Alaska

Alaska
State of Alaska
lippu sinetti
Yhdysvaltain kartta, jossa Alaska korostettuna
Valtio	Yhdysvallat
Pääkaupunki	Juneau
Suurin kaupunki	Anchorage
Kuvernööri	Mike Dunleavy (R)
Viralliset kielet	englanti inupiatun, siperianjupik, alaskanjupik, alutiiq, aleutti, dena'ina, deg xinag, holikachuk, koyukon, kuskokwim, gwitšin, alatanana, ylätanana, tanacross, hän, ahtna, eyak, tlingit, haida, tsimši[1]
Pinta-ala
– yhteensä	1 717 854 km² (1.)
– josta maata	1 481 347 km²
– josta vettä	236 507 km² (13,8 %)
Väestö (2020[2])
– asukkaita	733 391 (48.)
– asukastiheys	0,5 as./km²
Liittovaltion osavaltioksi
– päivämäärä	3. tammikuuta 1959
– järjestyksessä	49.
Aikavyöhyke	Alaska Standard: UTC−9 / Aleutian: UTC−10 (169°30′W)
Pinnanmuodostus
– korkein kohta	6 194 m
– keskikorkeus	580 m
– matalin kohta	0 m
Lyhenteet
– postilyhenne	AK
– ISO 3166-2	US-AK
Lempinimi	The Last Frontier (Viimeinen raja), The Land of the Midnight Sun (Keskiyön Auringon maa)
Motto	North to the Future (Pohjoiseen tulevaisuuteen)
Laulu	"Alaska's Flag" (Alaskan lippu)
https://alaska.gov/
Löydä lisää Yhdysvaltoihin liittyviä artikkeleitaYhdysvaltojen teemasivulta
Infobox OK

Alaska (suom. [ˈɑlɑskɑ], engl. [əˈlæskə])^[3] on Yhdysvaltain pohjoisin ja pinta-alaltaan suurin osavaltio. Alaskassa asuu 733 391^[2] asukasta alueella, jonka pinta-ala on melkein 2,5 kertaa niin suuri kuin toiseksi suurimman osavaltion Texasin. Osavaltio on eksklaavi^[4][5] eli erillään muusta Yhdysvalloista sijaiten luoteisessa Pohjois-Amerikassa. Maaraja sillä on idässä Kanadan kanssa. Alaskan pääkaupunki on Juneau ja väkiluvultaan suurin kaupunki Anchorage. Osavaltiossa on suuret luonnonvarat, muun muassa öljyä, kultaa ja kuparia.

Osavaltion nimi tulee aleutinkielen sanasta alaxsxaq, joka tarkoittaa 'manner'.^[6]

Alaska sijaitsee Pohjois-Amerikan luoteisimmassa osassa, suurimmaksi osaksi 60. ja 70. pohjoisen leveyspiirin välillä. Sitä rajoittavat etelässä Tyynenmeren Alaskanlahti, lännessä Beringinmeri ja Beringinsalmi sekä pohjoisessa Pohjoiseen jäämereen kuuluvat Tšuktšimeri ja Beaufortinmeri. Idässä Alaskan ja Kanadan välinen raja kulkee yli tuhat kilometriä aivan suoraan 141. läntistä pituuspiiriä pitkin, mutta Tyynenmeren rannikolla Alaskaan kuuluu myös pitkä ja kapea maakaistale, joka ulottuu huomattavasti mainittua pituuspiiriä idemmäksi ja samalla muuta Alaskaa etelämmäksi.

Alaskan etelärannikolla on pitkä, lounaaseen työntyvä Alaskan niemimaa, jonka jatkeena voidaan pitää Aleuttien saariketjua, joka myös kuuluu Alaskaan. Alaskan niemimaa ja Aleuttien saaret erottavat Beringinmeren muusta Tyynestämerestä.

Alaskassa on kahdeksan kansallispuistoa: Denalin kansallispuisto, Gates of the Arcticin kansallispuisto, Glacier Bayn kansallispuisto, Katmain kansallispuisto, Kenai Fjordsin kansallispuisto, Kobuk Valleyn kansallispuisto, Lake Clarkin kansallispuisto ja Wrangell-St. Eliasin kansallispuisto.

