Sigismund Luxemburgilainen

Sigismund Luxemburgilainen
Sigismund Luxemburgilainen, tuntematon böömiläinen mestari 1433
Pyhä saksalais-roomalainen keisari
Valtakausi	31. toukokuuta 1433 – 9. joulukuuta 1437
Kruunajaiset	31. toukokuuta 1433
Edeltäjä	Ruprecht Pfalsilainen
Seuraaja	Albrekt II
Unkarin kuningas
Valtakausi	31. maaliskuuta 1387 – 9. joulukuuta 1437
Kruunajaiset	31. maaliskuuta 1387
Edeltäjä	Kaarle II
Seuraaja	Albrekt II
Syntynyt	15. helmikuuta 1368 Nürnberg, Saksan kuningaskunta
Kuollut	9. joulukuuta 1437 (69 vuotta) Znojmo, Böömin kuningaskunta
Puoliso	Maria Barbara Celjeläinen
Lapset	Elisabet Luxemburgilainen
Suku	Luxemburg
Isä	Kaarle IV
Äiti	Elisabet Pommerilainen
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus

Sigismund Luxemburgilainen (15. helmikuuta 1368 Nürnberg, Saksan kuningaskunta – 9. joulukuuta 1437 Znojmo, Böömin kuningaskunta) oli Unkarin ja Kroatian kuningas (jure uxoris) viidenkymmenen vuoden ajan, vuosina 1387–1437, Saksan kuningas vuodesta 1410 alkaen, Böömin kuningas vuodesta 1419 lähtien sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija 1433–1437 sekä Brandenburgin vaaliruhtinas vuosina 1378–1388 ja 1411–1415. Hän oli Luxemburg-suvun viimeinen miespuolinen jäsen.^[1]

Sigismund oli keisari Kaarle IV:n^[1] ja tämän neljännen puolison Elisabet Pommerilaisen (n. 1347–1393) vanhin poika. Elisabetin vanhemmat olivat Pommerin herttua Bogislaus V (n. 1318–1374) ja Puolan prinsessa Elisabet (1326–1361), Kasimir III:n ja Aldona Liettualaisen tytär.

Hänellä oli viisi täysisisarusta, joista vanhempi sisar Anne Böömiläinen (1366–1394) avioitui Englannin Rikhard II:n kanssa; vanhempi veli Johannes (1370–1396) Määrin rajakreivi ja Görlitzin herttua avioitui Albrekt Mecklenburgilaisen tyttären prinsessa Rikardis Katariinan kanssa ja nuorin sisar Margareeta Böömiläinen (1373–1410) avioitui Nürnbergin linnakreivi Johannes III:n kanssa. Hänellä oli myös viisi sisaruspuolta, joista Venceslaus oli ennen häntä Saksan ja Böömin kuningas.

Sigismund avioitui kaksi kertaa, mutta hänellä ei ollut onnea kruunujensa perinnön turvaamisessa. Kumpikin hänen kahdesta avioliitostaan ​​johti vain yhden lapsen syntymään.

Hän avioitui vuonna 1385 Unkarin kuningatar Marian (1371–1395) kanssa,^[1] joka oli kuningas Ludvig I:n ja tämän toisen puolison Elisabet Bosnialaisen (n. 1339 –1387) toiseksi vanhin tytär ja Unkarin hallitsija omalla oikeudellaan. Esikoinen joka oli luultavasti poika, syntyi ennenaikaisesti ratsastusonnettomuuden seurauksena, johon kuningatar Maria joutui ollessaan yksinään ja pitkällä raskaana. Sekä äiti että lapsi kuolivat ilman apua pian synnytyksen jälkeen Budan kukkuloilla 17. toukokuuta 1395.

Tämä aiheutti syvän perintökriisin, koska Sigismund hallitsi Unkaria vaimonsa oikeudella, ja vaikka hänen onnistui säilyttämään valtansa, kriisi kesti hänen toiseen avioliittoonsa asti.^[1]

Toinen puoliso vuonna 1405 oli Barbara Celjeläinen (1392–1451), joka oli steiermarkilaisen (nyk. Slovenia) Celjen kreivi Herman II:n (1360-luku –1435) ja kreivitär Anna von Schaunbergin nuorin tytär. Heille syntyi tytär Elisabet Luxemburgilainen (purppurassa eli hänen isänsä ollessa keisari) 7. lokakuuta 1409, luultavasti Visegrádin linnassa. Elisabetista (unk.: Luxemburgi Erzsébet), (1409–1442) tuli Unkarin, Saksan ja Böömin Albrekt II:n kuningatarpuoliso ja Unkarin kuningatar omalla oikeudellaan. Kuningatar Barbaralle ja Sigismundille ei syntynyt muita jälkeläisiä, joten prinsessa Elisabet Luxemburgilainen oli Sigismundin ainoa elossa oleva laillinen jälkeläinen.

Sigismund nousi Unkarin valtaistuimelle vuonna 1387. Hänet äänestettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaksi edellisen hallitsijan Ruprecht Pfalsilaisen kuoltua 1411, mutta paavi kruunasi hänet keisariksi vasta vuonna 1433.^[2] Vanhemman velipuolensa Venceslausin kuoltua vuonna 1419 hän peri myös Böömin kuninkuuden.^[3]

Sigismund oli Konstanzin kirkolliskokouksen taustavoimia. Kokous sai läntisen kirkon suuren skisman (vatikaanin paavin ja Avignonin vastapaavin välisen hajaannuksen) loppumaan valitsemalla uudeksi paaviksi Martinus V:n. Välillisesti kokous aiheutti myös hussilaissodat, jotka varjostivat Sigismundin valtakauden loppupuolta.^[4]

Huonoa latinantaitoaan arvostelleille Sigismund vastasi: "Ego sum rex Romanus et super grammaticam" ('Minä olen roomalaisten kuningas ja kieliopin yläpuolella').^[5]

Sigismund kuoli 69-vuotiaana 9. joulukuuta 1437 Znojmossa (saks.: Znaim) Etelä-Määrissä (nyk. Tšekki).^[6] Kuolinvuoteelleen hän kutsui tyttärensä Elisabet Luxemburgilaisen ja tämä puolison Albrekt II:n sekä kutsui koolle Böömin aatelistokokouksen, joka hyväksyi pariskunnan hänen pyynnöstään perillisikseen, mutta varasi oikeuden virallisiin kuninkaanvaaleihin. Hautajaisten jälkeen Elisabet ja Albrekt matkustivat Pressburgiin tapaamaan unkarilaisia ​​mahtihenkilöitä. Nämä pyysivät, että pariskunta asuisi Unkarissa ja että kuningaskunnan raja Itävallan kanssa säilyisi ennallaan. Myöhemmin valtiopäivillä päätettiin, että Albrekt joka valittiin, koska hän oli Elisabetin puoliso, saisi hallita vain "hänen suostumuksellaan ja hyväksynnällään". Pariskunta hyväksyi ehdot 18. joulukuuta 1437 ja heidät valittiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Myöhemmin Elisabet väitti, että hänen suvereniteettinsa ei perustunut vain hänen isänsä, vaan myös kansan tahtoon.

Jo eläessään antamansa määräyksen mukaisesti Sigismund haudattiin Nagyváradiin (nyk. Oradea, Romania) kuningas Ladislaus I Pyhän haudan viereen, joka oli tuon ajan täydellisen hallitsijan, soturin ja kristityn ihanne ja jota Sigismund kunnioitti syvästi.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sigismund Luxemburgilainen.

Edeltäjä: Ruprecht Pfalsilainen

Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija  (1411–1437)

Seuraaja: Albrekt II