Hugo Österman

Hugo Österman
Henkilötiedot
Syntynyt	5. syyskuuta 1892 Helsinki
Kuollut	17. helmikuuta 1975 (82 vuotta) Helsinki
Sotilashenkilö
Sotilasarvo	kenraaliluutnantti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hugo Viktor Österman (5. syyskuuta 1892 Helsinki – 17. helmikuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti, joka vuosina 1933–1939 toimi viimeisenä sotaväen päällikkönä (puolustusvoimain komentaja).^[1][2]

Hugo Östermanin vanhemmat olivat poliisivirkailija Viktor Valfrid Österman ja Elin Heikintytär. Hänet vihittiin avioliittoon 1919 Marga Emilia Mathilda von Troilin kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär Margaretha vuonna 1921.^[1][2]

Österman kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1911 ja liittyi Nylands Nationiin, jonka kunniajäseneksi hänet myöhemmin valittiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa vuosina 1911–1915. Hän kävi Ruotsin sotakorkeakoulun vuosina 1927–1928 ja teki opintomatkat Italiaan, Puolaan, Unkariin ja Latviaan vuonna 1933 sekä teki tutustumismatkan Ruotsin puolustuslaitokseen vuonna 1935 sekä Saksan ja Viron puolustuslaitoksiin vuonna 1938.^[1][2]

Österman liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 23. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Österman suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun A-kurssin.^[1][2]

Österman astui Suomen Valkoisen Armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan ensin lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen Suomen valtiolle. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin majuriksi. Suomeen (Vaasaan) hän palasi jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Vaasasta hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Kuopioon, missä hänen tehtävänään oli perustaa ja järjestää 5. jääkäripataljoona ja toimia itse sen komentajana. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin edellä mainitun pataljoonan komentajana Tampereella. Österman määrättiin 11. huhtikuuta 1918 juuri perustetun 5. Jääkärirykmentin komentajaksi. Hän otti osaa taisteluihin eversti Eduard Ausfeldin operaatioryhmässä muodostetun Rainer Stahelin ryhmän jalkaväkikomentajana Karjalankannaksella, johon myös hänen komentamansa 5. jääkärirykmentti kuului.^[1][2]

Österman määrättiin sisällissodan jälkeen 10. heinäkuuta 1918 alkaen komentajaksi Jääkäripataljoona 6:een, josta muodostettiin myöhemmin Jääkäripataljoona 3 ja Kajaanin sissipataljoona ja 5. tammikuuta 1919 alkaen Itämeren jalkaväkirykmentti 1 (myöh. Porin rykmentti). Komentajan tehtävästä hän oli komennettuna syyskuussa vuonna 1920 suojeluskuntain ylitarkastajaksi ja toimi 1. huhtikuuta – 1. lokakuuta 1923 välisen ajan Helsingin suojeluskuntapiirin päällikkönä. Hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Ingmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.^[3] Edellä mainitun selkkauksen jälkeen hänet siirrettiin 20. kesäkuuta 1924 alkaen Sotaväen esikunnan esikuntapäällikön viransijaiseksi, jossa tehtävässä hän toimi maaliskuulle 1925. Hänet siirrettiin 29. elokuuta 1925 alkaen 3. Divisioonan komentajaksi ja nimitettiin 9. kesäkuuta 1928 alkaen jalkaväen tarkastajaksi sijoituspaikkanaan Yleisesikunta. Hän toimi myös apulaispuolustusministerinä Svinhufvudin II hallituksessa 10. heinäkuuta 1930 – 21. maaliskuuta 1931 välisenä aikana ja Uudenmaan läänin maaherran viransijainen 17. elokuuta 1932. Lopulta hänet nimitettiin 12. tammikuuta 1933 sotaväen päälliköksi.^[1][2]. Kyseisessä virassa hän toimi lokakuuhun 1939 saakka, jolloin nimike muuttui puolustusvoimain komentajaksi nousseen sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin myötä.^lähde?

Vuonna 1938 Österman valittiin Helsingin vuoden 1940 olympiakisojen järjestelytoimikunnan jäseneksi.

