Kurdit

Kurdit
Väkiluku	25–30 miljoonaa[1][2]
Merkittävät asuinalueet  Turkki 12–20 miljoonaa [2]  Iran 7–8 miljoonaa [2]  Irak 5-8 miljoonaa [2]  Syyria 1,75–3 miljoonaa [3]  Saksa 700 000–800 000 [2]  Ranska 120 000–150 000 [2]  Yhdistynyt kuningaskunta 80 000–100 000 [2]  Ruotsi 80 000–100 000 [2]  Libanon 75 000–100 000 [4]  Alankomaat 70 000–80 000 [2]  Sveitsi 60 000–70 000 [2]  Itävalta 50 000–60 000 [2]
Kielet	kurdi
Uskonnot	islam (sunnalaisuus, šiialaisuus, sufilaisuus), jarsanismi, jesidismi, juutalaisuus, kristinusko
Infobox OK

Kurdit ovat Etu-Aasiassa asuva kansa.^[5] Suurin osa kurdeista asuu Kurdistanissa, joka sijaitsee Irakin, Iranin, Turkin ja Syyrian alueilla, mutta heitä asuu paljon myös diasporassa esimerkiksi Saksassa ja Istanbulissa Turkissa. Kurdeja arvioidaan olevan kaikkiaan noin 25–30 miljoonaa.^[1]

Kurdit puhuvat kurdin kieltä, joka kuuluu iranilaisiin kieliin. Kurdien enemmistö on sunnimuslimeja. Kurdit ovat vuosisatojen ajan kärsineet Kurdistania hallinneiden naapurivaltioiden harjoittamista sortotoimenpiteistä, ja kurdien pyrkimykset perustaa oma valtio on aina tukahdutettu.

Kurdien etninen alkuperä on monimuotoinen.^[6][7] Kielellisesti ja kulttuurisesti he ovat sukua iranilaisille kansoille.^[6][8]

Kurdien kulttuurin ja perimätiedon jäljet johtavat sumerilaiseen korkeakulttuuriin 3000–1900 eaa. Kuningas Deiokes (700-647 eaa.) perusti vuonna 678 eaa. Meedian valtakunnan, joka ulottui pohjoisessa nykyisen Kurdistanin alueelle. Kurdien ajanlasku alkaa vuodesta 612 eaa., kun Meedian kuningas Kyaksares (624–585 eaa.) valloitti Ninovan ja lopetti Assyrian imperiumin valtakauden.^[9]

Kurdien nimen alkuperästä on useita teorioita. Nimi on liitetty sumerilaisten kirjoitusten qarduihin vuodelta 3000 eaa. Joidenkin teorioiden mukaan kurdit periytyvät cyrteista tai carducheista.^[10] Mesopotamialaisissa kirjoituksessa erinäisiä vuoristoheimoja kutsuttiin nimillä, jotka muistuttivat kurdi-sanaa. Kreikkalaisen Ksenofonin kuvailemat kardouchoit saattoivat olla kurdeja. Kurdi-nimityksen varhaisin varma käyttö tunnetaan 600-luvulta kun kurdiheimot kääntyivät islamiin.^[1]

Islamilaisen maailman kulta-ajassa eräät uskonnolliset kirjoitukset selittivät kurdien alkuperän Israelin kuningas Salomonin (virassa n. 970–931 eaa.) "jinneillä" (arabialaisessa tarustossa ja islaminuskossa esiintyvillä henkiolennoilla). Juutalaiset kirjoitukset taas selittivät Corduenen syntyä Salomon ja hänen viidelläsadalla "jinnillä".^[11] George Rawlinson ja monet historioitsijat pitävät muinaista Corduenen aluetta kurdien esihistoriallisena alueena (Kurdistan). Alueen sijainnilla, nimellä ja historialla on ollut ainakin merkittävä vaikutus kurdihistoriaan.^{[12][13][14][15]}

Meedian valtakunnan tuhoutumisen jälkeen kurdialue oli suurimman osan ajasta suurten imperiumien alaisuudessa, ja alueella käytiin jatkuvasti valtataistelua. Kurdiyhteisöt eivät tunteneet vielä tuolloin kansallistunnetta vaan olivat järjestäytyneet klaaneiksi. Kurdeilla oli suurissa imperiumeissa erityyppisiä paikallishallintoja 1800-luvun puoliväliin saakka.^[16]