Pääartikkeli: Luettelo Alaskan kaupungeista

Alaskan ylivoimaisesti suurin kaupunki on Anchorage (noin 290 000 asukasta vuonna 2020). Osavaltion hallinnollinen pääkaupunki on Juneau (noin 32 000 asukasta).

Alaskassa on kaikkiaan 143 kaupunkia (engl. incorporated city), joista monien väkiluku on vain sadan asukkaan luokkaa.

Kaupunki	Väestönlaskenta 2010	Väestönlaskenta 2020	Väkiluvun muutos
Anchorage	291 826	291 247	−0,2 %
Fairbanks	31 535	32 515	3,1 %
Juneau	31 275	32 255	3,1 %
Wasilla	7 831	9 054	15,6 %
Sitka	8 881	8 458	−4,8 %
Ketchikan	8 050	8 192	1,8 %
Kenai	7 100	7 424	4,6 %
Bethel	6 080	6 325	4,0 %
Palmer	5 937	5 888	−0,8 %
Kodiak	6 130	5 581	−9,0 %

Lähde:^[7][8]

Alaskan ilmastoon vaikuttaa sen sijainti pohjoisessa. Se ulottuu leveyspiiriltä 51 N leveyspiirille 71 N. Napapiirin pohjoispuolella on talvisin kaamos, kesäisin paistaa kesäyön aurinko. Osavaltiolla on rantaviivaa 10 700 km, ja meri lisää kosteutta ja pienentää lämpötilan vaihteluita. Sisämaassa vallitsee äärevä mannerilmasto. Myös korkeuserot vaikuttavat lämpötilaoloihin. Kylmintä on talvella sisämaan alavilla alueilla kuten Yukonin tasangolla ja Tananan laaksossa.^[9]

Vuoden lämpimin kuukausi on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila Anchoragessa on noin 20 astetta. Keskimääräinen alin on pakkasen puolella lokakuusta huhtikuuhun, kylmimmillään tammikuussa −12,9 astetta.^[10] Eniten sataa elo-, syys- ja lokakuussa. Vuoden sateista tulee lumena keskimäärin 180 cm.^[11]

Viimeisimmän jääkauden aikana Alaska oli (vuoristoalueita lukuun ottamatta) pääosin jäätön vähäisen sademääränsä vuoksi ja yhteydessä Euraasiaan Beringian kannasta pitkin. Jääkauden loppupuolella aasialaisiin väestöihin kuuluvia kansoja siirtyi Aasiasta Amerikkaan Alaskan kautta, ja ilmaston lämmetessä ne pääsivät siirtymään etelämmäksi Pohjois-Amerikkaa peittävän mannerjään vähitellen sulaessa. Alueen intiaaniväestö on peräisin tältä ajalta, eskimot todennäköisesti ainakin osittain myöhemmältä.

Venäjän tsaarin Pietari Suuren toimeksiannosta 1700-luvulla kaksi alusta purjehti Vitus Beringin johdolla Kamtšatkan niemimaalta Kuriilien kautta itään päin ja löysi Alaskan mannermaan. Vuonna 1740 hän perusti Kamtšatkaan Petropavlovskin asutuksen, josta hän johti seuraavana vuonna tutkimusmatkan Alaskaan. Beringin toisen matkan (1733−1743) jälkeen venäläisten harjoittama turkismetsästyksen painopiste suuntautui pitemmälle itään, Aleuteille ja Alaskaan. Vaikka Pietari III:n seuraaja, Katariina II, ei halunnut valjastaa uusien maiden valloittamiseen miehiä, laivoja tai rahaa, hän otti laajenemisen tulokset tyytyväisinä vastaan. Niin kauan kuin turkiseläimiä löytyi, niiden metsästäminen toimi imperialismin voiman lähteenä. Venäjän Amerikassa kauppayhtiöiden taistelu vallasta riisti turkiskaupan yksityisten yrittäjien käsistä isompien yrityksien haltuun. Muutoksen uranuurtaja oli Grigori Ivanovitš Šelikov, joka oli aikaisemmin toiminut Siperiassa ja kiinnittänyt huomionsa Amerikassa harjoitettavan turkiskaupan mahdollisuuksiin. Ensimmäiset kauppamatkat olivat hyvin kannattavia ja Šelikov ja Ivan Golikov perustivat vuonna 1781 yhteisen yrityksen Šelikov-Golikov kauppayhtiön harjoittamaan alueen turkiskauppaa.^[12] Venäjä käytännössä orjuutti alkuperäisasukkaita turkisten metsästyksessä.^[13]

