Aikakone (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aikakone / Aika
Aikakone esiintymässä vuonna 2012.
Aikakone esiintymässä vuonna 2012.
Tiedot
Toiminnassa 19951998, 20012003, 2008
Tyylilaji pop, tanssipop, eurodance
Kotipaikka Suomi
Laulukieli suomi
englanti
Jäsenet

Sani (Saija Aartela)
Alex (Alex Ojasti)

Entiset jäsenet

Vera (Heidi Puurula), 1995–2013
Jazu (Jasmin Hertzberg), 2013–2016
Jenna (Jenna Välikangas)
(2016–2020) Maki (Marko Kolehmainen), 1995–2024

Levy-yhtiö

BMG, Universal Music, Sony Music Entertainment

Aikakone on suomalainen, nelihenkinen popyhtye, joka oli 1990-luvulla yksi Suomen popmusiikin näkyvimpiä ilmiöitä. Yhtye toimi nimellä Aikakone vuosina 1995–1998 ja kolmen vuoden tauon jälkeen vuodet 2001–2003 nimellä Aika. Vuonna 2003 yhtye vaihtoi nimensä takaisin Aikakoneeksi ja jäi tauolle viimeisen kiertuekeikkansa jälkeen. Paluun Aikakone teki vuonna 2008 uuden helmikuussa 2008 ilmestyneen kokoelmalevyn Greatest Hits myötä.

Aikakone julkaisi debyyttialbuminsa Tähtikaaren taa vuonna 1995. Se myi triplaplatinaa ja sisälsi läpimurtokappaleet ”Alla vaahterapuun”, ”Odota”, ”Taas saan lentää”, nimikkokappaleen ”Tähtikaaren taa” ja ”Matkustanut oon”, jotka kaikki saivat runsaasti radiosoittoaikaa. Samana vuonna duettona Samuli Edelmannin kanssa Sanin esittämä kappale ”Tuhat yötä” nousi hitiksi.

Aikakoneen seuraava levy, Toiseen maailmaan, ilmestyi vuonna 1996. Siltä hiteiksi nousivat ”Nti Groove”, ”Opettelen salaa” ja ”Keltainen”. Tuolloin Aikakone osallistui Euro­vision laulu­kilpailujen karsintoihin ensimmäistä kertaa kappaleellaan ”Ihan hiljaa”, joka on levyn 12. raita. Sijoitus karsinnoissa oli kuudes.[1]

Vuotta myöhemmin 1998 ilmestyi uusi pitkäsoitto, Maa. Maa-albumin ensimmäinen hittisingle oli Veran tulkitsemana ”Tulisitko”. Sitä seurasivat ”Magiaa/Perhosten yö” ja Veran kirjoittama joulun ajalle tarkoitettu ”Hiljaisuus”. Niiden lisäksi julkaistiin EP. Se sisälsi neljä kappaletta: ”Rakkauden lähetti”, joka tehtiin Suomalaisen työn liitolle, ”Anna mun bailaa (’99 remix)”, ”Aikapyörä” ja ”Seis”. Single myi tuplaplatinaa. Sen jälkeen yhtye jäi pitemmälle tauolle.

Uudistuminen vuonna 2001

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye teki paluun vuonna 2001 esiintyen uudella nimellä Aika. Esiintymiskieli oli vaihdettu englantiin, syystä että se oli ollut yhtyeen jäsenten pitkäaikainen haave. Ensimmäisestä kappaleesta ”Little by Little” tuli pitkäsoiton Hear Me Now avausraita, mutta siitä tuli vähemmän tunnettu single. Seuraava suosittu single oli albumin nimikappale ”Hear Me Now”, josta tuli myös suosittu kesäbiisi. Kyseinen kappale oli myös syksyllä ilmestyneen Young Love -nuorisoelokuvan tunnusmusiikki. Samassa elokuvassa olivat elokuvamusiikkina myös Ajan kappaleet ”Glittering Lights” ja ”Rock Me Baby”. Hear Me Now -albumi myi kultaa.

