun sävellajissa poikkeavasti käytetään siihen varsinaisesti kuulumattomia säveliä, muunnesäveliä. Nuottikirjoituksen kannalta myös harmonisen mollin korotettu 7. sävel sekä melodisen mollin korotetut 6. ja 7. sävel käsitetään muunnesäveliksi, vaikka niitä ei yleisyytensä vuoksi pidetä muunnesävelinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tilapäinen etumerkki kirjoitetaan välittömästi nuotin eteen. Se on voimassa vain siinä oktaavialassa, johon se on merkitty ja vain saman tahdin ajan, ellei sen vaikutusta jo sitä ennen kumota palautusmerkillä.

	Alennusmerkki (b-merkki) Alentaa nuotin sävelkorkeutta puoliaskelen verran.
	Ylennysmerkki (risti) Korottaa nuotin sävelkorkeutta puoliaskelen verran.
	Palautusmerkki Kumoaa aikaisemman kiinteän tai tilapäisen etumerkin vaikutuksen.
	Kaksois-b Alentaa nuotin sävelkorkeutta kahden kromaattisen puoliaskelen verran. Esiintyy yleensä vain tilapäisenä etumerkkinä ja sellaisenakin yleensä vain, kun säveltä on jo alennettu puoliaskelen verran kiinteällä etumerkillä.
	Kaksoisristi Korottaa nuotin sävelkorkeutta kahden kromaattisen puoliaskelen verran. Esiintyy yleensä vain tilapäisenä etumerkkinä ja sellaisenakin yleensä vain, kun säveltä on jo korotettu puoliaskelen verran kiinteällä etumerkillä.

Kiinteät alennusmerkit Kuvassa Ces-duurin tai as-mollin etumerkintä. Näissä sävellajeissa kaikki sävelet ovat alennettuja. Muissa b-merkkisissä sävellajeissa vain osa sävelistä on alennettuja, minkä vuoksi etumerkinnässä on vähemmän b-merkkejä.

Kiinteät ylennysmerkit Kuvassa Cis-duurin tai ais-mollin etumerkintä. Näissä sävellajeissa kaikki sävelet ovat korotettuja. Muissa ristimerkkisissä sävellajeissa vain osa sävelistä on korotettuja, minkä vuoksi etumerkinnässä on vähemmän ristejä.

Mikrotonaalisessa musiikissa esiintyy myös puoliaskelta pienempiä intervalleja eli mikrointervalleja, joita kuitenkaan ei voida soittaa tavallisilla tasavireisillä soittimilla. Niille ei ole yleistä vakiintunutta merkintätapaa, vaan eri yhteyksissä niitä on merkitty useillakin eri tavoilla. Muuan melko yleinen tapa neljännesaskelen merkitsemiseksi on kirjoittaa murtoluku Malline:1/4 ylös tai alas osoittavan nuolen päähän. Seuraavassa eräitä muita käytettyjä merkintätapoja:

	Puolialennus Alentaa nuotin sävelkorkeutta neljännesaskelen verran. (Vaihtoehtoinen tapa merkitä puolialennus on tavallinen alennusmerkki, jonka varren leikkaa lyhyt vino viiva. Järjestelmissä, jossa esiintyy neljännesaskeltakin pienempiä intervalleja, poikkiviivalla merkitty alennusmerkki tarkoittaa alempaa säveltä kuin tavallisen alennusmerkin peilikuva.)
	Puolitoistakertainen alennus (sesquiflat) Alentaa nuotin sävelkorkeutta kolme neljäsosaa sävelaskelta. Vaihtoehtoinen merkintätapa on kaksois-b, jonka molemmat varret leikkaa vino poikkiviiva.
	Puolikorotus Korottaa nuotin sävelkorkeutta neljännesaskelen verran.
	Puolitoistakertainen korotus (sesquisharp) Korottaa nuotin sävelkorkeutta kolme neljäsosaa sävelaskelta.

19-tasavireisellä asteikolla, jossa kokoaskel jaetaan tavallisesta poiketen kolmeen pienempään askeleen, käytetään tavallisesti nuotinnusta, jossa korotetut ja alennetut nuotit eivät tarkoita samaa säveltä; esimerkiksi Cis, joka merkitään korotusmerkillä C:tä osoittavan nuotin edellä, on kolmanneksen sävelaskelta alempi kuin Des, joka merkitään alennusmerkillä D:tä osoittavan nuotin edellä. Tällöin ei tarvita tavallisista kokonaan poikkeavia erikoismerkkejä.

