Frans I (Sisilia)

Francesco Gennaro Giuseppe Saverio Giovanni Battistan vanhemmat olivat Napolin ja Sisilian kuningas Ferdinand I ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Karoliina.^[1][2] Hänen äidinäitinsä oli keisarinna Maria Teresia ja tätinsä Ranskan kuningatar Marie Antoinette. Fransilla oli 17 sisarusta, joihin kuuluivat muun muassa Itävallan keisarinna Maria Teresa, Ranskan kuningatar Maria Amalia.^[3]

Frans esiintyi nuorempana liberaalin ajatusmaailman kannattajana. Hän toimi isänsä neuvonantajana, kun koko Bourbon-sukuinen hallitsijaperhe oli Napoleonin sotien aikana vuonna 1806 joutunut pakenemaan Napolista Italian mantereelta Sisilian saarelle. Frans kannatti Sisilian säätykokouksen vuonna 1812 hyväksymää perustuslakia, joka oli muotoiltu brittiläisen parlamentaarisen mallin mukaiseksi.^[4][1] Perustuslain hyväksymisen jälkeen hänet nimitettiin sijaishallitsijaksi (vicario) Napoliin.^[1]

Kuningas Ferdinand sai valtansa takaisin Napoleonin hävittyä sodan vuonna 1815, ja seuraavana vuonna Frans nimitettiin Sisilian käskynhaltijaksi.^[4] Ferdinand tukahdutti Sisilian perustuslain ja autonomian liittämällä kaksi valtakuntaansa, Napolin ja Sisilian Molempain Sisiliain kuningaskunnaksi vuonna 1816, Frans otti itselleen uudelleenelvytetyn Calabrian herttuan tittelin.^[2] Carbonari-salaseuran vuonna 1820 johtaman vallankumouksellisen kansannousun jälkeen kruununprinssi Frans ryhtyi jälleen valtakunnan sijaishallitsijaksi ja kutsui koolle parlamentin, joka sai tehtäväkseen säätää uuden perustuslain. Hän vastusti Laibachin kongressin vuonna 1821 tekemää päätöstä, jonka nojalla itävaltalaiset joukot lähetettiin Napoliin kukistamaan vallankumous ja palauttamaan Bourbonien yksinvalta. Itävallan sotilaallisen väliintulon jälkeen hän oli muutaman vuoden syrjässä kuningaskunnan johdosta.^[1][4]

Kun Frans tuli isänsä kuoleman myötä hallitsijaksi 4. tammikuuta 1825, hän irtisanoutui aiemmasta liberaalista politiikastaan. Hallitsijana hän tuki Itävallan konservatiivista politiikkaa ja osoittautui jopa taantumuksellisemmaksi kuin isänsä.^[1][4] Hän lakkautti kansalliskaartin, pyysi Itävallan armeijan joukkojen oleskelua Napolissa jatkettavan vuoteen 1827 ja tukahdutti markiisi Guglielmo del Carretton avulla vuonna 1828 Cilentossa puhjenneen kapinan.^[1] Hän osallistui vain vähän valtakuntansa hallitsemiseen jättäen sen suosikkiensa ja poliisiviranomaisten käsiin ja asui rakastajattariensa kanssa sotilaiden ympäröimänä jatkuvasti salamurhaa peläten.^[2]

Frans I oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli vuodesta 1796 keisari Leopold II:n tytär Maria Clementina, joka kuoli jo vuonna 1801.^[5][2] Seuraavana vuonna Frans avioitui Espanjan kuninkaan Kaarle IV:n tyttären Maria Isabellan kanssa.^[6][4] Heille syntyi 12 lasta,^[7] joista Ferdinand II tuli kuninkaaksi isänsä jälkeen.^[4]

Fransin lapset ensimmäisestä avioliitosta:

• Carolina (1798–1870), Berryn herttuatar, puoliso Ranskan prinssi Charles Ferdinand
• Ferdinand (1800–1801), Noton herttua

Fransin lapset toisesta avioliitosta:

• Luisa Carlotta (1804–1844), puoliso Espanjan infante Francisco de Paula
• Maria Kristiina (María Cristina, 1806–1878), Espanjan kuningatar ja sijaishallitsija, puoliso kuningas Ferdinand VII
• Ferdinand II (1810–1859), Molempain Sisiliain kuningas
• Carlo Ferdinando (1811–1862), Capuan prinssi
• Leopoldo Beniamino (1813–1860), Syrakusan kreivi
• Maria Antonia (1814–1898), Toscanan suurherttuatar, puoliso suurherttua Leopold II
• Antonio Pasquale (1816–1843), Leccen kreivi
• Maria Amalia (1818–1857), puoliso Portugalin ja Espanjan infante Sebastião
• Maria Carolina (1820–1861), puoliso Espanjan kruununtavoittelija Don Carlos
• Teresa Cristina (1822–1889), Brasilian keisarinna, puoliso keisari Pedro II
• Luigi Carlo (1824–1897), Aquilan kreivi, puoliso Brasilian prinsessa Januária
• Francesco di Paola (1827–1892), Trapanin kreivi, puoliso Itävallan arkkiherttuatar Maria Isabellan

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frans I Wikimedia Commonsissa