Talvisodassa Österman toimi Kannaksen armeijan komentajana 2. lokakuuta 1939 alkaen, kunnes päätti erota tehtävästään 19. helmikuuta 1940 edellisenä päivän tapahtuneen rintaman murtumisen ja näkemyserojen takia Paavo Talvelan kanssa.^lähde? Hänen tilalleen Mannerheim määräsi jääkärikenraalimajuri Erik Heinrichsin.^[4] Myöhemmin talvisodan aikana Österman toimi sotakoulutuksen ylitarkastajana ja yleistarkastajana sekä ohjesääntökomitean puheenjohtajana.^[2]

Välirauhan aikana Österman jatkoi edelleen talvisodan ajoilta periytyneitä tehtäviä, joita tehtäviä hän hoiti myös jatkosodan aikana siihen saakka kunnes Mannerheim komensi hänet helmikuussa vuonna 1944 Ylipäällikön edustajaksi Saksan päämajaan (Oberkommando des Wehrmachts ja Oberkommando des Heeres).^[2] Österman toivoi Jatkosodan aikana siirtoa rintamakomentajaksi, jota toivetta marsalkka Mannerheim ei toteuttanut.^lähde? Hänellä oli läheiset suhteet Saksaan ja hänellä oli aktiivinen rooli suomalaisen SS-pataljoonan (SS-vapaaehtoispataljoona Nordost) perustamisessa.^lähde? Saksasta palattuaan Österman nimitettiin 20. heinäkuuta 1944 alkaen jälleen jalkaväen ylitarkastajaksi.^lähde?

Sotien jälkeen Österman toimi jalkaväen tarkastajana vuosina 1944–1946. Hänelle myönnettiin ansioistaan Puolustusvoimain kultainen kunniakilpi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1946 ja työskenteli sen jälkeen Sähkötyönantajain Liiton ja Voimalaitosten Työnantajaliiton toimitusjohtajana aina vuoteen 1960 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle.^[2]

Österman toimi Puolustusneuvoston jäsenenä vuosina 1928–1940 ja toimi jalkaväen harjoitusohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1922–1923 sekä oli Puolustusministeriön asettaman ohjesääntökomitean puheenjohtajana vuosina 1930–1932. Hän toimi myös Upseeriliiton puheenjohtajana 1923–1924 ja johtokunnan jäsenenä vuosina 1924–1925 sekä oli Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuonna 1921 ja varapuheenjohtajana vuonna 1923 ja puheenjohtajana vuosina 1924–1925. Sotilaskotiliiton varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1930–1932 sekä toimi Valtion kivääritehtaan johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1931–1933. Lisäksi hänelle suotiin kunniatehtävä olla Suomen armeijan edustaja Englannin kuninkaan Yrjö VI:n kruunajaisissa vuonna 1937.^[1][2]

Hugo Österman toimi aktiivisti myös suomalaisen urheilutoiminnan, erityisesti ampumaurheilun johtotehtävissä. Upseerien Ampumayhdistyksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1929–1933 ja Suomen Ampujainliiton liittohallituksen puheenjohtajana vuosina 1932–1959. Hän toimi vuonna 1937 Helsingin Malmilla järjestettyjen ammunnan MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Hänet valittiin myös Helsingin vuoden 1940 kesäolympialaisten järjestelytoimikuntaan. Ampumaurheilun hyväksi tehdyn pitkän järjestötyön ansiosta Österman valittiin lopulta Suomen Ampujainliiton kunniapuheenjohtajaksi.

• Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
• Jernström, E.: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
• Hartikainen, Pertti: Hugo Österman: Sotaväen päällikkö - rakentaja ja puolustaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-336-7.
• Onttonen, Markku: Jääkärikirja. Ajatus Kirjat: Jyväskylä 2005, ISBN 951-20-6232-1.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY, Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.

• Österman, Hugo: Neljännesvuosisata elämästäni. WSOY, 1966.

• Uola, Mikko: Österman, Hugo (1892–1975). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Pohjan Prikaatin Kilta: Hugo Viktor Östermanin biografia. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Sotaväenpäällikkö urheilijana ja yksityishenkilönä, Suomen Kuvalehti, 07.05.1938, nro 18, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot