Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet

Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet ovat suomen kielen murteita, joita puhutaan Etelä-Pohjanmaan järviseudun pohjoispuolelta aina Peräpohjan eteläisimpään osaan asti. Raja keski- ja pohjoispohjalaisen murrealueen välillä kulkee Raahen kohdalla. Alueen ylärajan pohjoispuolelta alkaa peräpohjalainen murrealue.

Keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alueen eteläraja kulkee linjaa Perho–Veteli–Kaustinen–Kälviä, eli Perhonjoen laaksoa pitkin Kaustiselle asti. Lännessä meri muodostaa luonnollisen rajan Simojokeen asti. Pohjoisessa raja on Simojoen laakso. Itäraja kulkee Perhosta Lestijärven, Reisjärven, Haapajärven, Pyhäjärven osittain, Kärsämäen, Pyhännän, Siikalatvan, Utajärven ja Pudasjärven kautta Ranualle saakka. Keski- ja pohjoispohjalaisten murrealueiden välinen raja kulkee Raahesta Siikalatvalle.^[1]

Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet lasketaan kuuluvaksi länsimurteisiin, vaikka niissä on paljon itämurteiden piirteitä, etenkin savolaismurteista tulleita. Näinpä keski- ja pohjoispohjalaiset murteet luetaankin sekamurteisiin. Ne ovat epäyhtenäisiä, koska ne ovat kehittyneet sekä läntisistä lounais- ja hämäläismurteista että itäisistä savolaismurteista.^[2] Esimerkiksi Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan ja Pyhäjärven sekä Koillismaan murteissa savolaisvaikutteet ovat voimakkaat, mikä ilmenee selvimmin sanoista kuten mehtä tai kahto, joissa ts korvataan ht:lla.

Savolaisvaikutteet kuuluvat enemmän keskipohjalaisissa murteissa, mutta ne lisääntyvät yleisesti ottaen aina, mitä kauemmas rannikolta mennään. Keski-Pohjanmaan murteissa on alueellista vaihtelua jopa siinä määrin, että jokainen jokilaakso erottuu omaksi murrealueekseen.

Keski-Pohjanmaan murrealue voidaan jakaa kolmeen ala-alueeseen, jotka ovat Perhonjoen, Lestijoen ja Kalajoen–Pyhäjoen murrealueet. Viimeisellä alueella voidaan vielä erottaa niin sanottu Rantamurre ja Ylämaan murteet.^[3]

Eteläisin, Perhonjoen murre voitaisiin lukea myös eteläpohjalaiseen murteeseen. Nimittäin Perhonjoen murteessa - niin kuin Etelä-Pohjanmaallakin – t:n vastine astevaihtelussa on r (yleiskielessä d). Esimerkiksi: sota – soran, pata – paran. Tämä variantti tavataan Vetelissä, Halsualla, Kaustisella ja Kokkolassa. Myös Etelä-Pohjanmaalla havaittava erikoispiirre on h:n esiintyminen pitkän vokaalin tilalla illatiivissa, passiivissa sekä monikossa. Esimerkiksi: verkkohon, mennähän, lampahat. Edellä mainituissa pitäjissä sekä Kälviällä huomattava ilmiö on h:n edellä tapahtuva sisäheitto, vokaalin katoaminen: verkhon, menhän, lamphat. Yhteinen piirre eteläpohjalaisen murteen kanssa ovat myös asteittaisesti aukenevat diftongit: uo > ua, yö > yä, ie > ia tai iä, kuten sanoissa tuo > tua, vyöllä > vyällä, mies > miäs. Perhonjoen murteen erityinen piirre on ts:n vastine ss: messässä, isse, ei tarvisse.

Perhon- ja Lestijoen murreryhmille yhteistä on se, että k:n astevaihteluparina on j tai v, esimerkiksi hylky – hyljyn, korko – korvon, tahko – tahvon. Toinen on se, että passiivin toisen partisiipin lopussa esiintyy jokin klusiili (k, p tai t). Esimerkiksi: on saatuk kaloja.^[4]

Ero Perhon- ja Lestijoen murteiden välillä ilmenee t:n heikon asteen ja ts:n edustuksessa. Nimittäin Lestijoen murreryhmässä t:n heikon asteen edustus on j: ettei hän tiejä. Lisäksi ts:n vastine on ht, esimerkiksi mehtä.^[5]

