Muawija I

Islamilaisen perimätiedon mukaan Muawija toimi Syyrian arabialaisena emiirinä vuonna 657, jolloin hän nousi kapinaan Ali ibn Abi Talibia vastaan kostaakseen setänsä, kalifi Uthman ibn Affanin murhan.^[5] Vuonna 658, kun osapuolet olivat tuloksettomasti sotineet, Ali ja Muawija päättivät antaa kiistansa välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Kansalaissota kuitenkin jatkui, kun osa Alin sotaväestä kieltäytyi alistumasta välittäjän ehdotuksiin ja Muawija johti harhaan hurskaan, mutta yksinkertaisen välitystuomarin Abu Musan. Vuonna 659 Muawija teki erillisrauhan Bysantin keisarin kanssa ja 660 huudatti itsensä Jerusalemissa kalifiksi. Kun Ali murhattiin vuonna 661, tämän poika Hassan luopui suurehkoa summaa vastaan kalifin arvosta Muawijan hyväksi.^[6] Muawijan valinta merkitsi kansan ja uskonnon jakautumista šiialaisiin ja sunneihin. Islamilaisessa perinteessä Muawijan katsottiin anastaneen julkeasti kalifin aseman. Hurskaat muslimit pitivät Muawijan valtaa petoksena ja luopumisena Profeetan alkuperäisestä esikuvasta.^[7]

Muawijan hallituskautta leimasi valloitussotien jatkuminen. Arabien sotajoukot tunkeutuivat Vähään-Aasiaan, Pohjois-Intiaan (missä Sindhi ja Induslaakson alaosa valloitettiin); Konstantinopoli piiritettiin viideksi vuodeksi sekä Buhara ja Kabul vallattiin.^[8] Muawijan kuoltua kalifina seurasi hänen poikansa Jazid I.

Historiallis-kriittinen islamintutkimus on torjunut islamilaisen historiankirjoituksen antaman kuvan 600-luvun tapahtumista, koska se perustuu suulliseen tarinaperinteeseen, jota alettiin kirjata muistiin vasta noin kaksisataa vuotta Muawijan kuoleman jälkeen. Lisäksi islamilainen, abbasidivaltakunnassa kirjoitettu historia on tendenssimäistä ja esittää Muawijan kielteisessä valossa, sillä umaijadit olivat vuonna 750 valtaan nousseiden abbasidien vihollisia. Länsimainen historiankirjoitus on kuitenkin pääosin hyväksynyt perimätietoon perustuvan näkemyksen Muawijan vaiheista arabimaailmassa.

Numismaatikko Volker Popp on koonnut Muawijan uraa lähinnä kolikkolöytöjen pohjalta. Hän toteaa, että Bysantin keisari Herakleioksen kuoltua vuonna 641 Syyriassa valtaan nousivat arabit. Ensimmäiset kolikot, joissa Muawijan nimi esiintyy ovat kuitenkin vasta 660-luvulta. Sassanidien Persian sydänalueella Farsissa Darabin kaupungissa lyötiin persialaistyylisiä kolikoita, joissa oli arameankielinen teksti MAAWIA. Sana tarkoittaa kirjaimellisesti "itkijää" ja on luultavasti kätketyn oikean nimen asemesta sotanimi, joka ilmaisee, että henkilö on "tyytymätön". Lyöntipaikka viittaa siihen, että uusi hallinto halusi nojautua persialaiseen arvovaltaan. ^[9]

Muawijan nimityksenä vuonna 41 (663 jaa) lyödyissä kolikoissa on amīr-i wlwyshnyk'n, missä alkuosa on arabiaa ja loppu pahlavia. Poppin mukaan ilmaisu tarkoittaa arabialaisen heimoperinteen tuntemaa uskovien suojelijaa, auktoriteettia, jonka avulla oman klaanin ulkopuoliset saavat suojellun aseman klaanin alueella. Myöhemmin ilmaisusta kehittyi "uskovien komentaja" (amīr al-mu'minīn).^[10] Volker Popp arvelee, että Muawija oli Bysanttia palvellut sotilas ja nimensä perusteella kotoisin Irakista.

