Santahamina

Santahamina
Sandhamn
Kaupungin kartta, jossa Santahamina korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupunki	Helsinki
Suurpiiri	Kaakkoinen suurpiiri
Kaupunginosa nro	51
Pinta-ala	4,28 km²
Väkiluku	473 (2013)[1]
Väestötiheys	95,6 as./km²
Osa-alueet	-
Postinumero(t)	00860
Lähialueet	Hevossalmi, Jollas, Suomenlinna, Itäsaaret
Infobox OK

Santahamina (ruots. Sandhamn) on saari ja Helsingin 51. kaupunginosa, joka sijaitsee Laajasalon eteläpuolella Itä-Helsingissä. Hevossalmen kääntösilta yhdistää Santahaminan mantereeseen. Matkaa Helsingin keskustasta Santahaminaan maanteitse on noin 12 kilometriä.

Saari on suljettua sotilasaluetta, jolle pääsy edellyttää kulkulupaa. HSL:n bussilinja 86 kulkee Santahaminaan.^[2]

Santahaminassa toimivat puolustusvoimien joukoista muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulu, Kaartin jääkärirykmentti sekä osittain Logistiikkalaitos, Suomenlinnan Rannikkorykmentti ja Merisotakoulu. Useat muutkin Etelä- ja Itä-Suomen joukko-osastot sekä rajavartiolaitoksen ja poliisin yksiköt käyttävät saaren harjoitusalueita ja harjoitustoimintaan rakennettuja koulutustiloja ja -simulaattoreita. Saarella toimivat myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri ja Puolustuskiinteistöjen Etelä-Suomen aluetoimisto. Saarelle on siirretty Maanpuolustuskorkeakoulun laitoksia ja kirjasto Sörnäisistä uuteen Santahamina-taloon. Santahaminaan pääsevät henkilöt, joilla on asianmukainen kulkulupa. Hevossalmen sillan takana Santahaminan puoleisessa päässä on sotilaspoliisin kulunvalvontapiste, Santahaminan portti, jossa saarelle pyrkivien kulkuluvat tarkastetaan.^lähde?

Saarella varusmiespalvelustaan suorittaa yleensä noin 1 500 varusmiestä. Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelee vuosittain noin 750 akateemista sotilasta ja siviiliä. ^lähde?Saarella oli vuoden 2009 alussa 418 vakituista asukasta.^lähde? Santahaminan maa-alueet ja kasarmikiinteistöt omistaa Senaatti-kiinteistöt. Asuinkiinteistöistä vastaa Kruunuasunnot ja osin Senaatti-kiinteistöt. Saaren ympäröiviä vesialueita hallitsee Metsähallitus.^lähde?

Santahaminan saari luokiteltiin joulukuussa 2009 Valtioneuvoston päätöksellä Valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimiljööksi. Santahaminan valtakunnalliset kulttuuriarvot koostuvan suomalaisen aikakauden arkkitehtuurista, josta tärkeimpänä Maanpuolustuskorkeakoulun funkkiskasarmialueesta, venäläisestä punatiilikasarmialueesta ja 1800-luvun linnoituslaitteista ympäri saaren. Päätös on Santahaminan alueen tulevaisuuden kannalta merkittävä: koko saari on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Se määrittää suuntaviivat maapohjan ja arvokiinteistöjen omistajalle sekä saaren käyttäjille. Tämä tarkoittaa olevien kulttuuriarvojen vaalimista ja niiden olemassaolon huomioon ottamista saaren ja rakenteiden säilyttämisessä ja käytössä.

Saaren pinta-ala on 400 hehtaaria, josta 12 hehtaaria on vesijättömaata.^[3]

Saarella on noin 900 vakituista työpaikkaa. Puolustushallinnon palveluksessa on noin 850 työntekijää. Kaupungin virkoja on Santahaminan ala-asteen koulussa, päiväkodissa, leikkipuistossa ja Helsingin öljyntorjuntavarikolla.

