Soi kunniaksi Luojan

Soi kunniaksi Luojan (aiemmin Soi kiitokseksi Luojan) on virsikirjan virsi 462. Virren sävel on Jean Sibeliuksen, joka teki sävelmän alun perin osaksi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston (nyk. Helsingin yliopiston) promootiokantaattia varten. A. V. Forsmanin (Koskimiehen) tekstiin. Virsi pääsi vuoden 1938 virsikirjaan muokattuna Ilta Koskimiehen kirjoitettua siihen kolmennen säkeistön. Sibelius ei ollut mielissään muutoksista ja hänen kerrotaan kieltäneen uudistetun version laulaminen Ainolassa. Vuoden 1986 virsikirjaan sanoja yhä nykyaikaistettiin. Virsi sopii esimerkiksi häihin ja hautajaisiin.

Soi kunniaksi Luojan on säveltänyt Jean Sibelius, mutta ei alun perin virreksi.^[1] Sibelius teki sävelmän Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston (nyk. Helsingin yliopiston) vuoden 1897 promootiota varten tehtyyn kantaattiin (op. 23),^[2][3] jonka teksti on A. V. Forsmanin (Koskimiehen) käsialaa.^[1] Sibelius toimi tuolloin yliopiston virkaatekevänä musiikinopettajana, joten promootiomusiikin säveltäminen kuului hänen virkavelvollisuuksiinsa. Forsman oli kirjoittanut laajan runosarjan, josta Sibelius valikoi työnsä pohjaksi kymmenen runoa.^[2] Sibelius julkaisi yhdeksän osaa kantaatista sekakuorosovituksina. Näiden joukossa oli myös kaksisäkeistöinen Soi kiitokseksi Luojan.^[1] Toinen promootiosävellyksestä suosioon ponnahtanut laulu on Tuule tuuli leppeämmin.^[4]

Soi kiitokseksi Luojan päätyi julkaistavaksi vuonna 1920 Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman toisessa osassa. Samoihin aikoihin valmisteltuun virsikirjan lisävihkoon virsi ei päätynyt, vaikka sitä valmistellut komitea ottikin virren mukaan ehdotukseensa vuonna 1923. Komitean ehdotuksessa virsi on Elovirsiä-osiossa.^[1] Komiteassa virrestä keskusteltiin kiivaasti. Pohdittiin sitä, onko virsi, jossa ei mainita kertaakaan Jumalan nimeä sopiva. Myös virren alkuperä täysin maallisen promootiorunon osana mietitytti komiteaa koska kirkkolain mukaan virsikirjan on oltava kirkon tunnustuksen mukainen. Itse Sibeliuksen sävelmään komitealla ei ollut moitteen sanaa. Ratkaistakseen ongelmat komitea pyysi Koskimiehen puolisolta Ilta Koskimieheltä siihen kolmannen säkeistön.^[5] Sanoja muokattiin vielä lisää elovirren suuntaan ja näin virsi vihdoin pääsi virsikirjaan vuonna 1938 osastoon Suvi ja vuodentulo.^[5][1] Samalla virren nimi oli vaihtunut muotoon Soi kunniaksi Luojan.^[1] Sibelius ei pitänyt muutoksista ja hänen kerrotaan sanoneen: "Jos virttä halutaan laulaa Ainolassa, laulettakoon sitä alkuperäisessä, kaksisäkeistöisessä muodossa."^[6]

Vuoden 1986 virsikirja toi mukanaan paljon muutoksia.^[7] Soi kunniaksi Luojan oli nyt osastossa Jumalan luomistyö numerolla 462. Alkuperäinen, oudoksikin luonnehdittu ”Hän onneen meidät ohjaa, / jos joutuu johdantaan” on vaihdettu muotoon ”Hän onneen meidät ohjaa, / myös aikaan vaikeaan”. Yhteiskunnan muututtua myös liian maatalousvaltaisena, ja siten vaikeasti samaistuttavina, pidettyjä ilmauksia on muutettu.^[1] Samoin on käynyt nykyään ehkä halventavina pidettyjen ilmauksien kanssa, kuten ”Suo, että alttiin mielin / myös köyhää holhoomme”, joka nyt kuuluu ”Suo, että ilomielin / myös jaamme leipämme”.^[8]

1990-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan kyseessä on suomalaisten kuudenneksi suosituin virsi.^[9] Teologian opiskelijoiden keskuudessa vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan se on teologien yhdeksänneksi suosituin virsi.^[10] Viime vuosina virsi on tullut tunnetuksi varsinkin Samuli Edelmannin tulkitsemana.^[3]

Suomen ruotsinkielisessä virsikirjassa virsi on Gustav Adolf Alfons Takolanderin kääntämänä numerolla 451: Ljud högt du psalm att lova.^[11] Myös ruotsinkielinen versio on varsin suosittu, ja se on päätynyt Ruotsin kirkon virsikirjaan numerolla 701.^[12][13] Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon suomenkielisessä laulukirjassa virsi on numerolla 31.^[14]

Soi kunniaksi Luojan on koraalityylinen; Erik Tawaststjernan mukaan "[v]aikka Sibelius on merkinnyt sen esitettäväksi 'kansanlaulun tapaan, reippaasti', sävelmää kantaa uskonnollinen hartaus ja innoitus".^[1] Tawaststjernan mukaan vaikka teosta voidaan pitää lähinnä Sibeliuksen tilapäistyönä, se on silti viimeistellympi kuin hänen kaksi aikaisempaa kantaattiaan ja se on soinnutukseltaan näitä mielenkiintoisempi.^[2] Huhutaan, että Sibelius halusi säveltää virren perustuen Säkkijärven polkan sävelmään. Soi kunniaksi Luojan -virren melodia muistuttaakin kyseistä polkkaa hitaammalla tempolla. Huhu ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Säkkijärven polkka on peräisin vasta 1930-luvulta.^[12]

Soi kunniaksi Luojan keskittyy Pyhän Kolminaisuuden persoonista nimenomaan Isään. Tauno Väinölän mukaan myös tällaisia virsiä tarvitaan ja se onkin tämän virren vahvuus.^[1] Reijo Pajamo ja Erkki Tuppurainen liittävät virren Sibeliuksen tokaisuun: ”Luonnossa ja luomakunnassa olen voimakkaimmin tuntenut Kaikkivaltiaan läsnäolon.”^[2] Sibelius sävelsi myös kaksi muuta suomalaisiin virsikirjoihin päätynyttä virttä: Ei valtaa, kultaa, loistoa (op. 1 nro 4, virsikirjassa numero 31) ja Suomen ruotsinkielisen virsikirjan Den höga himlen och den vita jorden (numero 308).^[5] Näistä ensimmäinen on Sibeiluksen säveltämistä hengellisistä lauluista suosituin.^[12]

Virsi sopii esimerkiksi häihin ja hautajaisiin.^[15][16]

• Luettelo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisen virsikirjan (1986) virsistä

• Kiiski, Jouko: Teologian opiskelijat ja virret: ovatko virret aarteita vai museotavaraa? (Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 37) Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2014. ISSN 2341-7641 ISBN 978-951-693-335-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 6.10.2020).
• Pajamo, Reijo; Tuppurainen, Erkki: Kirkkomusiikki. (Suomen musiikin historia) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X

• Soi kunniaksi Luojan – Virsikirja.fi
• Soi kunniaksi Luojan – Yle Elävä arkisto
• Soi kunniaksi Luojan – MusicBrainz-tietokanta (englanniksi)