Uskonto ja moraali

Uskonto ja moraali on joskus nähty toisistaan riippuvana ja moraalin on nähty juontuvan uskonnosta, joskus taas moraali on nähty inhimillistä alkuperää olevana ja uskonnoista riippumattomana.^[1] Uskonnollisilla uskomuksilla on usein vaikutusta ihmisen moraaliseen käyttäytymiseen.

On melko yleisesti hyväksytty näkemys, että moraalinen käyttäytyminen on riippuvaista biologisesti periytyvistä taipumuksista. Siitä, että biologia vaikuttaa moraaliseen toimintaan ei kuitenkaan seuraa, että se palautuisi biologiaan, mistä seuraa, että uskonnolla on voinut olla tärkeä rooli moraalin kulttuurievoluutiossa ja että uskonto voi vaikuttaa merkittävästi ihmisten moraaliseen käyttäytymiseen. Moni tutkija katsookin uskonnon ja moraalin välillä vallitsevan olennaisen yhteyden, ja lukuisat tutkimukset näyttäisivät myös puoltavan näkemystä uskonnon prososiaalisista vaikutuksista.^[2][3][4][5]

Siitä, uskonnon ja moraalin välillä vallitsee yhteys, ei kuitenkaan seuraa, että "uskonnottomien" ihmisten tulisi olla "uskonnollisia" vähemmän moraalisia. Helsingin yliopiston uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Tairan mukaan uskonnottomat eivät ole millään mittarilla sen paremmin vähemmän moraalisia kuin enemmänkään moraalisia kuin uskovat. Hänen mukaansa ainoa poikkeus tähän on, että uskonnolliset lahjoittavat enemmän hyväntekeväisyyteen ja tekevät enemmän vapaaehtoistyötä. Tosin Chicagon yliopiston tutkimus osoitti, että kristityissä ja islamilaisissa hurskaissa perheissä kasvaneet lapset olivat itsekkäämpiä ja vähemmän anteliaita koulukavereilleen kuin ei-uskonnollisten perheiden lapset.^{lähde tarkemmin?} Arvellaan, että usko omaan hyvyyteen antoi näille "oikeuden" kohdella muita huonommin.^[6] Helsingin yliopiston psykologian tutkija Tapani Riekin toteaa, että auttamisella ja eettisellä käyttäytymisellä on vahva biologinen pohja, joka ei tarvitse uskontoa. Jopa nollavuotiaat suosivat toisia auttavia animaatiohahmoja. Riekin mukaan nykyään rauhallisimmat yhteiskunnat ovat maallistuneimpia, kuten Pohjoismaat. Silti yhä vaikuttavat perinteiset ennakkoluulot, jotka saavat suhtautumaan ateisteihin epäilevämmin, joskaan Suomessa eroa ei juuri ole.^[6]

Sosiologi Émile Durkheim näki moraalin ja uskonnon välillä kiinteän yhteyden, ja hänen mukaansa myös sellaiset kulttuuriset moraalisäänöt (kiellot, määräykset) kuten ihmisoikeudet olivat olennaisesti uskonnollisia tai uskonnollisen kaltaisia. "Uskonto," Durkheim kirjoitti, "on yhtenäinen uskomusten ja käytäntöjen järjestelmä suhteessa pyhiin asioihin, toisin sanoen, erotettuihin ja kiellettyihin asiohin—uskomuksiin ja käytäntöihin, jotka yhdistävät kaikki ne, jotka näitä seuraavat Kirkoksi kutsutuksi moraaliseksi yhteisöksi."^[7] Durkheimin näkemyksen ymmärtämiseksi on tärkeää käsittää, että tämä on hänen määritelmänsä uskonnolle; uskontoa ei toisin sanoen määritelmä "yliluonnollisten" uskomusten kautta, vaan se ymmärretään olemuksellisesti sosiaaliseksi instituutioksi, joka tuottaa Durkheimin "Kirkoksi" kutsuman moraalisen yhteisön. Durkheimin mukaan moraali kulttuurisena entiteettinä koostuu ennen kaikkea tietyille toimintamalleille asettuista sanktioista – moraalisäännöstö olisi toisin sanoen sosiaalinen sanktioiden järjestelmä, mitä myös uskonnon voi Durkheimin mukaan pitkälti katsoa olleen.^[8]