Persiassa syntyi safavidien dynastia vuonna 1501, ja Iranin šaahi Ismail I julisti šiialaisuuden valtakuntansa uskonnoksi. Sen seurauksena Persian ja Osmanien valtakunnan välillä syttyi sota, ja kurdit jäivät kahden tulen väliin. Sunnimuslimeina kurdit tukivat osmaneja, ja kun osmanit voittivat sodan, suurin osa Kurdistanista siirtyi osmanien hallintaan, mutta osa jäi Persialle. Kuusitoista kurdiemiraattia sai Osmanien valtakunnassa virallisen aseman ja de facto itsenäisyyden. Osa kurdialueista ei kuitenkaan alistunut osmanien valtaan. Kurdit suostuivat puolustamaan valtakunnan itärajaa ja saivat sen vastineeksi verovapauden. Kurdien tuki osmaneille johti Persian safavidien entistä kovempaan linjaan heitä kohtaan, mikä johti koviin otteisiin sodissa sekä kurdien pakkosiirtoihin.^[17]

Zohabin rauhan 1639 jälkeen Kurdistan nautti kahdensadan vuoden ajan kukoistuksen ja vaurauden aikaa. Kun Osmani-imperiumi heikkeni 1800-luvulla, kurdiemiraateilta otettiin itsehallinto ja verovapaus pois ja heiltä vaadittiin sotilaita osmaniarmeijaan. Tästä seurasi yli sadan vuoden aikana useita kapinoita ja kansannousuja, jotka osmanit kuitenkin murskasivat.^[18] Kurdien kansallisuustunne ja halu perustaa oma valtio heräsivät 1800-luvun lopulla.^[19]

Kurdeilla ei ole koskaan ollut omaa itsenäistä valtiota. Kurdien kansallismielisyys ja pyrkimys saada oma valtio ovat voimistuneet 1900-luvulla. Osmanien valtakunnan hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen Sèvresin rauhansopimus vuodelta 1920 määritteli autonomisen Kurdistanin, mutta sopimusta ei koskaan ratifioitu. Sen korvannut Lausannen sopimus vuodelta 1923 ei enää maininnut Kurdistania tai kurdeja, ja näin kansakunnan perustaminen ei ollut enää mahdollista.^[1] Turkki tukahdutti kurdien kapinat seuraavina vuosikymmeninä.^[20]

Turkki on pyrkinyt turkkilaistamaan kurdit kaikilla elämän osa-alueilla ja on myös kieltänyt kurdin kielen käytön. Samalla tavoin valtaväestön osana kurdeja ovat kohdelleet myös Iran, Syyria ja Irak. Kurdien kansallista identiteettiä vähättelevän politiikan tavoitteena on ollut evätä kurdeilta oikeus vaatia kansallisia oikeuksia.^[21]

Kurdit perustivat Iraniin Mahabadin tasavallan vuonna 1946 Neuvostoliiton tuella, mutta Iran lakkautti sen jo samana vuonna.^[20]

Šaahi Muhammad Reza Pahlavin hallitsema Iran oli 1970-luvun alkupuolella Yhdysvaltain tärkeä liittolainen. Tuolloin presidentti Richard Nixonin hallinto toimitti aseita ja rahoitusta laajemman itsehallinnon puolesta taistelleille Irakin kurdeille. Nixonin strategian mukaan kurdien tehtävänä ei ollut voittaa, vaan heikentää Irakia siinä määrin, ettei siitä muodostuisi uhkaa naapurimailleen. Kun Irak ja Iran olivat sopineet rajakiistansa, Iranin ja Yhdysvaltain tuki kurdeille loppui kuin seinään. Silloinen kurdijohtaja Mustafa Barzani anoi Yhdysvaltain apua, mutta vastauksena oli hiljaisuus, ja Iranin johtoon vuonna 1979 tullut ajatollah Khomeini kukisti verisesti kurdien kapinan.^[22]

Irak ja Turkki ovat tuhonneet 1970-luvun ja 1990-luvun välillä tuhansia kurdikyliä ja pakkosiirtäneet miljoonia kurdeja.^[23]

