Kuningasarkontti

Kuningasarkontti (m.kreik. ἄρχων βασιλεύς, arkhōn basileus), yleensä vain basileus (βασιλεύς, ”kuningas”), oli antiikin Ateenassa erään arkontinviran nimitys, joka oli seremoniallinen jäänne Ateenan kuninkaista. Hän toimi alun perin valtion muodollisena päämiehenä, kun taas myöhemmässä vaiheessa hänellä säilyivät lähinnä kuninkaalta perityt uskonnolliset tehtävät. Kuningasarkontti oli yksi Ateenan kolmesta pääarkontista eponyymiarkontin ja polemarkin ohella.^[1][2]

Kuningasarkontin virka perustettiin niin kutsuttujen pimeiden vuosisatojen aikana, jolloin Ateenan kuninkaan virka jaettiin kolmelle arkontille. Ateenalaisen perinteen mukaan tämä tapahtui kaupungin viimeisen kuninkaan Kodroksen kuoltua vuonna 1068 eaa. Varmuudella virka oli olemassa viimeistään arkaaisen kauden alkupuolella 700-luvun eaa. lopulla. Aluksi johtoasema valtiossa annettiin kuningasarkontille, jossa virassa toimi ateenalaisen perinteen mukaan ensimmäisenä Kodroksen poika Medon. Muiden kahden arkontinviran haltijat valittiin eupatridien eli ylimystösukujen keskuudessa äänestämällä.^[1][2][3][4]

Kuningasarkontin virka oli aluksi elinikäinen ja säilyi perinnöllisenä Medontidai-suvussa eli Medonin suvussa tämän kahdentoista seuraajan aikana, ja se on tuossa vaiheessa ollut todennäköisesti käytännössä monarkiaa toisella nimellä. Vuonna 752 eaa. arkonttien virkakausi rajattiin kymmeneen vuoteen. Vuonna 714/713 eaa. kuningasarkontin virka avattiin kaikille Ateenan ylimystösuvuille. Eponyymiarkontti asetettiin oletettavasti jommassakummassa näistä vaiheista arvoasteikossa kuningasarkontin edelle valtion päämieheksi, mikä merkitsi lopullista loppua vanhalle kuninkuudelle, sillä tämän jälkeen kuningasarkontti oli hierarkiassa toisena.^[1][2][3]

Vuonna 683/682 eaa. kaikkien arkonttien virkakauden pituus rajattiin yhteen vuoteen. Solonin lakien myötä noin vuonna 594 eaa. myös kuningasarkontit, samoin kuin muut arkontit, alettiin valita arpomalla fylejen valitsemista ehdokkaista, jotka kuuluivat ylimpään pentakosiomedimnoi-luokkaan. Kleistheneen uudistuksista lähtien, toisin sanoen demokratian kaudella, kuningasarkontit ja muut arkontit valittiin ekklesiassa eli kansankokouksessa arpomalla. Noin vuodesta 479 eaa. lähtien virka oli avoin toiseksi ylimmälle hippeis-luokalle ja vuodesta 457 eaa. lähtien kolmanneksi ylimmälle zeugitai-luokalle.^[1][2][3]

Kuningasarkontti peri Ateenan kuninkaalla aiemmin olleet uskonnolliset tehtävät toimien eräänlaisena Ateenan kaupunkivaltion ylipappina. Kuningasarkontti johti Eleusiin mysteereitä, minkä vuoksi hänen täytyi olla itse mysteereihin vihitty, ja hän uhrasi Eleusinionissa. Kuningasarkontti johti myös Lenaia- ja Anthesteria-juhlia ja suoritti muinaisilta ajoilta periytyneitä uhritoimituksia.^[1][2]

Kuningasarkontin eteen tuotiin myös syytökset jumalattomuuksista sekä pappeuksiin liittyvät epäselvyydet. Hän johti kaikkia areiopagin neuvoston oikeudenkäyntejä eli ainakin klassisella kaudella istuntoja, jotka koskivat uskonnollisia lakeja tai murhatapauksia.^[1][2]

Myös kuningasarkontin puolisolle (βασίλισσα, basilissa tai βασίλιννα, basilinna, ”kuningatar”) kuului tiettyjä kulttitehtäviä ja uhritoimituksia. Siksi puolison tuli olla puhdasverinen Ateenan kansalainen, joka ei ollut aiemmin ollut aviossa. Anthesteria-juhlaan liittyi basilissan rituaalinen avioliitto Dionysoksen kanssa.^[1][2]

Kuningasarkontilla oli käytössään kaksi avustajaa (πάρεδροι, paredroi) tehtäviensä hoitamisessa.^[2] Kuningasarkontin käytössä oli alun perin Bukoleion, joka sijaitsi Ateenan niin kutsutulla Arkaaisella agoralla. Myöhemmin toimipaikaksi tuli Kuninkaallinen stoa (Stoa basileios), joka sijaitsi kaupungin klassisella Agoralla.^[2][5]