Vojakkala (Tornio)

Vojakkala on kylä Tornionjoen varrella Tornion kaupungissa Lapin maakunnassa. Aiemmin Vojakkala oli osa Alatornion kuntaa. Kylä sijaitsee Tornion–Kolarin rautatien sekä valtatien 21 varrella, noin yhdeksän kilometriä Tornion keskustasta pohjoiseen. Kylä jakaantuu Ala- ja Ylivojakkalaan, joissa vuonna 2012 asui 761 asukasta - karkeasti 2/3-osaa Alavojakkalassa ja 1/3 Ylivojakkalassa.^[1] Vojakkalassa on muun muassa kyläkauppa ja huoltoasema. Vojakkalassa toimi 1960-luvulle asti rautatien seisake, 1970-luvulle asti postikonttori^[1] ja vuoteen 2015 asti koulu.^[2]

Vojakkalan kylä syntyi asutustutkimuksen perusteella keskiajalla 1300-luvulla. Kustaa Vaasan vuoden 1543 maaverokirjojen mukaan kylässä oli 28 tilaa Tornionjoen itä- ja länsirannalla ja rantojen väliin jäävillä Oravaisensaarella, Teppolansaarella, Heikinsaarella ja Revonsaarella.^[3] Tämä osoitti asutuksen vahvuuden jo siinä vaiheessa.^[4] Vojakkalan alueen asutuksen mahdollisti maankohoaminen, jolloin alueelle muutti aluksi hämäläisiä ja myöhemmin asukkaita Ylä-Satakunnasta ja Karjalasta.^[5]

Vojakkalan kylä oli keskeinen asuinpaikka pirkkalaisille, joille Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukko oli antanut privilegion saamelaisten kanssa käytävälle kaupankäynnille. Pirkkalaiset olivat joukko Tornion, Luulajan ja Piitimen pitäjissä asuneita talonpoikia, jotka mainitaan Lappia ja Länsipohjaa koskevissa hallinnollisissa asiakirjoissa 1300-luvun alusta aina 1600-luvun alkuun, ja joilla oli oikeus verottaa saamelaisia ja käydä kauppaa heidän kanssaan.^[6] Vojakkalassa pirkkalaistalonpoikia oli useita sukuja eli Alavojakkalassa Alatalot ja Oravaiset sekä Ylivojakkalassa Pakkaset, Kourit ja Peräntiet. Nimekkäimpänä pirkkalaisvoutina Lapissa toimi Alavojakkalan Oravaisensaaren eteläpäässä asunut Niilo Niilonpoika Oravainen (1550-1596). Hänen nimensä on jäänyt kirjallisuushistoriaan Santeri Ivalon vuonna 1894 julkaiseman romaanin Juho Vesainen -yhteydessä.^[6] Pirkkalaiskausi päättyi 1600-luvun alussa. Siihen vaikutti Tornion kaupungin perustaminen 1621, johon osa Vojakkalan pirkkalaistalonpojista muuttui kauppaa käyviksi porvareiksi.^[6]

Vojakkalan kylä oli 1500-luvulla Tornionjokilaakson kylien "lippulaiva", kuten Jouko Vahtola jokilaakson kyläesittelyssään kertoo perustellen sitä birkarl-toiminnalla ja lohenkalastuksella normaalin maaviljelyn ja karjanhoidon lisäksi.^[3]

Vuoden 1563 veroluettelossa talonpojat kirjattiin jo joko Ala- tai Ylivojakkalan kyliin kuuluviksi. Ruotujakolaitoksesta tuli ruotsinvallan aikaan keskeinen tekijä kylän toiminnassa. Vojakkalasta muodostettiin 21 ruotua, joista 11 Alavojakkalaan ja 10 Ylivojakkalaan. Ruotuihin kuului tilan koosta riippuen 2-5 taloa. Vojakkalan ruodun sotilaat kuuluivat Västerbottenin eli Länsi-Pohjan rykmenttiin lääninsä mukaan.^[7]

Ajalle tyypilliset nälkävuodet, rutto ja Pohjan sota olivat 1600- ja 1700-luvun alussa vojakkalalaisille vaikeita aikoja. Pohjan sodan seurauksena Suomessa vallinnut Isoviha aiheutti kärsimyksiä niin Torniossa kuin alisessa Tornionjokilaaksossa. Venäläiset tekivät ryöstöretkiä alueelle vuosina 1715-1717.^[8]

Tultaessa 1700-luvulle Alavojakkala oli jo tiheään asuttu molemmin puolin jokea - länsipuolella 11 ja itäpuolella jokea 29 tilaa. Vastaavasti ruotutorppia oli joen länsirannalla neljä ja itärannalla 12. Vastaavasti Ylivojakkalassa oli itärannalla 32 taloa ja länsirannalla kuusi verotaloa. Ylivojakkalan ruotutorpat sijoittivat laajenevan kylän myötä sisämaan uusille asuinalueille Kourilehtoon ja Arpelaan. Uutena asukasryhmänä syntyivät mäkitupalaiset Vojakkalaan 1700-luvun lopulla. Alavojakkalassa asutus laajeni olemassa olevien talojen maille ja Ylivojakkalassa yhteismaille, jotka sijaitsivat etäämmällä Tornionjokivarren asutuksesta.^[9] Väkilukutietojakin oli jo saatavissa vuonna 1766. Sen mukaan Alavojakkalassa oli 389 ja Ylivojakkalassa 343 asukasta. Näin molemmin puolin Tornionjokea sijaitsevassa Vojakkalassa asui kaikkiaan 732 asukasta. Vojakkalan väkiluku kasvoi merkittävästi tultaessa 1800-luvun alkuun ennen Haminan rauhaa. Sen mukaan Vojakkaloiden väkiluku oli kohonnut 1 015:een.^[10]

Vojakkalan asukkaat eivät kokeneet maanviljelyksen katovuosia yhtä ankarina kuin sisämaan asukkaat. Selittäjänä oli kalastus, joka muodosti keskeisen osan talojen ruoanhankintaa. Vojakkalan kohdalla oli aina 1600-luvun alkuun useita nuottakuntia. Kulteen vedon vaikeuduttua tulvien ja verotuksen vuoksi siirryttiin kiinteisiin lohipatoihin. Vuonna 1765 Ruotsin kuningas hyväksyi Tornionjoen kalastuksen keskittämisen kahdeksaan suureen karsinapatoon, jotka ulottuivat melkein joen yli. Alavojakkalassa ja Ylivojakkalassa oli omat karsinapatonsa - Sumisaaren pato Alavojakkalassa^{[11] [12]} ja Törmän pato Ylivojakkalassa^{[13] [14]}. Kalastuksen kohdalla päädyttiin karsinapatojen osalta 100-vuotiseen talonpoikien vuokraoikeuteen vuodesta 1792 alkaen. Tämä rauhoitti pyyntiriidat.^[15] Sopimus pysyi voimassa myös vuoden 1809 Haminan rauhanteon jälkeen, jolloin joki jakoi kylät kahteen valtioon.

Ruotsinvallan ajan sodat olivat vieneet Vojakkalasta kuten muistakin alueen kylistä sotilaita aina Keski-Euroopan sotakentille Västerbottenin rykmentin sotilaina. Helmikuussa 1808 käynnistynyt Suomen sota toi sodan ensi kerran lähelle myös Vojakkalaa. Västerbottenin rykmentti, johon Vojakkalan ruotusotilaat kuuluivat, taisteli Johan August Sandelsin joukoissa mm. Koljonvirralla ja Pulkilassa vuoden 1808 aikana. Ruotsin armeija Suomessa joutui perääntymään venäläisten hyökätessä kohti pohjoista. Marraskuussa 1808 solmitun Olkijoen aselevon mukaan ruotsalaisarmeija vetäytyi Kaakamojoen taakse.^[16]

Näin joulukuun alussa 1808 Ruotsin armeijaan kuuluvia ruotsalaisia ja suomalaisia sotilaita alkoi perääntyä Tornion seudulle. Yksi prikaati majoittui Vojakkalaan. Jouluna 1808 Vojakkalassa oli 150 sairasta seitsemässä pirtissä. Terveillä sotilailla oli myös ahdasta, sillä yhteen ainoaan taloon oli majoitettu pataljoona sotilaita. Kulkutaudit levisivät niin, että 6 000 sotilasta sairastui ja heistä 2 000 lasketaan kuolleen.^[17] Sota päättyi lopulta 17. syyskuuta 1809 solmittuun Haminan rauhaan, jolloin Tornionjoesta tuli Venäjän keisarikuntaan kuuluvan Suomen suuriruhtinaskunnan länsiraja jakaen näin Vojakkalan kylät Suomen ja Ruotsin puoleisiin osiin.

1800-luku toi muutoksia kylän ilmeeseen. Väestön lisääntyminen niin Ala- ja Ylivojakkalassa 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla näkyi käytännössä tilattomassa väestössä, joita varten muodostui torppia ja mäkitupia. Samaan ajanjaksoon sijoittuu myös isojako, joka Vojakkalassa oli tehty 1840-luvulle tultaessa. Tornionjokivarren tie meni aina 1830-luvulle asti Ruotsin puolella. Kylälle tuli kestikievari.^[18] Merkittävä asia kylälle oli lohenkalastuksen 100-vuotisen vuokrakauden päättyminen 1892. Tällöin siirryttiin vuosittaiseen huutokauppaan. Lohipadosta muodostui kyläläisten yhteisöllisyyttä tukeva toiminta. Tornionjoki oli keskeinen puiden uittoväylä. Aina ensimmäisen maailmansodan aikaan asti puita uitettiin lauttoina, ja tässä toiminnassa Vojakkalan miehet olivat mukana.^[19]

1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolainen kirkollinen herätysliike levisi Tornionjokilaaksossa niin, että 1864 Alatorniolla oli noin 150 lestadiolaista. Ala- ja Ylivojakkalassa oli heistä merkittävä osa.^[20] 1860- ja 1870-luvut olivat lestadiolaisuuden leviämiseen aikaa Alatorniolla. Osa merkittävistä alueen puhujista asui Vojakkalassa.^[21]

Kunnallisen itsehallinnon syntyminen vuonna 1866 tapahtui Alatorniolla, kuten monella muullakin Suomen paikkakunnalla. Vojakkalan kyläyhteisö oli kokonsa vuoksi keskeinen vaikuttaja Alatornion kunnallisessa toiminnassa. Kylältä, Ylivojakkalan puolelta, tuli kunnallislautakunnan ensimmäinen pitkäaikainen vuosien 1866-1896 puheenjohtaja K.J. Peräntie. Hänet valittiin lisäksi vuoden 1872 säätyvaltiopäivien talonpoikaissäädyn edustajaksi Tornion tuomiokunnasta.^[22]

Työväenliikkeen synty heijastui myös Vojakkalaan 1900-luvun alussa. Työväenyhdistys perustettiin helmikuussa 1908. Aktiivinen toiminta sai aikaan oman työväentalon rakentamisen, joka valmistui vuonna 1910 Yli- ja Alavojakkalan rajalle.^[23] Samoihin aikoihin Vojakkalaan syntyi myös paikallinen nuorisoseura, joka käytti aluksi nimeä Alatornion Nuorisoseura. Seura vaihtoi nimensä Vojakkalan Nuorisoseuraksi vuonna 1921. Seuran yhteyteen perustettiin heti syntyhetkellä raittiusseura vuonna 1898, näytelmätoiminta 1904 ja laulukuoro 1905. Seura sai oman talonsa vuonna 1911 Iisakanmäen etelärinteelle paikalle, jossa nykyinenkin uudempi toimitalo sijaitsee.^[24]

Siirtolaisuus oli tunnusomaista Vojakkalassa, kuten muuallakin Suomessa. Nälkävuosina 1860-luvulla suuntana oli Norjan Ruija, jonne kuljettiin ylös Tornionjokilaaksoa ja edelleen yli rajan Norjaan. Myöhemmin 1880-luvulla siirtolaisuuden suunnaksi tuli Amerikka ja sen tyypilliset suomalaisalueet Amerikan järvialueella ja Oregonissa. Lähtö tapahtui hyvin usein Ruotsin puolelta Haaparannalta.^[25]

Ensimmäisen maailmansodan aika mullisti elämän Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Elokuussa 1914 käynnistynyt maailmansota aiheutti vilkkaan rajaliikenteen. Rautatie ulottui Ruotsin puolella Karunkiin ja Suomen puolella Tornioon. Niinpä Vojakkalankin läpi oli vilkas liikenne syksyllä 1914. Marraskuussa 1914 käynnistyi rautatien rakentaminen Torniosta Karunkiin. Vojakkala oli siis rautatien varrella. Ruotsin puoleisen radan valmistuttua Karungista Haaparannalle ohjasi liikenteen tälle väylälle.^{[26] [27]}

Kansallinen herääminen näkyi 1800-lopulla myös Vojakkalassa. Ylivojakkalaan perustettiin kansakoulu syksyllä 1896. Alavojakkala sai omansa 1903. Alavojakkalassa alakansakoulu sijaitsi mantereen puolella ja yläkansakoulu Oravaisensaaressa.^[28] Vojakkala on valtakunnallisesti tunnettu kahdesta aikakauden henkilöstä. Alavojakkalassa syntynyt taiteilija Eetu Isto tuli tunnetuksi ensimmäisen sortokauden aikana maalauksestaan Hyökkäys, josta tuli symbolinen mielenosoitus kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin venäläistämistoimille.^[29] Saman aikakauden Ylivojakkalassa syntynyt kansanvalistaja ja itsenäisyyden alun kansanedustaja ja ministeri Niilo Liakka toimi 1900-luvun alussa naapurikylään Kivirannalle perustetun Peräpohjolan kansanopiston rehtorina siirtyäkseen sen jälkeen Helsinkiin^[30].

Helsingin ylioppilaspiireissä käynnistettiin marraskuussa 1914 keskustelut Saksan kanssa mahdollisuudesta saada sotilaskoulutusta. Syntyi jääkäriliike. Laiton rajanylitys tapahtui aluksi pääosin Tornionseudun kautta. Näin myös erityisesti Alavojakkalasta muodostui keskeinen jääkäriliikkeen etappitie. Iisakan talo Alavojakkalassa muodostui keskeiseksi etapiksi Suomen puolella Ruotsiin siirryttäessä Oravaisensaaren eteläpään kautta Ruotsin Alavojakkalaan. Vojakkalassa asuneita jääkäreiksi lähteneitä olivat Uuno Esko, Akseli Heikka, Pekka Heikka, Juho Juntikka, Jaakko Martikainen, Elias Mustaparta, Jaakko Pänttäjä, Hugo Suoranta ja Elias Teppola.^[31] Vuoden 1915 lopulla keisarillisen Venäjän viranomaiset saivat selvyyden jääkäriliikkeen toiminnasta ehkäisten Tornionseudun jääkärien etappitoiminnan.^[32]

Saavutettu itsenäisyys ja käyty sisällissota loivat vaatimukset suojeluskuntatoiminnan organisoimiseksi Suomessa. Vojakkalan nuoria miehiä osallistui vuoden 1918 sisällissotaan valkoisten puolella Tornion pataljoonaan. Heistä kaatui kaikkiaan neljä vojakkalalaista. Sodan jälkeen perustetun Alatornion suojeluskunnan jäsenistä oli 49 Vojakkalan kyläosaston jäseniä.^[33] Rinnan suojeluskuntatoiminnan Vojakkalan naiset osallistuivat Lotta Svärd-järjestön toimintaan Alatorniolla.^[34]

Itsenäistymisen jälkeen porvarillisena ykköspuolueena Alatorniolla niin kuin myös Vojakkalan kylässä oli Maalaisliitto noin 40% kannatuksella. Vasemmistososialistien ja kommunistien kannattajia oli lähes yhtä paljon niin Alatorniolla kuin Vojakkalassa.^[35] 1920-luvun lopulla vasemmistososialistien ja kommunistien toiminta kiellettiin. Näin Vojakkalassa suljettiin työväentalo, joka Vojakkalan Nuorisoseuran talon tuhouduttua tulipalossa siirtyi Vojakkalan Nuorisoseuran haltuun vuoteen 1945 asti.^[36]

Itsenäisyyden alussa ratkesi myös lohenkalastus Vojakkalan alueella. Vuonna 1920 vuokrattiin Tornionjoen lauttausyhdistykselle kaikki muut paitsi Kivirannan ja Sumisaaren padot, joissa lohen- ja taimenenkalastus tapahtui kesäkuun puolenvälin ja syyskuun alun välisenä aikana.^[37] Näin Vojakkalan alueelle jäi ainoastaan Oravaisensaaren eteläpäähän rakennettu Sumisaaren pato, joka padottiin kesään 1937 asti ja lopetettiin sen jälkeen kannattamattomana.^[38]

Vaikka Sumisaaren karsinapadon rakentaminen loppui, kalastus Vojakkalassa ei päättynyt. Alavojakkalan Oravaisensaaren Isonärässä eli Vaarankoskessa ovat perinteisesti olleet hyvät kalapaikat. Vanhastaan pyynti tapahtunut padoilla, joissa pidettiin mertoja. 1900-luvun alkupuolella siellä on myös alettu lippoamaan. Suomen puolella siikaa ovat liponneet Vaaran talon asukkaat, ja heiltä ovat kyläläisetkin ostaneet siikoja. Nahkiaisenpyynti on myös ollut perinteinen pyyntitapa koskella.^[39]

Irtouitto vaati joessa oman uittoväylän erottamista joella. Tätä varten uiton työntekijät asensivat keväisin puomit joelle. Uittopuomit olivatkin kesäkauden tunnusomainen näky Vojakkalan kohdalla. Puomeissa oli joen ylittämistä varten aukkoja, jossa peräkkäiset puomit oli yhdistetty kettingillä toisiinsa. Välistä siis pääsi puomien läpi, ja kulku molemmin puolin jokea oli mahdollista. Kesäkautena itsenäisyyden ajalle uutena kyläläisten kesäkauden työpaikaksi muodostui irtouiton erottelutyöt alisella Tornionjoella. Metsäteollisuuden jalostusasteen nosto toi lyhyttä puutavaraa tukkien lisäksi irtouittoon. Sitä varten Alavojakkalan kohdalla Sumisaaren eteläpäähän luotiin vuonna 1934 ns. karkea erottelu lyhyen puun ja tukkien erottelemiseksi. Vedenvaihtelun vuoksi Sumisaaren erottelu siirrettiin kuitenkin Kukkolankosken yläpuolelle. Sotavuosina työvoimapulan vuoksi erottelu siirrettiin Tornionjoen suistoon Hellälään. Uitto tarjosi itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä maanviljelyn ja kalastuksen lisäksi paljon työtä myös vojakkalalaisille.^[40]

Maatalouden kehittymisen osana oli maataloudellisten yhdistysten perustaminen. Näin kylälle luotiin maamiesseura jo vuonna 1908. Samoin perustettiin yhteinen viljankuivausriihi ja puimakoneosuuskunta.^[41]

Talvisotaa edeltävän YH:n aikana Vojakkalan miehet koottiin kenttäarmeijaan reserviläisinä Kemiin JR 27:n joukkoihin. Osa reserviläisistä oli lisäksi mukana JR 64:n riveissä. Pääosa Vojakkalan asevelvollisista puolestaan palveli Pohjan Rykmentissä Kuopiossa, jotka siirtyivät Karjalankannakselle osallistuen talvisodan sytyttyä suojajoukkoihin. Ensimmäinen vojakkalalainen kaatui suojajoukkotaisteluissa 3. joulukuuta 1939.^[42] JR 27 oli keskeinen osa jääkärieversti Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonan joukkoja, jotka taistelivat ensin Suomussalmen ja Raatteen alueella pysäyttäen siellä puna-armeijan etenemisen. Tammikuussa JR 27:n joukot siirrettiin edelleen Kuhmoon, jossa ne taistelivat sodan loppuun eli 13. maaliskuuta 1940 asti.^[43] Talvisodassa, joka kesti kaikkiaan 105 päivää, kaatui kaikkiaan 17 Vojakkalan miestä.^[44]

Uusi vaihe sodassa alkoi, kun saksalaisia sotilaita ilmestyi Tornion ympäristöön talvisodan jälkeisen Välirauhan kesänä 1941. Vojakkalan taloihin majoittui joukko saksalaissotilaita siihen asti, kunnes he olivat rakentaneet Arpelan tien varteen varikkonsa, jossa oli asuntoparakkeja, huoltokorjaamo ja polttoainevarasto. Samaan aikaan Suomen armeija ryhmittyi itärajalle jatkosodan käynnistyessä. Vojakkalan miehet kuuluivat JR 12:een, JR 33:een ja JR 54:een, jotka taistelivat Sallan suunnalla saksalaisille alistettuna. Näistä JR 12 eli lempinimeltään Jänkäjääkärit oli pääosin varusmiesyksikkö. Sallan sotavaihe päättyi syyskuussa 1941, jonka jälkeen joukoista muodostettiin 12. Prikaati. Joukot olivat mukana mm. Itä-Karjalan alueella käydyissä kesän 1942 partisaanitaisteluissa. Sen jälkeen joukot olivat asemasotavaiheessa.^[45]

Kesäkuun lopulla 1944 Itä-Karjalasta alkoi suomalaisjoukkojen perääntyminen. Näistä JR 33 ja 21.Prikaati, joissa oli myös Vojakkalan miehiä, vetäytyi kohti kanta-Suomea käyden viimeiset menestykselliset taistelut Ilomantsin suunnalla elokuussa 1944. Jänkäjäärien tie sodan viime vaiheessa vei Karjalankannakselle, jossa JR 12 osallistui menestyksellisiin Talin–Ihantalan taisteluihin kesä-heinäkuussa 1944.^[46] Jatkosodassa, joka kesti yli 3 vuotta, kaatui 31 Vojakkalan miestä.^[47]

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 4. syyskuuta 1944. Rauhansopimus hyväksyttiin 19. syyskuuta. Se edellytti saksalaisjoukkojen karkottamista tai internointia Pohjois-Suomesta. Tämä johti lopulta sotatilan syttymiseen Suomen ja natsi-Saksan joukkojen välillä eli alkoi Lapin sota. Kenraali Siilasvuon joukot kärkiosastona JR 11 tekivät maihinnousun Tornion Röyttään 1. lokakuuta 1944. Sen jälkeen käynnistyi Tornionlaakson taistelut. JR 11 eteni Tornioon, edelleen pohjoiseen ja itään Kemiä kohti.^[48] Pohjoisen suunnassa kärki oli 2. lokakuuta 1944 Alavojakkalassa Iisakanmäen kohdalla. Vojakkalan siviiliasukkaat pakenivat tässä vaiheessa Oravaisensaaren kautta joen yli Ruotsin puolelle. Ylivojakkalan asukkaat pakenivat myös veneillä joen yli. Saksalaisten vastahyökkäys pakotti suomalaiset perääntymään. Tässä vaiheessa osa Alavojakkalan taloista tuhoutui. Oravaisensaaresta ei karjaa viety turvaan, joten se tuhoutui miltei kokonaan. Mantereen puolen karja oli viety joko Haaparannalle tai pohjoiseen Kukkolan suntaan. Suomalaisten onnistui seuraavina päivinä motittaa saksalaisjoukot Vojakkalan ja Kivirannan rajalle, jossa ne antautuivat 8. lokakuuta. Taistelussa kaatui noin 400 niin saksalaisia kuin suomalaisia. Vojakkalan siviiliuhreja sodassa oli kolme haavoittunutta ja sodan jo päätyttyä kahden veljeksen menehtyminen löytämänsä suutariammuksen räjähtäessä.^[49]

Vojakkalan miehiä osallistui myös Lapin sodan joukkoihin. Heitä kaatui kaikkiaan neljä Vojakkalan miestä.^[50]

Keväällä 1945 Vojakkalakin pääsi takaisin siviiliaikaan. Sotavuodet veivät 52 nuoren vojakkalaismiehen hengen. Maanviljelys ja kalastus olivat vielä sodan jölkeisinä vuosina 1950-luvulle asti vahvoja kyläläisten elinkeinoja. Kylän ilme kuitenkin muuttui 1950-luvulla, sillä Alavojakkalan ja Ylivojakkalan kohdalla kylien läpi jokitörmää pitkin Torniosta pohjoiseen kulkenut jokivarren tie siirrettiin 1950-luvun puolivälissä hieman sisämaahan käsin oikaistuna. Lisäksi 1950-luvun lopulla Alavojakkalassa saatiin siltayhteys Oravaisensaareen, joka helpotti erityisesti kevään tulvavaihetta, jolloin yhteys saareen oli poikki.^[51]

Koulunkäyntinsä 1940- ja 1950-luvuilla aloittaneen sukupolven tie vei joidenkin osalta oppikouluun Tornion yhteislyseoon. Tämän koulutien käyneitä valtakunnallisesti tunnettuja vojakkalalaisia ovat olleet mm. kansanedustajana ja europarlamentaarikkona toiminut Seppo Pelttari^[52], Rauma-Repolan varatoimitusjohtajana toiminut Väinö Lassila^[53] ja suomalaisen metsäopetuksen kehittäjänä toiminut metsäneuvos Olavi Puoskari^[54] - kukin heistä vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Alavojakkalassa.

Autoistumisen myötä Vojakkalasta on muodostunut 1900-luvun lopulla Tornion maaseutumainen kaupunginosa. Työpaikat ovat tänä päivänä kaupungin keskusta-alueella ja Röyttän alueella toimivissa Outokumpu Oyj:n kromi- ja terästeollisuudessa.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vojakkala (Tornio).

• Vegelius, K.A.: Routaa ja rautaa I - Tornion etappi. WSOY, 1926.
• Heinänen, Hannu (toim.): Silta virran yli - Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden vaiheista Tornion seudulla. Tornion Rauhanyhdistys, 1987. ISBN 951-9422-73-0
• Rantatupa, Heikki: Alatornion historia. Tornio: Tornion kaupunki, 1988. ISBN 952-90-0230-0
• Vuento, Pertti: Vojakkala – pirkkamiesten kylä : historiaa ja perimätietoa edesmenneiden sukupolvien muistoksi. Tornio: Vojakkalan kylätoimikunta, 1990. ISBN 951-95-4721-5
• Vahtola, Jouko: ”Jokilaakson kylät ja yhteiskunta”, Tornionlaakson historia I, s. 225-265. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1991. ISBN 91-630-0263-9
• Teerijoki, Ilkka: ”Tornonlaakson asutuskehitys 1600-1809 / Väkiluku ja väestön rakenne 1600- ja 1700-luvulla”, Tornionlaakson historia II, s. 11-69. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1993. ISBN 91-971293-3-X
• Lundholm, Kjell: ”Kalastus rannikolla, joissa ja järvissä”, Tornionlaakson historia II, s. 148-180. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1993. ISBN 91-971293-3-X
• Pelttari, Reino; Alamäki, Yrjö et.al: Sotiemme veteraanit 1918, 1939-1945 - Tornio. Tornion Rintamaveteraanit, 2001. ISBN 952-91-3738-9
• Luoto, Reima T.A., Talvitie, Heikki ja Visuri, Pekka: Suomen sota 1808-1809. Taustat, tapahtumat, muistomerkit. s. 113, 120. Espoo: Fenix-kustannus Oy, 2008. ISBN 978-951-862-183-9
• Niskala, Jarno: Vojakkalan kalastus - Elämää kalastuksen ympärillä Yli- ja Alavojakkalan kylissä. Tornio: Tornionlaakson kesäsiika -hanke, 2018. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.3.2022).

Tornio

Kylät ja kaupunginosat

Kaupunginosat		Kylät
Suensaari Kiviranta Särkinärä Pudas Palosaari	Luotomäki Torppi Pikku-Berliini Miukki Kokkokangas	Arpela Pirkkiö Puuluoto Näätsaari Kantojärvi	Karunki Martimo Vojakkala Liakka Lautamaa	Korpijärvi Laivaniemi Sattajärvi Varajärvi Raumo	Ruottala Laivajärvi Kourilehto Könölä Kaakamo Kukkola

Urheilu

Liikuntapaikat	Pohjan stadion
Urheiluseurat	Tornion Pyry – Tornion Palloveikot – Tornion Pallo -47 – Tornion IHC - Alatornion Pirkat

Liikenne ja logistiikka

Rautatieliikenne	Aapajoen seisake – Alavojakkalan seisake – Kalkkimaan rata – Karungin rautatieasema – Kolarin rata – Korpikylän rautatieasema – Kukkolan seisake – Oulu–Tornio-rata – Röyttän satamarata – Niemenpään rautatieasema – Tornio–Haaparanta-rata – Tornion rautatieasema – Tornio-Pohjoinen – Ylivojakkalan seisake
Sillat	Raumonjoen rautatiesilta – Tornionjoen rautatiesilta
Tieliikenne	Seututie 921 – Seututie 922 – Seututie 927 – Valtatie 21