Alttoviulu

Alttoviulu
Soitinryhmä	jousisoittimet
Soittimen ääniala	(standardiviritys)
Liittyvä musiikin tyylilaji	Alttoviulua käytetään lukuisissa eri musiikkityyleissä.
Samankaltaisia soittimia	viulu, sello, kontrabasso
Infobox OK

Alttoviulu (suom. joskus myös viola, ransk. alto, engl. viola, saks. Bratsche) kuuluu jousisoittimiin, tarkemmin viuluperheeseen. Se on hieman suurempi ja tummaäänisempi kuin viulu.^[1]

Alun perin viola oli nimitys joukolle jousisoittimia, joita alettiin valmistaa keskiajalla. Rakenteeltaan alttoviulu on samanlainen viulun kanssa, lukuun ottamatta kokoeroa ja toisenlaista viritystä. Kuten viulu, myös alttoviulu viritetään kvinteittäin (c-g-d1-a1).^[2] Alttoviulun ääniala on c-c3 ja musiikkia nuotinnettaessa käytetään c-avainta (ns. alttoavain), joskin toiseen oktaaviin mentäessä (c2-) nuotinnuksessa aletaan vaihtelevasti käyttää g-avainta.

Toisin kuin viulu, alttoviulu ei ole barokin jälkeen nauttinut kovinkaan suurta sooloinstrumentin suosiota. Osiltaan tämä johtuu siitä, että alttoviulu on viuluperheen alttosoitin, ja orkestereissa sillä useimmiten soitetaan sointujen väliääniä.^[3]

Alttoviulun kaikukoppa on kielten pituuteen ja paksuuteen suhteutettuna liian pieni. On laskettu, että kaikukopan tulisi oikeastaan olla yli puoli metriä pitkä. Sellaista alttoviulua ei tosin kukaan pystyisi soittamaan, koska soittimen on mahduttava leuan ja käden väliin.^[2][4][5] Viululla eivät mittasuhteet ole muuttuneet lähellekään niin paljon kuin ne ovat alttoviululla muuttuneet 1600-luvulta lähtien.^[6]

Alttoviulun historia on suurimmalta osin samankaltainen viulun historian kanssa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.^[7] Moni tutkija pitää alttoviulua viuluperheen ensimmäisenä soittimena^{kenen mukaan?} ja näin ollen viulu ja sello olisivat kehittyneet alttoviulusta, jota soitinten nimitykset (viulu = violino, sello = violoncello) tukevat. Toiset taas ovat sitä mieltä, että viulu ja alttoviulu ovat syntyneet suurin piirtein samoihin aikoihin.^{kenen mukaan?}

Ensimmäinen versio viulusta syntyi lira da braccion pohjalta 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa luultavasti Pohjois-Italiassa. Syntynyttä soitinta kutsuttiin viola da braccioksi,^[7][8] myöhemmin pelkäksi violaksi. Kyseisen soittimen syntyhistoria on hiukan epäselvä. Viuluperheen soitinten syntyhistoriaa on ollut vaikea selvittää muun muassa 1500-luvun sekavan nimityskäytännön vuoksi.^[8] Nykyisen kaltaiseksi soitin kehittyi kuitenkin 1500-luvun alkupuoliskolla.^[9] Muoto saatiin lira da bracciolta ja kielet rebekiltä. Vuoden 1550 paikkeilla alttoviulun kielitys oli muuttunut 4-kieliseksi,^[10] kun vielä vuonna 1530 kieliä oli kolme.^[11] Kvinttiviritystä käytettiin kuitenkin jo tuolloin.^[12] 1500-luvun jälkeen alttoviulun rakenteessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia,^[4] kuten viulussa.^lähde?