Santahamina on kuulunut vuodesta 1946 lähtien Helsinkiin ja sitä ennen Helsingin maalaiskuntaan. Autonomian aikana 1800-luvun alkupuolelta vuoteen 1918 asti saari kuului Viaporin venäläiseen varuskuntaan. Keskiajalta 1800-luvulle Sandhamnin kylä ja pääsaari lähisaarineen olivat osa Helsingin pitäjää.

Saari on ollut moneen otteeseen kansainvälisen politiikan kannalta merkityksellisten tapahtumien keskipisteessä. Erityisen tärkeä asema merilinnoituksen osana sillä oli Krimin sodassa ja Viaporin kapinassa.^[4]

Santahaminan asema puolustusvoimien varuskuntasaarena on juridisesti vahvistettu Helsingin yleiskaavassa ja Uudenmaan maakuntakaavassa.

Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Noin 4500 vuotta sitten Itämerestä kohonnut Santahaminan saari oli viikinkiaikainen merenkulkijoiden pysähdys- ja kauppapaikka. Saarelle vakiintui pysyvä asutus 1200-luvulla. Ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1423, jolloin Viipurin linnan päällikkö, ritari Krister Nilsson, kirjasi kirjeen Santahaminasta.

Santahaminan muistiinmerkitty historia on pääosin sotahistoriaa. Menneinä vuosisatoina ovat Ruotsin, Venäjän, Saksan, Englannin ja Ranskan sotatoimet kohdistuneet Santahaminaan näiden ajaessa erilaisia etujaan.

Santahaminalla on vuosisatojen varrella ollut tärkeitäkin hetkiä Suomen historiassa. Nähtyään viikinkien ja varjagien lisäksi keskieurooppalaisia kauppiaita Santahamina oli kahteen eri otteeseen ehdolla Suomen pääkaupungiksi.

Vantaanjoen ja saaristoväylien lisäksi Turun ja Viipurin välinen Kuninkaantie ja Hämeen tie muinaisesta Vanajasta kohtasivat Helsingin pitäjän alueella mahdollistaen tavaran välittämisen muualle Suomeen. Talonpojista tuli laivanvarustajia, syntyi useita vuosisatoja kestävä talonpoikaispurjehdusten perinne. Helsingin seudun talonpoikien kaupankäynti Suomenlahden yli oli vilkasta vuonna 1219 perustetun ja alueen metropoliksi kehittyneen Tallinnan kanssa.

Kuningas Kustaa Vaasa etsi seudulta sopivaa paikkaa syrjään jääneen Turun tilalle perustettavalle uudelle kaupungille vuonna 1548. Kaupungin paikaksi suunniteltiin aluksi Santahaminaa. Hanke kariutui ankaraan talveen, maayhteyksien puutteeseen ja Uudenmaan talonpoikien vastustukseen. Sen sijaan noin kuusi kilometriä pohjoisemmaksi, Vantaanjoen suulle perustettiin kaksi vuotta myöhemmin Helsingin kaupunki.

Vuonna 1638 Pietari Brahe esitti valtioneuvostolle uuden kauppakaupungin perustamista Santahaminaan 100 vuotta hiljaiseloa viettäneen Vanhankaupunginlahden kauppapaikan tilalle. Hanke kariutui tällöinkin talonpoikien vastustukseen. Helsingfors syrjäytti Sandöön merenkulkijoiden kartoista 1600-luvun puolivälissä. Suurten alusten ja valtiomiesten aika Santahaminassa väistyi. Kaupankäynnin ehtyessä saari muuttui yli sadan vuoden ajaksi kalastaja- ja luotsikyläksi. Saarella sijaitsi kaksi pientä parinkymmenen ihmisen kruununkylää.

Santahaminan saareen on haudattu tuhansia vainajia muun muassa 1700- ja 1800-lukujen rutto- ja koleraepidemioiden seurauksena kun Helsingin ensimmäinen kirkko tarvitsi hautausmaita. Santahamina toimi myös Viaporin epidemiahautausmaana.

Hattujen sodan ensimmäisenä sotavuonna 1741 venäläiset rakensivat tykkipattereita Santahaminan Lehmäsaareen.

Suomen sodassa maaliskuussa 1808 kaksi venäläiskomppaniaa miehitti Santahaminan saartaen Viaporin maitse. Santahaminan länsikärkeen rakennettiin 8-tykkinen mörssäri- ja kanuunapatteri. Muun muassa täältä tulitettiin Viaporia. Santahamina jäi venäläisen varusväen käyttöön, erityisesti Viaporin tykistö- ja jalkaväkijoukkojen harjoitusalueeksi.

Ensimmäinen kasarmi rakennettiin Santahaminan tiilitehtaan yhteyteen 1820-luvun lopulla Santahaminan keskiosan hiekkaisen tasanteen, myöhemmin Saharana tunnetun alueen pohjoisreunalle. Saarelle rakennettiin 1832 tykistön kovapanosampumarata, joka toimi lähes koko 1800-luvun.

Viaporin vallien vahvistamiseksi rakennusmateriaaliksi tuotiin Santahaminasta suuret määrät savea, kiveä ja hiekkaa. Myös mittava osa kantakaupungin 1800-luvun puolivälin vuosikymmenten kasarmien, nykyisten virastorakennusten, tiilistä on puristettu Santahaminan sorasta ja savesta.

Krimin sotaan, mitä Itämeren osalta kutsuttiin Oolannin sodaksi Ahvenanmaan mukaan, liittyen Santahamina linnoitettiin. Saaresta tuli tykistösaari, jonka 12 patterissa palveli 1 100 tykkimiestä. Heistä suomalaisia oli noin 700 miestä. Pääosa patterialueista on säilynyt näihin päiviin asti. Linnoitustykistön patterialueet sisältävät rintavarustuksia, kallioluolia, bunkkereita, ammuskomeroita, mukulakivisiä tykkiteitä, aukioita, laitureita ja varastorakennuksia. Patterit luokitellaan muinaismuistoiksi.

Suomenlinnassa puhkesi 1906 Viaporin kapina, mikä aiheutti Suomessa suojeluskuntien ja työväen järjestyskaartien muodostumisen ja mikä vaikutti myös Santahaminaan.

Venäjän keisarikunnan Itämeren laivastoa varten perustettiin 1908 Santahaminaan Santahaminan radioasema. Suomen tasavallan itsenäisyyden alussa tästä sotilasradioasemasta tuli hetkeksi myös ajoittain lähettävä yleisradioasemakin, minkä toimintaa ylläpiti kenttälennätinpataljoona.

Saaren historian synkimmät ja katkerimmat hetket lienee koettu sisällissodan jälkeisinä aikoina, jolloin saarella toimi Santahaminan vankileiri ja hautauspaikka. Sisällissodan jälkimainingeissa Santahaminan hautauspaikka toimi Helsingin vankileireillä, erityisesti Suomenlinnassa, kuolleiden hautauspaikkana. Nykytutkimuksen perusteella saareen on haudattu noin 1500 Helsingin vankileireillä kuollutta henkilöä.

Koko itsenäisyyden ajan Santahamina on ollut sotilasaluetta. Erityisesti jatkosodan aikana Santahamina toimi vahvana ilmapuolustuksen tukikohtana ja pelasti osaltaan pääkaupungin täydelliseltä tuholta. Santahaminan sotilastukikohdan luonne ja merkitys ilmenivät kylmän sodan aikana useaan otteeseen: esimerkiksi Neuvostoliiton miehittäessä Tšekkoslovakian Suomen puolustusvoimat valmistautuivat suojamaan Helsingin koskemattomuuden muun muassa Santahaminasta. Alueen rooli kaupungin sivulle ja eteen työnnettynä tukikohtana on tärkeä Helsingin alueen ilma- ja merivalvontajärjestelmille sekä sen puolustusjärjestelmälle.