Šelikov rakensi kauppa-asemiensa turvaksi neljä linnoitusta, kaksi saariin ja Cook Inletiin ja St. Eliasin niemelle kumpaankin yhden. Vuodesta 1790 Aleksandr Baranov johti Alaskaa kuvernöörinä sekä venäläisten tutkimusretkiä ja kauppa-asemien perustamista Alaskan sisäosiin aina vuoteen 1818 saakka. Näihin aikoihin Gavril Sarytšev kirjoitti 1804 julkaistun matkakertomuksen, jossa hän kuvasi tšuktšien, kamtšadaalien, jakuuttien ja aleuttien elämää. Venäjän-Amerikan-kauppayhtiö sai turkiskaupan monopolin vuonna 1799. Valtion tuki helpotti kauppa-asemien levittämistä entistä pitemmälle sekä Kuskokwimille että Yukonille. 1800-luvun puoliväliin tultaessa se alkoi suunnitella luopumista siirtokunnastaan, joka ei ollut tuottoisa suurten kuljetuskustannusten vuoksi. Lisäksi valtakunta tarvitsi rahaa erilaisten uudistusten toteuttamiseen. Muun muassa armeijaa uudistettiin, rautatieverkosto rakennettiin ja maaorjuus poistettiin.

Vuonna 1867^[14] alue myytiin yhdessä Aleuttien saarten kanssa Yhdysvaltain valtiolle 7,2 miljoonalla dollarilla, mikä tarkoittaa, että hinta oli 4 senttiä hehtaarilta. Ulkoministeri William Seward, joka suoritti neuvottelut venäläisten kanssa, sai pitkään kuulla ivailua kaupastaan.^[15] Alue vaikutti vielä tuolloin hyödyttömältä erämaalta, mikä näkyi vuoden 1880 väestönlaskennassa, sillä alueella oli ainoastaan 33 426 asukasta, joista kaikki paitsi 430 olivat alkuasukkaita (inuitteja tai intiaaneja). Alaskan tutkiminen alkoi tuolloin uudestaan. Osa venäläisten retkistä ja niiden tuloksista jäi unohduksiin. Amerikkalaiset tutkivat innolla uutta aluettaan, mutta varsinaiset löytöretket oli jo tehty.

Alaska oli suoraan Yhdysvaltojen liittovaltion hallinnassa oleva, mihinkään osavaltioon kuulumaton territorio, kunnes se vuonna 1959 muutettiin Yhdysvaltojen osavaltioksi.

1800-luvulla Liechtenstein oli lähellä Alaskan ostamista, kun Venäjä tarjosi Alaskaa Liechtensteinille.^[16][17][18]

Suomalaisilla oli suhteellisen suuri vaikutus Alaskassa alueen kuuluessa Venäjään. Alaskan kuvernöörinä toimi kaksi suomalaista: Arvid Adolf Etholén vuosina 1840–1845 ja Johan Hampus Furuhjelm vuosina 1859–1864. Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian johdossa oli monia suomalaisia. Alaskan suomalaisväestöön kuului tiedemiehiä, upseereita ja taloudenhoitajia, mutta suurin osa oli merimiehiä ja käsityöläisiä. Lisäksi suomalaisväestöön kuului myös inkeriläisiä, jotka olivat lähteneet Inkerinmaan ja Pietarin kautta toiselle puolelle valtakuntaa. Suomalaiset toimivat vuonna 1840 Etholénin kuvernöörikaudella perustetun Uuden Arkangelin luterilaisen kirkon kautta. Se toimii edelleenkin, tosin osana Amerikan luterilaista kirkkoa nimellä ”Sitkan luterilainen kirkko”. Luterilainen kirkko tuli tarpeeseen, koska Alaskan merkittävä luterilainen väestö suomalaisten jälkeen olivat ruotsalaiset ja baltiansaksalaiset, joita toimi myös kauppakomppanian johdossa. Lisäksi luterilaisen kirkon piirissä toimi paljon latvialaisia, virolaisia, liettualaisia sekä muutamia muita yksittäisiä Pohjois-Euroopasta kotoisin olevia siirtokuntalaisia. Suomalaisten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta se lasketaan sadoissa.^[19]