Toisin kuin viululla, jonka koon Stradivari aikoinaan standardoi,^[13][14] alttoviululle ei koskaan ole määritelty mitään standardikokoa.^[15] Tästä syystä täysikokoisten alttoviulujen koot saattavat keskenään vaihdelle useitakin senttejä. Pienin mensuurikoko on 38 senttiä (380 mm) ja suurin vakiintunut mensuuri 42:n sentin (420 mm) tienoille.^[4] Alttoviulu näyttää hyvin yksinkertaisesti rakennetulta soittimelta, mutta tosiasiassa se koostuu noin 70 osasta, joista suurin osa on kiinnitetty toisiinsa liimaamalla.^[15] Rakentamisessa käytetään ainoastaan vanhaa, hyvin kuivunutta puuta ja kaikukoppa on kokonaan lakattu.^[16]

Alttoviulun vartalo, kaikukoppa muodostuu kannesta, pohjasta ja sarjoista (sivut),^[17] joista muodostuu soittimen kaikukoppa.^[18][15] Kansi ja pohja tehdään hiemaa kuperiksi ja tasaisen paksuisiksi millä varmistetaan rakenteen vapaa värähtely ja keveys.^[15][18] Kansi tehdään usein kuusesta, kun taas pohjan rakentamiseen käytetään vaahteraa.^[15][16] Sarjat ovat noin millimetrin paksuisia vaahterasta tehtyjä liuskoja. Ne taivutetaan muotoon ja liimataan kiinni tukikappaleisiin joita on kuusi kappaletta. Tukikappaleet ovat tärkeä osa rakennetta sillä niistä muodostavat tuen kulmille, peränupille ja kaulalle.^[18]

Alttoviulun vartalosta erkanee kaula, joka on tehty niin ikään vaahterasta. Sen pintaan on kiinnitetty kannen päälle ulottuva otelauta, joka on ebenpuuta.^[16] Kaulan päässä on tappirasia, joka päättyy kierukkaan (joskus puhutaan myös simpukasta). Kielet kiinnitetään alapäästään kielenpidikkeeseen. Kielenpitimestä kieli kulkee tallan yli otelaudan päälle ja otelaudan yläosassa olevan satulan kautta tappirasiaan, jossa kielen yläpää kiinnitetään viritystappiin.^[15]

Tallalla on suuri merkitys soittimen soinnin kannalta. Sen tehtävänä on kielen värähtelyn johtaminen kaikukopan kanteen. Tallan rakenteesta riippuen se esimerkiksi joko himmentää (paksu ja pehmeä talla) tai terävöittää ääntä (ohut ja kova talla). Jopa tallan sijoitus vaikuttaa sointiin, sillä kaksi tärkeää osaa, äänipinna ja bassopalkki, ovat tallan alla alttoviulun sisällä. Äänipinna sijaitsee korkeimman kielen (a1) alla olevan tallan jalan kohdalla ja bassopalkki kulkee pitkittäin matalimman (c) kielen kohdalla kannen sisäpintaan liimattuna. Äänipinna välittää kielestä tallan kautta tulevan värähtelyn kaikukopan pohjaan ja tasoittaa kielen jännityksen aiheuttamaa painetta kannessa. Bassopalkin tehtävä on jäykentää kannen rakennetta ja hajottaa värähtelyjä laajemmalle alueelle.^[15] Kaikukopan vahvistama ääni tulee ulos ääniaukoista,^[15][18] joita kutsitaan ƒ-aukoiksi niiden muodon mukaan.^[18]

Jousi on alttoviulun jousilla ei ole standardia pituutta, joskin ne ovat painavampia kuin viulun jouset.^[19][20] Karkeasti jousi koostuu jouhista ja puuosasta. Puuosa on yleensä bernambuco-puuta, joka kasvaa Brasiliassa.^[21] Jouhet ovat hevosen häntäjouhia, joita jousessa on 150–250 kappaletta yhtenä nippuna.^[15] Ne on pingotettu kanta- ja tyvikappaleen (frossi) väliin.^[21] Jouhien kireyttä voidaan säädellä tyvessä olevalla ruuvimekanismilla.^[15] Jousen puuosan laatu vaikuttaa alttoviulun sointiin hyvin paljon. Puuosa voi olla puun sijasta valmistettu myös hiilikuidusta. Ennen soittamista jouhiin hierotaan hartsia, joka lisää äänen syntymiseen vaadittavaa kitkaa.^[21]