Hammat-Gaderin kylpylässä ja al-Taifissa olevassa rakennuksessa Muawijan arvoniminä ovat li-'Abd Allah ja Amir al-mu'minin. Ilmaisu Abd Allah tarkoittaa Jumalan orjaa tai palvelijaa ja on peräisin Raamatusta (5. Moos 9:27): Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia.^[11][12] Niin sanotut umaijdikalifit eivät al-Malikia lukuun ottamatta käyttäneet kalifin titteliä vaan tätä vaatimatonta "Jumalan palvelija" -nimitystä.^[13] Lisäksi se oli ilmeisesti varattu vain hallitsijan käyttöön. Kun kalifi al-Malikin veli 'Abd al-'Aziz ibn Marwan rakennutti sillan Fustatiin Egyptissä, hänen arvonimenään piirtokirjoituksessa oli al-amir.^[14] Myös Bysantin keisari Justinianus II ( 685–695 ja 705–711) käytti keisarin tunnuksena arvonimeä ”Jumalan palvelija” (lat. servus Christi).^[15] Nimi korosti, että oikea hallitsija oli Jumala, ja sisälsi näin Jumalan suuruutta painottavan viestin.^[16]

Orientalisti Stefan Heidemann katsoo, että arabit eivät aluksi katsoneet perustaneensa uutta valtiota, vaan pitivät itseään Rooman ja sen pääkaupungin Konstantinopolin valtioaatteen perillisinä. Tämä näkyi pitkään esiintyneinä yrityksinä valloittaa Konstantinopoli.^[17] Muawija sijoitti hallintonsa Syyriaan lähelle vihollista ja kävi sotaa Bysanttia vastaan sekä maitse että meritse. Kyproksen jälkeen vallattiin Rhodos vuonna 654. Vuonna 659 Muawija kuitenkin solmi Bysantin kanssa rauhan ja sitoutui maksamaan sille veroa. Syynä oli mahdollisesti tarve vakiinnuttaa johtoasema muiden arabialaisten emiirien joukossa, joiden itsenäistä asemaa osoitti rahan lyöminen eri puolilla Persiaa. ^[18]

Vuonna 663 Muawija palasi jatkamaan sotaa Vähässä-Aasiassa ja jatkoi kampanjaansa 15 seuraavaa vuotta. Vuonna 670 Muawijan laivasto sai haltuunsa Kyzikoksen niemimaan aivan Konstantinopolin porteilla. Keväällä 674 alkoi laivaston päähyökkäys, joka jatkui koko kesän. Arabit viettivät talven Kyzikoksessa ja jatkoivat operaatiota seuraavina kesinä vuoteen 678 saakka. Roomalaiset puolustautuivat käyttämällä ensi kertaa aseenaan myös "kreikkalaista tulta". Vuonna 678 Muawija keskeytti sodankäynnin. Hänen joukkonsa olivat hävinneet Bysantille myös Anatoliassa. Muawija sitoutui maksamaan vuosittaista veroa Bysantille kultana, hevosina ja orjina.^[19]

Muawijan auktoriteetti arabiemiirien keskuudessa perustui hänen menestykseensä sodassa Bysanttia vastaan. Kesän 674 epäonnistuminen Konstantinopolin edustalla johti hänen vaikutusvaltansa laskuun. Vuonna 53 arabien aikaa eli 672/673 uskovien suojelijaksi oli Poppin mukaan valittu Abdallah ibn al-Zubayr, joka alkoi lyödä rahaa Darabissa samana vuonna.^[19] Muawijan kuolemasta ei ole säilynyt tietoja.^[20]

Muawijan hallituskaudelta ei ole löydetty merkkejä islaminuskosta eikä edes sanaa "Muhammed" löydy hänen ajaltaan. ^[21] Islamilainen historiankirjoitus on selittänyt asiaa sillä, että Muawija ja hänen seuraajansa olivat väärämielisiä kalifeja, jotka karkeasti ohittivat Muhammedin opetukset. ^[22]

Arabivaltakunnalta puuttui Poppin mukaan uskonnollinen yhtenäisyys, sillä sen länsiosissa vallitsi monofysiittinen kristillisyys, jota edusti armenialainen kirkko, syyrialaiset jakobiitit sekä Egyptin koptit, kun taas Persiassa valtakristillisyydeksi oli noussut nestoriolaisuus.^[23] Volker Poppin esittämän teorian mukaan Muawijan ja al-Zubayrin kilpailija Abd al Malik ibn Marwan pyrki antamaan arabikristillisyydelle uuden yhdistävän johtomotiivin, missä Jeesuksen kunnianiminä oli Abd Allah ja hieman myöhemmin muhammad ("ylistetty"). Muawija menetti valtansa noin 679/680 hävittyään sodan Bysanttia vastaan. Al-Zubayr esiintyi tämän jälkeen emiirinä, mutta hänen valtansa rajoittui Persiaan ja Kermaniin.