Saddam Husseinin johtama Irak toteutti vuonna 1988 kurdien kansanmurhaksi kutsuman Al-Anfal-kampanjan (tunnettu myös nimellä operaatio Anfal tai vain yksinkertaisesti Anfal ”saalis”), jossa Human Rights Watchin mukaan surmattiin 50 000 – 100 000 kurdia.^[24] Yksistään Halabdjan kaupungissa kaasutettiin kuoliaaksi 5000 kurdia. Tuolloin Yhdysvaltain senaatti luonnosteli lain, jonka nojalla olisi rangaistu Irakia kemiallisten aseiden käytöstä. Presidentti Ronald Reaganin hallinto kuitenkin kaatoi lain, koska Yhdysvallat tuki tuolloin Irakia niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin.^[22]

Kolme vuotta myöhemmin syttyneessä Persianlahden sodassa kurdit pääsivät kansainvälisten asevoimien suojeluun.^[20] Sodan päätyttyä Yhdysvaltain tuolloinen presidentti George H. W. Bush yllytti Irakin kurdeja nousemaan kapinaan Irakin johtajaa Saddam Husseinia vastaan, ja kurdit tarttuivatkin aseisiin. Bush ei kuitenkaan ollut luvannut kurdeille sotilaallista tukea eikä suostunut antamaan sitä. Kun kurdien hätä nousi uutisotsikoihin, Yhdysvallat lähetti humanitaarista apua, mutta ei puuttunut muutoin tilanteeseen, koska Bushin mukaan kyseessä oli Irakin sisäinen asia.^[22]

Kurdien sisällissota käytiin Irakissa vuosina 1994–1997 Kurdien demokraattisen puolueen ja Kurdistanin isänmaallisen liiton välillä.^[20]

Kun Syyrian sisällissota alkoi vuonna 2011, kurdit suojelivat aluksi omia ydinalueitaan. Kurdijoukot olivat mukana lyömässä alueita valloittanutta jihadistijärjestö Isisiä. Isisin vetäydyttyä kurdijoukot ovat hallinneet Koillis-Syyriassa aluetta, joka ulottuu kurdien asuinalueen ulkopuolelle.^[25] Kurdien vahvistuminen Syyriassa on herättänyt huolta Turkissa. Kun Turkki lokakuussa 2019 hyökkäsi Pohjois-Syyrian kurdialueille perustaakseen rajalle "suojavyöhykkeen" terrorismin leviämistä vastaan, tuhannet kurdit pakenivat taisteluita.^[26]

Pääartikkeli: Kurdistan

Suurin osa kurdeista asuu Kurdistanin alueella, joka kattaa osia Turkista, Irakista, Iranista ja Syyriasta. Kurdistan on pinta-alaltaan noin 500 000 neliökilometriä. Se on vuoristoista aluetta, jonka mannermainen ilmasto vaihtelee kuumista kesistä kylmiin ja lumisiin talviin. Kurdistan sijaitsee niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella, ja se soveltuu hyvin maatalouteen. Valtaosa väestöstä onkin työskennellyt perinteisesti maanviljelijöinä ja paimentolaisina, mutta viime vuosikymmeninä kurdimaat ovat ajaneet kurdeja maalta kaupunkeihin, mikä on vaikuttanut kurdien elinkeinoihin, talouteen ja yhteiskuntarakenteisiin.^[27]

Kurdistanin luonnonvarat ovat hyvin rikkaat. Maassa on suuret öljyesiintymät sekä mineraaleja kuten rautaa, kuparia, kromia, kultaa ja hopeaa. Kurdistanin mineraaliesiintymiä ei vielä ole kartoitettu kovinkaan kattavasti alueen poliittisesta tilanteesta ja sekasorrosta johtuen.^[28]

Kurdistania hallitsevat maat ovat vainonneet kurdeja tai pyrkineet assimiloimaan heidät valtaväestöön. Turkin hallitsemassa Pohjois-Kurdistanissa kurdin kielen käyttöä ja kulttuuria on rajoitettu. Maassa toimiva Kurdistanin työväenpuolue tavoittelee autonomiaa. Myös Iranin Itä-Kurdistanissa kurdit ovat kohdanneet voimakasta painetta sulautua valtaväestöön. Irakin hallitsemassa Etelä-Kurdistanissa assimilatiopaine on ollut heikompaa, mutta toisaalta kurdeja vastaan on hyökätty usein sotilaallisesti. Syyrian Länsi-Kurdistanissa kurdit ovat 2010-luvulla joutuneet taistelemaan Isis-jihadistijärjestöä vastaan.^[1]

Kurdeja asuu paljon Kurdistanin ulkopuolella, mikä johtuu niin vuosisatoja kestäneistä pakkosiirroista kuin muutosta työn perässä. Kurdistanin miehittäjät ovat kurdien pakkosiirroilla pyrkineet heikentämään kurdeja ja sulauttamaan heitä omaan valtakulttuuriinsa.^[29]