Käsittelyn helpottumiseksi alttoviuluun voidaan liittää joitain lisäosia. Leuka- ja olkatuki auttavat pitämään soittimen paikoillaan leuan ja olkapään välissä. Ne kiinnitetä��n sarjaan, jotteivät ne vaimentaisi kannen värähtelyä.^[15] Pikavirittimillä voidaan hienosäätää viritystä.^[22]

Alttoviulu, kuten kaikki muutkin viuluperheen soittimet, on oikeakätisten soitin. Oikeassa kädessä (ns. jousikäsi) pidetään jousta ja vasemman käden sormilla taasen painetaan kieliä otelautaan saaden erikorkuisia ääniä.^[23]

Perustekniikka alttoviulun soitossa on jokseenkin samanlainen kuin viulussa. Kokonsa vuoksi alttoviulun soittaminen vaatii kuitenkin enemmän fyysistä voimaa,^[2] jotta soittaja saa aikaan parhaan mahdollisen äänen. Myös jousen pitotapa poikkeaa hiukan viulun jousen pitotavasta. Kun viulua soitettaessa jousta pidetään etusormipainotteisesti, alttoviulua soitettaessa ote siirtyy enemmän pikkusormipainotteiseksi. Myös sävelten väliset välit ovat hiukan viulua leveämmät (ja vaihtelevat tietysti myös koon mukaan).

Soittotapoja on monia: alttoviulua voi soittaa jousella, näppäillen eli pizzicato ja moniäänisesti kaksois- tai kolmoisotteilla. Pizzicatoja on olemassa erilaisia, tavallinen pizzicato, vasemman käden pizzicato (kieliä näppäillään vasemmalla kädellä)^[15] sekä ns. Bartók-pizzicato (kieli vedetään niin korkealle, että se pamahtaa otelautaan).^[24] Edellä mainittu pizzicato on perua Romanian pelimanneilta, joilla se vastaa normaalia pizzicatoa. Jousella voidaan soittaa sekä veto- että työntöjousella. Liikesuunnan muutoksen lisäksi on olemassa monia erilaisia jousenkäyttötapoja. Jousella voidaan soittaa détachéna (irrallaan, jokainen sävel erikseen) tai legatona (sitoen, säveliä sidotaan samalle vedolle tai työnnölle). Staccatossa sävelet soitetaan selvästi toisistaan erotettuina. Martellatossa (irrottaen) sävelet soitetaan selvästi erotettuina jousen kärjellä, kun spiccatossa sävelet ovat ponnahtelevia ja lyhyitä vetoja jousen keskiosalla. Jousella voidaan soittaa myös lähellä tallaa (sul ponticello), otelaudan päältä (sul tasto) tai jousen puupuolella (col legno). Myös huiluäänien soittaminen on mahdollista.^[15]

• Luettelo alttoviulisteista

• Valtonen, Helge: Alttoviulua ei ole koskaan soitettu niin laajasti niin hyvin kuin nykyään (pdf) Ei enää Tuhkimo – Alttoviulun historiaa. 2011. Arkistoitu 25.6.2018. Viitattu 23.6.2018.
• Palmroos, Juha: Alttoviulun kehitys ja sen nousukausi romantiikan ajan loppupuolella Belgiassa, Ranskassa ja Englannissa (pdf) (Opinnäytetyö) toukokuu 2014. Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 24.6.2018.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alttoviulu.

• Hakomäki, Miikka: Viola – Viola, Duoja kahdelle alttoviululle (Opinnäytetyö) 2.12.2012. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 24.6.2018.
• Alttoviulu kuulostaa kauneimmalta Raumalainen.fi. 5.8.2014. Viitattu 23.6.2018.
• Valtonen, Helge: Ei enää Tuhkimo – Alttoviulun historiaa. Suomen alttoviuluseura. 2011. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 21.9.2020.
• Rytkönen, Anne-Pauliina: Viulun sointi syntyy oikeissa käsissä.. Jyväskylän ylioppilaslehti, 2005, nro 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.6.2018.
• Turunen, Simo: Lakat Simo Turunen - Viulunrakentaja. Viitattu 24.6.2018.