Kuhmo

Ihminen saapui Kuhmon alueelle kivikaudella. Vanhimpia asuinpaikkoja ovat muiden muassa Iivantiiran Puhakankangas, Katerman Anttila, Paloniemi ja Karankaniemi Ontojärven rannalla sekä Lammasjärven Sylväjänniemi. Kuhmoa pitkään asuttaneista saamelaisista kertovat sekä paikannimet ja että useat esinelöydöt. Joka suuntaan antavat vesistöt toivat Kuhmon seudulle 800-luvulta alkaen erä- ja kauppamiehiä, verottajia ja ryöstöretkeläisiä niin lännestä, idästä kuin etelästä. Kuhmon alueen kautta kulkivat norjalaiset viikingit Vienanmerelle, jonka kaakkoiskulmalla oli tarunhohtoinen Bjarmia. Mahdollisesti jo ennen viikinkejä Kuhmon seudulle saapui kainulaisia ja myöhemmin Vuoksen vesistön latvajärvet Kuhmossa tulivat karjalaisten vaikutuspiiriin.

Kun Novgorodin ja Ruotsin välille solmittiin 1323 Pähkinäsaaren rauha, jäivät Kuhmon alueet Novgorodin valtakuntaan. Raja ei kuitenkaan estänyt pohjalaisia verottajia ja erämiehiä tunkeutumasta Kuhmon alueelle. Kuhmon vakinainen asutuksen synty liittyi Kustaa Vaasan toimeenpanemaan Oulujärven erämaan asuttamiseen. Kuninkaan kehotuksesta Savonlinnan päällikkö Kustaa Fincke lähetti alueelle 1552 savolaisia uudisasukkaita. Venäläiset kuitenkin hävittivät lähes koko asutuksen Pitkän vihan aikana 1570-1595. Sodan jälkeen solmitussa Täyssinän rauhassa Kuhmon seudut liitettiin Ruotsiin.

Vuonna 1599 perustettiin Oulujärven pitäjä. Ensimmäinen veronkanto tapahtui 1605, jolloin Kuhmon alueella oli kymmenen savua Katerman ja Lammasjärven kylissä. Asukkaat tulivat pääasiassa Savosta. Myös liminkalaisia palasi todennäköisesi entisille eräsijoilleen. Saamelaiset väistyivät kaskenpolttajien tieltä 1620-luvulla. Kuhmon asutuksen kehitys on kiinteästi sidoksissa luontoon. Metsästys ja kalastus ovat luoneet perustaa Kuhmon pysyvälle asutukselle. Kaskenpolton aloittivat savolaiset 1500-luvun lopulla.

Kuhmon seutu kuului aluksi Limingan seurakuntaan, vuodesta 1559 Oulujärven, vuodesta 1599 Paltamon ja vuodesta 1647 Sotkamon seurakuntaan. Vuosina 1650–1681 alue kuului Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. Vuonna 1753 Kuhmosta tuli Sotkamon kappeliseurakunta ja tällöin rakennettiin myös ensimmäinen ristikirkko (1754), joka kuitenkin paloi jo 1804. Uusi kirkko valmistui Markkulanmäelle 1816. Kirkon viereen valmistui vuonna 1862 Engelin suunnittelema kellotapuli.

Rajapitäjänä Kuhmo on saanut kokea sodan kirot. Uudisasutus koki takaiskun jo 1611, jolloin Kaarle IX suuntasi sotaretken Kuhmon kautta Vienanmerelle. Kostoksi venäläiset polttivat Lammasjärven kylän kesällä 1611. Alkanut sota käsitettiin varsin pian valtamahtien sodaksi ja niin asukkaat tekivät 1614 ensimmäisen rajarauhan ilman hallitustensa suostumusta. Sodan päättyessä Stolbovan rauhaan 1617 Kuhmon Jonkerinjärven rajakiveen hakattiin länsipuolelle kruunu ja itäpuolelle risti. Suuren Pohjan sodan aikana 1700–1721 asukkaita koetteli vihollisuuksien lisäksi ruttoepidemia. Uudenkaupungin rauhan jälkeen rajan pintaan kertyneet rosvojoukkiot pitivät asukkaita pelon ja epävarmuuden vallassa. Pikkuvihan aikana 1742–1743 venäläiset valloittivat alueen ja vielä vuosina 1750 ja 1755 rajantakaiset kävivät polttamassa kuhmolaisia taloja. Suomen sodassa 1808–1809 Kuhmo oli venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kauttakulku- ja tukikohtapaikkana.

