Ferdinand II (keisari)

Ferdinand II (9. heinäkuuta 1578 Graz – 15. helmikuuta 1637 Wien)^[1] oli vuodesta 1590 lähtien Sisä-Itävallan arkkiherttua, Böömin ja Unkarin kuningas vuodesta 1617 ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1619–1637.^[2][3]

Hän seurasi lapsettomana kuollutta serkkuaan Matiasta keisarina vuonna 1619. Hän oli kiihkokatolinen, ja pyrkiessään edistämään vastauskonpuhdistusta ja karkottamaan protestantismia keisarikunnasta, se johti kolmikymmenvuotisen sodan syttymiseen vuonna 1618.^[3]

Ferdinandin isä oli Kaarle II, Sisä-Itävallan arkkiherttua (1540–1590),^[3] joka oli keisari Ferdinand I:n ja Böömin ja Unkarin prinsessa Anna Jagellonican (1503–1547) nuorin poika. Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Böömin ja Unkarin kuningas Vladislaus II ja Anne de Foix-Candale (1484–1506), joka oli Gaston de Foix, Candalen kreivi (1448–1500) ja Navarran infanta Katariina (n. 1455– ennen 1494) tytär. Katariina oli Navarran kuningatar Eleonoora Navarralaisen (1426–1479) ja Foix'n kreivin Gaston IV:n (1422–1472) nuorin tytär.^[2] Hänen äitinsä, joka oli myös hänen isänsä sisarentytär, oli Baijerin prinsessa Maria Anna (1551–1608),^[3] joka oli Itävallan arkkiherttuatar Annan (1528 –1590) ja Baijerin herttua Albrekt V:n (1528–1579) tytär. ^[2]

Ferdinandilla oli 14 sisarusta, joista vain kolme kuoli jo pieninä lapsina. Kolme sisarta kuoli naimattomina. Hänen kahdesta sisarestaan, Annasta ja Constanzesta tuli molemmista Puolan kuningattaria avioliitoillaan kuningas Sigismund III Vaasan kanssa. Arkkiherttuatar Anna Itävaltalainen (1573–1598) avioitui 31. toukokuuta 1592 Puolan kuninkaan, Liettuan suurherttua ja Ruotsin kuninkaan Sigismund III Vaasan kanssa. Arkkiherttuatar Konstantia Itävaltalainen (1588–1631) avioitui 11. joulukuuta 1605 Puolan kuninkaan ja Liettuan suurherttua Sigismund III Vaasan kanssa, joka oli hänen vanhemman sisarensa leski. Arkkiherttuatar Margareeta Itävaltalainen (1584–1611) avioitui Espanjan kuningas Filip III:n kanssa 18. huhtikuuta 1599.^[2]

Kaksi veljistä ryhtyi kirkon palvelukseen: Leopold V (1586–1632) oli Passaun ruhtinaspiispa ja Kaarle (1590–1624) oli Wrocławin ruhtinaspiispa. Arkkiherttuatar Maria Christina (1574–1621) avioitui vuonna 1595 voivodi Sigismund Bathoryn, Transilvanian ruhtinaan kanssa; Maria Christina hallitsi ruhtinaskuntaa vuosina 1597–1598, he erosivat vuonna 1599. Arkkiherttuatar Maria Magdalena (1589–1631) avioitui vuonna 1608 Cosimo II de' Medicin, Toscanan suurherttuan kanssa.^[2]

Vuosina 1590–1595 arkkiherttua Ferdinand koulutettiin Ingolstadtin yliopistossa jesuiittojen johdolla, joiden tavoitteena oli tehdä hänestä tiukka, jäykästi katolinen hallitsija. Vuonna 1596 hän otti haltuunsa perintömaansa ja pyhiinvaelluksen jälkeen Loretoon ja Roomaan hän ryhtyi tukahduttamaan protestanttisuutta pakottamalla suurimman osan alamaisistaan ​​omaksumaan katolilaisuuden. ^[3]

Hän vältti sitoutumasta riitaan serkkujensa, keisarin Rudolf II:n ja tämän veljen Matiaksen välillä, joka lopulta seurasi Rudolfia keisarina. Myöhemmin Ferdinand sai Espanjan Habsburg-hallitsijoilta hyväksynnän lapsettoman Matiaksen seuraajana. Vastineeksi hän lupasi salaisessa sopimuksessa vuonna 1617 luovuttaa heille Elsassin ja Italian keisarilliset läänit.^[3]