Suomalaisia muutti Alaskaan pääasiassa 1830–1850-luvuilla, mutta kirkonkirjoista selviää, että jo 1820-luvun alkuvuosina Sitkassa on asunut muutamia suomalaisia merimiehiä. Olihan kuvernööri Etholén käynyt ensimmäisen kerran Alaskassa jo vuonna 1818. Niin sanottuna ”Etholénien aikana” Alaskassa toimi merkittävissä asemissa suomalaisia. Vuonna 1840 kuvernöörin vaimolle Margaretha Sundwall Etholénille annettiin tehtäväksi perustaa Sitkaan tyttökoulu, jonne Etholénin rinnalle toiseksi opettajaksi tuli myös suomalainen Maria Fri Fredenberg. Vuosina 1840–1845 luterilaisen kirkon ensimmäisenä ja ainoana pastorina toimi Suomen kansakoululaitoksen tuleva perustaja Uno Cygnaeus, joka piti Alaskan ensimmäisen luterilaisen jumalanpalveluksen 23. elokuuta 1840. Cygnaeus myös organisoi Sitkan koulutusta omaksumiensa uusien keskieurooppalaisten ideoiden pohjalta. Merkittävä suomalainen tänä aikana Etholénien ja Cygnaeuksen lisäksi oli myös kuvernööri Etholénin adjutantti Johan Bartram. Vuonna 1843 Sitkaan valmistui luterilaisen kirkon rakennus, mikä mahdollisti luterilaisten ja siten myös suomalaisten välisen yhteydenpidon vahvistumisen.^[19]

1850-luvun lopulle tultaessa Alaskan siirtokunta oli kuihtumassa kasaan turkisten saatavuuden romahdettua. Kuvernööri Furuhjelm yritti viivyttää Alaskan myyntiä Yhdysvalloille ja yritti muutenkin pitää siirtokunnan asutuksen kasassa. Suomalaisväestöä ei kuitenkaan tullut enää juurikaan lisää. Lisäksi osa suomalaista pyrki venäläistymään muun muassa kääntymällä ortodoksisuuteen, jotteivät olisi erottuneet venäläisistä. Tosin monet myös pitivät kiinni identiteetistään. Esimerkiksi vuonna 1849 Sitkassa syytettiin suomalaisia Jacob Lehtosta ja Bergiä ortodoksisen uskonnon halventamisesta aleuttien keskuudessa.^[20] Kun siirtokunta myytiin vuonna 1867 Yhdysvalloille, monet suomalaisista lähtivät takaisin Suomeen tai muualle Venäjän valtakuntaan. Osa myös päätyi San Franciscon venäläisyhteisöön osan jäädessä paikoilleen. Suomalaisten rakentama luterilaisen kirkon rakennus purettiin vuonna 1888, mutta Alaskan luterilaiset jatkoivat aktiivisia kokoontumisia ja omia juhlia kodeissaan aina 1930-luvulle asti, joten heidän joukossaan oli ilmeisesti myös suomalaisia ja heidän jälkeläisiään. Vuonna 1942 luterilainen kirkko rakennettiin uudelleen.

1900-luvulla Alaska sai myös osansa suomalaissiirtolaisten muutosta Yhdysvaltoihin. Lisäksi vuonna 1926 Yhdysvallat toi Norjasta ja Suomesta 126 saamelaista opettamaan eskimoille, kuinka asettaudutaan paikalleen ja pidetään kotieläimiä. Näidenkin saamelaisten jälkeläisiä asuu edelleen Alaskassa. Suomen talvi- ja jatkosodan aikana eräät Yhdysvaltain viranomaiset esittivät nimellä Operaatio Alaska tunnetun suunnitelman, jonka mukaan suuri joukko suomalaisia pakolaisia olisi otettu Alaskaan, mikäli Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen.