Yleisen sosiologisen oletuksen mukaan uskonto lujittaakin moraalista järjestystä. Sosiologien Rodney Stark ja William S. Bainbridge tekemien tutkimusten perusteella uskonnollisuus vahvistaa normien mukaista käyttäytymistä siellä, missä enemmistö hyväksyy normien mukaisen käyttäytymisen perustaksi ja missä normeja ylläpidetään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.^[9]

2000-luvulla on tutkittu uskonnollisten yhteisöiden poikkeuksellista tiiviyttä ja pitkäikäisyyttä. Koska kyky yhteistoimintaan on evoluutiossa edullista,^[10][11] useat evoluutiopsykologit ovat halunneet tutkia uskonnon adaptiivista merkitystä ihmisen evoluutiohistoriassa.^[12][13]

Evoluutiobiologi David Sloan Wilson on esittänyt uskonnollisten yhteisöiden toimivan niin sanotun ryhmävalinnan yksiköinä. Hänen oletuksensa mukaan uskonnolliset yhteisöt menestyvät paremmin kuin muut ryhmät koska niiden oppijärjestelmät tyypillisesti rohkaisevat itsensä kieltämiseen ja tätä kautta yhteistoimintaan.^[14] Wilson katsoo, että satunnaisotos maailman uskonnoista osoittaa, että useimmat näistä motivoivat seuraajissaan adaptiivisia käytösmalleja.^[15]

Antropologi Richard Sosis on testannut evoluutiopsykologian niin sanottua kalliiden signaalien hypoteesia jonka mukaan yksilön kelpoisuutta heikentävät rituaalivaatimukset ja uhraukset toimivat signaaleina sitoutumisesta ryhmän oppiin, ja auttavat erottelemaan vapaamatkustajat jotka hyödyntävät ryhmän voimavaroja mutta eivät itse osallistu niiden tuottamiseen. Tämän vuoksi Sosis on esittänyt taipumuksen uskonnolliseen käyttäytymiseen olevan evoluutiossa kehittynyt adaptiivinen kompleksi.^[16] Sosisin ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa kävi ilmi, että 1700- ja 1800-luvulla Yhdysvalloissa toimineiden uskonnollisten utooppisten yhteisöiden elinikä korreloi niiden asettamien käytösvaatimusten kanssa, mutta ei-uskonnollisten yhteisöiden kohdalla tätä yhteyttä ei ollut. Uskonnolliset yhteisöt olivat myös huomattavasti pitkäikäisempiä kuin ei-uskonnolliset.^[17] Samoin Israelin kibbutzeista uskonnollisella pohjalla toimivat menestyvät taloudellisesti, erityisesti verrattuna ei-uskonnollisiin vastinpareihinsa,^[18] minkä Sosis selittää kokeellisissa tutkimuksissa ilmi käyneellä korkealla keskinäisellä luottamuksella erityisesti synagogassa päivittäin vierailevien miesten välillä.^[19] On tehty myös lukuisia muita tutkimuksia, joiden on katsottu tukeneen kalliiden signaalien hypoteesia osoittamalla uskonnon ja keskinäisen luottamuksen tai vahvemman yhteisöllisen järjestäytymisen välisen yhteyden.^{[20][21][22][23]}

Ara Norezayanin mukaan suurilla ”moralisoivilla” maailmanuskonnoilla olisi ollut merkittävä vaikutus ihmisten moraaliseen käyttäytymiseen ja tätä kautta kulttuurievoluutioon. Hänen kirjassaan Big Gods: How Religion Transformed Cooperation (2013) esittämän näkemyksen mukaan vilpitön usko ihmisiä tarkkaileviin ”suuriin jumaliin” sai aikaan toisaalta ennennäkemättömän yhteistyön lisääntymisen ryhmien välillä ja ryhmäkoon kasvamisen, missä se toisaalta loi samalla uuden potentiaalisen konfliktien lähteen kilpailevien ryhmien välille. Norezayanin mukaan esimerkiksi Itä-Aasian voimakkaan yhteistoiminnalliset mutta toisaalta hyvin ateistiset yhteiskunnat ovat kehittyneet uskonnon vaikutuksesta, vaikka uskonnosta on ainakin perinteisessä muodossaan sittemmin luovuttu, mahdollisesti tarpeettomaksi tulleena.^[24]

Yleisesti uskonnollisilla uskomuksilla siis näyttää useiden tutkimusten perusteella olevan vaikutusta ihmisen moraaliseen käyttäytymiseen. Vaikka nämä tulokset hyväksyisikin tosiksi, tästä ei kuitenkaan voi vetää liian yleisiä johtopäätöksiä. Esimerkiksi David Rossin mukaan nuoret, jotka uskovat helvettiin eivät ole vähemmän taipuvaisia tekemään rikoksia. Gary F. Jensenin Vanderbiltin yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan helvettiin uskominen korreloi positiivisesti väkivaltataipumusten kanssa ja negatiivisesti itsemurhiin.^[25]

Pascal Boyerin mukaan ihmisillä on taipumus tulkita sisäsyntyiset moraaliset käsityksensä yliluonnollisten toimijoiden aiheuttamiksi.^[26] Lapsille moraaliset käsitykset syntyvät luonnollista tietä ilman mitään mielleyhtymiä yliluonnollisiin toimijoihin. Uskovienkin ihmisten moraalikäsityksiin vaikuttavat enemmän muiden ihmisten kanssa jaetut käsitykset, kuin heidän omien uskontojensa viralliset opit.^[27]

Monien erilaisten uskonnollisten moraalikäsitysten mukaan moraalisilla käsityksillä on yhteys siihen, mitä jumalien on ajateltu käskeneen tai mitä jumalien on ajateltu tahtovan. Tätä on kutsuttu jumalallisen käskyn teoriaksi.^[28]

Useiden filosofien mukaan näkemykseen, että uskonto on moraalin lähde liittyy käsitteellisiä ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvän ja pahan suhteen, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät moraalin.^[29]

Monien uskonnon arvostelijoiden mukaan uskonnot saavat aikaan sotia, tappamista ja kärsimystä. Uskonnottomat moraalifilosofit ovat esittäneet, että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen hyveen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua.^[30]

Kokemuksen mukaan uskonnolliset tekstit voivat yhtä hyvin yllyttää väkivaltaan kuin kehottaa lähimmäisenrakkauteen.^[31] Raamatussa Mooses tapatti Jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä.^[32] Nykyaikaisia esimerkkejä ovat terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen pääsevänsä kuolemanjälkeiseen elämään.^[29]* ^[33]

Richard Dawkins kertoo kirjassaan Jumalharha tutkimuksesta, jossa israelilaiset lapset lukivat, kuinka Raamatun kertomuksessa israelilaiset Joosuan johdolla hyökkäsivät Jerikoon ja tappoivat kaikki kaupungin asukkaat. Yli 65 prosenttia hyväksyi kansanmurhan ja perusteli sitä uskonnollisilla syillä (Jumala käski tehdä niin, uhrit elivät juutalaisille luvatulla maalla ja niin edelleen). 26 % ei hyväksynyt murhaamista ja perusteli tätä muilla syillä: esimerkiksi eläimet, jotka tapettiin kaikkien ihmisten mukana, olisi pitänyt jättää sotasaaliiksi. Toinen oppilas totesi samaa omaisuudesta. Kolmas totesi että arabit ovat epäpuhtaita, joten epäpuhtaalle maalle meneminen tekee epäpuhtaaksi ja langettaa saman kirouksen israelilaisten päälle. Sama teksti esitettiin uudelleen, mutta nimet muutettiin kiinalaisiksi ja 3000 vuotta vanhaksi tapahtumaksi. Tällöin vain seitsemän prosenttia hyväksyi kansanmurhan, mutta jopa 75 ei hyväksynyt sitä.^[34]

Filosofi Juha Räikkä käsittelee teoksessa Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan (1997) uskonnon ja moraalin suhdetta.^[35] Räikkä aloittaa kristinuskon moraalisesta arvostelusta. Räikkä toteaa, että monien mielestä kristinuskon omaksuminen on johtanut useisiin kielteisiin ja tuomittaviin seurauksiin. Historiallisista esimerkeistä tunnettuja ovat ristiretket, uskonnolliset sodat, inkvisitio, noitavainot, kirkon moraalinen rappio ja järjen käytön vastustaminen. Räikän mukaan nykyisissäkin yhteiskunnissa on kristillisen perinteen kielteisiä seurauksia. Räikän mukaan uskonnot indoktrinoivat ihmisiä, riistävät heidän itsemääräämisoikeutensa, käyttävät heitä taloudellisesti hyväkseen, ajavat itsemurhiin, syrjivät toisuskoisia ja homoseksuaaleja, tukahduttavat sananvapautta ja tuhoavat alkuperäiskansojen elämäntapaa. Esimerkkejä ovat myös kirkoissa tapahtuva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, avioliittojen rikkoutuminen uskonnollisen heräämisen vuoksi, kirkkojen harjoittama sodanlietsonta ja juutalaisten osuus Lähi-idän selkkauksissa. Usein sanotaan, että kristinusko on vaikuttanut muun luonnon ja toisten eläinten alistamiseen sekä oppiin miesten ylempiarvoisuudesta naisiin nähden. Uskovainen voi kärsiä jatkuvista turhista syyllisyydentunteista, hän voi olla kohtalouskoinen ja nöyryys-käsitteen korostamisen vuoksi menettää vaikuttimensa toimia itsenäisesti, hän voi vaipua teeskentelyyn tai pelkotiloihin. Kristinusko on puuttunut myös politiikkaan ja tukenut vallankäyttöä: uskovat ovat usein vastustaneet yhteiskunnallisia uudistuksia.^[36]

Räikkä kuitenkin myös toteaa, että kristinusko on tuottanut myös suuren määrän myönteisiä seurauksia. Uskonto on ollut vaikuttimena hyvien tekojen tekemiseen. Kristityt ovat uskon vaikutuksesta avustaneet köyhiä, hoitaneet sairaita ja siirtäneet toisille tietoa ja arvokäsityksiä. Uskonnot ovat lohduttaneet ihmisiä, opettaneet kiltteyttä ja vaatimattomuutta, parantaneet juoppoja ja tuottaneet henkistä hyvinvointia. Kirkot ovat tehneet kansainvälistä avustus- ja yhteistyötä. Kristinusko on vaikuttanut taiteeseen ja tieteeseen myönteisesti.^[37]

Räikän mukaan uskonnon seurausten ja käytäntöjen arviointi ja uskonnollisen oppijärjestelmän moraalinen arviointi ovat kaksi eri asiaa. Uskonnon kannattaja voi toimia moraalittomasti, mutta uskonnollinen oppi ei välttämättä kehota toimimaan moraalittomasti. Toiseksi Räikkä huomauttaa, että vaikka esimerkiksi kristinuskoa ei olisi ollut, ihmiset olisivat harjoittaneet julmuuksia jonkin toisen uskonnon piirissä tai uskonnoista riippumatta. Räikän mielestä uskovaiset eivät tässä mielessä ole erityisen hyviä eivätkä erityisen pahoja ihmisiä. Uskominen voi vaikuttaa hyviin tai pahoihin tekoihin.^[37]

• Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä. Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9

• Phillips, D. Z. (toim.): Religion and Morality. New York: St. Martin’s Press, 1996. ISBN 0-312-12868-1 (englanniksi)
• Sinnott-Armstrong, Walter: Morality Without God?. Oxford New York: Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-195-33763-1 (englanniksi)

• Moraali ei ole uskonnon tuote. Tiede 8.2.2010.
• Moraali tulee ihmisestä, ei uskonnosta (Arkistoitu – Internet Archive). Yliopisto 2/2010.