Pavlo Skoropadskyi

Pavlo Skoropadskyi
Павло Петрович Скоропадський
Pavlo Skoropadskyi
Ukrainan valtakunnan hetmani
29. huhtikuuta 1918 – 14. joulukuuta 1918
Edeltäjä	Myh’ailo Hruševskyi (Ukrainan radan puhemies)
Seuraaja	Volodymyr Vynnytšenko (Ukrainan direktoraatin puhemies)
Henkilötiedot
Syntynyt	3. toukokuuta 1873 Wiesbaden, Saksan keisarikunta
Kuollut	26. huhtikuuta 1945 (71 vuotta) Metten, Baijeri, Saksa
Puoliso	Oleksandra Durnovo
Lapset	4
Tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Pavlo Petrovytš Skoropadskyi (ukr. Павло Петрович Скоропадський, ven. Павел Петрович Скоропадский, Pavel Petrovitš Skoropadski; 3. toukokuuta 1873 Wiesbaden, Saksan keisarikunta – 26. huhtikuuta 1945 Metten, Saksa) oli ukrainalainen hetmani.

Skoropadskyi liittyi Venäjän armeijan ratsuväen upseeriksi ja oli ensimmäisen maailmansodan puhjetessa 1914 kenraalimajuri ja prikaatinkomentaja. Hän johti 34. armeijakuntaa, jonka hän ukrainalaisti. Ukrainan kasakat valitsivat hänet lokakuussa 1917 ukrainalaisen kasakka-armeijan atamaaniksi.^[1]

Ukrainan miehitettyään Saksan keisarikunta ja Itävalta-Unkari nostivat Skoropadskyin 29. huhtikuuta 1918 vallankaappauksella valtaan. Hän jatkoi hallitsemistaan saksalaisten tuella 14. joulukuuta 1918 saakka. Skoropadskyin valtakauden Ukrainasta käytettiin nimitystä hetmanaatti eli Ukrainan valtakunta, joka syrjäytti sitä edeltäneen Ukrainan kansantasavallan. Syy saksalaisten tukemalle vallankaappaukselle oli se, että Saksa halusi Ukrainan luovuttavan viljaa vastineeksi Saksan ja Itävalta-Unkarin suojeluksesta Neuvosto-Venäjää mutta myös ympärysvaltojen tukemaa Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa vastaan. Skoropadskyin vallankaappaus perustui yleisukrainalaiseen maanviljelijöiden kokoukseen, joka julisti Ukrainan kansantasavallan mitättömäksi. Skoropadskyin hallitus ei ryhtynyt Ukrainan kansantasavallan kaavailemaan maareformiin, suurtilojen jakamiseen maanviljelijöille, vaan hänen hallituksensa katsottiin periaatteessa tukeutuvan lähinnä vain suurmaanomistajiin. Hänen hallintonsa aikana Ukrainasta ei myöskään saatu toimitetuksi sitä määrää viljaa, minkä saksalaiset olisivat halunneet. Saksalla ei ollut sotaponnistustensa vuoksi maksukykyä, ja viljaa yritettiin ostaa Ukrainasta säänneltyihin alihintoihin, mihin maanviljelijät eivät suostuneet.

Skoropadskyin hallitus ehti kuitenkin hankkia Ukrainan itsenäisyydelle laajan diplomaattisen tunnustuksen^lähde?, ja esimerkiksi Suomessa Ukrainan diplomaattisena edustaja oli 1919–1920 Mykola Zaliznjak^[2].

Ukrainan itsenäisyysmielisten kannalta Skoropadskyin hallitus teki suuren virheen, kun hän valtionpäämiehenä ilmoitti saksalaisille suostuvansa tulevaisuudessa liittovaltiosuhteeseen Venäjän kanssa sen jälkeen, kun Neuvosto-Venäjä olisi kukistettu.

Kansantasavalta taisteli Ukrainan itsenäisyyssodassa Neuvosto-Venäjän lisäksi myös muun muassa Venäjän valkoisen liikkeen monarkistista Etelä-Venäjän armeijaa vastaan, ja siksi sen kannattajille oli liittovaltioajatus Venäjän kanssa vieras. Liittovaltioajatukset oli Ukrainassa kansantasavallan kannattajien osalta käsitelty Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksesta Ukrainan itsenäisyysjulistukseen 1918^selvennä. Skoropadskyi pakeni Ukrainasta joulukuussa 1918 ja asettui synnyinmaahansa Saksaan.^lähde?

Toisen maailmansodan aikana Skoropadskyi kieltäytyi osallistumasta saksalaisten kanssa miehitetyn Ukrainan hallitsemiseen. Skoropadskyi kuoli ilmapommituksesta saamiinsa vammoihin luostarin sairaalassa Baijerissa 26. huhtikuuta 1945.^lähde?

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

• Herman Gummerus: Ukrainan murrosajoilta. 1931
• Kasjanov, Georgi; Pilipenko, Viktor: Ukrainan historia. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, 1997. ISBN 951-707-080-2

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pavlo Skoropadskyi Wikimedia Commonsissa

• Norna, Ada: ”Kuningas ilman valtakuntaa”. Suomen Kuvalehti, 3.1.1931, nro 1, s. 26. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.