Aika-yhtye päätti osallistui toistamiseen Euroviisuihin vuonna 2002 kappaleella ”Stay” ja sijoittui toiseksi Suomen karsinnassa.[2] Kappale ei kuitenkaan saanut toivottua radiosoittoaikaa. Hear Me Now -albumilta julkaistiin kuitenkin vielä yksi single, ”Glittering Lights”.

Lopettaminen vuonna 2003

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 Aika ilmoitti jäävänsä tauolle ja lopettavan toimintansa. Jäähyväiskiertueen jälkeen kaikki siirtyivät omille urilleen: Sani soolouralle, Alex elämäntapavalmentajaksi ja elokuvamusiikkisäveltäjäksi, Maki tekemään sävellyksiä muille artisteille ja Vera kirjoittamaan.[3]

Yhtye julkaisi vielä jäähyväissinglen ”Uudet tuulet” sekä hittikokoelmalevyn saman vuoden toukokuun loppuun. Levyllä on mukana kaikki Aikakoneen suurimman suosion saaneet kappaleet. 23. toukokuuta 2003 jäi yhtyeen viimeiseksi esiintymiseksi klubilla, joka oli Helsingin Kaivohuoneella ja samalla myös toistaiseksi viimeiseksi päiväksi, jolloin yhtyeen jäsenet esiintyivät nimellä Aikakone.[4] Lähes vuosikymmenenmittaisen uransa aikana yhtye myi yhteensä noin 400 000 levyä, teki 2 500 keikkaa ja edustaa hittimäärällään 1990-luvun suomalaisen popmusiikin kärkeä.lähde?

Paluu vuonna 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikakone teki paluun vuonna 2008, jolloin helmikuun lopulla julkaistiin kokoelmalevy. Kahdelle CD:lle mitoitettu kokoelmalevy sisältää Aikakoneen suosituimmat hitit sekä myös joitain yhtyeen tutuimmista hiteistä remiksattuja versioita. Lisäksi levyllä on kolme kokonaan uutta kappaletta, ”Vuoristorata”, ”Nostan sut” ja ”Karnevaali”. Yhtye valitsi yhdeksi esiintymisekseen Suomen euroviisukarsinnat toimien siellä väliaikaesiintyjänä.

Vuoden 2009 kiertueella oli Veran äitiysloman aikana tuuraamassa Susanna Laine[5].

Vuonna 2010 Aikakoneelta ilmestyi jälleen uusi single. SIG-yhtyeen hitistä ”Vuosisadan rakkaustarina” tehty cover-versio oli myös mainosmusiikkina R-kioskille televisiomainoksessa.[6] Singleä seurasi samanniminen albumi, jolla on 11 uutta kappaletta.

Aikakone julkaisi toukokuussa 2012 singlen ”Historiaan” ja osallistui saman vuoden Syksyn sävel -kilpailuun kappaleella ”Nirvana”. Yhtye oli mukana kappaleilla vielä täydessä kokoonpanossaan ja alkuperäisjäsenistönä.[7][8]

Heinäkuussa 2013 julkisuudessa liikkui tieto, että Vera oli lähtenyt yhtyeestä.[9] Hänen tilalleen yhtyeeseen tuli myöhemmin samana vuonna Jasmin ”Jazu” Hertzberg.[10][11]

Toukokuussa 2015 Aikakone julkaisi uuden singlen ”Liian vanha”. Kappale on osa Reumaliiton Liikkeestä hyvinvointia -kampanjaa.[12] Kappale oli ensimmäinen single 23. lokakuuta 2015 julkaistulta 2.0-albumilta.[13]

Vuodesta 2020 eteenpäin Jenna jatkaa Aikakoneen riveissä nykyään satunnaisesti vierailevana laulajana keskittyäkseen soolouran luomiseen Jenna Veen-taiteilijanimellä[14].

Yhtyeen pääsäveltäjä Maki Kolehmainen kuoli kesäkuussa 2024.