Santahaminan länsirannalla sijaitseva Radioniemi esiintyy vanhoissa kartoissa mm. nimillä Kråkkosudden (1778) ja Kråkbodsudden (1816). Paikka on saanut nykyisen nimensä radioasemasta, jonka venäläiset rakensivat Itämeren laivastonsa tarpeita varten vuonna 1908. Suomen itsenäisyyden aikana radioasema oli Posti- ja lennätinlaitoksen hallussa.^[5] Santahaminan itäosan Kissalampi, jonka nimi perustuu vanhoihin paikannimiin Kattsundet (1778) ja Kattsundsudden (1808), on syntynyt merenlahden (vuoden 1778 kartassa Grund Wiken) umpeutuessa.^[6]

Saaren nimen kehittyminen 1400-luvulta nykypäivään kuvaa hyvin eri kansojen vaikutusta Santahaminaan. Saaresta on vuosisatojen varrella käytetty erilaisia nimityksiä:

• Santhavne (1423)
• Santhaven (1429)
• Sandhaffn (1431)
• Sandhamffn (1509)
• ssant hauwen (1530)
• Sandhampn (1548)
• Sandhammer (-1550)
• Sandhamn (1571)
• Santam (1592)
• Sandhampnby (1593)
• Sandöö (1650)
• Sandholm (1690)
• Sandhams Landet (1749)
• Sandhamns ö (1749)
• Ostrov Lagernyi (1808-1890)
• Ostrov Sandam (1890-1917)
• Sandhamn (1900-l)
• Santasatama (1900 ap.)
• Santahamina (1918)
• Sandham (1920)
• Sandhamns Ö (1921)
• Santahamina – Sandhamn (1946 virallisesti)

Lähes kaikki nimet viittaavat saaren hiekkaiseen maaperään ja saaren satamaan tai satamiin. Nimi on ilmeisesti tarkoittanut saarta, jolla Santahaminan kylä sijaitsee, ja saaren satamalahtea.^lähde?

• [1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Santahamina Wikimedia Commonsissa

• Santahaminan kotisivut

• Halén, Harry 2002: Viaporin kapinassa 1906 teloitetut sekä muut surmansa saaneet. Unholan Aitta 14, Helsinki.
• Halén, Harry 2007: Venäjän sotaväki ja sen henkilötappiot Helsingin alueella 1. maailmansodan aikana. Unholan Aitta 27, Helsinki.
• Hautamäki, Erik: Kotisaareni Helsingin sylissä : Santahaminaa 1921-39. Helsinki: Santahaminan Saarenpojat], 2002. ISBN 952-91-4580-2
• Kronlöf, Hans 2007: Santahaminan poikia 1937–1939. Karisto, Hämeenlinna.
• Kuosmanen, Merja (toim.) 1989. Santahaminalainen. Kesä 1989. Santahaminan ala-aste. Desktop Oy, Helsinki.
• Nieminen, Jarmo 2009: Santahamina – sotilassaaren luontoaarteet. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2009. ISBN 978-951-25-2014-5
• Nieminen, Jarmo 2012: Santahamina - Sinivalkoinen saari. Maanpuolustuskorkeakoulu 2012 (Juvenes Print), Helsinki.
• Manninen, Markus 2000: Viapori - maalinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914-1918. Sotamuseo, Helsinki.
• Nieminen, Marko 2007: Santahamina – Viaporin linnoituksen itäinen lukko. Toimittanut Jarmo Nieminen. Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos. Maanpuolustuskorkeakoulu ja Edita Prima Oy, Helsinki.
• Santahamina Lapsuutemme sotilassaarella 1940- ja 1950-luvulla. Santahaminan Saarenpojat SA-SA RY. Edita Prima Oy, Helsinki.
• Santahaminasuunnitelma 2007. Puolustusministeriö. Kirjapaino Keili Oy.
• Saressalo, Jussi (toim. ) 1992: Santahamina – Saari sillan takana. Santahamina Seura ry. Topografikunta, Helsinki 1992.
• Strang, Jan: ”Santahaminen saaret”, Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia, s. 276–291. Helsinki: Antiikki-Kirja, 2016. ISBN 978-951-98135-2-3
• Sädevirta, Sirkka: Laajasalon, Villingin ja Santahaminan historia. Hgin kaupunkisuunn.viraston julkaisuja 1994:14. Helsinki.