Suomen tultua liitetyksi Venäjään sen suuriruhtinaskuntana 1809 Kuhmo tuli vilkkaaksi vienankarjalaisten laukkukauppiaiden kauppa- ja kulkupaikaksi. Tälle kaudelle osuvat myös Elias Lönnrotin Kuhmon kautta Karjalaan suuntautunet runonkeruumatkat 1830- ja 1840-luvuilla. Lönnrot myös viimeisteli Kalevala-tekstejään vuoden 1834 loppusyksyllä asuessaan piirilääkärin rokotusmatkallaan Kuhmossa kirkon pihapiirissä olevassa Högmannin mökissä. Vuosisadan loppupuolella muiden muassa Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre liittivät Kuhmon karelianismiin. Gallen-Kallela suuntasi häämatkansa kesällä 1890 Kuhmoon asustaen Lapinsalmen torpassa, jonka maisemissa Gallen-Kallela maalasi myös useita taulujaan. Näkymä Lapinsalmelta Lentualle oli mallina Gallen-Kallelan Aino-Triptyykin keskimmäisen kuvan taustamaisemalle^[9]. Seurueeseen liittyneen Louis Sparren kanssa nuoripari teki kaksi Kalevala-löytöretkeä Venäjän puolelle rajaa, jonne Louis Sparre matkasi vielä 1892 Emil Wikströmin kanssa.

Kuhmon maatalous oli vielä 1800-luvulla alkeellista. Tämän vuoksi kulkutaudit verottivat väestö ankarasti. Suurina moruvuosina 1831–1833 Kuhmon 4 000 asukkaasta tuhat menehtyi hinkuyskään, tuhkarokkoon, lavantautiin ja punatautiin. Suuri määrä taloja autioitui ja väkeä pakeni Venäjälle. Venäjälle siirryttiin myös 1860-luvun nälkävuosien aikana. Kuhmon nykyinen kirkko rakennettiin Jakob Rijfin johdolla 1816, vaikka Kuhmon seurakunta itsenäistyi Sotkamosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vasta 1. lokakuuta 1856.

Kaskenpolttoa harjoitettiin Kuhmossa 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. Kaupallinen tervanpoltto levisi 1700-luvun puolivälissä Kuhmon läntisiin osiin ja tervakauppa vilkastui 1800-luvun alkupuolella, jolloin vesireitin koskien perkaamiset ja ohituskanavat helpottivat kuljetuksia Ouluun. Laajimmillaan kuhmolaisten tervantuotanto oli 1890-luvun lopulla, jolloin Kuhmosta soudettiin Ouluun tervaa esim. vuonna 1897 15 000 tynnyriä. Kuhmo oli tuolloin Suomen suurin tervantuottaja; Kuhmo oli tuottanut vuoteen 1900 mennessä 1/6 koko Suomen tervan tuotannosta. Rautatien valmistuminen Kajaaniin 1904 lyhensi tervansoutumatkaa, mutta tervanpolton aika alkoi tuolloin olla jo ohi. Myös peltoviljely kehittyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Viimeisin maatalouden nousu tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Rintamamiehet lisäsivät tilojen lukumäärää ja peltoalaa. Vuonna 1969 viljeltyä peltoa oli suurimmillaan lähes 8 000 hehtaaria. Tilojen määrä oli vuonna 1959 suurimmillaan: 1 685 kpl. Vuonna 2000 aktiivisia tiloja oli 197.