  • Sani (Saija Aartela) (1994–)
  • Alex (Alex Ojasti) (1993–)
  • Maki (Marko Kolehmainen) (1993–2024)
  • Vera (Heidi Puurula) (1994–2013)
  • Jazu (Jasmin Hertzberg) (2013–2016)
  • Jenna (Jenna Välikangas) (2016–2020)

Sessiojäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sune (Susanna Laine) (2009–2010)
Pääartikkeli: Aikakoneen diskografia
  • Aikakone on saanut kaksi kertaa Emma-palkinnon, vuosina 1995 (vuoden tulokas) ja 1996 (vuoden yhtye).
  • Suosikki-lehden vuoden 1995 vuosiäänestyksessä Aikakone valittiin sekä parhaaksi tulokkaaksi että parhaaksi yhtyeeksi.
  • Radiomafian radiokanavan vuosiäänestyksessä 1995 Aikakone valittiin parhaaksi yhtyeeksi, Samuli Edelmannin ja Sanin Tuhat yötä taas parhaaksi biisiksi.
  • Jyrki Dance Music Awardissa Aikakone valittiin vuoden 1995 kotimaiseksi Tv-artistiksi, Odota taas vuoden diskobiisiksi.
  • Dean Martin Boozing Society nimesi Aikakoneen vuoden 1996 bändiksi.
  • Aikakoneen Kristallipallo-verkkosivusto kruunattiin komeimmaksi Radio Cityn Vuoden kotisivu 1996 -mittelössä.
  • Huhtikuussa 1997 Aikakone valittiin Finnish Dance Music Awardsissa vuoden tanssiaktiksi, lisäksi bändi sai palkinnon sekä parhaasta tanssivideosta että parhaasta tanssimiksauksesta.
  • Tähtikaaren taa on myynyt triplaplatinaa, Toiseen maailmaan taas tuplaplatinaa, ja Maakin rikkoi aikoinaan platinarajan.
  • Kun Anna mun bailaa -sinkku ilmestyi keväällä 1999, Aikakone sai samalla ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä julkaisuunsa Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Avainlippu-merkin.
  1. Muistathan: Suomen karsinnat 1996 Viisukuppila.fi. Viitattu 7.3.2017.
  2. Muistathan: Suomen karsinnat 2002 Viisukuppila.fi. Viitattu 7.3.2017.
  3. Sani lähtee soolouralle Ilta-Sanomat. 25.1.2003. Arkistoitu 13.8.2014. Viitattu 3.7.2013.
  4. Aikakoneen suosiolla on ollut hintansa Ilta-Sanomat. 25.5.2003. Arkistoitu 13.8.2014. Viitattu 3.7.2013.
  5. Susanna Laine hyppää Aikakoneeseen 04.3.2009. MTV. Viitattu 30.1.2021.
  6. Ärrä hyppää Aikakoneeseen Marmai.fi. 15.1.2010. Viitattu 7.6.2014.
  7. Granlund, Antti: Aikakone on taas täällä! Kuuntele uusi single Historiaan Iskelma.fi. 24.5.2012. Viitattu 7.6.2014.
  8. Syksyn sävel 2012: Kuuntele kilpailukappaleet MTV.fi. Arkistoitu 31.12.2013. Viitattu 7.6.2014.
  9. Ala-Seppälä, Sanna: Vera jätti Aikakoneen! Ilta-Sanomat. 2.7.2013. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 3.7.2013.
  10. Pyykkönen, Emilia: Isac Elliot: Tuhansia uusia faneja Englannista Apu. 19.9.2013. Viitattu 13.10.2013.
  11. Kangasluoma, Heini: Aikakoneen uusi kaunotar: Haasteita on riittänyt MTV.fi. 12.10.2013. Viitattu 13.10.2013.
  12. Poikkimäki, Anna: 20 vuotta täyttävä Aikakone tekee paluun - verestele muistoja hittibiiseistä! Iskelmä. 8.5.2015. Viitattu 1.11.2015.
  13. Aikakone julkaisee 2.0-nimisen uuden studioalbumin ja kokoelman 23.10.2015 Sony Music. 12.10.2015. Viitattu 1.11.2015.
  14. Aikakone - Jenna aikakonefanisivu.wordpress.com. Arkistoitu 26.10.2020. Viitattu 30.1.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]