Moniheli
Moniheli ry on keväällä 2010 perustettu ruohonjuuritason monikulttuuri- ja maahanmuuttajajärjestöjen yhteistyöverkosto, jonka kotipaikka on Helsinki. Verkosto pyrkii edesauttamaan yhteistyötä eri järjestöjen kesken kehittääkseen suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Moniheli edistää, kehittää ja tukee kaikkien jäsentensä ja jäsenjärjestöjensä fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Järjestön tavoitteena onkin avoin, yhtenäinen ja monikulttuurinen suomalainen yhteiskunta, jossa kulttuurillista, kielellistä ja uskonnollista erilaisuutta ymmärretään, arvostetaan ja tuetaan, ja joka toimii reilusti ja oikeudenmukaisesti. Moniheli on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta kannustaa jäseniään täysivaltaiseen poliittiseen osallistumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.[1] [1] [2]
Monihelin piiriin kuuluu yli 100 monikulttuurista jäsenjärjestöä, jotka edustavat yli toistakymmentä erilaista kulttuurista taustaa ja 3000 ihmistä. Moniheli tarjoaa jäsenilleen koulutusta, ohjausta, työpajoja, seminaareja ja muita tapahtumia sekä rohkaisee näitä poliittiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen erityisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvissä kysymyksissä. [3]
Moniheli on SOSTEn jäsenjärjestö.
Organisaatio syntyi Monikulttuuriyhdistys Familia Clubin kolmivuotisen projektin tuloksena ja itsenäistyi 17. huhtikuuta 2010 omaksi kattojärjestönä toimivaksi yhdistyksekseen. [4] Toimintaa rahoittavat pääasiassa Raha-automaattiyhdistys ja Helsingin kaupungin kulttuurikeskus.
Monimos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moniheli toteutti vuonna 2010 yhteistyössä aktiivisten maahanmuuttajien, oikeusministeriön koordinoiman EPACE-hankkeen ja VTT:n sosiaalisen median tutkimusprojekti Somuksen kanssa yhteisöllisen Monimos-verkkopalvelun. Tämä monikulttuurijärjestöille ja kansainvälisesti suuntautuneille ihmisille suunnattu sosiaalinen media edistää osallistumista, verkostoitumista, monimuotoisuutta ja aktiivista kansalaisuutta sekä toimii yhteistyöfoorumina ja tiedotuskanavana. Moniheli vastaa palvelun ylläpidosta. [5]
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monihelin jäseniä olivat vuonna 2021 seuraavat yhteisöt:[6]
- Aurinko música de Latinoamérica
- Association of Tanzanians in Finland - ATF
- Association Of Grasslanders In Finland
- Asociación cultural chilena
- Askelten Palo – Pasos De Fuego
- Amal
- Afrikkalaisten ja afrikkalais-eurooppalaisten yhdistys – AFAES
- African Civil Society in Finland - ACSF
- Ad Astra i Helsingfors
- Acorfin
- Bali Nyonga
- Berde
- CINEMAISSI - Latinalaisamerikkalaisen elokuvan yhdistys
- Diaspora Reporters
- DaisyLadies
- Familia
- Fem-R
- Filippiinit-seura
- Filoksenia
- Finland-Malayalee - FIMA
- FINN-MAMU Monikulttuurinen yhdistys
- Fintiko Romano Forum
- Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS
- Funky Amigos
- Gannaane
- Globe Art Point
- HEED Association Finland
- Asukastalo Ankkuri
- House of Helsinki
- Hue people in Finland
- Indian Women in Finland – IWF
- Innovation in Education for Afghanistan
- Inter Culture
- Irakin Naisten Yhdistys - INY
- Kadia
- Kafaalo Hyväntekeväisyys
- Kanava Nuoriso
- Kenya Finnish Society - Kefiso
- Kulkijat
- Kulttuurikameleontit
- Kulttuurikeskus Ninho
- Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandra
- Kulttuurikeskus Culture Current
- Kulttuuriyhdistys Tambor Vivo
- Länsi-Suomen Somaliseura
- Lappeenranta International Intercultural Democratic Forum L.I.I.
- Maailmanvaihto
- Macafi
- Makedonialais-Suomalainen yhdistys
- Mankon Cultural and Development Association Finland - MACUDA
- Miklagards ArtExchange
- Mirsal
- Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta - Monaliiku
- Monikulttuurinen perheyhdistys
- Nicehearts
- Non-Resident Nepali Association
- NM24 - Nordic Media 24
- ONKEI
- OPAD Finland
- Pakolaisten puolesta - Medborgarna för flyktingar
- Palace & Cultural Network PACUNET
- Peer support for integration in Finland - PESIFI
- Rahy
- Sahan-Seura
- Sahwira Africa International
- Sanzaal
- Satakunnan Monikulttuuriyhdistys - SMY
- Selkokulttuuri
- Serbialais-Suomalainen seura
- Somfin yhteisö
- Sonpet
- SAMHA
- Suomen Afganistanilaisten järjestö KANUN
- Suomen afganistanilaisten yhdistysten liitto
- Suomen hausankielinen yhdistys
- Suomen Itä-Afrikan Tuki
- Suomen kiinalaisten allianss
- Rasanewe
- Suomen Kurditalo
- Suomen kurdiyhdistysten liitto - Kurdiliitto
- Suomen Muslimiperheet
- Suomen Somalia-verkosto
- Suomen somalimediaverkosto
- Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö
- Suomi Afrikkaseurojen liitto SAFRA
- Suomi uutena kotimaana
- Suomi-Armenia yhdistys
- Suomi-Intia Seura
- Suomi-Kiina Taiteilijat
- Suomi-Liberia Seura - SULIS/FILIFA
- Suomi-Marokko ystävyys- ja kumppanuusyhdistys
- Suomi-Namibia seura
- Suomi-Sambia seura
- Suomi-Somalia seura
- The Strindberg Laboratory
- Think Africa
- Tieto on valtaa
- Toivola-Luotolan Setlementti
- TROJET
- Tulemukaan
- Tuleva Afrikka
- Ukrainalaisten yhdistys Suomessa
- Vaasan Somalinaisten Kehitys
- Varsinais-Suomen Galmudug yhteisö
- Videootit
- Willka Peru-Finlandia Kulttuuriyhdistys
- Women Designed for Success – Wodess
- Yhdessä Media NANA'S TV
- Yhteinen Ääni
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Moniheli? - Moniheli ry www.moniheli.fi. Viitattu 13.9.2018.
- ↑ Moniheli ry | Kepa Kepa.fi. Arkistoitu 13.9.2018. Viitattu 13.9.2018.
- ↑ Keskisuomalainen 12.4.2010: Pk-seudun maahanmuuttajat perustavat yhteisen järjestön ksml.fi. Arkistoitu 30.7.2013. Viitattu 11.1.2012.
- ↑ Projektista kohti toimivaa organisaatiota: Moniheli-projektin ulkoinen arviointi (Vesa-Matti Paasivaaran opinnäytetyö. HUMAK 01/2011 publications.theseus.fi. Viitattu 11.1.2012.
- ↑ OM: Maahanmuuttajat ja järjestöt avasivat yhteisen Monimos-verkkopalvelun om.fi. Viitattu 12.1.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jäsenet Moniheli. Arkistoitu 26.1.2022. Viitattu 21.11.2021.