Yhdeksi syyksi sille, miksi suomalaisia on asunut eri aikoina Alaskassa, on arveltu alueen Suomea ja erityisesti Lappia muistuttavaa luontoa.^[21]

Suomella on kunniakonsulaatti Anchoragessa.^[22]

Pääartikkeli: Alaskan hallinnollinen jako

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti. Ylähuoneessa eli senaatissa on 20 jäsentä, alahuoneessa eli edustajainhuoneessa 40 jäsentä.^[23]

Toisin kuin muut Yhdysvaltain osavaltiot, koko Alaska ei ole jaettu piirikuntiin. Alaskan piirikunnista käytetään nimitystä borough^[24], joita osavaltiossa on 19. Eräät kaupungit muodostavat oman hallintoalueensa. Lisäksi osavaltiossa on hallintoalueeton alue, joka on jaettu 11 väestönlaskenta-alueeseen.^[25] Alaskan hallintoalueet ovat:

Alaskassa tehtiin joitakin teloituksia ennen kuin siitä tuli osavaltio, mutta vuonna 1957 sen lainsäädännössä kiellettiin kuolemanrangaistus.^[26]

Vuonna 1898 alkoi kultaryntäys, joka toi lyhyessä ajassa Alaskaan noin 30 000 uutta asukasta. Siitä lähtien osavaltio on tukenut Yhdysvaltojen taloutta monen miljardin dollarin arvosta. Myöhemmin kullan lisäksi on louhittu muita arvometalleja sekä kivihiiltä ja sinkkiä.

Vuonna 1968 Prudhoe Baystä Alaskan pohjoisrannikolta löydettiin valtava esiintymä öljyä ja maakaasua. Jotta löytöä voitaisiin hyödyntää tehokkaimmin, Alaskan halki rakennettiin 7,7 miljardia dollaria maksanut ja 1 300 kilometriä pitkä öljyputki Valdezin satamakaupunkiin.

Muita tärkeitä talouden aloja osavaltiossa ovat kalastus, metsäteollisuus, metsätuotteet sekä matkailu.

Alaskan osavaltio pitää yllä kansalaisosinkoa, joka voidaan laskea yhdeksi perustulon muodoksi. Myydyistä mineraaleista, pääosin öljystä, saadut tulot jaetaan kaikille osavaltion asukkaille. Saadakseen kansalaisosinkoa henkilön täytyy hakea sitä osavaltiolta ja tämän on täytynyt olla osavaltion asukas edellisen vuoden ajan. Vangit, törkeästä rikoksesta tuomitut ja yli 180 vrk Alaskan ulkopuolella asuneet eivät voi hakea kansalaisosinkoa. Hakuaika on kalenterivuoden alusta lähtien aina maaliskuun loppuun saakka. Vuonna 2023 kansalaisosinkoa maksettiin 1312 dollaria asukasta kohden. Rahat maksetaan yleensä lokakuussa, ja alaskalaiset ovat kertoneet käyttävänsä sitä mm. terveydenhuoltoon, matkailuun ja opintolainojen lyhentämiseen.^[27][28]

Osavaltio ei kerää tuloveroa yksityishenkilöiltä. Yrityksien myyntivoittojen vero on 2–9,4 %.^[29]

Kuljetuskustannukset vaikuttavat Alaskan talouteen suuresti, sillä suurin osa liikenteestä sekä osavaltion eri osien välillä että sieltä ulos hoidetaan lentoteitse.^[30] Alaskassa on 412 lentoasemaa,^[31], joista peräti 87:llä oli kaupallista liikennettä vuonna 2015. Vilkkain oli Anchoragen Ted Stevensin kansainvälinen lentoasema, jolta lähti yli 2,5 miljoonaa matkustajaa. Muut suurimmat lentoasemat ovat Fairbanksin kansainvälinen lentoasema (460 000) ja Juneaun kansainvälinen lentoasema (404 000).^[32] Nämä kolme lentoasemaa ovat myös Federal Aviation Administrationin määrittämien pääasiallisten kansainvälisten lentoasemien joukossa.^[33] Niiden lisäksi yli 100 000 matkustajaa lähti Bethelin lentoasemalta ja Ketchikanin kansainväliseltä lentoasemalta.^[32]

