Isabella II

Isabella oli Ferdinand VII:n ja tämän neljännen puolison, sisarentyttärensä María Cristina de Borbon de Dos Siciliasin tyttäristä vanhempi. Hänellä oli nuorempi sisar María Luisa Fernanda de Borbón (1832–1897), joka avioitui vuonna 1846 pikkuserkkunsa, Montpensierin herttua Antoine d'Orléansin kanssa ja heille syntyi 10 lasta, joista kaksi eli aikuiseksi asti.^[2] Vähän ennen Isabellan syntymää hänen isänsä antoi Pragmaattisen sanktion kumotakseen Saalilaisen lain ja varmistaakseen esikoisensa kruununperimyksen, koska hänellä ei ollut poikaa.^[3][4]

Isänsä kuoltua alle 3-vuotias Isabella nousi kuningattareksi. Setä Don Carlos karlisteiksi kutsuttuine kannattajineen oli eri mieltä vallanperimyksestä, ja vuosina 1833-1839 käytiin Ensimmäinen karlistisota. Isabellan ollessa alaikäinen vuoteen 1843 asti hänen äitinsä leskikuningatar Maria Cristina ja kenraali Baldomero Espartero toimivat sijaishallitsijoina. Esparteron alaiset syrjäyttivät tämän vuonna 1843, ja Isabella julistettiin täysi-ikäiseksi 13-vuotiaana.^[1]

Äitinsä sijaishallitsijakaudella Espanja siirtyi absoluuttisesta monarkiasta perustuslailliseen monarkiaan hyväksymällä vuoden 1834 kuninkaallisen perussäännön ja vuoden 1837 perustuslain.^[3][4] Kuningatar María Cristina joutui luopumaan sijaishallitsijan asemastaan ja lähti maanpakoon Ranskaan 17. lokakuuta 1840 jättäen kaksi tytärtään Isabelin ja Luisa Fernandan, kymmenen ja kahdeksanvuotiaat, vieraiden ihmisten käsiin ja ilman äidin korvaamatonta kiintymystä ja huolenpitoa. Åidin poissaolo oli tärkein syy Isabella II:n persoonallisuudelle ja hänen saamalleen koulutukselle.^[3]

Alaikäinen kuningatar ei saanut kunnon kasvatusta tai koulutusta. Hovin kotiopettajatar María del Carmen Machín y Ortiz de Zárate oli vastuussa hänen koulutuksestaan. Kun kuningatar María Kristina oli karkotettu, Cortes nimitti kenraali Esparteron Victorian herttuan, ainoaksi valtionhoitajaksi, joka valitsi tyttöjen huoltajaksi Agustín Argüellesin, joka nimitti kreivitär de Espoz y Minan heidän kasvatuksensa valvojaksi.^[3]

Isabellaa on kuvattu laiskaksi, epäsiistiksi ja huolimattomaksi. Hän sai toteuttaa kaikki oikkunsa. Lisäksi hänellä oli huono iho, jota piti hoitaa merikylpylöissä.^[5]

Isabella vihittiin, poliittisista syistä ja maltillisen puolueen painostamana, 16. syntymäpäivänään 10. lokakuuta 1846 Palacio Real de Madridin valtaistuinsalissa Bourbon-sukuun kuuluvan kaksinkertaisen serkkunsa Francisco de Asís de Borbónin, Cadízin herttuan (1822–1902) kanssa,^[6] jonka vanhemmat olivat infante Francisco de Paula (1794–1865) Kaarle IV:n ja Parman prinsessa Maria Luisan nuorin poika, Ferdinand VII:n veli sekä Molempain Sisiliain prinsessa Luisa Carlotta Maria Isabella (1804–1844), Molempain Sisilian kuninkaan Frans I:n tytär. ^[3]

Franciscon vanhemmat olivat läheistä sukua keskenään, aviomies oli vaimonsa setä ja aviovaimo miehensä sisarentytär. Isabellan ja Franciscon vanhemmat olivat myös serkkuja keskenään. Francisco oli luulosairas, harras uskovainen ja huhujen mukaan impotentti.^[6] Isabella oli iloluontoinen, hilpeä ja huonosti koulutettu. Avioliitto todettiin pian virheeksi.^[7]

Samassa tilaisuudessa 10. lokakuuta 1846 vihittiin myös Isabellan nuorempi sisar, 14-vuotias infanta María Luisa Fernanda de Borbón (1832–1897), joka avioitui pikkuserkkunsa, Montpensierin herttua Antoine d'Orléansin kanssa, joka oli kuningas Ludvig Filip I:n ja kuningatar Maria Amalian nuorin poika.^[6] Heille syntyi 10 lasta, mutta tämäkin avioliitto osoittautui onnettomaksi.