Keski-Pohjanmaan murteiden kolmas merkittävä ryhmä on Kalajoen–Pyhäjoen murre, jolle on kuvaavaa Etelä-Pohjanmaan murrepiirteiden heikentyminen ja samalla hämäläis- ja savolaismurteiden tunnusmerkkien lisääntyminen. Seuraavat ovat hyviä esimerkkiä siitä: h häviää painottoman tavun kahden vokaalien välistä: tullaan, lampaat, verkkoon. Kuvaavaa on, että ts:n vastine on ht (mehtä, kahtoo, veihti) ja murteessa voidaan kuulla myös saaha (saada), jäähä (jäädä) -tyyppisiä infinitiivimuotoja niin kuin savolaismurteissakin. Tässä murreryhmässä sananloppuisen –i:n säilyminen on silmiinpistävää: sanotaan makasi, antaisi, suureksi, kun taas etelämpänä sanotaan makas, antais, suureks.^[6]

• Välivokaalin esiintyminen: pohoja 'pohja', jalaka 'jalka', lehemä 'lehmä'
• Inessiivin päätteet: talosa ~ talossa 'talossa', seurosa ~ seurossa 'seuroissa'
• Konsonanttien geminoituminen: sannoo 'sanoo', mittään 'mitään', makkaa 'makaa'
• Vokaaliyhtymien -ea, -eä edustus: korkia 'korkea', pimiä 'pimeä'
• Pääpainottoman -oa-yhtymän vastineena -ua: maitua 'maitoa', peltua 'peltoa'
• Yhteinen omistusliite -nna monikon 1. ja 2. persoonassa: *talonna 'talomme, talonne'
• Monikon 1. persoonan pääte -mma, -mmä: olimma 'olimme', menimmä 'menimme'

Alavieska Haapajärvi Haapavesi Halsua Kalajoki (ml. entiset Himanka ja Rautio) Kannus

Kaustinen Kokkola (entiset Kälviä, Lohtaja ja Ullava) Kärsämäki Lestijärvi Merijärvi Nivala

Oulainen Perho Pyhäjoki Pyhäjärvi (osittain) Pyhäntä Reisjärvi

Sievi Siikalatva (entiset Kestilä, Piippola ja Pulkkila) Toholampi Veteli Ylivieska

Pohjois-Pohjanmaan murrealueella tehdään ero kahden ala-alueen välillä. Ne ovat Rantamurteet ja Ylämaan murteet.

Rantamurteiden länsisuomalaisista piirteistä tärkein on ts:n vastine tt, kuten sanoissa mettä, katton, tarvitten. Merkittävää on myös, että uo, yö ja ie -diftongit voivat avartua: sua, yällä, miäs. Inessiivin pääte on -sa, -sä: maasa, kyläsä.

Itäsuomalaisuuksia alueella on h yleiskielen d:n tilalla, esimerkiksi saaha, jäähä, myös saahaan. Silmäänpistävä on myös savolainen vaikutus i-, u- ja y-loppuisissa diftongeissa. Esimerkiksi poeka, laolaa, käömään. Jälkitavuissa ie > ii, esimerkiksi sormien > sormiin, lehmien > lehmiin. Kolmannen persoonan omistusliite on -sa, -sä: poekasa, isäsä. Preesensin yksikön 3. persoonan pääte on -pi: hän jääpi, hän saapi. ^[7]

Ylämaan murteissa savolaisvaikutus on vahvempi kuin rantamurteissa. Inessiivin pääte on –ssa, -ssä ja ts:n vastine on ht(astevaihtelussa t): mehtä ja metän. Liitepartikkeli –kin on asussa –nii: onkin > onnii, kumminkin > kumminnii. Sanojen alussa ei yleensä ole kahta konsonanttia, eivätkä diftongit avarru.^[8]

• Välivokaalin esiintyminen: pohoja 'pohja', jalaka 'jalka', lehemä 'lehmä'
• Konsonanttien geminoituminen: sannoo 'sanoo', mittään 'mitään', makkaa 'makaa'
• Vokaaliyhtymien -ea, -eä edustus: korkia 'korkea', pimiä 'pimeä'
• Assimilaatio (samankaltaistuminen) tk → kk: ookkona ~ ookkonää 'oletko sinä?', tuukkona ~ tuukkonää 'tuletko sinä?'

Hailuoto Ii Kempele Liminka

Lumijoki Muhos Oulu Pudasjärvi

Raahe Ranua Siikajoki Siikalatva (entinen Rantsila)

Tyrnävä Utajärvi Vaala (osittain)

• Itkonen, Terho: 1978: Kantasuomesta Suomeen. ─Suomen tieteen ulottuvuuksista (toim. Risto Kautto). Porvoo
• Itkonen, Terho: 1983: Välikatsaus Suomen kielen juuriin.
• Kettunen, Lauri 1930: Suomen murteet. II. Murrealueet. Suomalainen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö. s. 75-81. Helsinki.
• Kettunen, Lauri 1959: Suomen murteet. III. Murrekartasto. Toinen supistettu painos. Suomalainen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö. Helsinki.

• Internetix - Suomen murteet (Arkistoitu – Internet Archive)