Oktaavimerkkejä eli ottava -merkkejä käytetään merkittäessä kaikkein korkeimpia tai matalimpia säveliä. Niitä käytetään, jotta apuviivoja ei tarvittaisi kovin monta, jolloin ne herkästi tekevät nuotit vaikeasti luettaviksi.

	Ottava Merkki 8va (ottava alta) sijoitetaan viivaston yläpuolelle, ja se tarkoittaa, että sen alla oleva osuus soitetaan oktaavia korkeammalta kuin nuotteihin on merkitty. Merkki 8va, tai nykyaikaisessa musiikissa vaihtoehtoisesti 8vb (molemmat merkinnät luetaan ottava bassa) sijoitetaan viivaston alapuolelle, ja se tarkoittaa, että sen yllä oleva osuus soitetaan oktaavia matalammalta kuin nuotteihin on merkitty.[5][6]
	Quindicesima 15ma -merkki sijoitetaan myös viivaston yläpuolelle, ja se tarkoittaa, että sen alla oleva osuus on soitettava kaksi oktaavia korkeammalta kuin nuotteihin on merkitty. Vastaava merkki viivaston alla tarkoittaa, että sen kohdalla oleva osuus on soitettava kaksi otaavia matalammalta kuin nuotteihin on merkitty.

8^va ja 15^ma lyhennetään toisinaan muotoon 8 ja 15. Kun ne ovat viivaston alapuolella, niihin lisätään joskus sana bassa.

Sointumerkintöjä käytetään yleisesti varsinkin populaarimusiikissa. Soinnut merkitään sävelen nimeä tarkoittavalla kirjaimella, joka sijoitetaan yleensä viivaston alapuolelle ja joka osoittaa soinnun pohjasävelen. Jos kyseessä on mollikolmisointu, lisätään sävelen nimen jälkeen m-kirjain, esimerkiksi Dm tarkoittaa d-mollikolmisointua.

Tahtilaji ilmaisee tahtiosien lukumäärän yhdessä tahdissa. Sävellyksen alkuun on yleensä merkitty tahtiosoitus murtolukuna, jonka ylempi numero (osoittaja) ilmoittaa tahtiosien määrän tahdissa ja alempi (nimittäjä) yhden tahtiosan pituuden. Eräille tavallisimmille tahtilajeille voidaan murtolukujen sijasta käyttää niitä tarkoittavia erikoismerkintöjä.

	Tahtiosoitus Alempi numero (nimittäjä) osoittaa, mikä nuottiarvo toimii musiikin varsinaisena aikamittana. Tässä tapauksessa numero on 4, mikä osoittaa, että tällaisena mittana toimii neljäsosanuotti. Ylempi numero (osoittaja) ilmoittaa, kuinka monta tällaista tahtiosaa sisältyy kuhunkin tahtiin. Tässä tapauksessa osoittaja on 3, mikä merkitsee, että kukin tahti on kolmen neljäsosanuotin pituinen.
	C eli 4/4-tahtiosoitus Epäilemättä yleisin tahtilaji on 4/4, jolloin tahti on yhden kokonuotin pituinen. Tämä tahtilaji voidaan murtoluvun sijasta merkitä myös ison C-kirjaimen näköisellä merkillä. Merkki on alun perin vajaa ympyrä, joka 1300-luvun mensuraalinuottikirjoituksessa tarkoitti "epätäydellistä" kaksijakoista tahtilajia.
	Alla breve eli 2/2-tahtiosoitus Tämä merkintä tarkoittaa tahtilajia 2/2, jossa siinäkin tahti on kokonuotin pituinen, mutta kussakin tahdissa on vain kaksi puolinuotin pituista tahtiosaa.

Tempo ilmaistaan tyypillisesti metronomimerkinnällä tai käyttämällä vakiintuneita italialaisperäisiä ilmaisuja.

