Metsämaan kirkonkylä
Metsämaan kirkonkylä | |
---|---|
Metsämaan kirkko. |
|
Metsämaan kirkonkylä |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Suomi |
Maakunta | Varsinais-Suomi |
Kunta | Loimaa |
Hallinto | |
– Asutustyyppi | kirkonkylä, kyläalue, entinen taajama |
Metsämaan kirkonkylä on kirkonkylä ja entinen taajama Metsämaalla Loimaalla. Vuosina 1976–2005 se oli osa Loimaan kuntaa, johon Metsämaan kunta liitettiin vuonna 1976, ja vuodesta 2005 se on ollut ollut osa Loimaan kaupunkia.[1] Metsämaan kirkonkylä sijaitsee valtatien 9 pohjoispuolella ja valtatien 2 eteläpuolella Kojonjoen varrella. Kirkonkylän kautta kulkee valtatiet 9 ja 2 yhdistävä yhdystie 2294, jonka lisäksi Hirvikoskelta kylään vie yhdystie 2292. Kirkonkylä on Metsämaan kunnan entinen kuntakeskus, ja siellä sijaitsee Metsämaan kirkko.
Vuoden 1960 väestönlaskennassa Metsämaan kirkonkylä muodosti 314 asukkaan taajaman, jonka pinta-ala oli 3,2 neliökilometriä.[2] Vuoden 1970 väestönlaskennassa taajaman väkiluku oli laskenut 265 asukkaaseen ja pinta-ala 2,69 neliökilometriin.[3] Vuoden 2011 taajamarajauksessa Metsämaan kirkonkylä ei enää muodosta taajamaa, kun edellytyksenä tilastollisen taajaman muodostumiselle on yli 200 asukkaan taajaan asuttu alue.[4]
Varsinaisten taajamien ulkopuolella Metsämaan kirkonkylä muodosti vuonna 2005 yli 40 asukkaan kyläalueen, joka sijoittui osaksi kaupunkiseutujen lievealueiden ulkopuolista syrjäistä maaseutua, mutta jonka väestö oli kasvanut yli 0,2 % vuodessa.[5] Tällaisen kyläalueen se oli muodostanut myös jo vuonna 1980 tehdyssä kylärajauksessa.[6] Kyläalueen palveluihin kuuluivat vielä vuonna 2005 koulu ja kauppa.[7]
Suhteessa kyläjakoon Metsämaan kirkonkylän taajaan rakennettu alue eli nykyinen kyläalue ja aiempi taajama sijoittuu pääosin Kallion kylään ja pienemmältä osaltaan Metsämaan kylään.[8] Metsämaan kirkko sijaitsee kylien rajalla Kallion kylän puolella[8], puolessa välissä Kallion ja Metsämaan kylien historiallisia kylätontteja[9].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Helminen, Ville & Ristimäki, Mika: Kyläasutuksen kehitys kaupunkiseuduilla ja maaseudulla. (Suomen ympäristö 24) Helsinki: Ympäristöministeriö, 2008. Julkaisun verkkoversio (viitattu 6.3.2016).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 190. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5
- ↑ Yleinen väestölaskenta 1960 II: Väestön ikä, siviilisääty, pääkieli ym. (Suomen virallinen tilasto VI C:103) Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1963.
- ↑ Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1976.
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Helminen & Ristimäki 2005: 13–14, 33.
- ↑ Helminen & Ristimäki 2005: 49.
- ↑ Helminen & Ristimäki 2005: 68.
- ↑ a b Peruskartta 1:20 000. 2111 11 Metsämaa. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1983. Kartan verkkoversio MML:n Vanhat painetut kartat -palvelussa (jpg) (viitattu 7.3.2016)
- ↑ Karttalinkki, Maisemahistorialliset kartat, Metsämaa Lounaispaikan karttapalvelu. Lounaispaikka. Viitattu 7.3.2016.