Suomen ja Viron puolustusyhteistyö

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: merkittävältä osin

Suomen ja Viron puolustusyhteistyö oli 1920-luvulta alkaen suunniteltu ja vuonna 1930 alkanut Suomen ja Viron sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton uhan vuoksi. Yhteistyö päättyi suurimmilta osin vuonna 1939 Neuvostoliiton painostettua Viroa, mutta jatkui talvisodan ajan tiedusteluyhteistyönä.

Puolustusyhteistyön poliittiset edellytykset perustuivat Suomen ulkoasiainministeri Rudolf Holstin kannattamaan reunavaltiopolitiikkaan 1920-luvulla. Käytännön yhteistyö alkoi helmikuussa 1930 Tallinnassa Suomen yleisesikunnan aloitteesta.

1930-luvulla sotilasyhteistyö perustui Suomen, Puolan ja Baltian maiden reunavaltiopolitiikkaan alkujaan perustuneen sotilasasiamiesyhteistyön heiketessä Suomen ja Viron käytännöllisiin tarpeisiin, mitä maiden puolueettomuuksien ja Suomen pohjoismaisen suuntauksen vuoksi salattiin. Ruotsiin tukeutuva pohjoismainen suuntaus ei olisi kestänyt Ruotsin kannalta osallistumista Baltian turvallisuuteen Suomenlahden hallitsemiseksi.

Suomi ja Ruotsi neuvottelivat vuonna 1929 salaa asiasta, minkä tuloksena Ruotsi teki vuonna 1930 Suomenlahden sulusta aloitteen Virolle. Ruotsi ei voinut osallistua puolustusyhteistyöhön, mutta se lupasi Neuvostoliiton hyökätessä sotilasmateriaalia ja apujoukkoja.

Pääartikkeli: Suomenlahden tykistösulku

Käytännön toimenpiteenä Suomi ja Viro suunnittelivat pinta-alusten ja rannikkotykistön sulkutulella estävänsä mahdollisen Neuvostoliiton Itämeren laivaston ulosmurtautumisen Pietari Suuren merilinnoituksen ajatuksen mukaisesti. Sululla estettäisiin Itämeren laivaston alusten pääsy Helsingin ja Tallinnan ohi, mikä turvaisi Suomen ja Viron merenkulun.

Suomi uudisti raskasta rannikkotykistöään ja sen linnakkeita virolaisin piirustuksin ja kehitti 305 mm:n kranaattiin uudenlaisen kärjen, joka kasvatti ampumaetäisyyttä ja mahdollisti aukottoman sulkutulen Suomen Mäkiluodon ja Viron Naissaaren välille.

Rannikkotykistöyhteistyössä laskettiin yhteistä tulenjohtoa varten Suomenlahden pohjaan merikaapeleita, joita käytettiin vielä talvisodan ajan Viron ollessa muodollisesti puolueettomana.

Sukellusveneyhteistyön tarkoituksena oli torjua sulun läpi länteen yrittäviä aluksia. Viron laivaston sukellusveneisiin päätettiin asentaa samanlaiset torpedot ja miinat kuin suomalaisissa sukellusveneissä. Näin ollen suomalaisten ja virolaisten sukellusveneiden yhteinen huolto mahdollisen sodan puhjetessa olisi voitu järjestää helposti.

Neuvostoliittoa miehitettyä Viron ei vuosiksi 1930–1939 suunniteltu yhteistyö koskaan toteutunut. Talvisodan aikana kuitenkin muodollisesti puolueeton, mutta tukikohtia Neuvostoliiton haltuun antanut Viro kuitenkin jatkoi tiedusteluyhteistyötä Suomenlahden tulenjohtoa varten rakennettuja merenalaisia kaapeleita pitkin. Puolustussuunnitelmien mukaan virolaisia sukellusveneitä olisi voitu käyttää samaan tarkoitukseen kuin suomalaisiakin.

Viron sosialistisen neuvostotasavallan lakattua olemasta olemassa Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 sekä Viron tasavallan tultua tunnustetuksi itsenäisenä valtiona Suomessa noin 90 ei-vakinaisessa palveluksessa olevaa upseeria alkoi vuosina 1992–1994 omin kustannuksin tukea Viron puolustusvoimien uudelleen perustamista Venäjän asevoimien poistuttua Virosta. Selkiytymättömässä ulkopoliittisessa tilanteessa ei haluttu Suomen valtiona näkyvästi tukevan Viroa, koska Venäjällä ja Virolla oli edelleen avoimia kysymyksiä, muun muassa valtioiden rajan lailliselta pohjalta määrittävää rajasopimusta ei ole määritelty vielä loppuun.

Puolustusvoimien eläköityneiden upseerien lisäksi Virossa maanpuolustustyöhön osallistui myös suomalaisia reserviläisiä erilaisissa hankkeissa, myös Viron suojeluskunnassa.

Vuonna 1996 Suomen ulkoasiainministeriö alkoi tukea taloudellisesti Viro-hanketta lähialuevaroista 2 500 000 euron arvosta, jolloin asia virallistui valtioiden väliseksi. Viralliseen hankkeeseen osallistui vuosina 1996–2003 kaikkiaan 40 suomalaista, joita oli samanaikaisesti eniten vuonna 1998, jolloin heitä oli yhteensä 30 henkilöä.

Suomen puolustusvoimat alkoi tukea virolaista sotilasopetusta. Kummassakin maassa järjestettyihin sotilasopetustilaisuuksiin osallistui miltei 1 200 virolaista. Suomen sotilasopetuslaitoksissa opiskeli vuosina 1996–2003 yhteensä noin 450 virolaista. Viron maanpuolustuksesta vastaavalle korkeimmalle johdolle tarjottiin neljä erikoiskurssia, joille osallistui 21 upseeria, muun muassa Tarmo Kõuts ja Johannes Kert. Viron ammattisotilaiden lisäksi myös Viron asevelvolliset saivat opetusta reserviupseerikoulussa.

Suomi ei antanut kovinkaan merkittävästi materiaaliapua verrattuna muihin maihin. Kuitenkin Viroon lahjoitettiin kahden kenttätykistöpatteriston kalusto eli 19 kappaletta 105 millimetrin tykkiä ampumatarvikkeineen. Lisäksi Viroon lahjoitettiin 54 kranaatinheitintä ja sata 23 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.^[1] Lisäksi lahjoitettiin tulenjohto- ja viestikalustoa, ilmatorjunta- ja pioneerialan harjoitusvälineitä, työkaluja, kasarmikalustoa, keittiökalustoa ja myös ilmavoimien linkkijänteen varusteita ja lentovarusteita. Suomen merivoimat lahjoitti Virolle kaksi R-luokan vartiovenettä^[2], joista tuli Virossa EML Ristna ja EML Suurop.^[3][1]

• Suomen ja Viron valtioliitto