Metronomimerkintä Metronomimerkintä voidaan merkitä kappaleen alkuun sekä kohtiin, joissa tempo merkittävästi muuttuu. Merkintä määrittää musiikin tempon siten, että jollekin nuottiarvolle määrätään absoluuttinen pituus minuutin murto-osina. Esimerkiksi oheinen merkintä tarkoittaa, että neljäsosanuotti vastaa 1/120-osaa minuutista eli puolta sekuntia. Monet julkaisijat käyttävät tämän merkinnän edessä kirjaimia "M.M", jotka tarkoittavat Mälzelin metronomia.

Dynaamiset merkinnät tarkoittavat äänen voimakkuutta. Käytössä ovat seuraavat italiankielisten sanojen lyhenteet:

	Piano pianissimo Äärimmäisen hiljaa. Hyvin harvoin käytetään vielä hiljaisempaa äänenvoimakkuutta tarkoittavia merkintöjä, joissa on vielä useampi p-kirjain.
	Pianissimo Aivan hiljaa.
	Piano Hiljaa, kuitenkin voimakkaammin kuin pianissimo.
	Mezzo piano Melko hiljaa, voimakkaammin kuin piano.
	Mezzo forte Melko voimakkaasti. Ellei dynaamisia merkintöjä ole käytetty, käytetään yleensä mezzo-fortea vastaavaa äänenvoimakkuutta.
	Forte Voimakkaasti.
	Fortissimo Hyvin voimakkaasti. Voimakkain yleisesti käytössä oleva dynaaminen merkintä, mutta vielä voimakkaampia voidaan muodostaa käyttämällä useampaa kuin kahta f-kirjainta.
	Forte fortissimo Erittäin voimakkaasti.
	Sforzando "Pakotettu", tarkoittaa, että yksi sävel tai sointu on soitettava selvästi kovemmin kuin sitä edeltävät ja sitä seuraavat.
	Crescendo Vähitellen kasvava äänen voimakkuus.
	Diminuendo tai decrescendo Vähitellen hiljenevä äänen voimakkuus.

Joskus edellä mainittujen merkintöjen edellä on s, joka on lyhenne italian sanasta subito ("äkkiä"). Se merkitsee, että äänen voimakkuus muuttuu yhtäkkiä. Tavallisimmin se esiintyy sforzandon yhteydessä, mutta se voi esiintyä minkä tahansa dynaamisen merkinnän edellä. Esimerkiksi sff (subito fortissimo) tarkoittaa, että ääni voimistuu yhtäkkiä hyvin voimakkaaksi, ja spp (subito pianissimo), että se hiljenee yhtäkkiä hyvin hiljaiseksi.

Forte-piano Ensimmäiset nuotit soitetaan voimakkaasti (forte), mutta sen jälkeen jatketaan hiljaisesti (piano).

	Yhdyskaari Yhdyskaari kahden (tai useamman) nuotin välillä tarkoittaa, että ne soitetaan yhtäjaksoisesti, jolloin niiden kestot on laskettava yhteen. Kuvan esimerkissä on kaksi neljäsosanuottia, jotka yhteensä vastaavat puolinuottia. Jotta kaari olisi yhdyskaari, on nuottien tarkoitettava samaa säveltä, eli niiden päiden on oltava samalla viivalla tai välillä. Muussa tapauksessa nuotteja toisiinsa yhdistävä kaari ei ole yhdyskaari vaan legato-kaari.
	Legato-kaari tai sidekaari Kaari osoittaa, että sävelten välissä ei ole taukoa, vaan ne liittyvät saumattomasti yhteen. Eri soittimilla tämä toteutetaan eri tavoin. Esimerkiksi jousisoittimilla tämä tapahtuu niin, että jousi liikkuu yhtäjaksoisesti eikä sen kulkusuuntaa vaihdeta sävelten välillä. Laulujen nuoteissa kaari osoittaa yleensä, että sen yhdistämät sävelet kuuluvat samaan tavuun, ja että sävelkorkeutta näin ollen vaihdetaan liu’uttaen tavun aikana. Legato-kaari on saman näköinen kuin yhdyskaari, josta se kuitenkin eroaa siinä, että sen yhdistämät nuotit eivät yleensä ole samalla korkeudella.
	Glissando tai Portamento Jatkuva siirtymä sävelestä toiseen, sisältää myös välissä olevat sävelkorkeudet. Muun muassa pasuunalla, patarummuilla, viululla ja eräillä elektronisilla soittimella sekä myös laulettaessa sävelkorkeutta voidaan muuttaa jatkuvasti (portamento), kun taas esimerkiksi pianolla ja useimmilla näppäiltävillä kielisoittimilla voidaan soittaa vain joukko toisistaan selvästi erottuvia sävelkorkeuksia, missä tapauksessa sävelestä toiseen siirrytään soittamalla vain niiden välissä olevat, käytettävissä olevat sävelet (glissando).
	Trioli Trioli merkitsee, että nuotin kesto jakautuu poikkeuksellisesti kolmeen, ei kahteen pienempään osaan. Vastaavasti kvintoli, jonka merkitään muutoin samoin mutta kolmosen paikalla on numero 5, tarkoittaa, että viisi lyhempää nuottia soitetaan samassa ajassa, jossa normaalisesti soitettaisiin neljä. Myös muita poikkeavia nuottiarvon jakoja esiintyy.
	Sointu Kun nuottien päät ovat samassa varressa, ne soitetaan samanaikaisesti. Tavallisimpia sointuja ovat kolmisoinnut, mutta soinnussa voi olla kuinka monta nuottia tahansa.
	Arpeggio Arpeggio on murtosointu, jonka sävelet soitetaan nopeasti ja lyhyin väliajoin peräkkäin, yleensä järjestyksessä alhaalta ylöspäin.

Artikulaatiomerkit eli aksentit täsmentävät, miten sävelkulun yksittäiset sävelet on esitettävä. Ne saattavat esiintyä hienoviritettyinä, jolloin saman nuotin ylä- tai alapuolella on useampiakin tällaisia merkkejä. Toisaalta ne voivat myös esiintyä yhdessä edellä esitettyjen, nuotteja toisiinsa sitovien merkkien kanssa.

	Staccato Tarkoittaa, että sävel on soitettava lyhempänä kuin miksi se on kirjoitettu, yleensä puolet aika-arvostaan, jolloin loppuosa ajasta on hiljaisuutta. Staccato-merkki voi esiintyä minkä tahansa kestoisen nuotin yhteydessä, jolloin se lyhentää aikaa, jolloin kyseinen nuotti soi, mutta ei nopeuta musiikkia itsessään.
	Staccatissimo eli Spiccato Tarkoittaa pidempää hiljaisuutta nuotin jälkeen, jolloin itse sävel soitetaan hyvin lyhyesti. Usein sen kesto on vain neljäsosa nuotin aika-arvosta tai vielä lyhempi, jolloin loppuosa ajasta on hiljaisuutta. Aikaisemmin, nykyisin enää harvoin, sama merkki tarkoitti toisinaan myös staccatoa tai aksenttia. Jousisoittimilla staccatissimo tarkoittaa, että jousella kosketetaan vain lyhyesti kieltä.
	Aksentti Tarkoittaa, että sillä merkitty sävel on soitettava voimakkaammin kuin edeltävät tai seuraavat sävelet. Merkki voi esiintyä minkä tahansa kestoisen nuotin yhteydessä.
	Tenuto Tarkoittaa, että nuotti on soitettava täydellä aika-arvollaan tai hieman pidempäänkin. Voi ilmaista myös, että nuottia on korostettava soittamalla se hieman voimakkaammin kuin edeltävät ja seuraavat sävelet. Se voi esiintyä myös yhdessä staccato-pisteen kanssa, jolloin sävel soitetaan hieman nuottiarvoaan lyhemmin, minkä jälkeen pidetään lyhyt tauko (portato tai mezzo staccato)
	Marcato Tarkoittaa, että sävel soitetaan voimakkaammin kuin tavallisella aksentilla merkitty sävel. Urkujen nuoteissa tämä tarkoittaa, että säveltä vastaavaa jalkion kosketinta painetaan varpailla. Jos merkki on nuotin yläpuolella, käytetään oikeaa jalkaa, jos se on alapuolella, vasenta jalkaa.
	Fermaatti (Tauko) Sävel, sointu tai tauko kestää tavanomaista kestoaikaansa pidempään. Tällöin sävelmän säännöllinen tempo keskeytyy. Kuinka kauan pidennys kestää, jää esittäjän tai kapellimestarin harkittavaksi.

Ornamentit muuttavat yksittäisten nuottien sävelkorkeutta.

	Trilli Sävel vuorottelee nopeasti sitä lähinnä ylimmän, samaan sävellajiin kuuluvan sävelen kanssa. Jos merkkiä seuraa aaltomainen vaakasuora viiva, merkki tarkoittaa pidennettyä eli juoksevaa trilliä. Nykyaikaisessa musiikissa trilli alkaa pääsäveleltä (eli siltä säveleltä, jonka nuotti tarkoittaisi ilman lisämerkkiä) ja sen lopuksi soitetaan pääsäveltä lähinnä alempi sävel ennen kuin palataan pääsävelelle, eli siihen sisältyy tripletti. Haydnin ja Mozartin aikoihin saakka trilli aloitettiin ylemmältä apusäveleltä eikä triplettiä ollut.[7] Perkussionuotinnuksessa trillin merkkiä tarkoitetaan toisinaan tarkoittamaan tremoloa.
	Ylempi mordentti Soitetaan nopeasti ensin pääsävel, sitten sitä lähinnä ylempi samaan sävellajiin kuuluva sävel, minkä jälkeen palataan pääsäveleen loppuosaksi nuotin aika-arvoa. Käsikellolla merkki tarkoittaa, että kelloa on nopeasti tärisytettävä nuotin keston ajan.
	Alempi mordentti Soitetaan nopeasti ensin pääsävel, sitten sitä lähinnä alempi samaan sävellajiin kuuluva sävel, minkä jälkeen palataan pääsäveleen loppuosaksi nuotin aika-arvoa.

Gruppetto Välittömästi nuotin yläpuolelle sijoitettuna merkki tarkoittaa sarjaa, jonka muodostavat ylempi apusävel, pääsävel, alempi apusävel ja paluu pääsävelelle. Jos merkki on sijoitettu nuotin oikealle puolelle, soitetaan ensin pääsävel ja sen jälkeen muut edellä sanottuun tapaan. Jos merkin päällä on pystysuora poikkiviiva tai se on käännetty peilikuvakseen, kyseessä on käänteinen gruppetto, jolloin apusävelten järjestys on päinvastainen kuin edellä on sanottu.

	Pitkä etulyönti (Appoggiatura) Puolet nuotin kestoajasta soitetaan pienemmällä nuotilla merkittyä säveltä ja vain loppuosa ajasta varsinaisen nuotin osoittamaa säveltä. Jos nuotti on pisteellinen, pienellä nuotilla merkittyä säveltä soitetaan kaksi kolmasosaa sen aika-arvosta.
	Lyhyt etulyönti (Acciaccatura) Lyhyessä etulyönnissä pienemmällä nuotilla merkitty sävel on hyvin lyhytkestoinen, minkä jälkeen loppuosaksi varsinaisen nuotin aika-arvoa siirrytään soittamaan varsinaisella nuotilla merkittyä säveltä. Lyömäsoittimien nuotinnuksessa acciaccatura-merkki tarkoittaa flam-rudimenttia.