Tämä niin sanottu "Espanjan avioliittojen tapaus" oli kolmen maan poliitikkojen suunnitelma. Avioliitot elvyttivät Espanjan ja Ranskan välisiä dynastisia siteitä, mutta aiheuttivat Englannin ja Ranskan välisten ystävyyssuhteiden katkeamisen.^[6]

Avioliittojen seurauksena sisarten välinen suhde huononi. Maria Luisan puoliso infante Antoine d'Orléans tavoitteli kruunua itselleen ja joutui perheineen karkotetuksi Lissaboniin ja Ranskaan vuonna 1868.^[8]

Vuosina 1843 ja 1845 Ranskan ulkoministeri François Guizot oli vakuuttanut briteille, että Isabella menisi naimisiin Bourbon-suvun espanjalaisen tai napolilaisen haarojen sisällä ja että hänen sisarensa Luisa ei menisi naimisiin ranskalaisen prinssin kanssa ennen yhden tai useamman lapsen syntymää Isabellalle. Tämä sopimus järkkyi, kun Henry Palmerston palasi kesäkuussa 1846 Britannian ulkoministeriöön ja herätti henkiin ajatuksen avioliitosta Isabellan ja Saksi-Coburg-Gothan prinssi Leopoldin, prinssi Albertin serkun välillä. Palmerston vastusti myös Ranskan tukea maltillisille espanjalaisille, jotka saivat aikaan vuoden 1845 perustuslain. Espanjan ja Ranskan hallitukset pelkäsivät Ison-Britannian suunnitelmia, kuten mahdollista brittiläistä tukea edistyksellisille, jotka pyrkivät palauttamaan vuoden 1812 liberaalin perustuslain, ja niin he suunnittelivat. ja solmi kaksoisavioliiton. Isabellaa täytyi painostaa hyväksymään aviomiehekseen serkkunsa, osittain siksi, että tämän uskottiin olevan impotentti. Palmerston protestoi turhaan, että avioliitot olivat vastoin Utrechtin rauhan 1713 ehtoja, jotka kielsivät ranskalaisten ja espanjalaisten Bourbonien liiton. Ero Britannian kanssa ja sen edustamat liberaalit periaatteet saivat Ludvig Filipin tiiviimpään liittoon Guizotin johtamien konservatiivien kanssa aikana, jolloin liberaalit keräsivät voimia. Tämä liitto vaikutti osaltaan Ludvig Filipin kukistumiseen vuonna 1848.^[6]

Isabellan valtakaudelle vuosina 1843–1868 oli ominaista poliittiset levottomuudet. Korkeina virkamiehinä palveli sotilaita. Monarkian asemaa heikensivät Isabellan yksityiselämää koskevat juorut.^[1] Sitä leimasivat palatsijuonittelut, kasarmisalaliitot ja sotilaalliset kapinoinnit. Hänen avioliittonsa Cádizin herttua Francisco de Asísin kanssa oli onneton, ja hänen oma henkilökohtainen käytöksensä sekä huhut suhteista vahingoittivat hänen mainettaan. Syyskuussa 1868 alkoi laivaston kapina Cádizissa, mikä merkitsi vallankumouksen alkua. Marsalkka Francisco Serranon, la Torren herttua johtamien joukkojen tappio Alcolessa oli hänen hallituskautensa loppu, ja hän joutui lähtemään maanpakoon Ranskaan. ^[3][4]

Ranskassa keisari Napoleon III toivotti hänet ja perheen tervetulleeksi syyskuussa 1868. Hän asuivat ensin viisi viikkoa Henrik IV:n rakennuttamassa linnassa Paussa ja muuttivat marraskuussa Pariisiin Basilewskyn palatsiin, jota myöhemmin kutsuttiin Palacio Castilloksi. Hän luopui virallisesti Espanjan valtaistuimesta poikansa Alfonson hyväksi Pariisissa kesäkuussa 1870.^[3][4]

Kruunusta luopumisen ja omaisuusjärjestelyjen jälkeen Isabel asui erossa aviomiehestään. Hän asui vielä kolmekymmentä vuotta Pariisissa vetäytyneenä aktiivisesta politiikasta. Hän ei palannut Espanjaan lukuun ottamatta lyhyitä ja satunnaisia ​​oleskeluja, koska vuoden 1874 Borbón-suvun restauraation pääsuunnittelija Cánovas del Castillo ja Alfonso XII katsoivat, että monarkian vakauden kannalta oli parempi, että hän jäi maan ulkopuolelle.^[4] Vuonna 1874 Espanjan ensimmäinen tasavalta kaadettiin vallankaappauksella. Borbón-monarkia palautettiin, ja Alfonso nousi valtaistuimelle kuningas Alfonso XII:na. Hän palasi Espanjaan heinäkuussa 1876, oleskeli Santanderissa ja El Escorialissa ja sai vierailla Madridissa vain vajaan tunnin verran 13. lokakuuta. Hän muutti Sevillaan, johon hän jäi pidemmäksi aikaa ja lähti takaisin Ranskaan vuonna 1877.^[9][3][4][7] Vuoden 1875 jälkeen hän asui suhteessa Ramiro de la Puente y González Nandínin, sihteerinsä ja kansliapäällikkönsä kanssa.^[10]

Isabella kuoli 73-vuotiaana huhtikuussa 1904 keuhkokuumeeseen omistamassaan Palacio Castillassa (nyk. hotelli Paris Peninsula, 19 Avenue Kléber). Hänet on haudattu testamentissaan esitetyn toiveen mukaisesti^[11] El Escorialin Kuninkaallisen kryptan Kuninkaiden pantheoniin.^[3][4]

Isabella II:n kahdestatoista lapsesta viisi saavutti aikuisiän.^[3]

• Luis (20. toukokuuta 1849), kuoli muutama tunti syntymän jälkeen ^[3]
• Fernando (12. heinäkuuta 1850), kuoli muutama tunti syntymän jälkeen ^[3]

• Infanta, prinsessa María Isabel (1851–1931), kruununprinsessa ja Asturian ruhtinatar ennen veljensä Alfonson syntymää, ja kun hän nousi valtaistuimelle ollessaan vielä naimaton kunnes avioitui ja sai ensimmäisen tyttärensä. Infanta Isabel oli erittäin suosittu Madridissa, missä häntä kutsuttiin La Chataksi. Avioitui 17-vuotiaana toukokuussa 1868 äitinsä ja isänsä pikkuserkun, Molempain Sisiliain prinssi Gaetano Marie Federicon, Bourbonin herttuan, Girgentin kreivin kanssa (1846–1871), avioliitto kesti kolme vuotta eikä heillä ollut jälkeläisiä. Huolimatta siitä, että oli jäänyt leskeksi hyvin nuorena Isabel ei mennyt uudelleen naimisiin ja oli suurena tukena veljelleen Alfonso XII:lle Borbon-suvun restauraation aikana ja veljenpojalleen Alfonso XIII:lle. Hän kuoli Pariisissa vuonna 1931 kahdeksankymmenen vuoden iässä.^[3]

   

• María Cristina (5. tammikuuta 1854), kuoli kolme päivää syntymän jälkeen ^[3]
• Alfonso XII Espanjan infante, kruununprinssi ja Asturian ruhtinas (1857–1885) Espanjan tuleva kuningas.^[3]
• María de la Concepción (26. joulukuuta 1859 – 21. lokakuuta 1861) eli vuoden ja seitsemän kuukauden ikäiseksi^[3]
• Infanta, prinsessa María del Pilar (1861–1879), kuoli äkillisesti 18-vuotiaana^[3] todennäköisesti aivokalvontulehdukseen
• Infanta, prinsessa María de la Paz (1862–1946), avioitui vuonna 1883 isänpuoleisen serkkunsa Baijerin prinssi Ludwig Ferdinandin (1859–1949) kanssa, heille syntyi kolme lasta. Kuoli 84-vuotiaana Baijerissa 4. joulukuuta 1946. ^[3]
• Infanta, prinsessa María Eulalia (1864–1958), avioitui 22-vuotiaana vuonna 1886 äidinpuoleisen serkkunsa infante, prinssi Antonio d'Orléans Gallieran herttuan (1866–1930) kanssa, joka oli Montpensierin herttua Antoine d'Orleansin ja Eulalian tädin infanta Maria Luisa de Borbónin poika. Heille syntyi kaksi poikaa infante Alfonso ja infante Luis.^[3] Kuoli Irúnissa (Guipúzcoa) 8. maaliskuuta 1958 94-vuotiaana.^[3]
• Francisco de Asís Leopold (24. tammikuuta 1866 – 14. helmikuuta 1866), kuoli alle kuukauden ikäisenä^[3]

Lisäksi Isabellalla oli kaksi keskenmenoa: 24. marraskuuta 1855 ja 21. marraskuuta 1856.^[3]

On esiintynyt paljon spekulaatioita, että jotkin tai kaikki Isabellan lapset eivät olleet Francisco de Asís de Borbónin. Tätä ovat vahvistaneet huhut siitä, että Francisco de Asís oli joko homoseksuaali tai impotentti. Francisco de Asís tunnusti kaikki lapset omikseen: hän teeskenteli loukkaantunutta ja ryhtyi kiristämään kuningatarta saadakseen rahaa vastineeksi siitä, että piti suunsa kiinni asiasta. Aviomiehen kiristys jatkui ja voimistui Isabellan maanpaon aikana.^[3]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Isabella II Wikimedia Commonsissa