Sana muhammad ilmestyi kolikoihin ja arkeologisiin lähteisiin vuonna 66 AH/685–686 jaa. kalifi Abd al-Malikin valtakaudella. Sanan sisältävä hopeadrakhma on lyöty Iranin Farsissa sijaitsevassa Bishapurissa kuvernööri Abd al-Malik ibn Abd Allahin nimissä.^[24] Kolikko sisältää niin sanotun lyhyen šahadan eli "bism Allāh Muhammad rasūl Allāh" (Jumalan nimeen, Muhammed on Jumalan lähettiläs).^[25]

Muawija oli Volker Poppin mukaan kristitty hallitsija, joka käytti hallintonsa virkakielenä kreikkaa.^[26] Popp on esittänyt kolikkolöytöihin perustuvan teorian siitä, että Muawija olisi esiintynyt Damaskoksessa sijainneen Johannes Kastajan haudan suojelijana. Bysantin keisarit olivat hakeneet poliittista suosiota ja arvovaltaa esiintymällä Jerusalemin Pyhän haudan kaitsijoina. Syyriassa ghassanidit olivat suojelleet Sergiuksen jäänteitä Rusafassa.^[27] Näitä esikuvia seuraten Muawija olisi hakenut arvovaltaa Johannes Kastajasta. Popp tulkitsee eräitä kolikkolöytöjä niin, että Muawijan lyömissä rahoissa esiintyi Johannes Kastaja kantamassa omaa irti leikattua päätään relikvaariossa.^[28][29]

Muawijan aikaisissa rahoissa esiintyy myös ristejä käsissään pitävä rukoileva hahmo. Joissakin kolikoissa esiintyy askelmien päällä oleva risti, jota on tulkittu eri tavoin. ^[30] Esimerkiksi Poppin mukaan kyseessä olisi Jaakobin päänalusestaan pystyttämä kivipatsas, Yegar Sahaduta, johon sisältyy liittosopimus Jumalan kanssa.^[31]

Muawijan ajalta on peräisin Genesaretinjärven lähellä sijaitsevan Hammat Gaderin lämminvetisen kylpylän piirtokirjoitus, joka alkaa ristisymbolilla ja puhuu "arabien ajasta" eikä islamilaisesta ajanlaskusta (katso kuva). Poppin mukaan se tarkoittaa, että Muawija ei tuntenut hidzraa islamilaisen ajanlaskun alkupisteenä.^[32] Maroniittikristittyjen kronikassa kerrotaan, että Muawija meni Golgatalle ja rukoili siellä ja sitten Getsemaneen Marian haudalle ja rukoili siellä.^[33]

• Goodwin, Tony: Standing Caliph imagery revisited. Teoksessa: Coinage and history in the seventh century Near East. 5 : proceedings of the 15th Seventh Century Syrian Numismatic Round Table held at Corpus Christi College, Oxford, on 17th and 18th September 2016, s. 119-128. London: Archetype Publications, 2017. ISBN 1909492574 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Grodzki Marcin: Christian –Muslim Symbolism on Coins of the Early Arab Empire (7-8th century CE). An Attempt at a New Approach. Asian and African Studies, Slovak Academy of Sciences, 2014, 23. vsk, nro 2, s. 255-273. Artikkelin verkkoversio.
• Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3
• Heidemann, Stefan: The Evolving Representation of the Early Islamic Empire and Its Religion on Coin Imagery. Teoksessa: Angelica Neuwirth, Nicolai Sinai & Michael Marx (toim.) The Quran in Context. Historical and Literary Investigations into the Quranic Milieu, s. 149-196. Brill, 2011. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Hoyland, Robert. G: Seeing islam as others saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5
• Johns, Jeremy: Archaeology and the History of Early Islam: The First Seventy Years. Journal of the Economic and Social History of the Orient, 2003, 46. vsk, nro 4, s. 411-436. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.6.2022.
• Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. (Suomeksi toimittanut Antero Manninen ja Pentti Papunen) Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
• Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trail of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175). Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6