	Tremolo Nopeasti toistettava nuotti. Jos tremolo on kahden nuotin välissä, kahta säveltä soitetaan nopeasti vuorotellen. Nuotin varren leikkaavien vinojen poikkiviivojen lukumäärä osoittaa, kuinka nopeasti säveltä toistetaan tai säveliä vuorotellaan. Tässä esimerkissä poikkiviivoja on kolme, yhtä monta kuin väkiä tai palkkeja 1/32 -nuotissa, jolloin toistettavat nuotit pitäisi oikeastaan soittaa 1/32 -nuotin pituisina. Usein kolmen poikkiviivan kuitenkin tulkitaan tarkoittavan "niin nopeasti kuin mahdollista", jolloin lyhyesti soitettavien sävelten kesto ei välttämättä vastaa mitään säännöllistä nuottiarvoa.
	Kertausmerkit Kertausmerkkien välinen osuus on soitettava kaksi kertaa. Jos vasemmanpuoleista kertausmerkkiä ei ole, koko kappaleen alkuosa oikeanpuoleiseen kertausmerkkiin saakka on soitettava kahteen kertaan.
	Simile-merkit Tarkoittavat, että edeltävät iskujen tai tahtien ryhmät on kerrattava. Näistä esimerkeistä ensimmäinen tarkoittaa yleensä, että edeltävä tahti on kerrattava, jälkimmäinen taas, että kaksi edeltävää tahtia on kerrattava.
	Voltan hakaset (1. ja 2. lopetus eli 1. ja 2. kerran osuudet) Käytetään kertausmerkkien yhteydessä osoittamaan, että suurin osa kerrattavasta osuudesta soitetaan kummallakin kerralla samoin, mutta näiden merkintöjen alla oleva loppuosa on jälkimmäisellä kerralla erilainen kuin ensimmäisellä. Toisinaan näitä toisistaan poikkeavia lopetuksia voi olla useampiakin.
	Da capo ("Päästä alkaen"). Tarkoittaa, että koko sävellys alusta tähän kohtaan saakka on soitettava kahteen kertaan. Näiden sanojen jälkeen esiintyy usein sanat al fine ("loppuun"), mikä tarkoittaa, että kappaleen alkuosa soitetaan toisen kerran siihen kohtaan saakka, missä esiintyy sana fine, minkä jälkeen lopetetaan, tai al coda, joka tarkoittaa, että kappaleen alkuosa kerrotaan coda-merkkiin saakka, minkä jälkeen siirrytään suoraan da capo -merkinnän jäljessä olevaan osuuteen.
	Dal segno ("Merkistä") Tarkoittaa, että kappale on soitettava uudestaan siitä kohdasta saakka, missä lähinnä edellä esiintyy seuraavassa esiteltävä segno -merkki. Merkinnän dal segno jäljessä on yleensä sanat al fine tai al coda, jotka merkitsevät samaa kuin da capo -merkinnän yhteydessäkin.
	Segno Merkki esiintyy yhdessä dal segno -merkin kanssa.
	Coda Tarkoittaa, että hypätään sävelmän loppuosuuteen, jossa on sama merkki. Tätä käytetään vain merkintöjen D.S. al coda (Dal segno al coda) ja D.C. al coda (Da capo al coda) yhteydessä.

	Vasemman käden pizzicato tai pysäytetty nuotti Jousisoittimilla tämä tarkoittaa, että jousta ei poikkeuksellisesti käytetä, vaan kieltä näppäillään vasemmalla kädellä. Käyrätorvella tämä tarkoittaa "pysäytettyä nuottia", joka soitetaan pitämällä käsi torven suuaukossa.
	Naksahdus-pizzicato (engl. Snap pizzicato) Jousisoittimilla tämä merkitsee, että sävel soitetaan vetämällä kieltä poispäin otelaudasta ja irrottamalla sitten ote siitä, jolloin se kolahtaa otelautaa vasten. Tunnetaan myös nimellä Bartókin pizzicato.
	Huiluääni eli avoin nuotti. Kielisoittimilla tämä tarkoittaa, että soitetaan luonnolliset yläsävelet (käytetään myös nimitystä flageoletti. Venttiilillä varustetuilla vaskipuhaltimilla sama merkki tarkoittaa, että sävel soitetaan "avoimena", avaamatta mitään venttiiliä. Urkujen nuotinnuksessa tämä tarkoittaa, että jalkion sävel soitetaan kantapäällä; tämän sävelen yläpuolella käytetään oikeaa, alapuolella vasenta jalkaa.
	Nouseva jousi eli Sull'arco Jousisoittimilla tämä tarkoittaa, että sävel soitetaan vetämällä jousta ylöspäin. Plektralla soitettavilla kielisoittimilla tämä tarkoittaa, että sävel soitetaan vetämällä plektraa ylöspäin.
	Laskeva jousi eli Giù arco Sävel soitetaan vetämällä jousta alaspäin. Plektralla soitettavilla kielisoittimilla sävel soitetaan työntämällä plektraa alaspäin.

Kitaralla käytetään sormitusta tarkoittavia merkintöjä, jotka johtuvat sormien espanjan- tai latinankielisistä nimistä. Ne merkitään nuotin ylä- tai alapuolella tai viereen. Ne tarkoittavat seuraavia:

Merkki	Espanja	Latina	Suomi
p	pulgar	pollex	peukalo
i	índice	index	etusormi
m	medio	media	keskisormi
a	anular	anularis	nimetön
c, x, e, q	meñique	minimus	pikkusormi

Pedaalimerkkejä käytetään kaikupedaalilla varustetuille soittimille kuten pianolle, vibrafonille tai putkikelloille sävelletyn musiikin nuoteissa.

	Pedaali alas Merkki tarkoittaa, että kaikupedaali (oikeanpuoleinen pedaali) painetaan alas.
	Pedaali ylös Tarkoittaa, että jalka nostetaan pois kaikupedaalilta.
	Vaihteleva pedaalimerkki Ilmaisee tarkemmin kaikupedaalin käytön. Pitkä vaakasuora viiva alhaalla tarkoittaa, että kaikupedaali on pidettävä alhaalla kaikkien sen kohdalle merkittyjen sävelten tai sointujen ajan. Siitä ylös työntyvä ∧:n muotoinen merkki tarkoittaa, että jalka nostetaan hetkeksi pedaalilta, minkä jälkeen se painetaan jälleen alas.
	Con sordino, Una corda Pianolla tämä tarkoittaa, että vasemmanpuoleinen eli vaimentajapedaali painetaan alas. Muilla soittimilla tämä tarkoittaa, että on käytettävä sordiinoa.
	Senza sordino, Tre corde Pianolla tämä tarkoittaa, että vaimentajapedaali päästetään ylös, muilla soittimilla sordiino poistetaan käytöstä.

Onko jokin osuus soitettava vasemmalla vai oikealla kädellä, voidaan ilmaista seuraavilla englannin-, saksan-, ranskan- tai italiankielisiin sanoihin perustuvilla lyhenteillä:

	vasen käsi	oikea käsi
Englanniksi	l.h.	r.h.
	left hand	right hand
Saksaksi	l.H	r.H
	linke Hand	rechte Hand
Ranskaksi	m.g.	m.d.
	main gauche	main droite
Italiaksi	m.s.	m.d.
	mano sinistra	mano destra

Sormitus ilmaistaan numeroilla seuraavasti:

1, 2, 3, 4, 5

Sormitus: 1 = peukalo 2 = etusormi 3 = keskisormi 4 = nimetön 5 = pikkusormi

Ennen vuotta 1940 Britanniassa julkaistuissa nuoteissa saatetaan kuitenkin käyttää ns. englantilaista sormitusmerkintää, jolloin peukalolle käytetään merkintää +. Tällöin 1 tarkoittaa etusormea, 2 keskisormea, 3 nimetöntä ja 4 pikkusormea.^[8]

Niillä kielisoittimilla, joiden kielen soivaa osuutta lyhennetään painamalla niitä sormilla, käytetään seuraavia merkintöjä osoittamaan, millä sormella tämä kulloinkin tehdään.

0, 1, 2, 3, 4

Sormitus: 0 = avoin kieli (sormea ei käytetä) 1 = etusormi 2 = keskisormi 3 = nimetön 4 = pikkusormi

• ”Nuottikirjoitus”, Tammen musiikkitietosanakirja, 2. osa, s. 51–54. Tammi, 1983. ISBN 951-30-5916-2

• Floros, Constantin: The Origins of Western Notation. ((Universaler Neumenkunde, 1970.) Revised and translated by Neil Moran) Frankfurt am Main: Peter Lang, 2011. ISBN 978-3-631-61559-1
• Gould, Elaine: Behind Bars: The Definitive Guide to Music Notation. London: Faber Music, 2011. ISBN 978-0-571-51456-4
• Oksala, Yrjö: Musiikin perusteet I: Nuottikirjoitus. Helsinki: Musiikki Fazer, 1984. ISBN 951-757-006-6

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nuottikirjoitus Wikimedia Commonsissa

• Sibelius-Akatemia, Musiikinteoria 1: Notaatio (Arkistoitu – Internet Archive)
• Notation Must Die: The Battle For How We Read Music Tantacrul-kanavan video nuottikirjoituksen uudistusyrityksistä. 1 h 16 min, YouTube.