Osavaltion omistama Alaskan rautatie yhdistää Sewardin, Anchoragen ja Fairbanksin. Kesäaikaan liikennöi myös yksityinen White Pass and Yukon Route Railway Skagwaystä Yukoniin.^[30]

Väestönkehitys

Vuosi	Väestö	±%
1910	64 356	—
1920	55 036	−14.5%
1930	59 278	+7.7%
1940	72 524	+22.3%
1950	128 643	+77.4%
1960	226 167	+75.8%
1970	300 382	+32.8%
1980	401 851	+33.8%
1990	550 043	+36.9%
2000	626 932	+14.0%
2010	710 231	+13.3%
2020	733 391	+3.3%
Lähteet: [34]

Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan Alaskassa oli 733 391 asukasta. Se on 3,3 prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 väestönlaskennassa, jolloin Alaskassa oli 710 231 asukasta.^[2] Alaska on harvimmin asuttu Yhdysvaltain osavaltio,^[35] ja sen vestöntiheys on noin 0,5 as./km².

• 64,1 % valkoiset
• 15,7 % intiaanit ja Alaskan alkuperäisasukkaat
• 7,7 % latinot
• 6,7 % aasialaisperäiset
• 3,7 % afroamerikkalaiset
• 8,2 % monirotuiset

Osavaltion suurimmat ryhmät alkuperän mukaan ovat: saksalaiset 16,6 %, Alaskan alkuperäisasukkaat 15,6 %, irlantilaiset 10,8 %, brittiläiset 9,6 %, amerikkalaiset 5,7 % ja norjalaiset 4,2 %. Alaskassa on osavaltioista suurin osuus väestöstä alkuperäisasukkaita.

Pohjois- ja Länsi-Alaskan laajoilla, harvaan asutuilla erämaa-alueilla (engl. Bush regions tai Bush Alaska) asuu pääasiassa alkuperäisasukkaita, joita asuu myös osavaltion kaakkoisosassa. Valkoinen väestö on keskittynyt Anchorageen, Fairbanksiin sekä osavaltion etelä- ja kaakkoisosiin. Aleuteilla elää paljon filippiiniläistaustaisia. Musta väestö on keskittynyt Anchorageen.

Vuonna 2000 85,7 % väestöstä puhui kotioloissa englantia. 5,2 % puhui intiaanikieliä, 2,9 % espanjaa, 1,5 % tagalogia ja 0,8 % koreaa.^lähde? Vuosina 2018–2022 väestöstä 15,7 % puhui kotona jotain muuta kieltä kuin englantia.^[2]

Alaskan alkuperäisasukkaat elävät monenlaisissa oloissa, suhtautuvat valkoisiin eri tavoin ja osalla on yleisesti vakavia sosiaalisia ongelmia – muun muassa alkoholinkäyttöä, itsemurhia ja rikollisuutta^[36][37].

Uskonnollinen jakauma oli vuonna 2014 seuraava:^[38]

• Kristittyjä 61 %
  • Protestantteja 37 %
  • Katolisia 16 %
  • Mormooneja 5 %
  • Ortodokseja 5 %
• Muut uskonnot 4 %
• Uskonnottomia 31 %

Alaskan kulttuurielämää sävyttää kiinnostus alkuperäiskansojen taiteeseen ja Venäjän vallan aikaan. Osavaltion kansallismuseo ja historiallinen kirjasto sijaitsevat Juneaussa. Fairbanksissa on yliopiston yhteydessä "Pohjoisen museo", joka kertoo tieteestä ja tutkimuksesta ja jossa on pysyvä revontuliaiheinen näyttely. Sitkassa on Sheldonin museo, joka keskittyy osavaltion kaakkoisosan alkuperäiskansohjen perinteisiin.^[30]

Koiravaljakoilla ajelu on nykyisin enemmän urheilua ja turistien elämysmatkailua kuin varsinainen liikennemuoto.^[39]

• Alaskan lippu

• Furuhjelm, Annie: Människor och öden. Helsingfors: Schildt, 1932.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alaska Wikimedia Commonsissa