Alakylä (Haapavesi)

Alakylä
Alakylä
Koordinaatit: 64°03′09″N, 025°04′55″E
Valtio	Suomi
Maakunta	Pohjois-Pohjanmaa
Kunta	Haapavesi
Hallinto
– Asutustyyppi	kylä
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Alakylä (vuoteen 1960 Alasydänmaa, myös Ala-Sydänmaa^[1]) on kylä, joka sijaitsee Haapaveden kaupungin lounaiskulmassa, rajoittuen etelässä Nivalaan ja lännessä Ylivieskaan.

Seutua on luonnehdittu viehättäväksi, syrjäiseksi, hyvin säilynyttä perinteistä rakennuskantaa omaavaksi kyläksi, jota rakentaminen ei ole pilannut.^[2]

Alasydänmaalla oli 1850-luvulla kymmenen tilaa: Aittola, Kokko, Matola, Murto, Ojakangas, Perkkiö, Pyöriä, Rasva, Veivo ja Yrtti. 1950-luvun alussa kylällä oli 44 taloa ja asukkaita noin 260. Vuoden 1970 jälkeen kylän asukasluku alkoi vähentyä peltojen paketointilain myötä. Nuoret muuttivat työn perässä muualle, lähinnä Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Vanhemmat panivat pellot pakettiin ja muuttivat kirkonkylälle. Vuonna 2005 asuttiin 22 talossa, joista kolme oli uusia. Asukkaita oli yhteensä noin 60. Kesäkäytössä olevia taloja oli 11 kappaletta. Asumattomia ja hävinneitä asuinpaikkoja oli yhteensä 27.^[3]

Kylälle rakennettiin koulu^selvennä vuonna 1929. Oppilaita oli tuolloin noin 50. Suurten ikäluokkien aikuistuttua oppilaat vähenivät ja koulun toiminta loppui vuonna 1972. Samoihin aikoihin loppui kauppa Suojalasta^selvennä ja kauppa-auto kulki vielä joitakin vuosia sen jälkeen. Alasydänmaan nimi muutettiin Alakyläksi vuonna 1960. Sen jälkeen kun kylän nimi vaihtui Alakyläksi, liitettiin osoitteisiin tiennimet ja -numerot. Sitä ennen riitti osoitteeksi pelkkä Alasydänmaa.^[3]

Alakylällä suoritettiin malmikartoitusta vuosina 1954–1957. Geologisen tutkimuslaitoksen mukaan alueelta löytyi noin 15 kilometriä pitkä ja 1–3 kilometriä leveä yhtenäinen vyöhyke, jolla esiintyy runsaasti magneettisia häiriömaksimeja. Alueen maanpeitteen paksuus vaihtelee tyypillisesti 0,5 metristä 1,5 metriin, joten magneettisten häiriöiden aiheuttajat oli suhteellisen helppo tunnistaa. Koekuoppien perusteella voitiin päätellä, että magneettiset häiriöt aiheutti runsas magneetti- ja rikkikiisupitoisuus. Lisäksi löydettiin kuparikiisua ja sinkkivälkettä. Viimeksi mainittujen malmien esiintymistä tutkittiin tarkemmin vuosina 1955–1957. Kuparipitoisuudeksi osoittautui parhaissa kohdissa 1 prosentti, sinkkivälkkeen pitoisuus oli 1,5–2 prosenttia. Kerrokset olivat kuitenkin sen verran ohuita tai pesäkeluonteisia, ettei niitä pidetty taloudellisesti kannattavina.^[4]