Vuonna 1617 Böömin valtiopäivät tunnusti Ferdinandin Böömin kuninkaaksi ja vuonna 1618 hänet valittiin Unkarin kuninkaaksi. Vuonna 1619 pääosin protestanttinen Böömin valtiovalta kuitenkin syrjäytti hänet ja valitsi kuninkaakseen vaaliruhtinas, Pfalzin kreivi Fredrik V:n (1596–1632). Tämä oli itse asiassa kolmikymmenvuotisen sodan alkua. Vaikka Ferdinand valittiin Pyhän Rooman keisariksi 28. elokuuta 1619, hän pystyi selviytymään vain Espanjan, Puolan ja useiden saksalaisten ruhtinaiden tuella. Baijerin herttuan Maksimilian I:n (1573–1651) avustuksella hänen joukkonsa tuhosivat kapinallisarmeijan Valkeavuoren taistelussa lähellä Prahaa 8. marraskuuta 1620. Ferdinand takavarikoi merkittävien kapinallisten omaisuuden, teki valtiopäivät toimintakyvyttömiksi uudella asetuksella vuonna 1627 ja katolisoi väkisin Böömin. Ylä- ja Ala-Itävallan protestantit alistettiin käännytettäviksi pakolla katolilaisiksi.^[3]

Vuonna 1600 Ferdinand II avioitui Baijerin prinsessa Maria Annan (1574–1616) kanssa,^[3] Wittelsbachin sukua, joka oli Baijerin herttua Vilhelm V:n (1548–1626) ja ranskalaisen Renée de Lorrainen (Renata von Lothringen) (1544–1602) toiseksi vanhin tytär. Maria Annan äidinpuoleiset isovanhemmat olivat Lothringenin herttua Frans I (François Ier de Lorraine) (1517–1545) ja Tanskan prinsessa Kristiina (1521–1590), kuningas Kristian II:n tytär. Maria Anna oli isänsä puolelta sukua, hänen isoisänsä Baijerin herttua Albrekt V:n (1528–1579) oli naimisissa arkkiherttuatar Anna Itävaltaisen (1528–1590) kanssa, joka oli Ferdinand I:n tytär. Aviopuolisoilla oli sama isänpuoleinen isoisä ja isoäiti.^[2]

Heillä oli seitsemän lasta, joista neljä eli aikuisiksi asti:^[3]

• Kristiina (25. toukokuuta 1601 – 12.-21. kesäkuuta 1601), kuoli alle kuukauden ikäisenä
• Kaarle (25. toukokuuta 1603), syntyi kuolleena
• Johan-Kaarle (1. marraskuuta 1605 – 26. joulukuuta 1619), kuoli 14-vuotiaana
• Ferdinand III (13. heinäkuuta 1608 – 2. huhtikuuta 1657), avioitui vuonna 1631 infanta Maria Anna Espanjanjalaisen kanssa, vuonna 1648 Itävallan arkkiherttuatar Maria Leopoldinen kanssa ja vuonna 1651 Mantovan, Neversin ja Rethelin prinsessan Eleonoora Gonzagan (1630–1686) kanssa.
• Maria Anna (13. tammikuuta 1610 – 25. syyskuuta 1665), avioitui setänsä Baijerin vaaliruhtinas Maksimilian I:n (1573–1651) kanssa, heillä oli kaksi poikaa
• Cecilia Renata, saks. Cäcilie Renate (16. heinäkuuta 1611 – 24. maaliskuuta 1644), avioitui serkkunsa Vladislav IV Vaasan, Puola-Liettuan kuninkaan (1595–1648) kanssa, heillä oli kolme lasta
• arkkiherttua Leopold Vilhelm (1614–1662), ryhtyi sotilasuralle, Espanjan Alankomaitten käskynhaltija vuosina 1647-1656, luopui keisariudesta veljenpoikansa Leopold I:n hyväksi. Hän keräsi 1600-luvun venetsialaisen ja flaamilaisen taiteen kokoelman, joka on nykyisin Wienin Kunshistorisches Museumissa, jossa on maalauksia David Teniers nuoremmalta, Frans Snydersilta, Peter Snayersilta, Daniel Seghersiltä, Peter Franchoysiltä, Frans Woutersilta, Jan van den Hoeckelta ja Pieter Thijsiltä. Hän oli ruhtinaspiispa Halberstadtissa (1628–1648), Passaussa (1625–1662), Breslaussa (1656–1662), Olmützissa (1637–1662) ja Strasbourgissa (1626–1662).

Toisen kerran Ferdinand II avioitui vuonna 1622 Innsbruckissa Mantovan prinsessa Eleonora Gonzagan (1598–1655) kanssa, joka oli Mantovan herttua Vincenzo I:n ja Eleonora de' Medicin tytär. Heillä ei ollut lapsia.^[2]

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ferdinand II (keisari).

• Childs, John: Warfare in the Seventeeth Century. London: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1

Edeltäjä: Matias

Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija  1619–1637

Seuraaja: Ferdinand III