Kuhmon asukasluku kasvoi nopeasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1920 Kuhmon asukasluku oli lähes 7 500, mutta 1960 jo yli 14 400. 1960-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin yli 10 vuotta kestänyt väestökadon aika, joka pudotti asukasluvun runsaaseen 13 500. Vuonna 1985 Kuhmossa oli asukkaita 13 658. Vuoteen 2011 mennessä kunnan asukasluku oli laskenut 9 422:een. Väestönkehityksen merkittävin piirre oli väestön siirtyminen maaseutukylistä keskustan tuntumaan. 1950-luvulla keskustaajamassa asui vain 1 600 henkeä ja vielä 1970 keskustaajamassa asui noin 4 500 henkeä, mutta 1983 jo 7 436 henkeä. Kaupunki Kuhmosta tuli vuonna 1986, ja tämän jälkeen se aluksi oli Suomen pinta-alaltaan suurin kaupunki. Kuhmon keskustaajama on kaupunkimainen keskus, jonka on rakennettu professori Otto-Iivari Meurmanin vuosina 1938–1940 laatiman ruutukaavan mukaan. 1980-luvulla taajamaan valmistui lukuisia uusia rakennuksia.

Pääartikkeli: Kuhmon taistelut

Kuhmo oli merkittävä taistelutanner talvisodan aikana. Kuhmon seudulla on useita muistomerkkejä talvisodan taistelupaikoilla.

Jatkosodan aikana useat kuhmolaiset kylät joutuivat neuvostoliittolaisten partisaanien hyökkäysten kohteiksi.

Kuhmo sijaitsee Kainuun ylänköalueella. Kaupungin maisemia luonnehtivat vaihtelevat mäki- ja vaaramaat. Kuhmon kallioperä on pääasiassa graniittigneissiä. Kaupungin länsiosasta alkaa pohjois-eteläsuuntainen Hyrynsalmen kautta Suomussalmelle suuntautuva noin 200 kilometriä pitkä ja muutamia kilometrejä leveä pääasiassa amfiboliitista ja metabasaltista koostuva liuskevyöhyke. Yleisin maalaji on moreeni. Moreenimaita halkovat kaakko-luodesuuntaiset harjujonot, joihin liittyvät hiekka- ja hieta-alueet ovat laajimmillaan keskustaajaman luoteispuolella ja Ontojärven pohjoispuolelle. Korkeuserot ovat suurimmillaan kaupungin alueella lähes 100 metriä. Kaupungin korkein kohouma on Pihlajavaara. Muita korkeita vaaroja ovat muiden muassa Honkavaara, Hirvivaara ja Hotakka. Kuhmo on suurimmaksi osaksi vedenkoskematonta aluetta, jolle Itämeren altaan vedet eivät ole yltäneet. Näin jääkauden sulamisvedet eivät ole huuhdelleet pois kasvillisuudelle tärkeitä ravinteita. Toisaalta alueelta ei myöskään tavata muinaisrantoja tai savikoita.

Kuhmon maapinta-alasta metsämaiden osuus on yli 80 prosenttia. Vallitsevin puulaji on mänty, jota on yli puolet metsäalasta, kuusen osuus vaihtelee 15 ja 33 prosentin välillä. Lehtipuiden osuus metsäalasta on noin 10 prosenttia. Erämaista rajaseudun luontoa suojelemaan on perustettu Ystävyyden puisto, jonka luonnonsuojelualueet sijaitsevat Kuhmossa, Kostamuksen luonnonpuistoa ja Suomussalmen puolelle ulottuvaa Juortanansalon-Lapinsuon soidensuojelualuetta lukuun ottamatta. Tunnetuimmat Ystävyyden puiston luonnonsuojelualueet ovat Elimyssalo ja Ulvinsalo. Luonnonpuistojen reittien lisäksi Metsähallitus ylläpitää Kuhmossa lukuisia muita vaellusreittejä, luontopolkuja ja retkikohteita.

