Wikipedia

Umar ibn al-Khattab

islamin kalifi (634–644)
(Ohjattu sivulta Umar I)
Tämä artikkeli käsittelee kalifia. Samannimisestä terroristista kertoo artikkeli Ibn al-Khattab.

Umar ibn al-Khattab (arab. عمر بن الخطاب‎, ʿUmar ibn al-Khaṭṭāb, noin 586 Mekka – 7. marraskuuta 644) oli islamilaisen perimätiedon mukaan Abu Bakrin jälkeen järjestyksessä toinen islamin oikeaanjohdetuista kalifeista (arab. الخلفاء الراشدون‎, al-ḫulafāʾ ar-rāšidūn) (634–644). Umariin viitataan usein pelkällä etunimellä muodossa Umar tai Omar).[1] Umar käytti arvonimeä Amir al-mu’minin suom. ”uskovien johtaja”. Umar oli tunnettu oikeudenmukaisuudestaan, mistä hänelle annettiin arvonimi al-Faruq (arab. الفاروق‎, al-Fārūq, suom. oikeamielinen)[1]

Rashidun-kalifi Umar ibn Al-Khattāb - عُمر بن الخطّاب ثاني الخلفاء الراشدين

Elämä

muokkaa

Ibn Ishaq ja Ibn Hisham kertovat, että Umar oli menossa Mekassa tappamaan profeetta Muhammedin, koska piti häntä riidankylväjänä. Hän sai kuitenkin sitä ennen käsiinsä suuran Ta Ha. Se teki Umariin suuren vaikutuksen, ja hän kääntyi islamiin.[2]

Muhammed oli naimisissa Umarin tyttären Hafsan kanssa, joten hän oli myös Muhammedin appi. Umar käytti arvonimeä Amir al-mu’minin suom. ”uskovien johtaja”. Hänen hallituskaudellaan arabien nousu maailmanvallaksi todella alkoi. Vuonna 636 muslimit saavuttivat Jarmukjoella voiton bysanttilaisista, mikä merkitsi sitä, että tie länteen oli avoin. Vuonna 639 Umar valloitti Egyptin ja vuonna 643 Tripolin. Seuraavaksi hän voitti persialaiset Qadisiyyassa. Tämä merkitsi, että reitit Keski-Aasiaan ja Intiaan olivat arabien hallussa.

Umar oli näkemyksiltään avarakatseinen ja suhtautui lempeästi muihin uskontoihin. Hän antoi juutalaisten ja kristittyjen säilyttää uskontonsa, kunhan nämä vain maksoivat verot. Vastineeksi tästä he saivat vapautuksen sotapalveluksesta. Umar kuoli vuonna 644 ollessaan 53-vuotias, kun zarathustralainen orja puukotti hänet tikarilla.[1] Umaria seurasi kalifi Uthman ibn Affan.

Historiatieteen näkökulma

muokkaa

Kalifit ilmestyvät islamilaisiin lähteisiin vasta 800-luvulla. Espanjassa tehty niin sanottu Vuoden 754 kronikka on ensimmäinen lähde, jossa neljä kalifia mainitaan. Suurin osa käsikirjoituksesta on kuitenkin säilynyt kopiona vasta 1100-luvulta, joten ei ole varmaa miten alkuperäinen kuvaus on.[3] Todennäköisesti kristillisen kirkonmiehen tekemässä Kronikassa kerrotaan, että Muhammedin oltua vallassa 10 vuotta häntä seurasi Abu Bakr, joka hallitsi kolme vuotta. Tätä seurasi Umar ja sitten Uthman vuonna 647. Kronikka ei tunne Alia, vaan ilmoittaa Uthmanin seuraajaksi Muawijan vuonna 657.[4]

Ensimmäinen arabivaltion hallitsija, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä, kuten kolikoita ja piirtokirjoituksia, on Mu’awiya (vallassa vuodet 660-680).[5] Ensimmäinen hallitsija, joka käytti itsestään nimitystä "kalifi" oli Abd al-Malik ibn Marwan (685-705).

Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei ole löytynyt aikalaislähteitä, heidän on myös ehdotettu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia hahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuivat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[6] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsoo, että yksittäisten hadithien osalta onkin lähes mahdoton sanoa, ovatko ne aitoja,[7] joten lukija joutuu tekemään "hyvin subjektiivisen valinnan, uskooko perinteiseen kuvaan vai ei ".[8] Hämeen-Anttilan mukaan ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, mitä tapahtui, vaan sillä, mitä uskotaan tapahtuneen.[9]

Eräät historiantutkijat uskovat, ettei mitään Arabian niemimaalta tullutta muslimivalloitusta suurtaisteluineen tapahtunutkaan.[10] Vaihtoehtoisen teorian mukaan Lähi-itään oli syntynyt valtatyhjiö, kun sassanidien valtakunta romahti vuonna 622 Bysantille kärsityn tappion jälkeen. Bysantti ei toisaalta kyennyt palauttamaan Lähi-itää hallintaansa vaan vetäytyi sieltä. Valtatyhjiön olisivat täyttäneet alueella jo asuneet ja molempien valtakuntien sotiin osallistuneet arabiheimot, joiden keskinäisen välienselvittelyn voitti Syyriassa vaikuttanut arabikenraali Muawija. Hän käytti virkakielenään kreikkaa ja oli uskonnoltaan kristitty.[11]

Zuhayrin piirtokirjoitus

muokkaa
 
Rashidun -kalifi Uthman ibn Affan –عثمان بن عفان ثالث الخلفاء الراشدين

Vuonna 1999 Saudi-Arabiasta löydettiin kalliosta piirtokirjoitus, joka käännettynä kuului: "Minä Zuhayr kirjoitin [tämän] Umarin kuoleman aikaan vuonna 24". Piirroksen löytäjän mukaan löytö oli merkittävä, koska se 1) oli vanhin arabialainen piirtokirjoitus, 2) mainitsee kalifi Umarin kuolinvuoden ja 3) sisältää diakriittiset merkit, joiden on väitetty puuttuneen varhaisesta islamilaisesta kirjoituksesta.[12] Kirjoitusta pidetään Saudi-Arabiassa merkittävänä todisteena sekä kalifi Umarin historiallisuudesta että diakriittisten merkkien varhaisuudesta. Riadin islamilaisessa museossa on jäljennös kalliosta piirtokirjoituksineen.[13]

Robert Martin Kerr pitää kirjoitusta osittaisena väärennöksenä, jossa varhaisempaa tekstiä "Minä Zuhayr kirjoitin [tämän] Umarin kuoleman aikaan" on joissain vaiheessa täydennetty eri käsialalla ja samalla lisätty diakriittisiä merkkejä. Tekstiä ei vieläkään ole julkaistu muuten kuin epäselvinä valokuvina, joissa on suuria eroavaisuuksia ja viitteitä kuvamanipulaatiosta.[13]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit, s. 55–58. ((What Do Muslims Believe?, 2006.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings) Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7
  2. ↑ Ibn Hisham 1999, s. 111–114.
  3. ↑ Thomas, J.: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus (8 Jh.). Teoksessa M. Gross & K.-H. Ohlig (toim.): Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 144. Hans Schiler, 2010. (saksaksi)
  4. ↑ Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed. s. 93–99. Liverpool University Press, 2011.
  5. ↑ Popp, 2010, s. 38
  6. ↑ Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46–53. Schiler, 2008.
  7. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 20. Otava, 2004. ISBN 978-951-126210-7
  8. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  9. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 14
  10. ↑ Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus, 2003.
  11. ↑ Popp, 2010, s. 34–45
  12. ↑ Ali ibn Ibrahim Ghabban: The inscription of Zuhayr, the oldest Islamic inscription (24 AH ⁄ AD 644–645), the rise of the Arabic script and the nature of the early Islamic state Arabian Archeology and Epigraphy, 19: 209–236. 2008.
  13. ↑ a b Robert Martin Kerr: „Forging Ahead into the Islamic Past“ – Einige Bemerkungen zur Inschrift von Zuhayr M. Groß & K.-H. Ohlig, Die Entstehung einer Weltreligion V, Der Koran als Werkzeug der Herrschaft;INÂRAH, Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran Band 9, s. 11–51.. 2020. Schiler & Mücke.

Aiheesta muualla

muokkaa
Edeltäjä:
Abu Bakr 		Oikeaan johdetut kalifit (Rashidun-kalifaatti)
Umar ibn al-Khattab 634–644 		Seuraaja:
Uthman ibn Affan
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Umar_ibn_al-Khattab&oldid=21305042”