Tatra T813

Tatra T813
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Tšekkoslovakia
Valmistaja	Tatra Narodni Podnik, Kopřivnice
Valmistusvuodet	1963–1982
Tuotantomäärä	11 751 kappaletta
Edeltäjä	Tatra T141
Seuraaja	Tatra T815
Moottori, voimansiirto ja alusta
Iskutilavuus	17 643 cm³
Teho	198,6 kW / 2000 1/min
Vääntö	990 Nm /1300 1/min
Polttoaine	dieselöljy
Kulutus	alkaen 44 l /100 km, sovelluksesta riippuen
Vetotapa	4×4 / 6×6 / 8×8
Vaihteisto	5+1; vaihteet 2-5 synkronoitu; joissain sovelluksissa kaksiportainen alennusvaihde
Jarrut	paineilmakäyttöiset kaksipiiriset rumpujarrut; erillinen seisontajarrurumpu vaihdelaatikon takana[1]
Infobox OK

Tatra T813 oli tšekkoslovakialaisen Tatran valmistama raskas kuorma-auto. Se suunniteltiin seuraajaksi T141-mallille.

Ensimmäinen prototyyppi autosta valmistui vuonna 1960. Se oli ensimmäinen bulldog-ohjaamolla^selvennä ja myös ensimmäinen neljällä vetävällä akselilla varustettu Tatra. Auto perustui pitkälti T111:n ja T138:n komponentteihin valmistuskustannusten minimoimiseksi. Hyvin pian kuitenkin huomattiin että monet osat vaativat uudelleensuunnittelua.

Voimanlähteenä autossa oli nelitahtinen, ilmajäähdytteinen V12-dieselmoottori mallinimeltään T930. Se oli kehitetty T138-mallissa käytetyn, Julius Mackerlen suunnitteleman V8-moottorin pohjalta kahdella sylinteriparilla jatkamalla. Jäähdytyspuhallin sijaitsi sylinteririvien välissä ja se sai voimansa kampiakselilta hammaspyöräparin välityksellä. Puhaltimessa oli nestemäinen termostaattikytkin, joka sääti puhaltimen kierrosnopeutta moottorin lämpötilan mukaan.

Moottori oli varustettu kahdella 4,4 kW tehoisella käynnistysmoottorilla. Ratkaisu paransi kylmäkäynnistysominaisuuksia ja toimintavarmuutta.

Kantavana rakenteena oli Tatralle tuttuun tapaan keskusputkirunko. Rungon modulaarisuus mahdollisti useita eri akselivälivaihtoehtoja. Jokaisella akselilla oli heilurityyppinen erillisjousitus ja tasauspyörästöjen lukot. Etu- ja taka-akselistojen välillä oli myös pitkittäistasaus, jonka niin ikään sai lukittua. Pyörien navoissa oli planeettavälitys, mikä mahdollisti suuren momentinsiirtokyvyn. Autosta suunniteltiin 4×4-, 6×6-, 8×8-vetoiset versiot. Nelivetoisissa malleissa oli edessä vääntösauvajousitus. Kuusi- ja kahdeksanpyörävetoisissa kaksi etummaista akselia olivat ohjaavia, ja niissä oli pitkittäiset, puolielliptiset lehtijouset. Kahdeksanvetoisen mallin takana oli telin kummankin akselin välille asetetut pitkittäiset puolielliptiset lehtijouset, neli- ja kuusipyörävetoisten taka-akselilla käytettiin lehtijousitusta. Joissain nelivetoisissa sovelluksissa käytettiin takana ilmajousitusta.

^[2][3]

8×8-mallista tehtiin myös lyhyempää versiota (KOLOS) jossa keskimmäisten akselien väli oli 1 000 mm normaalia lyhyempi.

Käyttöjarruina oli paineilmakäyttöiset rumpujarrut sekä pakokaasujarru. Seisontajarrua varten oli erillinen kardaaniakseliin vaikuttava jarrurumpu vaihteiston takana.

Auton sähköjärjestelmä oli 24-volttinen ja autossa oli kaksi 12 voltin akkua. Sähkölaitteet olivat PAL Magnetonin valmistamat.^[1]

Armeijan autot oli varustettu renkaiden keskustäyttöjärjestelmällä, jolla rengaspaineita kyettiin säätämään ajon aikana.^[1] Tämän lisäksi keulalla oli vetokyvyltään 20 tonnin vinssi.^[4] Nämä paransivat entisestään auton muutenkin erinomaista maastokelpoisuutta.

Vuonna 1967 autosta alettiin valmistaa armeijan käyttöön muunneltua KOLOS-mallia, joka suunniteltiin korvaajaksi T141B-mallille. Niitä käytettiin tela-ajoneuvojen, kuten panssarivaunujen kuljetuslavettien vetämiseen. Tykistön käytössä niillä vedettiin esimerkiksi ML-20-mallisia 152 mm haupitseja ja myöhemmin myös 130 mm M-46-kenttäkanuunoita. Merkittävin rooli ajoneuvoilla oli kuitenkin pioneerikäytössä, jossa ne kuljettivat koottavia ponttonisiltoja ja muita vastaavia järjestelmiä sekä raivasivat kulku-uria. Erikoisversiolla IP-T813-1 kuljetettiin SCUD-ohjusten taistelukärkiä. Huoltojoukkojen käytössä oli malli jossa oli päälle rakennettu pesula.

T813:ia myytiin paljon Itä-Saksan kansanarmeijalle etupäässä tykinvetäjiksi. Saksan jälleenyhdistyttyä ne periytyivät Bundeswehrille. Persianlahden sodan aikaan lähetettiin 151 T813:a Saudi-Arabiaan Yhdysvaltain armeijan kuljetustehtäviin, useimmat ajoneuvoista palautettiin sodan jälkeen. Vuonna 1990 Saksa myi kaikkiaan 969 entisen Itä-Saksan T813:a ja niitä päätyi mahdollisesti Kroatian armeijalle. Osa päätyi Intian armeijalle, joka oli ollut alusta asti T813:ien merkittävä asiakas; autot olivat kunnostautuneet Pakistanin vastaisessa sodassa 1971. Loput myytiin Kambodžaan, Pohjois-Koreaan ja Libyaan.^[5]

T813:n alustaa ja komponentteja hyödynnettiin myös erilaisissa asejärjestelmissä ja erikoisajoneuvoissa. Näistä merkittävimpiä olivat raketinheitinjärjestelmä RM-70, panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo OT-64 SKOT sekä ajoneuvoalustainen haupitsi DANA.

Siviilipuolella merkittävä asiakas oli saksalainen Semex, joka rakensi niiden päälle lentokoneensiirtoajoneuvoja, nosturiautoja sekä erilaisiin erikoistehtäviin, kuten öljynporauskaluston siirtoon ja pystytykseen suunniteltuja ajoneuvoja.^[1]

Hyvä etenemiskyky on tehnyt vanhoista T813-yksilöistä suosittuja off road -ajoneuvoja.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tatra T813.

• Teknisiä tietoja ja kuvia T813:sta (tšekiksi) ja (englanniksi)
• Tietoa ja kuvia sotilassovelluksista (englanniksi)