Kurdistanin ulkopuolella kurdeja asuu paljon esimerkiksi Iranin Khorasanissa (1,7 miljoonaa), Keski-Anatoliassa, Kaukasiassa ja Istanbulissa, jonka väestöstä jopa neljäsosa on kurdeja.^[30]

Euroopassa asuu yli miljoona kurdia, joista suurin osa on 1970–2000-luvuilla siirtolaisina ja pakolaisina muuttaneita. Suurin osa Euroopan kurdeista asuu Saksassa ja toiseksi eniten Ranskassa. Suomessa asui vuoden 2021 tilastotietojen mukaan 15 850 kurdinkielistä henkilöä. ^[31]

Kurdiyhteisöt perustuvat pitkälti klaanijärjestelmään, joiden merkitys on suuri etenkin maaseudulla sekä Kurdistanin perinteisillä ydinalueilla. Klaanijärjestelmä tarjoaa turvaa niille, jotka jäävät vaille modernin yhteiskunnan etuja, minkä lisäksi pohjoisten alueiden klaanit ja niiden johtajat pitävät kurdien puolta turkkilaisia vastaan. Suurimmilla klaaneilla on ollut omia turvallisuusjoukkoja, jotka ovat voineet taistella ulkoisia uhkia vastaan. Klaanien välinen yhteistyö on kuitenkin ollut vähäistä niiden erimielisyyksien vuoksi, minkä vuoksi ulkoiset voimat ovat joskus pystyneet kääntämään ne toisiaan vastaan. Klaanin johtajan tehtävät periytyvät usein isältä vanhimmalle pojalle, mutta joskus klaanin johtajaksi valitaan parhaiten soveltuva kuolleen johtajan lähisukulainen. Myös naisia on ollut klaanijohtajina. Maaseutukylän asukkaat ovat perinteisesti kuuluneet samaan klaaniin. Klaanijärjestelmän ansiosta kurdien kieli, kulttuuri ja perinteet ovat säilyneet hyvin, mutta samalla klaanijärjestelmä on jarruttanut yhtenäisen kansakunnan syntymistä.^[32] Pitkittyneet verikostot sukujen ja heimojen välillä ovat maaseudulla edelleen yleisiä, ja niissä kuolee vuosittain kymmeniä ihmisiä.^[33]

Kurdit puhuvat kurdin kieltä, joka kuuluu iranilaisiin kieliin. Kurdien kulttuuriperintö on säilynyt etupäässä suullisessa muodossa, koska kurdin kieli on ollut laitonta Pohjois-Kurdistanissa aina vuoteen 1991 asti. Kurdien tunnetuimpia vanhoja kirjoja ovat Sharafnâma ja kansalliseepoksena tunnettu Mem û Zîn, jotka ovat peräisin kurdirunouden kukoistusajalta 1500-luvun lopulta 1600-luvulle.^[34]

Suurin osa kurdeista on sunnimuslimeja ja vähemmistö harjoittaa šiialaisuutta. Sunnalaiset kurdit eroavat osasta naapureistaan kuulumalla shafi'ilaiseen koulukuntaan hanafilaisen sijaan. Osa kurdeista harjoittaa myös synkreettisiä uskoja kuten jarsanismia (Ahl-i Haqq) ja jesidismiä, joihin on yhdistynyt piirteitä islamia edeltäneistä uskonnoista. Turkin puolella monet kurdit ovat aleviitteja. Merkittäviä ovat myös jotkin suufilaiset veljeskunnat, kuten naqshbandi ja qadiri.^[35] Irakin juutalaiset karkotettiin vuoden 1948 jälkeen, minkä seurauksena juutalaisia kurdeja asuu nykyisin Israelissa noin 200 000.^[36] Pieni osa kurdeista on kristittyjä. Zarathustralaisuus oli kurdien pääuskonto ennen islamin tuloa 600-luvulla, ja myös kristittyjä oli silloin paljon nykyistä enemmän.^[37]

Kurdikulttuurin yksi tunnusomaisimmista piirteistä on vieraanvaraisuus, joka ylittää jopa muiden Lähi-idän kulttuurien vieraanvaraisuuden tason. Toisissa perheissä vierailut ovat hyvin tavallisia, ja vieraita kestitään aina runsaskätisesti. Useimmin vieraissa käydään kansallisten ja uskonnollisten juhlien aikana. Uuden vuoden juhlan aikaan kurdit ostavat lahjoja toisilleen, ja häiden ja surujuhlien aikana ihmiset auttavat isäntäperhettä.^[38]