Kuhmon vesialueet kuuluvat suurimmaksi osaksi Sotkamon reittiin Kaupungin eteläosan vesistöt virtaavat kuitenkin Vuoksen vesistöön ja Kuhmon itäosan pienet vesistöt virtaavat Venäjän puolelle. Suurimpia järviä ovat Ontojärvi, Lentua, jossa on kaupungin suurin saari Kotasaari, Iivantiira, Lentiira, Änätti, Lammasjärvi ja Kellojärvi. Kuhmon lukuisat joet ja kosket kuohuvat Ontojärven vesistöä lukuun ottamatta vapaina. Kuhmon reitin Saarikoski ja sen yläpuolinen vesistö kuuluvat valtakunnalliseen koskiensuojeluohjelmaan. Etenkin Lentuankoskella ja kaupungin keskustan läpi virtaavalla Pajakkakoskella on huomattavaa matkailu- ja virkistyskalastusmerkitystä.

Ilmastoltaan Kuhmo on maan mannermaisinta ilmastoaluetta. Kylmimmän ja lämpimimmän kuukauden lämpötilaerot ovat suuria. Yli viiden celsiusasteen lämpötilan terminen kasvukausi kestää Kuhmossa keskimäärin 131 päivää. Vuoden keskilämpötila vaihtelee yhdestä celsiusasteesta kahteen.^[10]

Kuhmon tärkein riistaeläin on vuosituhansien ajan ollut metsäpeura. Vakituisen asutuksen edetessä peurat alkoivat vähentyä 1600-luvulla. Viimeiset metsäpeurat ammuttiin Kuhmossa todennäköisesti 1900-luvun alussa. Kanta säilyi kuitenkin Pieningän saloilla Itä-Karjalassa ja 1950-luvun puolivälissä metsäpeurat alkoivat kotiutua uudelleen Kuhmon erämaihin. Metsäpeurakanta vahvistui 2000-luvulle asti, kunnes lähti jyrkkään laskuun suurpetojen määrän runsastuttua.

Maa- ja metsätalousministeriön karhukannan hoitosuunnitelmassa Kuhmo kuuluu itäisen Suomen vakiintuneen kannan hoitoalueeseen, jolla karhukanta pidetään muuta maata tiheämpänä.^[11] Myös susikanta on muun Kainuun ja Pohjois-Karjalan ohella ollut maan tiheimpiä.^[12]

Karhukannan hoitosuunnitelman mukaan Kuhmon karhukantaa ei haluta enempää kasvattaa, joten karhun kaatolupia myönnetaan vuosittain verraten runsaasti.^[11] Karhunkaatolupien ohella vahvat metso- ja teerikannat ja valtion metsien laajuus houkuttelevat metsästäjiä alueelle.^[13][14]

Vahvojen suurpetokantojen, haaskaruokinnan ja haaskojen yhteyteen rakennettujen katselukojujen ansiosta Kuhmon alueella kuvataan runsaasti materiaalia suurpedoista. Haaskoilta on kuvattu useita dokumentteja ja palkittuja luontokuvia.^[15][16][17]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Vuoden 2017 lopussa Kuhmossa oli 8 499 asukasta, joista 5 349 asui taajamassa, 3 075 haja-asutusalueilla ja 75:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Kuhmon taajama-aste on 63,5 %.^[19] Kunnassa on vain yksi taajama, Kuhmon keskustaajama.^[20]

Kuhmossa perusopetusta annetaan kolmessa alakoulussa ja yhdessä yläkoulussa. Peruskoulut ovat Hietaperän koulu, Lentuan koulu, Tuupalan alakoulu ja Tuupalan yläkoulu.^[21] Vuonna 2018 perusopetuksen piirissä oli yhteensä 672 oppilasta, joista 222 oli yläkoululaisia.^[22]

Toisen asteen yleissivistävää opetusta tarjoaa Kuhmon yhteislukio.^[23] Kuhmon musiikkiopisto antaa taiteen perusopetusta Kuhmon ja Sotkamon alueella.^[24] Ammatillisia opintoja voi suorittaa Kainuun ammattiopistossa, jonka yhteishanke TaitoTehdas Kuhmon kaupungin kanssa mahdollistaa osan opinnoista myös Kuhmossa.^[25]

Kuhmon julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Kainuun kuntien yhdessä omistama Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun soten). Esimerkiksi Kuhmon terveysaseman palvelut kuuluvat näihin palveluihin. Iltaisin ja öisin kiireellistä lääkäripäivystystä kuhmolaisille on tarjolla Kainuun keskussairaalan yhteispäivystyksessä Kajaanissa.^[26][27]

Kuhmon perinteiset elinkeinot ovat maa- ja metsätalous sekä nykyään myös matkailu. Kantolan teollisuusalueella Kuhmossa on kaupungin omistama puutuoteteollisuuden keskus Woodpolis, joka on Kuhmon kaupungin omistama puurakentamisen kehittämis- jo opetuskeskittymä. Kantolan alueen yritystoiminta on suuntautunut palvelemaan rakentamisen tarpeita, ja se tuottaa muun muassa saha- ja höylätavaraa, CLT-levyja, puuelementtejä ja hirsitaloja. Alueen yrityksillä on lisäksi merkitystä energiantuotannossa, kun sivutuotteina saadaan sähkö- ja lämpöenergiaa sekä jalostetaan pellettejä, brikettejä ja kuiviketta ja polttohaketta^[28]

Seututie 912 kulkee Kuhmosta Suomussalmelle. Kaupungin tavoitteena on tämän seututien muuttaminen kantatieksi. Kantatie 89 alkaa valtatieltä 22 Paltamon Mieslahdessa ja kulkee Kontiomäen pohjoispuolitse Kuhmossa sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle, josta se jatkuu Venäjälle. Kantatie 75 tulee Kuhmoon Siilinjärveltä Nurmeksen kautta. Kantatie 76 johtaa Sotkamosta valtatien 6 liittymästä Kuhmon keskustaan. Seututie 524 kulkee Lieksasta Kuhmoon.

Kuhmosta kulkee päivittäinen linja-autoyhteys Kajaaniin sekä koulujen aikaan kahdesti viikossa kulkeva vuoro Suomussalmelle.^[29]

Vuoden 2022 tammikuun lopulla Kuhmo valittiin vuoden 2023 suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi.^[30] Suomalaisista toimijoista valintaan osallistui Sukukansojen ystävät ry.^[30] Valinta näkyi laajasti muun muassa Sommelo-musiikkijuhlassa sekä Kuhmon Kamarimusiikki ‑festivaalilla.^[31][32]

Kaupungissa on järjestetty sellisti Seppo Kimasen aloitteesta vuodesta 1970 alkaen kesäisin kamarimusiikkifestivaalit, jotka ovat jo pitkään olleet Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Heinäkuuhun ajoittuva festivaali kestää kaksi viikkoa, ja sen aikana järjestetään noin 70 konserttia, joissa esiintyy noin 150 huippumuusikkoa Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Konserttilippuja myydään vuosittain keskimäärin 35 000, ja lipunmyynnin mukaan Kuhmon Kamarimusiikki on Finland Festivals ‑ketjun neljänneksi suurin tapahtuma. Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisina johtajina toimivat viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen.

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Kuhmossa on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:^[33]

• Kuhmon seurakunta

Seurakuntaan kuului vuoden 2010 lopussa 89,2 prosenttia Kuhmon asukkaista eli 8 468 henkeä^[34]. Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä Kuhmossa on toimintaa evankelisilla^[35] sekä herännäisyydellä^[36]. Muita kirkkokuntia edustavat helluntaiherätykseen lukeutuva Kuhmon helluntaiseurakunta^[37] ja Suomen Vapaakirkkoon kuuluva Kuhmon Vapaaseurakunta^[38]. Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Kuhmon alueella toimii Pohjois-Suomen ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Kainuun ortodoksinen kappeliseurakunta.^[39] Kuhmossa on kyseisen kappeliseurakunnan Pyhien Karjalan valistajien kirkko.^[40]

Kuhmon pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla rönttöset.^[41]

•   Kostamus, Venäjä
•   Oroszlány, Unkari
•   Robertsfors, Ruotsi
•   Šala, Slovakia

• Kalevalakylä
• Juminkeko, Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus
• Kuhmo-talo, Kuhmon kulttuuritalo
• Kirjastotalo Atalante
• Kekkosteiden muistomerkki
• Kuhmon kirkko
• Lentiiran kirkko
• Talvisotamuseo
• Talvisodan taistelupaikat
  • Jyrkänkoski
  • Kilpelänkangas
  • Saunajärvi
  • Tyrävaara
• Tuupalan museo
• Luontokeskus Petola
• Kuhmon pienoismalli, Kuhmo vuonna 1939 (Monitorissa)
• Tervansoutajapatsas
• Laukunkantajapatsas

Kuhmon kylät Kuhmon keskustasta:

• Vepsä: 24 kilometriä.
• Iivantiira: 41 kilometriä.
• Kiekinkoski: 42 kilometriä.
• Lentiira: 48 kilometriä.
• Kuumu: 64 kilometriä.
• Jonkeri: 46 kilometriä.

Lähikunnat:

•   Sotkamo: 62 kilometriä.
•   Nurmes: 80 kilometriä.
•   Hyrynsalmi: 97 kilometriä.
•   Kajaani: 102 kilometriä.
•   Paltamo: 105 kilometriä.
•   Suomussalmi: 125 kilometriä.

Muita kuntia:

•   Kuopio: 205 kilometriä.
•   Joensuu: 207 kilometriä.
•   Oulu: 250 kilometriä.
•   Kokkola: 347 kilometriä.
•   Jyväskylä: 350 kilometriä.
•   Rovaniemi: 387 kilometriä.
•   Lahti: 484 kilometriä.
•   Tampere: 497 kilometriä.
•   Helsinki: 584 kilometriä.
•   Turku: 656 kilometriä.
•   Hanko: 718 kilometriä.
•   Kilpisjärvi: 811 kilometriä.
•   Utsjoki: 833 kilometriä.

Etäisyydet lyhyimpiä reittejä maanteitä pitkin.

• Kainuun sähkökatkot
• Luettelo Kuhmon julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
• Luettelo tunnetuista kuhmolaisista

• Wilmi, Jorma: Kuhmon historia. Kuhmon kaupunki, 2003. ISBN 9529906404
• Heikura, Unto: Kuhmossa kuultua. Heikura Unto, 1999. ISBN 9529112319
• Tiesmaa, Erkki ja Sillanpää, Raimo: Prikaati Vuokko talvisodassa Kuhmon rintamalla. Sillanpää Raimo, 2006. ISBN 9529208901
• Räisänen, Alpo: Kuhmon murrekirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 9517177461
• Eri kirjoittajia: Vuorovedoin. Kuhmon kaupunki, 1993. ISBN 9529044542
• Heikkinen, Antero: Kirveskansa ja kansakunta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 9517462174
• Kalevi Rikkinen ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5

• Kuhmon kaupungin kotisivut
• Kuhmon keskustelufoorumi^{[vanhentunut linkki]}
• Linkkejä ja muuta tietoa Kuhmosta
• Kuhmon Kamarimusiikin sivut
• Tietoa Kuhmosta ja Kuhmon Historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Tilastokeskus – Kuhmon kunnan avainluvut