Alfonso XII

Alfonso XII oli Espanjan kuningatar Isabella II:n ja Cadízin herttua Francisco de Asís de Borbónin (1822–1902) vanhin ja ainoa aikuiseksi elänyt poika.^{[1] [2]}

Hänellä oli neljä sisarta: María Isabel (1851–1931), kruununprinsessa ja Asturian ruhtinatar ennen veljensä syntymää, avioitui äitinsä ja isänsä pikkuserkun, Molempain Sisiliain prinssi Gaetano Marie Federicon, Bourbonin herttuan, Girgentin kreivin kanssa (1846–1871) Leskeksi jäänyt Isabel oli suurena tukena veljelleen Borbón-suvun restauraation aikana. María del Pilar (1861–1879) kuoli jo 18-vuotiaana; María de la Paz (1862–1946) avioitui isänpuoleisen serkkunsa Baijerin prinssi Ludwig Ferdinandin (1859–1949) kanssa ja María Eulalia (1864–1958) avioitui äidinpuoleisen serkkunsa infante, prinssi Antonio d'Orléansin Gallieran herttuan (1866–1930) kanssa.^[1][3]

Kun Isabella syöstiin vallasta vuonna 1868, Alfonso seurasi äitiään Isabella II:ta ja isäänsä sekä sisariaan maanpakoon Ranskaan. Hänet ilmoitettiin 11-vuotiaana Colège de Stanislasiin Pariisissa, jossa hän opiskeli vuoden ajan. Vakavat kansainväliset tapahtumat Ranskan ja Preussin sota ja sen välittömät seuraukset pakottivat Espanjan kuningasperheen siirtymään Geneveen.^[1][2] Hän opiskeli Wienissä Teresianische Akademien kuninkaallisessa ja keisarillisessa lukiossa vuoteen 1872 asti sekä sen jälkeen Englannissa Sandhurstin kuninkaallisessa sotakorkeakoulussa.^[2][1]

Alfonso sai koulutuksensa Euroopan parhaissa kouluissa, joissa hän tutustui toisistaan suuresti poikkeaviin yhteiskunta- ja kulttuuriympäristöihin: Itävallassa keisari Franz Josefin paternalistinen autoritaarisuus ja Iso-Britanniassa kuningatar Victorian brittiläinen parlamentarismi. Hän osasi useita kieliä. Hänellä oli innokasta älykkyyttä, selkeä intuitio, kuninkaallinen anteliaisuus sekä laaja näkemys.^[4]

Alfonson äiti kuningatar Isabella II luopui kruunusta 25. kesäkuuta 1870. Neljä vuotta myöhemmin 29. joulukuuta 1874, Alfonso julistettiin Espanjan kuninkaaksi. Muutama päivä sen jälkeen, kun Antonio Cánovas del Castillo otti vallan pääministerinä, uusi kuningas palasi maahan.^[1][2]

Vuonna 1876 syntyi suuri kampanja karlisteja vastaan, johon kuningas osallistui, ja joka johti Don Carlosin tappioon. Viimeisten joukkojensa antauduttua helmikuussa 1876 Don Carlos joutui pakenemaan Ranskaan. ^[5] Uuden perustuslain laatimisesta sovittiin vuonna 1876.

Tammikuun 23. päivä 1878 Alfonso avioitui Atochan basilikassa (Basilica of Nuestra Señora de Atocha) Madridissa, äitinsä Isabellan vastustuksesta huolimatta, 17-vuotiaan serkkunsa María de las Mercedes de Orleansin (1860–1878) kanssa, johon hän oli suuresti rakastunut. Maria oli Antoine d'Orléansin ja Alfonson tädin Maria Luisa Fernandan tytär. Viisi kuukautta myöhemmin Maria sai keskenmenon ja kuoli kesäkuun lopulla lavantautiin.^[1]

Marraskuun 29. päivä 1879 kuningas avioitui toisen kerran Atochan basilikassa (Basilica of Nuestra Señora de Atocha) Madridissa, poliittisista syistä Itävallan Habsburg-Lothringenin arkkiherttua Kaarle Ferdinandin ja arkkiherttuatar Elisabet Franziskan tyttären Maria Cristinan (1858–1929) kanssa, jonka hän oli tuntenut jo lapsuudestaan lähtien kouluaikoinaan Wienissä.^[6] Heidän avioliittonsa ei sisältänyt rakkautta Alfonson puolelta vaan velvollisuutta.^[1]

Heille syntyivät lapset:^[1]

• María de las Mercedes, Asturian ruhtinatar (11. syyskuuta 1880 – 17. lokakuuta 1904), avioitui 1901 Bourbon-Molempain Sisiliain prinssi Carlosin kanssa. Hän oli Espanjan kruununperillinen isänsä kuoleman jälkeen veljensä syntymään asti.
• María Teresa (12. marraskuuta 1882 – 23. syyskuuta 1912), avioitui Baijerin prinssi Ferdinandin kanssa 1906
• Alfonso XIII (17. toukokuuta 1886 – 28. helmikuuta 1941) syntyi postuumisti. Avioitui Battenbergin prinsessa Victoria Eugenien kanssa^[1]

Alfonsolla oli kaksi aviotonta, tunnustamatonta poikaa oopperalaulajatar Elena Armanda Nicolasa Sanz y Martínez de Arizalan (1849–1898) kanssa:^[1]

• Alfonso Sanz y Martínez de Arizala (28. tammikuuta 1880, Madrid – 19. maaliskuuta 1970, Pariisi), nai vuonna 1922 María de Guadalupe de Limantour y Mariscalin
• Fernando Sanz y Martínez de Arizala (28. helmikuuta 1881, Madrid – 8. tammikuuta 1925, Pau, Ranska), naimaton, ei lapsia; pyöräilyn hopeamitalisti Pariisin olympialaisissa 1900.^[7]

Alfonso XII kuoli 27-vuotiaana 25. marraskuuta 1885 Palacio Real de El Pardo Madridissa, pitkään tuberkuloosista kärsittyään lavantautiin,^[1] jolloin kolmannen kerran raskaana ollut kuningatar Maria Cristina julistettiin sijaishallitsijaksi. Hän synnytti 17. toukokuuta 1886 pojan, josta tuli välittömästi kuningas Alfonso XIII ja Maria Cristina jatkoi sijaishallitsijana poikansa alaikäisyyden vuoksi vielä 16 vuotta.

Alfonson lyhyt hallituskausi loi perustan Espanjan lopulliselle sosioekonomiselle toipumiselle. Vaikka Alfonso XII oli poliittisesti kokematon, hän osoitti hyvää arvostelukykyä. Alfonso nautti kansan suosiota, ja hänen varhainen kuolemansa oli suuri pettymys niille, jotka odottivat perustuslaillista monarkiaa Espanjassa. Hänet on haudattu Kuninkaallisen kryptan Kuninkaiden pantheoniin El Escorialiin.^[8][1] Leski Maria Cristina järjesti arkkitehtuurikilpailun hänen muistomerkkiään varten vuonna 1902. Se valmistui Buen Retiron puistoon Madridiin vuonna 1922.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfonso XII Wikimedia Commonsissa