Schengen-alue
Schengen-alueeseen kuuluu 29 Euroopan valtiota ja niiden välillä ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia. Schengen-alue on saanut nimensä Schengenin sopimuksesta, joka allekirjoitettiin 14. kesäkuuta 1985 Schengenissä, Luxemburgissa.
Alueella on yhteinen viisumipolitiikka, jonka osalta se toimii kuin yksittäinen valtio maailmassa.
Vaikka Schengen-alueella ei ole rajatarkastuksia, siellä liikuttaessa on pidettävä mukana passia tai henkilökorttia. Rajatarkastukset voidaan myös tarvittaessa ottaa tilapäisesti käyttöön. Schengen-maan kansalainen ei tarvitse oleskelulupaa, vaikka oleskelisi toisessa Schengen-maassa yli kolme kuukautta, mutta hänen on silti rekisteröidyttävä poliisilaitoksella.[1]
Schengen-alueen ulkopuolelta tuleville henkilöille myönnetään yleensä yhtenäisviisumi, joka oikeuttaa liikkumaan koko alueella.[1]
Schengen-alueeseen kuuluvat valtiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtio | Pinta-ala (km²) |
Allekirjoittanut sopimuksen | Soveltanut vuodesta |
---|---|---|---|
Alankomaat (lukuun ottamatta Arubaa, Curaçaoa, Sint Maartenia ja Alankomaiden Karibiaa ) |
41 526 | 1985[2] | 1995[3] |
Belgia | 30 528 | 1985[2] | 1995[3] |
Bulgaria | 110 879 | 2005 | 2024 |
Espanja | 505 990 | 1991[4][5] | 1995[3] |
Islanti | 103 000 | 1996[6] 1999[7] |
2001[8] |
Italia | 301 318 | 1990[9] | 1997[10] |
Itävalta | 83 871 | 1995[11] | 1997[10][12] |
Kreikka | 131 990 | 1992[13] | 2000[14] |
Kroatia | 56 594 | 2011[15] | 2023[16][17] |
Latvia | 64 589 | 2003[7] | 2007[18] |
Liechtenstein | 160 | 2008[7] | 2011[19] |
Liettua | 65 300 | 2003[7] | 2007[18] |
Luxemburg | 2 586 | 1985[2] | 1995[3] |
Norja (lukuun ottamatta Huippuvuoria)[20] |
385 155 | 1996[6] 1999[7] |
2001[8] |
Malta | 316 | 2003[7] | 2007[18] |
Puola | 312 683 | 2003[7] | 2007[18] |
Portugali | 92 391 | 1991[21] | 1995[3] |
Ranska (lukuun ottamatta merentakaisia alueita) |
551 695 | 1985[2] | 1995[3] |
Romania | 238 391 | 2005 | 2024 |
Ruotsi | 449 964 | 1996[22] | 2001[8] |
Saksa (ei koske Büsingen am Hochrheinia)[23] |
357 022 | 1985[2] | 1995[8] |
Slovakia | 49 037 | 2003[7] | 2007[18] |
Slovenia | 20 273 | 2003 | 2007[18] |
Suomi | 338 145 | 1996[24] | 2001[8] |
Sveitsi | 41 285 | 2004[7] | 2008[25] |
Tanska (lukuun ottamatta Grönlantia ja Färsaaria) |
43 094 | 1996[26] | 2001[8] |
Tšekki | 78 866 | 2003[7] | 2007[18] |
Unkari | 93 030 | 2003[7] | 2007[18] |
Viro | 45 338 | 2003[24] | 2007[18] |
Valtio | Pinta-ala (km²) |
---|---|
Monaco | 2,02 |
San Marino | 61,2 |
Vatikaanivaltio | 0,49 |
Matkustaminen Schengen-alueella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka matkustusasiakirjoja ei tarkistetakaan rajoilla, Schengen-alueella matkustavien on pidettävä mukanaan ne matkustusasiakirjat, joita kukin Schengen-maa vaatii, ja tarvittaessa matkustajan on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa viranomaisille. Lisäksi esimerkiksi lentoliikenteen turvallisuusmääräykset edellyttävät, että lentoyhtiöiden tulee tarkastaa matkustajien henkilöllisyys.lähde?
Valtiot voivat palauttaa rajatarkastukset tilapäisesti, jos yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus sitä edellyttävät. Näin teki esimerkiksi Suomi kesällä 2005 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen aikana.lähde?
Schengen-alueen tietojärjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajamuodollisuuksien sijaan viranomaisvalvonnan tukena on tietojärjestelmä SIS (Schengen Information System), johon tallennetaan tietoja varastetuista tavaroista, etsintäkuulutetuista henkilöistä ja kadonneista henkilötodistuksista. Tietojärjestelmää käyttävät sopijamaiden poliisit, rajavartijat, pakolaisviranomaiset ja tulliviranomaiset. Lisäksi Irlannilla ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla on pääsy järjestelmään.lähde?
Tietojen laajamittaisesta vaihdosta sovittiin 27. toukokuuta 2005 aluksi seitsemän maan kesken.[27] Sopimusneuvottelut alkoivat vuoden 2004 Madridin pommi-iskujen jälkeen. Kesäkuussa 2007 asiaa koskevasta niin sanotusta Prümin sopimuksesta tuli EU-säännös Schengenin jäsenmaissa.lähde?
ETIAS-matkustuslupajärjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2016 hyväksytty ja vuonna 2025 voimaan tuleva Euroopan matkustustieto- ja -lupajärjestelmä (ETIAS) sallii kolmannen maan kansalaisten matkustaa Schengen-alueelle ilman viisumia[28]. ETIAS:ta on haettava etukäteen, jolloin matkustajan maahantuloedellytyksiä arvioidaan ennen saapumista rajalle[28]. Lento- ja meriliikenteessä sekä maantieliikenteessä matkustajan maahantulolupa on tarkistettava etukäteen. Tätä varten on erillinen verkkopalvelu, josta voi tarkastaa matkustusluvan etukäteen[28].
Yhdysvalloissa käytössä oleva ESTA-ennakkorekisteröitymisjärjestelmä on samankaltainen kuin ETIAS[28].
ETIAS-järjestelmään hyväksytyt valtiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavat valtiot on hyväksytty osaksi ETIAS:ta:[29]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Schengen-alueella liikkuminen Ulkoasianministeriö. Arkistoitu 25.9.2015. Viitattu 15.9.2015.
- ↑ a b c d e Ministerie van Buitenlandse Zaken: Agreement between the Governments of the States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the Gradual Abolition of Checks at their Common Borders verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f EUR-Lex - 41994D0029 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Kingdom of Spain to the Schengen Agreement of 14 June 1985 between the Governments of the Member States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the gradual abolition of controls at their common borders, as amended by the Protocol on the accession of the Italian Republic signed at Paris on 27 November 1990 verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - 42000A0922(04) - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Ministerie van Buitenlandse Zaken: Cooperation agreement between the Kingdom of Belgium, the Federal Republic of Germany, the French Republic, the Grand Duchy of Luxembourg, the Kingdom of the Netherlands, the Italian Republic, the Kingdom of Spain, the Portuguese Republic, the Hellenic Republic, the Republic of Austria, the Kingdom of Denmark, the Republic of Finland, the Kingdom of Sweden, i.e. the Contracting Parties to the Schengen Agreement and to the Schengen Convention, and the Republic of Iceland and the Kingdom of Norway, on the gradual abolition of controls at their common borders verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Agreement www.consilium.europa.eu. Arkistoitu 11.11.2020. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f EUR-Lex - 32000D0777 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Italian Republic to the Agreement between the Governments of the Member States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the gradual abolition of controls at their common borders, signed at Schengen on 14 June 1985 verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b EUR-Lex - 31999D0435 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Republic of Austria to the Agreement between the Governments of the Member States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the gradual abolition of controls at their common borders, signed at Schengen on 14 June 1985, as amended by the Protocols of 27 November 1990, 25 June 1991 and 6 November 1992 on the accession of the Governments of the Italian Republic, the Kingdom of Spain and the Portuguese Republic and the Hellenic Republic, respectively verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ RIS - Beschluß des Exekutivausschusses zur Inkraftsetzung des Schengener Durchführungsübereinkommens in Österreich - Bundesrecht konsolidiert, Fassung vom 29.12.2022 www.ris.bka.gv.at. Viitattu 29.12.2022.
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Hellenic Republic to the Agreement between the Governments of the Member States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the gradual abolition of controls at their common borders, signed at Schengen on 14 June 1985, as amended by the Protocol signed at Paris on 27 November 1990 on the accession of the Government of the Italian Republic and by the Protocols signed at Bonn on 25 June 1991 on the accession of the Governments of the Kingdom of Spain and the Portuguese Republic verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - 31999D0848 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - JOL_2012_112_R_0006_01 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Schengen area: Council decides to lift border controls with Croatia www.consilium.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Council Decision (EU) 2022/2451 of 8 December 2022 on the full application of the provisions of the Schengen acquis in the Republic of Croatia data.europa.eu. 14.12.2022. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i EUR-Lex - 32007D0801 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - 32011D0842 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - 21999A0710(02) - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Portuguese Republic to the Agreement between the Governments of the Member States of the Benelux Economic Union, the Federal Republic of Germany and the French Republic on the gradual abolition of controls at their common borders, signed at Schengen on 14 June 1985, as amended by the Protocol on the accession of the Italian Republic signed at Paris on 27 November 1990 verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Kingdom of Sweden to the Schengen Agreement of 14 June 1985 on the gradual abolition of controls at the contracting parties' common borders verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Vertrag zwischen der Schweizerischen Eidgenossenschaft und der Bundesrepublik Deutschland über die Einbeziehung der Gemeinde Büsingen am Hochrhein in das schweizerische Zollgebiet 3 September 1998. Fedlex. ”Art. 16 Im Verkehr zwischen Büsingen und der Schweiz ist für Deutsche und Schweizerbürger ein Grenzübertrittspapier nicht erforderlich. Eine Grenzabfertigung findet nicht statt” Viitattu 9.2.2021. (saksa)
- ↑ a b Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Government of the Republic of Finland to the Agreement on the gradual abolition of controls at the contracting parties' common borders, signed at Schengen on 14 June 1985 verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ EUR-Lex - 32008D0903 - EN - EUR-Lex eur-lex.europa.eu. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministerie van Buitenlandse Zaken: Protocol on the accession of the Kingdom of Denmark to the Agreement on the gradual abolition of controls at the contracting parties' common borders, signed at Schengen on 14 June 1985 verdragenbank.overheid.nl. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Ministeri Rajamäki 8.5.2006 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d ETIAS Rajavartiolaitos. Viitattu 29.12.2022.
- ↑ Lists of third countries whose nationals must be in possession of a visa when crossing the external borders and of those whose nationals are exempt from that requirement Migration and Home Affairs. European Commission. Viitattu 29.12.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Schengen-alue Wikimedia Commonsissa