Kurdien uudenvuoden juhla ja kansallispäivä on newroz, jota vietetään 21. maaliskuuta. Silloin kurdit kokoontuvat yhteen näyttääkseen voimaansa ja julistaakseen poliittisia viestejään.^[39]

Musta tee on yleinen juoma; kahvi ja alkoholijuomat ovat harvinaisempia. Ruoka syödään yleensä lattialla sufra-liinan päällä tai isoilla pyöreillä tarjottimilla.^[40]

Ihmisten elämää säätelevät pitkälle yhteisön normit ja tavat. Omien vanhempien ja vanhusten kunnioittaminen on kurdeille hyvin tärkeää. Isä johtaa perhettä ja vastaa perheen elannosta, ja äidin roolina on perheen arjesta huolehtiminen. Kaupunkilaisnaiset käyvät joskus töissä kodin ulkopuolella. Tytöt muuttavat pois kotoa mentyään naimisiin.^[41] Miehet menevät naimisiin yleensä 20-vuotiaina ja tytöt 12-vuotiaina. Islamilaisen lain sallimaa moniavioisuutta esiintyy jonkin verran.^[1]

Samaa sukupuolta olevat läheiset tuttavat antavat toisilleen poskisuudelman ja joskus myös halauksen. Ystäviä ja tuttuja kätellään, ja vanhempien ja iäkkäiden ihmisten kättä voidaan suudella kunnioituksen osoituksena.^[42]

Kurdinaisten asema on melko heikko, vaikkakin yleisesti ottaen parempi kuin alueen muissa kulttuureissa. Naisten heikko asema johtuu islamin tiukasta tulkinnasta mutta myös paikallisista kulttuureista ja patriarkaalisesta klaanijärjestelmästä. Kurdimaiden yrityksistä huolimatta kurdinaiset eivät kuitenkaan käytä burkaa, ja hunnunkin käyttö on vapaaehtoista. Moni kurdinainen pukeutuu värikkäisiin kansallispukuihin. Miesten ja naisten välinen yhteydenpito on vapaampaa kuin naapurikulttuureissa. Kurdien poliittisissa liikkeissä naisia on suhteellisesti selvästi enemmän kuin alueen maiden parlamenteissa.^[43]

Kurditaiteen tunnetuimpia muotoja ovat musiikki, tarinoiden kerronta ja kansantanssit. Musiikki ja laulut ovat olennainen osa kurdien elämää. Dengbêj-laulut ovat kurdien perinteisiä lauluja. Ne kertovat perinteisesti rakkaudesta mutta usein myös sodista, urhoollisuudesta, historiasta tai kuuluisista ihmisistä, ja viime aikoina myös kansannousuista, vapaustaisteluista ja ajankohtaisista poliittisista tapahtumista. Käytetyimmät perinteiset soittimet ovat kielisoittimia, puhallinsoittimia ja lyömäsoittimia. Kurditansseja tanssitaan jonoissa, ja tanssit ovat juhlien suosituin ohjelmanumero. Naiset ja miehet tanssivat usein vierekkäin.^[44]

Kurdistanin kansallislippu sai virallisen aseman vuonna 1999, mutta lipun väreillä on hyvin pitkä historia. Kurdien kansallislaulu on nimeltään ”Hei vihollinen”. Sen kirjoitti runoilija Dildar vuonna 1938, ja se sai kansallislaulun aseman 1946.^[45]

• Kurditanssi

• Koivunen, Kristiina & Nehri, Welat: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä?. (Edita, 2013)
• Michael M. Gunter: Historical Dictionary of the Kurds. (Toinen painos) The Scarecrow Press, 2011. (englanniksi)

• Kerim Yildiz: Turkki, kurdit ja EU (Like, 2006)

• Koivunen, Kristiina; Nehri, Welat: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä? Kirja-arvostelu teoksesta: Koivunen, Kristiina; Nehri, Welat: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä?. Edita, 2013. (Agricolan kirja-arvostelut, 10.9.2014)
• Syria: The Kurdish conundrum
• Kartiokylä - kurdilaisasutus keskellä hiekka-aavikkoa, Kuva, 15.12.1937, nro 6, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot