Tomi Samuel Koivusaari[1] (s. 11. huhtikuuta 1973) on suomalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Amorphis-metalliyhtyeestä, jossa hän soittaa kitaraa. Hän on Amorphiksen perustajajäseniä, ja vuosina 1990–1997 sekä kokoelmalla Magic & Mayhem – Tales from the Early Years hän lauloi murinavokaaleja. Hän on myös Verenpisara-yhtyeen jäsen. Hän soitti myös vuosina 1996–2006 Ajattarassa taiteilijanimellä Samuel Lempolähde?. Koivusaari on myös vieraillut myös useiden muiden yhtyeiden julkaisuilla.
Koivusaari aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana.[2] Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli Violent Solution, joka perustettiin vuonna 1987. Vuonna 1989 hän oli perustamassa myös Abhorrence-yhtyettä, joka ehti lyhyen olemassaolonsa aikana julkaista EP:n ja demon. Molemmat yhtyeet hajosivat vuonna 1990, mutta Koivusaari lähti Violent Solutionista Abhorrencen perustamisen jälkeen.
Koivusaari soittaa ESP-merkkisillä sähkökitaroilla ja hänellä on artistisopimus kitaravalmistajan kanssa. Tomi suosii erityisesti ESP:n Eclipse -malleja ja useimmat hänen käyttämistään kitaroista on rakentanut yksittäiskappaleina ESP Custom Shop.[3]
Koivusaaren Bjørkø-sooloprojekti julkaisi 1. joulukuuta 2023 debyyttialbumin ”Heartrot”.[4]
|
---|
| | | Studioalbumit | |
---|
| Singlet | |
---|
| Demot |
- Helvetissä on syntisen taivas
|
---|
|
|
---|
| | | Studioalbumit | |
---|
| Kokoelmat | |
---|
| Livealbumit | |
---|
| EP:t | |
---|
| DVD:t | |
---|
| Kirjat |
- Amorphis
- Taivaan rumpu – Amorphis-sanoituksia
|
---|
| Muuta | |
---|
|
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
| Taiteenala | |
---|
| Muut | |
---|
|