Islam ja naiset

Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Voi sisältää epäluotettavia lähteitä sekä uutta tutkimusta.

Naisen asema islamissa perustuu uskonoppineiden tekemiin tulkintoihin Koraanista ja Muhammedia koskevasta perimätiedosta. Islamin mukaan Jumala on luonut “kaiken, minkä maa tuottaa” pareittain.^[1][2][3] Sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, ja kumpikin on luotu toimimaan omassa roolissaan.^[4] Luonnolliseen työnjakoon kuuluu, että mies on vastuussa pääosasta taloudellisia velvollisuuksia, kun taas nainen kantaa suurempaa vastuuta lasten synnyttämisestä ja kasvattamisesta. Sukupuoliroolien mukainen erikoistuminen ei vähennä miesten ja naisten välistä täyttä tasa-arvoa ihmisinä ja muslimeina.^[4] Suomen islamilaisen yhdyskunnan julkaiseman islamoppaan mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo saavutettiin islamissa jo 1 400 vuotta sitten.^[5] Helsingin muslimit -yhdyskunnan mukaan naisen tulee silti totella aviomiestään.^[6] Tanskalainen naisimaami Sherin Khankan katsoo, että islam on perusluonteeltaan tasa-arvoinen uskonto.^[7]

Islamin pyhät kirjoitukset, eli Koraani ja hadithit, muodostavan perustan, jolta uskonoppineet muotoilevat islamilaisen lain mukaisen tulkinnan (fiqh) naisen asemasta.^[8] Kolmantena tasona pyhien kirjoitusten ja niiden tulkinnan jälkeen ovat tavallisten muslimien uskomukset ja käytännöt.^[9] Usein ne poikkeavat uskonoppineiden virallisesta linjasta.^[10]

Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen (n. 90 %) ja šiialaisuuteen (n. 10 %).^[11] Suuntausten hyväksymät pyhät kirjoitukset ovat molemmilla melkein samat.^[12] Islamissa on myös viisi suurta lakikoulukuntaa,^[13] joiden välillä on pieniä eroja naisia koskevissa määräyksissä.^[14] Islam korostaa silti islamilaisen umman yhtenäisyyttä šarian tulkitsemisessa.^[8] Silloin kun umma on yksimielinen, se on erehtymätön.^[15] Melkein kaikissa islamilaisissa maissa yli puolet muslimeista katsookin, että on vain yksi oikea tapa tulkita islamia.^[16] Siitä huolimatta näkemykset yksittäisistä asioista voivat vaihdella. Myös sukupuolten välisistä suhteista on tullut kiistelty aihe, sillä muslimiyhteisöt eivät ole löytäneet yhteistä säveltä joka asiassa.^[17]

Etenkin länsimaissa islaminuskon oppeja naisen asemasta pidetään usein naista alistavina ja sukupuolten tasa-arvon vastaisina.^[18][19][20] Islamin naiskäsitykselle on silti löytynyt puolustajia myös lännestä.^[21]

Koraani sisältää määräyksiä miesten ja naisten välisistä suhteista. Tavalliset muslimit eivät kuitenkaan lue uskontonsa sisältöjä suoraan Koraanista. Islamissa Koraanin lukeminen on rituaalista ja tapahtuu ääneen kauniisti resitoiden. Sen vanhalla arabialla kirjoitettua tekstiä harva ymmärtää.^[22] Islaminuskon yksimielisen kannan mukaan tavallinen muslimi ei liioin voi itse tulkita Koraania.^[23][24][25] Muslimit saavat uskontoa koskevan tietonsa uskonoppineilta, joiden tulkinnat Koraanista pohjautuvat haditheihin ja islamilaisen tieteen tarjoamaan oheistietoon. Kirjaimelliset lainaukset Koraanista eivät ole islamin suoria näkemyksiä, vaan aineistoa, jota uskonoppineet käyttävät tulkinnoissaan.^[26]

Lehmän suurassa (4:228) muistutetaan, että mies on vaimoaan "asteen korkeammalla".^[27] Jaakko Hämeen- Anttilan mukaan Koraani julistaa suhteellisen selvästi miehen perheen pääksi todetessaan, että mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan (4:34).^[28] Jae antaa miehelle oikeuden käyttää ennaltaehkäisevää väkivaltaa vaimoa vastaan, jos mies epäilee vaimon olevan uppiniskainen:

Hurskas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Jumala on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Jumala on korkea, mahtava.^[29][30]

Tätä kolmiportaista ohjetta suositellaan edelleen, mutta uskonoppineet muistuttavat, että väkivallan tulee olla Muhammedin (jäähyväissaarnassaan) antaman ohjeen mukaan kevyttä (ei lyöntejä kasvoihin, ei haavoja, ei luunmurtumia).^[31] Useimmissa muslimien tekemissä Koraanin käännöksissä puhutaan lyömisestä.^[32] Toisissa käännöksissä (esim. Ahmed Ali) koko lause on poistettu.^[33]

Pääartikkeli: Polygynia islamissa

Koraani hyväksyy moniavioisuuden miehille, mutta ei naisille.^[34] Islamin moniavioisuudelle on edeltäjänsä juutalaisuudessa, missä se oli sosiaalipoliittinen keino huolehtia orvoista ja leskistä.^[35] Ehtona useamman vaimon ottamiselle oli kaikkien vaimojen tasapuolinen kohtelu.^[36] Myös Koraani yhdistää monivaimoisuuden orpojen kohteluun:^[37] "Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte, ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne."^[38][39]

Orjuus on virallisesti lakkautettu kaikissa muslimimaissa, viimeisenä Omanissa vuonna 1970.^[40] Koraani kuitenkin hyväksyy orjuuden, ja perimätiedon mukaan Muhammed oli itsekin orjanomistaja. Hän piti kahta orjaa myös jalkavaimoinaan. He olivat juutalaisnainen Raihana bint Zaid, jonka miehen Muhammed oli teloittanut sekä koptinainen Maria al-Qibtiyya.^[41] Koraanin määräys kuuluu: ''Samoin (ovat kielletyt teiltä) kaikki naidut naiset lukuun ottamatta niitä orjattaria, jotka ovat joutuneet haltuunne (oston tai sodan kautta). Nämä rajat on Jumala teille määrännyt''.^[42]

Islamin salliva suhtautuminen orjuuteen tuo ilmiön toisinaan uudelleen pinnalle – esimerkkinä islamilaiset äärijärjestöt Boko Haram ja ISIS, jotka ovat 2000-luvulla palauttaneet orjuuden hallitsemilleen alueille.^[43] Muslimimaailmassa suosittu saarnaaja, kairolainen šeikki Metwali el-Shaarawi julisti Bosnian sodan aikana, että muslimeille on luvallista orjuuttaa sotavankinsa ja raiskata vangitut naiset ja lapset.^[44]

Koraani määrää, että tyttö perii puolet pojan osuudesta.^[45] Sääntö on monien muslimien mielestä oikeudenmukainen, koska miehen vastuulla on perheen ylläpito.^[46] Monet muslimit kannattavat silti yhtäläistä perintöoikeutta sekä pojille että tytöille. Pew-tutkimuskeskuksen vuonna 2013 tehdyn kyselyn mukaan Balkanin muslimeista jopa enemmistö oli yhtäläisen perintäoikeuden kannalla. Vähäisintä kannatus oli Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, missä vain neljäsosa kannatti perinnön tasajakoa.^[47]

Koraani ei anna tarkkoja pukeutumisohjeita.^[48] Uskonoppineet katsovat, että naisten velvollisuus käyttää huivia ilmoitetaan Koraanin kohdassa 24:31: "Ja käske uskovien naisten pitää katseensa kurissa ja varjella siveyttään, olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä, jotka tavallisestikin ovat näkyvissä, ja peittää kaulansa hunnulla.^[49] Jakeessa esiintyy ei-arabialainen sana chumur, jonka at-Tabari 900-luvulla kääntää "huiviksi". Christoph Luxenberg on kiistänyt tämän tulkinnan. Hän lukee merkit arameankieliseksi sanaksi gmar, joka tarkoittaa vyötä. Luxenbergin mukaan Koraani kehottaa naisia sitomaan kangasvyön uumilleen eikä panemaan huivia päähänsä.^[50] Toinen Koraanin kohta on kuitenkin selkeämpi (suura 33:59): "Profeetta, sano puolisoillesi, tyttärillesi ja uskovien vaimoille, että he panisivat vaatteen päänsä yli. Tämä on parasta, jotta heidät tunnettaisiin siveiksi eikä heitä häirittäisi.^[51]

Edinburghin yliopiston Islamin tutkimuksen professori, liberaalia sunni-islamia^[52][53] edustava Mona Siddiqui katsoo, että Koraani asettaa erityisen haasteen niille, jotka haluavat nähdä sen edistäneen miesten ja naisten yhteiskunnallista tasa-arvoisuutta. Hän esittää kolme näkökohtaa, jotka voisivat puhua asian puolesta: 1) Koraani antoi naisille sellaisia oikeuksia, jotka patriarkaalinen järjestelmä on myöhemmin kumonnut; 2) Koraani (kenties) paransi naisten asemaa, vaikka ei täyteen tasa-arvoon saakka, ja 3) vaikka Koraani antoikin miehille oikeuden päättää naisten asioista, näillekin jäi omat oikeutensa.^[54]

Siddiqui katsoo, että Koraanin tulkinnoissa tulisi ottaa huomioon tapahtumien historiallinen tausta. Esimerkiksi moniavioisuus liittyi siihen, että profeetta Muhammedin käymässä Uhudin taistelussa yhteisöön oli jäänyt orpoja ja leskiä, jotka tarvitsivat suojelua.^[55] Uhudin taistelun historiallisuutta kaikki eivät pidä varmana, koska siitä kirjoitti ensimmäisen kerran Ibn Hisham noin 200 vuotta myöhemmin.^[56] Ibn Hishamin mukaan taistelussa kuoli 65 muslimia^[57]

Siddiqui katsoo myös, että Koraanin taloutta koskevat määräykset koskevat vain aikaa, jolloin miehet ymmärrettiin perheen elättäjiksi. Talouksien rakenne on kuitenkin nykyisin muuttunut naisten työssäkäynnin myötä. Näin ollen Koraanin määräykset eivät näiltä osin koskisi enää nykyaikaa.^[58]

Siddiquin näkemykset edustavat liberaalia islamin uudelleen tulkintaa.^[52] Niillä ei ole virallista uskonnollista asemaa, sillä pyhien tekstien selittäminen on islamissa varattu uskonoppineille. Islam kieltää maallikkoa itse tulkitsemasta Koraania.^[59] Saadakseen tietää, mikä on islamin kanta johonkin asiaan, muslimin on kysyttävä sitä uskonoppineelta.^[60][25] Al-Tirmidhi esittää hadithin, jonka mukaan ibn Abbas kuuli Jumalan lähettilään sanoneen: ”Se, joka selittää Koraania omin päin, on ansainnut tulisen istuimen.”^[61]

Käsitys, että islam paransi naisten asemaa on islamin tutkimuksessa yleinen.^[62][63] Asiaa koskevat aikalaislähteet kuitenkin puuttuvat, sillä kirjalliset tiedot alkavat vasta 800-luvulla.

Peruskoulun islamin oppikirja arvostelee Jaakko Hämeen-Anttilan Koraanin suomennosta ja katsoo, että teksti on käännetty väärin niissä kohdissa, joissa näyttää siltä, että Koraanin ohjeet alistavat naista.^[64]

Koraaniin sisältyvä lainsäädäntö on rajallista^[65], mutta sitä täydentää islamilaisessa kalifaatissa 800-luvulta lähtien koottu profeetta Muhammedista kertonut suullinen muistitieto. Se on julkaistu hadith-kokoelmissa, joista tärkeimmän muodostaa sekä sunnien että šiiojen arvostama kuuden kirjan kokoelma.^[66][67] Pääosa islamilaisesta laista ei olekaan peräisin Koraanista vaan näistä teoksista. Länsimaiset tutkijat eivät pidä hadith-kirjallisuutta historiallisesti luotettavana tietona.^[68] Niillä on kuitenkin islamissa vakiintunut asema pyhinä teksteinä.^[69]

Islamin pyhät kirjoitukset asettavat naisen joissakin asioissa eri asemaan kuin miehet. Sahih Bukharissa olevassa hadithissa kerrotaan, että Muhammedin oli kuultu pitävän naisia miehiin nähden puutteellisina sekä älykkyydessä että uskonnossa.^[70][71] Vajavaisuus älykkyydessä näkyi siinä, että vasta kahden naisen todistus vastasi oikeudessa yhden miehen todistusta. Vajavaisuus uskonnossa kävi ilmi siitä, että kuukautisten aikana naisen rukous tai pyhiinvaellus eivät tuoneet hänelle ansioita.^[70][71] Naisten vajavaisuuden takia Helvetin asukkaista suurin osa on naisia.^[72] Muuan seuraus naisen vajavuudesta on se, että heidän tulee alistua miesten johdettavaksi. Haditheista löytyy joitakin naisten johtajuutta koskevia kielteisiä lausumia. Al-Tirmidhi kertoo Profeetan sanoneen: "Sellainen kansa ei koskaan menesty, joka antaa johtajuuden naiselle".^[73][74]

Perimätieto kertoo silti myös joistakin vaikutusvaltaisista naisista. Sellainen oli myös Muhammedin lempivaimo Aiša. Muhammedin vaimoja Khadijaa ja Aišaa käsitellään perimätiedossa asiantuntevina, hyveellisinä, älykkäinä ja omista asioistaan päättävinä. Muhammedin talonväkeä kuvataan – moniavioisuuden puitteissa – ihanteellista perhe-elämää viettäväksi, ja Muhammedin suhdetta naisiin myötämieliseksi ja avokätiseksi. Eräät vapaamielistä suuntaa edustavat maallikkomuslimit katsovat joidenkin hadithien olevan vastoin Koraanin ydinsanomaa, joka on vaatimus keskinäisestä rakkaudesta ja ymmärryksestä avioliitossa.^[75]

Haditheissa annetut ohjeet liittyvät usein naisen seksuaalisuuden kontrollointiin. Al-Tirmidhi kertoo, että Profeetan kuultiin sanovan: ”Nainen on pidettävä piilossa, sillä kun hän menee ulos, paholainen katsoo häntä.”^[76] Naisten ympärileikkausta eli länsimaisittain sukuelinten silpomista (FGM) koskevia haditheja on kuuden kirjaan kuuluvissa kokoelmissa^[77] Sunan Abu Dawud,^[78], Sahih Muslim,^[79] Sunan ibn Majah^[80], Jami at-Tirmidhi^[81] ja Muwatta Malik^[82] sekä Ahmad ibn Hanbalin kokoelmassa Musnad Ahmad (19704).^[83] Abu Dawudin hadithissa Profeetta sanoo: "Älä leikkaa paljon, sillä se on parasta naiselle ja haluttavampaa puolisolle."^[78] Muissa haditheissa naisen sukuelinten silpominen tulee ilmi epäsuorasti rituaalisen peseytymisohjeen yhteydessä. Hanbalin hadith toteaa, että "ympärileikkaus on miehille suotavaa ja naisille ylevää".^[84]

Hadith-kirjallisuudesta löytyy tukea lapsiavioliitolle. Muhammedin kerrotaan avioituneen 50-vuotiaana vain 6-vuotiaan Aišan kanssa tämän isän, Abu Bakrin, suostumuksella. Profeetta oli sukupuoliyhteydessä Aišan kanssa tämän ollessa yhdeksänvuotias.^[85][86][87] Hadith -kokoelmat Sahih Muslim^[88] ja Sunan Abi Dawud^[89] antavat samat ikärajat. Profeetan esimerkkiä käytetään oikeuttamaan eräissä islamilaisissa maissa käytössä olevia lapsiavioliittoja.^[90]

Ensimmäinen Muhammedista kertova kirja oli Ibn Ishaqin tekemä elämäkerta 760-luvulla. Vaikka teos ei kuulu islamin pyhään kirjallisuuteen, siinä esitettyä Muhammedin jäähyväissaarnaa lainataan usein. Kirjan mukaan Muhammed piti maaliskuun 6. päivänä vuonna 632 eli kolme kuukautta ennen kuolemaansa jäähyväissaarnan Arafatin vuorella lähellä Mekkaa. Saarna on rinnastettu Jeesuksen vuorisaarnaan, koska se oli profeetan opetusten samanlainen kiteytys.^[91] Vuonna 2015 julkaistun peruskoulun islamin oppikirjan mukaan:

”Profeetta muistutti naisten oikeuksista ja siitä, miten naiset ja miehet olivat kaikki tasa-arvoisia. Profeetta muistutti miehiä heidän velvollisuudestaan kohdella vaimoaan hyvin ja ystävällisesti, sillä he olivat toistensa kumppaneita ja tukijoita... Profeetta julisti Allahin luoneen kaikki ihmiset tasavertaisiksi riippumatta ihonväristä, sosiaalisesta asemasta tai uskosta... Moni katsoo tämän jäähyväissaarnan olleen ensimmäinen ihmisoikeuksien julistus.”^[92]

Oppikirjan kuvausta vastaavaa tekstiä ei ole löytynyt islamilaisesta perimätiedosta. Ibn Ishaqin alkuperäinen kirja on kadonnut, mutta häntä lainaa Ibn Hisham 800-luvun alussa. Hishamin mukaan Muhammed sanoi:

Teidän oikeutenne on, että vaimonne eivät anna kenenkään, jota te inhoatte, astua vuoteeseenne, ja etteivät he tee selkeää säädyttömyyttä. Jos he näin tekevät, Jumala on antanut teille luvan välttää heitä vuoteessa ja lyödä heitä, mutta ei liian kovasti. Jos he pidättäytyvät näistä asioista, heillä on oikeus saada kohtuullinen elatus ja vaatetus. Neuvokaa naisia lempeästi. He ovat teidän vankejanne, eikä heillä ole valtaa omien asioittensa suhteen, mutta te olette ottaneet heidät Jumalan teille uskomaksi velvoitteeksi, ja teillä on oikeus nauttia heistä sukupuolisesti Jumalan sanojen mukaan.”^[93]

Islamin ehkä kuuluisin oppinut, 900-luvun alussa kirjoittanut al-Tabari selostaa jäähyväispuheen naisia koskevan kohdan tarkasti samoin kuin Ibn Hisham. Tabarilla katsotaan olleen Hishamin tavoin käytössään 700-luvulta peräisin oleva, nyt jo kadonnut Ibn Ishaqin käsikirjoitus. Ainoa poikkeus on, että Tabarin mukaan Muhammed ei verrannut naisia orjiin vaan kotieläimiin ('awānin).^[94] Oppikirjan esittämää versiota ei liioin löydy 800-luvun hadith-kokoelmista. Jäähyväissaarnasta puhuessaan hadith-kokoelmat mainitsevat vain kaksi vaimoja koskevaa asiaa: he eivät saa taloudessa ottaa käyttöönsä mitään ilman aviomiehen lupaa, ruoka mukaan lukien, eivätkä poistua kotoa ilman aviomiehen lupaa.^[95]

Tutkija T. Omar Moros pitää nykyisin levinneitä Muhammedin jäähyväissaarnan versioita väärennöksinä. Hänen mukaansa ne ovat peräisin vuonna 1991 julkaistusta kirjasta "Sermons of the Prophet".^[96][97] Oppikirjan versio kuitenkin poikkeaa myös tästä kirjasta.

Islaminuskon näkemykset naisen asemasta perustuvat Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, mutta eivät ole suoraan luettavissa niistä. Pyhien kirjoitusten tulkinta on jakautunut varhaiskeskiajalla syntyneisiin lakikoulukuntiin ja pääasiassa niihin myöhäiskeskiajalla kirjoitettuihin lakikirjoihin, jotka koulukunnat ovat hyväksyneet arvovaltaisiksi šarian lähteiksi. Totuus ei löydy suoraan niistäkään, vaan elävästä traditiosta. Sitä edustavat kunkin ajan uskonoppineet ja heidän antamansa laintulkinnat.^[98]

1000-luvulla elänyt al-Ghazali on islamin tärkeimpiä teologeja ja mystikkoja. Hän oli persialainen ja kotoisin Iranin Khorasanista. Ghazali kirjoitti persialaisia perinteitä noudattaen teoksen Councel for Kings, jossa annetaan neuvoja hallitsijoille. Luku 7 käsittelee naisten hyviä ja huonoja puolia. Ghazalin mukaan Eeva teki syntiä syödessään Paratiisissa hedelmän, jonka Jumala oli häneltä kieltänyt. Tämän johdosta Jumala rankaisi naista 18 tavalla. Rangaistukset olivat seuraavia:^[99]

1. kuukautisvuoto,
2. synnyttäminen,
3. naisen erottaminen isästään ja äidistään ja naittaminen vieraalle,
4. raskaus,
5. itsemääräämisoikeuden puuttuminen,
6. pienempi perintöosuus,
7. naisesta on helppo ottaa avioero, mutta hän ei voi itse erota,
8. miehellä voi olla neljä vaimoa, mutta naisella vain yksi aviomies,
9. nainen joutuu pysyttelemään suljettuna kotiinsa, ikäänkuin vankina
10. huivipakko,
11. vasta kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta,
12. nainen ei saa poistua asunnostaan ilman läheisen sukulaisen seuraa,
13. miehet saavat ottaa osaa perjantairukoukseen ja paastopäivien rukouksiin, mutta naiset eivät,
14. naiset eivät ole päteviä johtajiksi tai tuomareiksi,
15. ansiokkuutta on tuhat lajia, joista vain yksi koskee naisia, kun taas 999 koskee miehiä (Ghazali täsmentää, että naisen ainoa ansiokkuuden muoto on kuuliaisuus miehelleen),
16. jos naiset ovat moraalittomia, heitä kidutetaan ylösnousemuksessa vain puolet muiden määrästä (sic),
17. aviomiehen kuollessa vaimon pitää odottaa neljä kuukautta ennen kuin voi mennä naimisiin uudelleen,
18. jos aviomies ottaa heistä eron, heidän on odotettava kolme kuukautta (tai kolme kuukautiskiertoa) ennen kuin voivat mennä uudestaan naimisiin.^[99]

Naisia kohtaan osoitetaan islamin pyhissä kirjoituksissa ja uskonoppineiden teksteissä myös arvonantoa. Muhammedin vaimoja Khadijaa ja Aišaa käsitellään asiantuntevina, hyveellisinä, älykkäinä ja omista asioistaan päättävinä. Muhammedin talonväkeä kuvataan – moniavioisuuden puitteissa – ihanteellista perhe-elämää viettäväksi, ja Muhammedin suhdetta naisiin myötämieliseksi ja avokätiseksi. Vapaamielistä suuntaa edustavat muslimit katsovat monien hadithien olevan vastoin Koraanin ydinsanomaa, joka on vaatimus keskinäisestä rakkaudesta ja ymmärryksestä avioliitossa.^[75]

Naisten tekemiin rikkomuksiin Jumalan lakia vastaan suhtaudutaan islamissa hieman lievemmin kuin miesten rikkomuksiin. Al-Ghazalin mukaan moraalittomia naisia kidutetaan ylösnousemuksessa vain puolet muiden määrästä. Jos nainen luopuu uskosta, häntä ei teloiteta, vaan rangaistuksena on vankeus ja ruoskiminen joka kolmas päivä, kunnes nainen palaa islamiin.^[100]

Uskonnollisia velvollisuuksia suorittaessaan henkilön tulisi olla rituaalisesti puhdas. Tämän johdosta naiset eivät rukoile, paastoa tai käy moskeijassa kuukautisten tai lapsivuodeajan aikana. Naisen tulisi pestä koko vartalo aina yhdynnän, kuukautisten tai synnytyksen jälkeen. Muutoin riittää pieni puhdistautuminen.^[101]

Islamin suuret šaria-lakikoulukunnat pitävät naisten ympärileikkausta islamin vaatimusten mukaisena, mutta sitä koskevat ohjeet islamin pyhissä kirjoituksissa ovat niukkoja. Uskonoppineiden enemmistö katsoo silti, että käytäntö on Muhammedin esikuvan mukaista.^[102]

Šaria jakaa kaikki teot viiteen ryhmään: 1) pakollisiin, 2) suositeltaviin, 3) neutraaleihin, 4) loukkaaviin ja 5) kiellettyihin.^[103] Viisi suurta Islamin lakikoulukuntaa eli sunnalaiset shafi'i, malaki, hanbali ja hanafi sekä šiialainen jafari eroavat osittain toisistaan sen suhteen, mihin luokkaan ne sijoittavat tyttöjen ympärileikkauksen. Koulukunnista malaki^[104][14], hanbali,^[105][104] jafari^{[106][107][104]} ja hanafi^[108] pitävät ympärileikkausta suositeltavana, hanafit tosin hyväksyvät myös kannan, että sen on pelkästään luvallista eli islamin kannalta neutraalia.^[109][104] Hanafi on islamin suurin lakikoulukunta, jota seurataan muun muassa Turkissa ja Keski-Aasiassa. Suositeltava tarkoittaa, että ympärileikkaus tuo ansioita Paratiisiin pääsemiseksi, vaikka sen laiminlyönnistä ei rangaista. Shafi'lainen koulukunta (mm. Somalia ja Etiopia) pitää tyttöjen ympärileikkausta pakollisena, mikä tarkoittaa, että laiminlyönnistä seuraa rangaistus viimeistään tuonpuoleisessa.^[105] Kyse on leikkauksesta, johon kuuluu klitoriksen poistaminen (arab. bazr).^[104] Šariakäsikirjassa Reliance of the Traveller tosin esiintyy tieto, että koulukunta vaatisi vain klitoriksen hupun (arab. bizr) poistamista,^[105] mutta orientalisti Anne-Sofie Roaldin mukaan se on käännösvirhe.^[104] Yksikään koulukunta ei pidä tyttöjen ympärileikkausta islamia loukkaavana tai kiellettynä.^[110]

Elävää islamin tulkintaa edustavat uskonoppineiden muftien antamat kirjalliset lausunnot eli fatwat. Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, että fatwat ovat yksittäisen oppineen islamilaisiin lähteisiin perustuva lainopillinen mielipide, jota ei voi kumota. On kuitenkin mahdollista antaa toisia fatwoja, jotka ovat ristiriidassa entisten kanssa. Tällöin ne kaikki ovat voimassa.^[111] Fatwat ovat periaatteessa ikuisia, mutta on luonnollista, että muslimit seuraavat oman moskeijansa imaamin neuvoja. Uskonoppineiden autonomisesta asemasta huolimatta heitä sitoo islamin vaatimus umman yksimielisyydestä (ijma).^[112]

Egyptin fatwa-komitean kokoelmissa on erilaisia naisten ympärileikkausta koskevia fatwoja.^[113] Ensimmäinen (28.5.1949) toteaa, että naisten ympärileikkaus ei ole pakollista. Toinen (23.6.1951) ei hyväksy siitä luopumista, ja kolmas (29.1.1981) pitää sitä pakollisena. Pakollisuutta korostavan fatwan antoi sunni-islamin arvostetuimman uskonnollisen korkeakoulun eli Al-Azharin yliopiston suurimaami ja Egyptin suurmufti Muhammad Sayyid Tantawy. Suurimaamia pidetään epävirallisesti ylimpänä uskonnon tulkkina sunni-islamin piirissä.^[14] fatwan, jonka mukaan FGC oli pakollista (wajib).^[114] Iranissa ajatolla Khamenei julisti FGC:n luvalliseksi vuonna 2011 ja katsoi miehen oikeudeksi vaatia, että vaimo on ympärileikattu. Ajatolla Ali al-Sistani antoi vuonna 2014 fatwan, jonka mukaan FGC ei kuulu islamiin. Vuonna 2013 Indonesian uskonoppineiden neuvosto antoi fatwan jonka mukaan FGC on suositeltavaa.^[115] Qatarin Wakfin ja uskonnollisten asioiden ministeriön hallinnoima islamweb.net on yksi maailman suosituimmista islamilaisista sivustoista. Se sisältää useita myös 2000-luvulla annettuja fatwoja naisten ympärileikkauksesta.^[116]

Vuonna 2005 Kairon Al Azhar-yliopiston professori Ahmend Talib, Šaria-tiedekunnan dekaani, sanoi, että ”Kaikki naisten ympärileikkauksen muodot ovat pahoinpitelyä ja rikoksia eivätkä kuulu islamiin.” Lausunto ei ollut fatwa, vaan konferenssissa esitetty puhe.^[117] Talib kertoi myös, että Saudi-Arabiassa ei ole yhtään ympärileikattua naista. Vuonna 2012 tehty tutkimus osoitti kuitenkin, että tapa on käytössä Saudi-Arabiassa, vaikka viralliset tilastot puuttuvat. Ympärileikatuilla saudinaisilla tyyppiä III oleva radikaali ympärileikkaus oli lisäksi yleisempi kuin lievemmät tyypit I tai II. Vuonna 2010 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan tyyppien I ja II yleisyys oli 40,8 %, tyypin III 42,3 % ja tuntemattomaksi jäi 16.9 %.^[118]

Suomalaiset tiedotusvälineet ja järjestöt, jotka tekevät työtä tyttöjen silpomisperinteen katkaisemiseksi, ovat lähteneet siitä, että ilmiö ei kuulu islamiin.^{[119][120][121][122][123][124]} Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön laatima ”Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen (FGM) estämisen toimintaohjelma” toteaa, että ”tyttöjen silpominen ei kuulu minkään uskonnon oppeihin.”^[125] Perusteluina vedotaan tavallisesti siihen, että silpominen on vanhempaa kuin islam,^[126] eikä Koraani mainitse asiaa.^[127] Käsityksen taustalla ovat myös Unicefin tuottamat aineistot. Niissä silpomisen yleisyyttä on tutkittu yleensä vain Afrikassa ja perusteluiksi käytännölle on voinut kyselytutkimuksissa antaa vain sosiaalisia, ei uskonnollisia syitä.^[128] Myös arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan naisten ympärileikkaus on afrikkalainen heimoperinne, joka ei kuulu islamiin.^[129]

Tyttojen ympärileikkaus on yleistä muslimivaltioissa. Sitä esiintyy Afrikan maista muun muassa Somaliassa (98 %), Guineassa (96 %), Egyptissä (91 %), Sudanissa (88 %), Eritreassa (89 %), Malissa (89 %)^[131] ja Etiopiassa (74%).^[132] Tyttöjen ympärileikkausta esiintyy myös Afrikan ulkopuolella useimmissa muslimimaissa, kuten Oman 90 %,^[133] Jemen 23 % ja Irakin Kurdistan 8 %. Sitä esiintyy myös Saudi-Arabiassa, Bahrainissa, Qatarissa, Syyriassa, Afganistanissa, Pakistanissa, Kuwaitissa ja Palestiinassa.

Aasiassa tyttöjen ympärileikkausta esiintyy lähinnä niissä maissa, joissa on muslimienemmistö.^[134] Indonesiassa sitä on esiintynyt 1600-luvulta asti, ja sen yleisyys on joillakin alueilla yli 90 %.^[134] Indonesiassa tehdyn kyselyn mukaan kaikki naiset pitivät sitä islamilaisena käytäntönä ja uskonnollisena velvollisuutena, ja sen kieltävät naiset eivät olleet monien mielestä muslimeita.^[134] Malesiassa yleisyys oli 2010–2012 noin 90 %, ja 82 % musliminaisista piti leikkausta uskonnollisena velvollisuutena.^[134] Intiassa ympärileikkausta harjoittaa maahan 1500-luvulla Jemenistä tullut šiialainen Dwoodi Bohra -suuntaus.^[134][135] Sen kahden miljoonan väestössä noin 75–80% tytöistä on leikattu.^[136]

Afrikassa ympärileikkausta esiintyy myös sellaisten heimojen keskuudessa, jotka eivät ole muslimeja. Nämä heimot elävät muslimiväestöjen läheisyydessä, kuten Egyptin koptit^[137] tai Etiopian somalit.^[138]. Tapa on siirtynyt muslimien mukana Eurooppaan. Ruotsissa on havaittu, että 47 % Iranista, Irakista ja Kurdistanista tulleista tytöistä on leikattuja.^[139]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan naisten ympärileikkausta ei esiinny Aasiassa tai Lähi-idässä vaan lähinnä mustan Afrikan, Sudanin ja Egyptin muslimien parissa, sekä saman alueen muiden uskontojen piirissä. Hämeen-Anttilan mukaan on silti mahdollista, että tapaa esiintyy rajoitetusti islaminuskoisilla Aasian puoleisilla alueilla ja Pohjois-Afrikassa.^[140] Ympärileikkausta vastustavan Sahiya-järjestön aktivisti Mariya Taher toteaa, että jos ympärileikkausta yleensä esiintyy islamilaisissa yhteisöissä, kyse on hyvin pienestä vähemmistöstä.^[136]

Toinen myös islamiin yhdistetty tapa on niin sanottu kunniaväkivalta, johon voivat kuulua myös kunniamurhat. Tavallisimmin niillä tarkoitetaan epäsiveellisyydestä epäillyn naisen murhaamista perhepiirissä.^[141] Tavan katsotaan heimokulttuureissa puhdistavan miehen ja suvun kunnian. Sosiaaliantropologi Philip Carl Salzman katsoo kunniaväkivallan kuuluvan klaanikulttuuriin. Paimentolaiselämässä valtiovalta on kaukana ja sosiaalisten normien noudattamista valvoivat sen takia perheet ja suvut itse. Perheenjäsenen syyllistyminen normien rikkomiseen katsottiin koko perheen tai suvun häpeäksi. Perhettä tai sukua painostettiin siten puuttumaan asiaan.^[142]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan kunniamurha on heimoperinnettä ja islamin kannalta yksiselitteisesti rikos, sillä islamin laki kieltää murhaamisen ylipäänsä ja erityisen jyrkästi toisen muslimin murhaamisen. On siis yhteensattumien tulosta, että kunniamurhia esiintyy muslimien keskuudessa.^[143] Vaikka islam kieltää murhaamisen, se ei toisaalta kiellä ihmisen surmaamista, jos siihen on lallinen syy. Joissakin tapauksissa, kuten kostona, surmatyö voi olla jopa pakollinen.^[144] Velvoite sisältyy hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen periaatteeseen (Koraani 3:104), joka on yhteinen koko islamille.^[145][146] Se tarkoittaa jokamiehen oikeutta puuttua toisten tekemisiin, jos šarian sääntöjä rikotaan. Michael Cookin mukaan periaate velvoittaa lähinnä aikuisia tai aikuisuuden kynnyksellä olevia vapaita muslimimiehiä, mutta periaatteessa jokaista muslimia.^[147] Orientalisti Patricia Crone on todennut, että ”islamilainen laki velvoittaa noudattajiaan puuttumaan tilanteeseen, jos he näkivät muiden uskovien olevan mukana syntisessä toiminnassa ja suostuttelemaan tai jopa pakottamaan heidät lopettamaan.”^[148] Ayaan Hirsi Ali katsoo, että juuri tämä on perustelu perheissä harjoitettavalle kunniaväkivallalle.^[149]

Michael Cook on julkaissut periaatteesta laajan tutkimuksen (Forbidding the Wrong in Islam).^[150] Periaate esiintyy Koraanissa ja hadith-kirjallisuudessa, mutta vasta al-Ghazali antoi sille 1000-luvulla klassisen muotoilun.^[150] Hän esitti väliintulolle kahdeksan askelmaa. Ensimmäinen on rikkomuksen luotettava todistaminen, viides aste on jo käsiksi käyminen esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit, seitsemäs aste on lyöminen ja potkiminen, ja kahdeksas aste aseiden käyttö, mikä saattoi merkitä synnintekijän tappamista.^[151]

Islamin šaria-lainsäädäntö edellyttää hyvin peittävää pukeutumista naisilta.^{[4][152][153]} Shafi'i -koulukunnan mukaan naisten ja tyttöjen tulee peittää kodin ulkopuolella koko kehonsa mukaan lukien kasvot ja kädet. Hanafi-koulukunnan mukaan kädet ja kasvot voivat olla kodin ulkopuolella näkyvissä.^[154] Aina kun toisen henkilön kehonosan katsominen on laitonta, laitonta on myös koskeminen. Mies ei voi kätellä ketään naista vaimoaan ja aviokelvottomia sukulaisiaan lukuun ottamatta, ja tämä koskee kaikki lakikoulukuntia, myös hanafia.^[155]

Uskonoppineiden enemmistö, poikkeuksena jotkut hanafit, katsoo, että nainen ei saa poistua kotoa peittämättä kasvojaan olipa mahdollisuus kiusaukseen tai ei. Jos kiusauksen vaara on olemassa, kaikki uskonoppineet ovat yksimielisiä siitä, että kasvojen peittäminen on pakollista.^[152] Jos nainen pelkää herättävänsä houkutusta tai tulevansa houkutelluksi, hänen velvollisuutensa on peittää hunnulla kätensä ja kasvonsa.^[156] 1000-luvulla elänyt suufi ja shafi'i -imaami al-Ghazali katsoikin, että huivin käyttö on Jumalan rangaistus naisille siitä, että Eeva teki syntiä syödessään Paratiisissa kielletyn hedelmän.^[157]

Naisen on myös laitonta näyttää mitään osaa kehostaan murrosikäiselle pojalle tai toiselle naiselle, joka ei ole muslimi.^[158] Tämän takia Suomessa on musliminaisille ollut joissakin uimahalleissa omia uintivuoroja.^[159]

Vaikka šarian ohjeet ovat melko yhdenmukaiset ja koulukuntien välillä on vain vähän eroja, musliminaisten pukeutuminen vaihtelee käytännössä paljon. Vähiten peittävä erikoisvaate on hiukset ja kaulan kätkevä hijab,^[160][161] joka on Koraanin ja sunnan mukaisesti pakollinen.^[153] Maallistuneet muslimit, kuten monet Balkanin maiden muslimit ja Suomen tataarit ovat kuitenkin luopuneet jopa sen käytöstä.^[159][48] Jos myös kasvot peitetään, kyseessä on niqab.^[162] Pitkää huntua nimitetään jilbabiksi, ja sitä käytetään yhdessä niqabin kanssa. Kaikkein peittävin asu on burka, jota käytetään muun muassa Afganistanissa.^[48]

Toiset musliminaiset käyttävät peittävää vaatetusta uskonnollisista syistä,^[163][164] ja toiset tekevät sen pakosta.^[165][164] Vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet muslimeista Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä Aasiassa (53–56 %) katsoi, että nainen saa itse päättää, käyttääkö huivia. Vähäisintä vapaaehtoisuuden kannatus oli Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (40 %) ja suurinta Balkanin muslimiväestöissä (88 %).^[47]

Šarialaki sisältää runsaasti perhettä koskevia ohjeita. Muslimin ei ole pakollista puolustaa omaisuuttaan, mutta perheen naisten puolustaminen hyökkääjää vastaan on pakollista. Jos uskoo, ettei hyökkääjää voi muuten hillitä, hänet on šarian mukaan luvallista tappaa ilman, että siitä seuraisi rankaisua uskonnossa.^[166] Ystävälliset ja huolehtivat välit sukuun ovat islaminuskossa tärkeitä, ja niiden rikkominen on synti. Tässä vedotaan sekä Koraaniin (47:22) että Profeetan sunnaan. Muhammedin kerrotaan sanoneen: ”Se, joka vahingoittaa perhesiteitään, ei astu Paratiisiin”.^[167]

Kun mies on huolehtinut omista välittömistä tarpeistaan, hänen on seuraavaksi huolehdittava taloudellisesti vaimostaan, sitten isästään, isoisästään ja niin edelleen, äidistään ja äidinäideistään, lapsistaan ja heidän lapsistaan, kaikista näistä niissä tapauksissa, joissa nämä eivät muuten tule toimeen köyhyyden tai kyvyttömyyden takia. Lapsi on velvollinen tukemaan isänsä vaimoa, jos isä ei siihen pysty. Jos avuntarvitsijoita on paljon, avun antamisen järjestys on: mies itse, hänen vaimonsa, miehen äiti, miehen isä, nuori poika (tai tytär) ja viimeksi aikuiset lapset.^[168]

Islamilaisen lain mukaan naisella voi olla omaa omaisuutta, ja omaisuuttaan hän hallitsee itsenäisesti.^[169]

Pääartikkeli: Avioliitto islamissa

Muslimien avioliitot ovat yleensä järjestettyjä.^[170][171] Musliminainen voi avioitua ainoastaan muslimimiehen kanssa. ^[172] Naisen suostumus avioliittoon tarvitaan, jos hän on neitsyt.^[170] Muussa tapauksessa häntä on ainakin kuultava.^[173] Naisen on saatava suostumus avioliittoon holhoojaltaan (wali)^[170], joka on hänen isänsä, veljensä tai muu miespuolinen täysivaltainen muslimisukulainen.^[174] Jumalan lähettilään kerrotaan sanoneen: ”Ei ole avioliittoa ilman walia”.^[175]

Avioliittoa harkitsevien tapaaminen toteutuu muiden läsnä ollessa. Profeetta on kehottanut seuralaisiaan katsomaan naista ennen avioitumispäätöksen tekemistä. Katse voi olla toistuva, eikä siihen tarvita naisen holhoojan lupaa.^[176] Näissä tutustumismuodoissa on kuitenkin oltava tarkkana siitä, etteivät ne riistäydy käsistä ja muutu romanttisiksi.^[176] On suositeltavaa, että morsian on neitsyt ja lisääntymiskykyinen.^[177] Nykyisin tehdään myös gynekologisia leikkauksia ”neitsyyden palauttamiseksi”.^[178] Tärkein hyvän morsiamen ominaisuus on kuitenkin uskonnollisuus.^[177]

Avioliiton muodollinen solmiminen vaatii, että luetaan vihkikaava todistajien läsnäollessa ja mieluiten arabiaksi.^[179] Morsiamen holhooja lausuu morsiamen puolesta: "Minä nain sinut". Tähän sulhanen vastaa: "Minä nain hänet". Tilaisuudessa täytyy olla vähintään kaksi todistajaa, joiden tulee olla miespuolisia, oikeamielisiä muslimeja, joilla on hyvä näkö ja kuulo ja jotka ymmärtävät vihkikaavassa puhuttua kieltä.^[180]

Hääjuhlan järjestäminen on suositeltavaa. Al-Bukahrin ja Muslimin hadithien mukaan profeetta sanoi: ”Pidä hääjuhlat vaikka tarjoamalla yksi lammas”.^[181] Hääjuhla ei oikeuta miehiä ja naisia seurustelemaan keskenään tai kuuntelemaan kielletyksi luokiteltavaa musiikkia tai tanssimaan. Suositeltavaa onkin, että miesten ja naisten juhlat järjestetään erikseen.^[182]

Šiialaisuus tuntee väliaikaisen avioliitoliiton (mut'a) (نكاح المتعة eli "nautintoavioliitto"). Se on voimassa etukäteen sovitun ajan, esimerkiksi yhden tunnin.^[183] Imaamin johdolla solmittavaan mut'a-avioliittoon kuuluu, että naiselle tai tytölle annetaan sovitun suuruinen lahja, jonka hän saa pitää. Arvostelijoiden mielestä mut‘a-avioliitot ovat keino kiertää islamin avioliittolainsäädäntöä ja todellisuudessa prostituutiota.^[184] Sunnit eivät sitä hyväksy.^[185]

Islam hyväksyy lapsiavioliitot, ja myös Muhammed avioitui 6-vuotiaan tytön kanssa. Lapsiavioliitot ovat yleisiä joissakin muslimimaissa, missä jopa yli puolet tytöistä voidaan naittaa ennen 18 vuoden ikää.^[186] Isällä tai isänpuoleisella sukulaisella on oikeus naittaa edustamansa lapsi tai mielipuoli. Aikuisena lapsi ei voi tällaista avioliittoa purkaa.^[187]

Useimmissa muslimimaissa kirjattu alhaisin sallittu naimisiinmenoikä vaihtelee 16 ja 21 vuoden välillä. Avioliiton solmimisikä on noussut islamilaisissa maissa. Syitä tähän ovat asuntopula, elintason nousu, sulhasten perheiden morsiusrahat sekä kouluttautuminen.^[178] Egyptissä on nykyisin yleistynyt niin kutsuttu nikah urfi ( نكاح العرفي‎) eli "tapaan" perustuva liitto. Se on epävirallinen liitto ilman maallisen lain hyväksyntää, mutta siihen vaaditaan kaksi todistajaa. Nämä epäviralliset liitot ovat suosittuja kaupungeissa muun muassa taloudellisista syistä.^[188]

Islam hyväksyy miesten moniavioisuuden, jossa miehellä saa olla enintään neljä vaimoa.^[189] Melkein kaikissa islamilaisissa maissa moniavioisuutta on rajoitettu maallisella lainsäädännöllä. Se on kielletty Tunisiassa ja Turkissa ja tehty käytännössä mahdottomaksi Marokossa. Moniavioisuus on käymässä harvinaisemmaksi.^[190]

IQRA-islamyhdistyksen avioliitto-oppaan mukaan aviollisen elämän säännöt ovat islamissa ”selkeät ja sopusoinnussa oikeamielisen ihmisluonnon kanssa”.^[191] Šarian nojalla on pakollista, että mies ja vaimo kohtelevat toisiaan hyvin; miehen tulee kohdella vaimoaan ystävällisesti, ja vaimon tulee palvella miestään ja kohdella häntä hyvin.^[191] Mies on naisen johtaja. Vaimon tulee totella miestään kaikessa, mikä on islamin lakien mukaan sallittua.^[191]

Ulkoinen kaunistautuminen kuuluu vain miehelle. Vaimon tulee osoittaa kiitollisuutta miehelleen velvollisuuksien täyttämisestä. Jos vaimo kokee, että hänen oikeutensa ovat puutteellisia, hänen tulee kääntyä ensisijaisesti itseensä ja miettiä, ovatko omat velvollisuudet suoritettu ihanteellisesti ja missä kohtaa niitä voisi vielä parantaa. Lasten kasvatus ja kodinhoito ovat vaimon vastuulla.^[191]

Islamilaisissa maissa noin 90 % muslimeista katsoi, että vaimon tulee totella miestään. Balkanilla ja Itä-Euroopassa luku oli alempi, vain 43 %.^[47]

Aviomiesten on pakollista elättää vaimojaan sillä ehdolla, että nämä ovat miehensä saatavilla eivätkä kapinoi.^[191][192] Elatusvelvollisuus perustuu siihen, että naisen tulee olla miehensä saatavilla. Helsinki Islam Keskuksen sovittelijan mukaan "Miehen kuuluu maksaa ruoka, lääkkeet, vaatteet, kaikki mitä perhe tarvitsee. Naisen kuuluu huolehtia miehen omaisuudesta."^[193] Šarialaki sisältää luettelon naiselle kuuluvasta elatuksesta.^[192] Naisella on oikeus myötäjäisiin (mahr), jotka aviomies antaa avioliittosopimuksen tekohetkellä tai kun avioliitto on pantu täytäntöön.^[194] Miehellä ei ole oikeutta ottaa myötäjäisiä tai muutakaan naiselle antamaansa häneltä pois.^[195]

Vaimolla ei ole oikeutta poistua asunnosta ilman miehen lupaa. Nainen ei saa poistua kaupungista ilman miehensä tai miespuolisen sukulaisen seuraa ellei matka ole pakollinen, kuten pyhiinvaellus.^[196] Vaimo ei saa ottaa vastaan vieraita kotiin ilman miehen lupaa.^[191] Nykyisin muslimien tavat ovat käytännön elämässä alkaneet muuttua, ja naisten töissä käynti kodin ulkopuolella on yleistynyt.^[197]

Islam hyväksyy ainoastaan avioliitossa tapahtuvan seksin, joka tapahtuu miehen ja naisen tai tytön välillä. Sen sijaan homoseksuaaliset, esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat kiellettyjä.^[198] Kiellettyä on myös masturbaatio.^[199] Naisen on pakollista suostua seksiin, kun mies pyytää edellyttäen, että myötäjäiset on maksettu.^[200] Imaami al-Ghazalin mukaan miehen on oltava sukupuoliyhteydessä vaimonsa kanssa joka neljäs yö ottaen huomioon, että miehellä voi olla neljä vaimoa. Useammat tai vähemmät kerrat ovat myös mahdollisia, kunhan vaimo pidetään tyytyväisenä.^[201] Kotitöiden, töiden tai lapsen aiheuttama väsymys ei ole riittävä tekosyy puolison seksuaalisten tarpeiden laiminlyömiseen. Miehen tulee jakaa aikansa tasaisesti vaimojensa välillä lukuun ottamatta häiden jälkeistä viikkoa.^[191] Ehkäisymenetelmänä on lupa käyttää keskeytettyä yhdyntää, vaikka se ei ole suositeltavaa.^[202] Mies voi vaatia, että nainen ajelee häpykarvansa eikä ole likainen.^[203]

Miehen on kohdeltava vaimojaan tasapuolisesti mitä tulee miehen kanssa vietettyyn aikaan ja elatukseen. Jos uusi vaimo on neitsyt, tulee miehen olla hänen kanssaan seitsemän vuorokautta häistä. Jos vaimo ei ole neitsyt aika on kolme vuorokautta.^[191][204] Jos miehellä on useita vaimoja, hänellä ei ole velvollisuutta viettää öitään jokaisen kanssa järjestyksessä. Jos hän kuitenkin viettää yön yhden kanssa, hänen on vedettävä arpaa siitä, kuka on seuraava. Vähimmäisaika yhdelle vuorolle on yksi yö ja yksi päivä ja enimmäisaika kolme päivää. Viettäessään yön vaimon kanssa miehen ei ole pakko olla tämän kanssa sukupuoliyhteydessä, vaikka se onkin suositeltavaa. Jos mies haluaa matkustaa vaimon kanssa, hänen on vedettävä arpaa kenen kanssa.^[204]

Aviorikoksen osalta šaria määrää naimisissa olevalle muslimille kivityskuoleman, mikä on ollut ainakin sunnalaisten pääkoulukuntien yksimielinen näkemys.^[205] Naimisissa olevan avionrikkojan tappajaa ei rangaista.^[206] Jos avionrikkoja on lapsi, joka ei ole vielä tullut puberteettiin, rangaistuksena on sata ruoskaniskua.^[205] Koraanin ohjeiden mukaan vaimo tulee teljetä taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa (4:15)^[207] tai avionrikkojalle tulee antaa sata ruoskaniskua (24:2).^[208] Myös naisorjaa on rikoksesta ruoskittava.^[209] Ruoskimisesta Koraani toteaa: "älkää antako säälin estää teitä [täyttämästä Allahin lakia]".^[210]

Näitä šariaan sisältyviä rangaistuksia ei muslimimaissa nykyään normaalisti seurata lainsäädännössä. Sen sijaan niiden muslimien keskuudessa, jotka kannattavat šarian käyttöönottoa, myös kivitystuomio on suosittua. PEW-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan sitä kannatti näistä henkilöistä Albaniassa 25 %, Turkissa 29 % ja Pakistanissa 89 %.^[211] Šiialaisuudessa kivitystuomio ei sisälly šarialakiin.^[212]

Islamissa avioeroa pyritään viimeiseen saakka välttämään. Sinänsä sallituista teoista avioero on se, "jota Jumala eniten inhoaa".^[213][214] Miehelle eron ottaminen on kuitenkin helppoa, riittää, että mies lausuu yksinkertaisesti, että ottaa eron.^[215] Nainen voi erota miehestään vain tämän luvalla. Jumalan profeetta sanoi: ”Nainen, joka pyytää mieheltään avioeroa ilman pakottavaa syytä, ei tule tuntemaan Paratiisin tuoksua.”^[216] Koraanin ohjeen mukaan miehen tulee ensin varoittaa vaimoa, sitten välttää häntä vuoteessa ja viimeisenä keinona lyödä häntä. ^[217] Jos naimisissa oleva nainen kääntyy islamiin, eikä mies ole muslimi, sukupuolielämän tulee lakata välittömästi, ja naisen on haettava eroa.^[218]

Avioerot ovat yleistyneet myös muslimimaissa. ^[172] Muslimien mielipiteet naisten oikeudesta hakea avioeroa vaihtelevat maantieteellisesti.Vähiten naisten oikeutta eroa kannatettiin Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa (32 %), yleisintä se oli Balkanilla (86 %).^[47]

Muslimioppineet suhtautuvat ehkäisyyn yleensä sallivasti, sillä jo profeetta Muhammadin kerrotaan hyväksyneen raskauden ehkäisyn.^[219] Tietyin ehdoin myös abortti on sallittu. Sosiaalisin syin se on sallittu Turkissa, Tunisiassa ja Bahrainissa. Muissa maissa abortti on sallittu ainoastaan mikäli äidin terveys on vaarassa.^[220]

Šariamääräyksen mukaan lasta tulee imettää kaksi vuotta, ja asia vahvistetaan myös Koraanissa (2:223).^[221] Aviottomat lapset ovat perinteisesti olleet häpeäksi.^[222]

Naisten yhteiskunnallisessa asemassa on ollut vaihtelua laajan islamilaisen maailman eri osissa. Rajoittuneinta se on ollut arabimaissa, kun taas turkkilaisten heimojen keskuudessa tai mongolien dynastioissa yläluokan naiset ovat voineet toimia taidemesenaatteina.^[223]

Sahih al-Bukhari sisältää hadithin, jonka mukaan profeetta Muhammed oli todennut: "Sellainen kansakunta ei koskaan menesty, joka panee naisen hallitsijakseen".^[224] Muslimiveljeskuntaa lähellä oleva Jamal Badawi toteaa, että naiset eivät suuremman tunneperäisyytensä takia sovi johtajiksi.^[225] Jotkut uskonoppineet ovat sitä mieltä, että islam sallii poikkeustapauksessa myös naisen johtajuuden, mutta poikkeuksiin ei kuulu perjantairukouksen johtaminen tai armeijan komentaminen.^[226] Muslimienemmistöisissä maissa on silti ollut myös naisjohtajia. Ensimmäinen nainen islamilaisen maan johdossa oli Pakistanin pääministeri Benazir Bhutto (1953–2007). Hänet murhattiin islamilaisessa itsemurhaiskussa.^[227] 2000-luvulla Bangladeshin pääministerinä oli Begum Khaleda Zia.^[228] Hän on saanut vankilatuomion korruptiosta.^[229]

Uskonnollisiin tehtäviin naisia ei juuri valita.^[230] Naispuolisia imaameja on silti ainakin lännessä, sillä imaamin asema perustuu siihen, että henkilö kokoaa ympärilleen uskovien joukon, joka hyväksyy hänet paimenekseen. Esimerkiksi Tanskassa vaikuttaa suomalaistaustainen naisimaami.^[231] Nainen ei kuitenkaan saa johtaa miestä rukouksessa eli toimia imaamina, jos paikalla on mies.^[232] Nainen voi pätevöityä uskonnolliseksi tuomariksi (qadi), mutta hän ei voi toimia sellaisena.^[233]

Tyttöjen koulunkäynti on maailmassa nykyisin yhtä yleistä kuin poikien, poikkeuksena eräät islamilaiset maat.^{[234][235][236]} Naisten koulutusta rajoittavat islamissa šarian määräykset: naisen paikka on kotona, mistä hän saa poistua asioille vain miehensä luvalla.^[237][196]

Joidenkin lähteiden mukaan koulutuksessa ja tieteessä islam oli tasa-arvoinen jo varhain. Kerrotaan, että eurooppalaiset miehet ovat käyneet opiskelemassa matematiikkaa oppineen musliminaisen Fatima al-Fihrin vuonna 859 perustamassa Al-Karaouinen yliopistossa. Islamin varhaishistorian tutkija Ian D. Morris katsoo, että tarina on keksitty.^[238][239] Hän arvelee, että ajatus naisen perustamasta "maailman vanhimmasta yliopistosta" on tullut suosituksi ideologisista syistä. Tarinaa yhdistää muslimien tuntema ahdistus kasvatuksesta ja naisten oikeuksista sekä toive siitä, että islamilaisella sivilisaatiolla olisi länsimaita suurenmoisempi historia. Kertomus korostaa kunnianhimoisesti sukupuolten yhdenvertaisuuden, suvaitsevaisuuden ja sivistyksen arvoa, mutta ei vastaa tosiseikkoja.^[238] Islamin saavutuksia esittelevä "1001 Inventions" -näyttely on tuonut esille keskiajan naispuolisia muslimitieteilijöitä.^[240] Jotkut esimerkeistä, kuten Mariam al-Asturlabi, ovat vahvaa liioittelua.^[241]

Keskiaikainen šariakäsikirja Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik) kertoo Muhammedin antamista ohjeista orjuuden suhteen.^[242] Kirjan mukaan ”valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksensä, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta, ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Käsikirja korostaa, että orjan tyytyväisyydestä ei tarvitse välittää (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle ilman orjattaren suostumusta (k32.3).^[242]

Orjuus on nykyisin kielletty kaikissa muslimimaissa, viimeksi Omanissa vuonna 1970^[40], mutta ilmiö on satunnaisesti palannut joidenkin islamilaisten liikkeiden mukana . Esimerkkinä islamilaiset äärijärjestöt Boko Haram ja ISIS palauttivat 2000-luvulla orjuuden hallitsemilleen alueille.^[43] Muslimimaailmassa suosittu saarnaaja, kairolainen šeikki Metwali el-Shaarawi julisti Bosnian sodan kestäessä, että muslimeille on luvallista orjuuttaa sotavankinsa ja raiskata vangitut naiset ja lapset.^[44]

Naisiin kohdistuva syrjintä on lainsäädännössä kaikkein yleisintä islamilaisissa maissa ja sitä suurempaa, mitä enemmän lainsäädäntö perustuu islamiin.^[243] Naisten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ovat muslimimaissa keskimäärin muuta maailmaa heikompia, mutta suurimmillaan erot ovat poliittisissa oikeuksissa. ^[243] Maiden välillä on kuitenkin eroja. Hämeen-Anttila mainitsee Iranin maana, missä naisten asema on monta muuta maata parempi.^[244] Myös Syyriassa naiset ovat olleet muuta islamilaista maailmaa tasa-arvoisemmassa asemassa. Syyria oli ensimmäinen muslimimaa, jossa naiset saivat äänioikeuden, mikä tapahtui 1949. Syyrialainen psykiatri Wafa Sultan on silti kirjoittanut kriittisesti naisten alistetusta asemasta Syyriassa.^[245] Monissa maissa lainsäädännön muutokset ovat vieneet islamilaiseen suuntaan, jolloin naisten asema on heikentynyt.^[243] Ehkä kaikkein ankarimmin naisia syrjivässä muslimimaassa eli Saudi-Arabiassa naisia koskevat rajoitukset ovat viime aikoina lieventyneet.^[246]

Eri maiden lainsäädäntöä vertailleet tutkijat toteavat, että šaria-laki ei sovi yhteen sukupuolten tasa-arvoisuuden kanssa.^[243] Sylvia Akar ja Marja Tiilikainen ovat vastanneet kritiikkiin toteamalla, että monien islamilaisten maiden perustuslaissa mies ja nainen on määritelty tasa-arvoisiksi. Ongelmana ovat pikemminkin yksittäisten lait ja niiden epätasa-arvoinen soveltaminen käytäntöön eikä islam.^[247] Heidän mukaansa yksi suurimmasta syistä epätasa-arvoon on islamin sijaan monien maiden epävakaa poliittinen tilanne, demokratian puute, taloudellinen epävarmuus ja uskonnollisten ääriliikkeiden nousu. Niistä huolimatta joissain muslimimaissa on tehty onnistuneita uudistuksia, kuten Turkissa, Tunisiassa ja Marokossa.^[248]

Jos maalliset lait ovat ristiriidassa islamin kanssa, muslimin tulee noudattaa Jumalan lakia, paitsi jos hän voi sen takia joutua vankilaan tai kidutetuksi. ^[90]

1700-luvulta lähtien länsimaiden kuvaa muokkasi arabiasta ranskaksi käännetty Tuhannen ja yhden yön tarinat, jonka kuvaukset haaremeista loivat seksuaalisävytteisiä näkemyksiä naisten asemasta orientissa. Samalla tulivat muotiin orientaalishenkiset teatteriesitykset ja oopperat. 1800-luvulla Egypti ja Algeria innostivat taidemaalareita ja runoilijoita.^[249] 1900-luvun alun naisten aseman parantuminen länsimaissa sai naisliikkeet arvostelemaan muslimimaiden naisten asemaa.^[250]

Palestiinalais-yhdysvaltalainen Edward W. Said kirjoitti vuonna 1978 runsaasti huomiota herättäneen kirjan "Orientalismi", jossa hän väitti, että jokainen eurooppalainen itämaista puhuessaan oli rasisti ja imperialisti.^[251]

Islamilainen käsitys naisten asemasta poikkeaa länsimaisista näkemyksistä. Islamilaiset maat tekevätkin yleensä varaumia naisten asemaa koskeviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Esimerkiksi YK:n yleissopimus naisten syrjinnän poistamisesta ei ole sellaisenaan kelvannut kaikille muslimimaille. Kaikkiaan 19 muslimimaata on tehnyt siihen varaumia, jotka muuttavat sopimuksen sisältöä.^[252]

Länsimainen arvostelu on nostanut esiin kohtia šariassa, joita se pitää loukkauksina naisten oikeuksia kohtaan. Islamilainen huivi tai sen käyttöpakko on herättänyt kielteisiä tunteita Euroopassa.^{[253] [254]} Muita kohtia ovat lapsiavioliitot^[255][20], moniavioisuus^[256], tyttöjen sukupuolielinten silpominen^[257], naisten alistaminen miehen määräysvaltaan^[18][258], seksiorjuus^[256], miehen oikeus lyödä naista,^[259] perintöoikeuden rajoitukset^[260], pakkoavioliitot,^[261] naisten heikompi asema todistajana oikeudessa, naisten kivittäminen kuoliaaksi, ^[262] avioero-oikeuden rajoitukset^[261] sekä rajoitukset osallistua julkiseen elämään.

Kritiikkiä naisen asemasta islamissa ovat esittäneet varsinkin islamista luopuneet naiset.^{[263][245][264]} Islamilaiset tavat ovat kuitenkin saaneet myös puolustajia länsimaissa. Ihmisoikeusjärjestöt eivät juuri ole esittäneet arvostelua,^[265][266] ja jotkut niistä puoltavat burkan ja niqabin käyttöä.^[267] Julkisuuden henkilöt ovat verranneet islamin arvomaailmaa sosialidemokratiaan^[268][269] tai pitäneet lestadiolaisuutta itselleen islamia vieraampana.^[269]

Islamilaiset vastaukset länsimaiseen arvosteluun ovat vaihdelleet. Islamiin kääntyneet eurooppalaiset naiset voivat todeta, että media antaa väärän kuvan naisen asemasta islaminuskossa. "Nainen on timantti, jota mies haluaa suojella. Mies ei halua kätellä vierasta naista, koska hän kunnioittaa naista niin paljon. Musliminaisena on helppo elää, koska naista arvostetaan niin paljon", toteaa suomalainen islamiin palannut nainen.^[270]

Muslimit vetoavat myös miesten ja naisten erilaisiin tehtäviin.^[4] Liberaalit muslimifeministit ovat voineet katsoa, että Koraanin määräykset koskevat vain tiettyä historiallista aikaa ja paikkaa tai ovat lievempiä kuin väitetään. Esimerkiksi naisten itsemääräämisoikeuden puute koskisi vain talousasioita.^[21][271] Muslimit ovat keskenään eri mieltä monista faktaväitteistä, kuten kuuluuko tyttöjen sukupuolielinten silpominen islamiin tai voidaanko islamissa avioliittoon pakottaa vai ei.

Liberaalit muslimifeministit ovat korostaneet profeetta Muhammedin myönteistä esikuvaa ja islamin kulta-ajan oloja. Naisten asema islaminuskossa olisi heikentynyt vasta myöhemmin.^[272] He ovat myös vedonneet siihen, että Koraanin lupa lyödä naista oli tarkoitettu vähentämään väkivaltaa ja saamaan miehet kohtelemaan naisia paremmin kuin ennen islamia, jolloin elettiin "tietämättömyyden aikaa".^[271] Toinen esimerkki tietämättömyyden ajasta on tyttölasten hautaaminen elävältä, mistä juuri islam teki lopun. Orientalisti Hans Jansen arvelee, että "tietämättömyyden aika" on teologinen käsite eikä historiallinen fakta.^[273]

Yhtenä keskustelun vääristymänä on pidetty sitä, että naisen asemasta kuvitellaan vallitsevan vain yksi ”islamilainen näkemys”, ja siten islamin sisäinen moninaisuus on jäänyt piiloon.^[274] Muslimit itse korostavat islamin yhtenäisyyttä, ^[275] mutta esimerkiksi huiviasiassa mielipiteet jakautuvat tavallisten muslimien keskuudessa. Puolet katsoo, että sen käyttö on pakollista, toisten mielestä vapaaehtoista.^[276]

Suomessa Opetushallitus kertoo oppimateriaaleissaan, että islam on parantanut naisten asemaa eivätkä musliminaiset pidä hijabin käyttöä alistamisena.^[277] Sen sijaan eräiden maiden naisia sortavat heimoperinteet jatkuvat islamista huolimatta.^[278]

• Al-Nisa’ (Naisten suura)
• Islamilainen maailma
• Kivitys islamissa
• Muhammedin vaimot
• Naisten oikeudet Saudi-Arabiassa
• Seksuaalisuus ja islam
• Islamin puhtaussäännöt

• Abu-Sahlieh, Sami A. Aldeeb: Muslims’ genitalia in the hands of the clergy. Religious arguments about male and female circumcision. Male and Female Circumcision, s. 131–171, 1999. Artikkelin verkkoversio.
• Abu-Sahlieh, Sami A. Aldeeb: To Mutilate in the Name of Jehovah or Allah: Legitimization of Male and Female Circumcision. Medicine and Law, Volume 13, Number 7–8, s. 575–622, 1994. Artikkelin verkkoversio.
• Akar, Sylvia & Tiilikainen, Marja: Katsaus islamilaiseen maailmaan: Naiset, perhe ja seksuaaliterveys. (Toimittanut Laura Lipsanen. Väestötietosarja 20) Helsinki: Väestöliitto, 2009. ISBN 978-952-226-044-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
• Anderson, Glaire D.: Concubines, Eunuchs, And Patronagein Early Islamic Córdoba. Teoksessa: Reassessing the Roles of Women as 'Makers' of Medieval Art and Architecture. Toim. Therese Martin, s. 633–670. Brill, 201. ISBN 978 90 04 22828 3 Teoksen verkkoversio.
• Ayaan Hirsi Ali: Neitsythäkki : islam, nainen ja fundamentalismi. Otava, 2005. ISBN 951-1-20346-0
• Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. Scanria, 2016. ISBN 978-952-5182-42-2
• Berg, R. C., & Denison, E.: Does Female Genital Mutilation/Cutting (FGM/C) Affect Women's Sexual Functioning? A Systematic Review of the Sexual Consequences of FGM/C. Sexuality Research and Social Policy 9: 41–56., 2012. doi:10.1007/s13178-011-0048-z Artikkelin verkkoversio.
• Brown, Jonathan: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Teoksessa: Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th-15th Centuries) Toim. Nora Berend ym. Brepols Publishers, 2017. ISBN 978-2-503-56571-2 Teoksen verkkoversio.
• Cook, Michael: Forbidding Wrong in Islam. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-53602-8
• Duivenbode, Rosie & Padela, Aasim I.: The Problem of Female Genital Cutting: Bridging Secular and Islamic Bioethical Perspectives. Perspectives in Biology and Medicine, Volume 62, Number 2, s. 273–300, 2019. Artikkelin verkkoversio.
• Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016.
• Gebremariam, Kidanu, Demeke Assefa, & Fitsum Weldegebreal: Prevalence and associated factors of female genital cutting among young adult females in Jigjiga district, eastern Ethiopia: a cross-sectional mixed study. International Journal of Women’s Health, vol. 8: s. 357–365, 2016. Artikkelin verkkoversio.
• Gouda, Moamen & Potrafke, Niklas: Gender Equality in Muslim-Majority Countries. Economic Systems, 40(4), s. 683–689, 2016. Artikkelin verkkoversio.
• Goldziher, Ignaz: Muhammedanische Studien. Zweiter Theil. Niemayer, 1890. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
• Hasso, Frances: Consuming Desires: Family Crisis and the State in the Middle East. Leland Stanford Junior University, 2011. Teoksen verkkoversio.
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. (2. korjattu p.) Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 2008. ISBN 952-9842-15-5
• Hämeen-Antila, Jaakko: Uusi islamin käsikirja. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-29827-4
• Ibn Warraq: Defending the West. A Critique of Edward Said's Orientalism. Prometheus Books, 2007. ISBN 978-1-59102-484-2
• Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Verlag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9 (saksaksi)
• Klein, Martin A.: Historical Dictionary of Slavery and Abolition. 2nd edition. Bowman & Littlefield., 2014. ISBN 978-0-8108--5966-1 Teoksen verkkoversio.
• Kouros, Kristiina: Islam ja naisten ihmisoikeudet. Teoksessa: Kristiina Kouros & Susan Villa (toim.) Ihmisoikeudet ja islam. Like, 2004.
• Latvio, Riitta, Satu Mustonen & Ilari Rantakari (toim.): Imaamit Suomessa. Imaamikoulutusselvitys 2013. Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry., 2013. Teoksen verkkoversio.
• Leitziger, Antero: Islamin myyttejä – tarua vai totta? Teoksessa: mitä muslimit tarkoittavat? (Toim Tuomas Martikainen ja Tuula Sakaranaho). Savukeidas, 2011. ISBN 978-952-5500-98-1
• Luxenberg, Christoph: Der Koran zum “islamischen Kopftuch. Teoksessa: C. Burgmer (toim.): Streit um den Koran, s. 83–89. Verlag Hans Schiler, 2007.
• Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
• Opetushallitus: Perhe-elämä ja tapakulttuuri Ortodoksinen uskontokirja -sarja. Opettajan aineisto. 2021. Viitattu 24.9.2022.
• von der Osten-Sacken, Thomas & Uwer, Thomas: Is Female Genital Mutilation an Islamic Problem?. Middle East Quarterly, 14 (1), s. 29–36, 2007. Artikkelin verkkoversio.
• Pew Reseach Center: The World’s Muslims: Unity and Diversity. Compete Report PDF Pew Research Center. 9.8.2012. Viitattu 28.3.2021.
• Roald, Anne-Sofie: Women in Islam. The Western Experience. Routledge, 2001. Teoksen verkkoversio.
• Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Schacht, Joseph: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon Press, 1950. ISBN 0-19-825357-5
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
• Shabazz, Karim: Jesus and Muhammad 2 Rays Of The Same Light: Profound Similarities, Shared Perspectives, And Congruence In Their Teaching. Bryteminds, 2018. Teoksen verkkoversio.
• Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)
• Storhaug, Hege: Islam. Yhdestoista vitsaus. Suomentanut Timo Helin. Kiuas, 2017. ISBN 978-952-7197-07-3
• Sultan, Wafa: A God who Hates. The Courageous Woman who Inflamed the Muslim World Speaks Out Against the Evils of Islam. St. Martin¨s Griffin, 2011. ISBN 978-0-312-53836-1 Teoksen verkkoversio.
• Unesco: Gender and EFA 2000-2015: achievements and challenges;EFA global monitoring report 2015; gender summary. Unesco, 2015. Teoksen verkkoversio.
• Öhrnberg, Kaj: Aleksandrian kirjasto ja arabit. Tieteessä tapahtuu, 5, 2001. Artikkelin verkkoversio.

• Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: Salam – islamin polku 5–6. Opetushallitus, 2015.
• Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia. Suomentanut Armas J. Pulla. Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2
• Al-Dhahabi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio. (suomeksi)
• Al-Ghazali: Councel for Kings. Translated by F.R.C. Bagley). Oxford University Press, 1964. Teoksen verkkoversio.
• al-Tabari: The History of al-Tabari, vol. IX, The Last Years of the Prophet. University of New York Press, 1990. Teoksen verkkoversio.
• Badawi, Jamal A.: Naisen asema islamissa (Alkuteos: The Status Of Woman In Islam) Islamopas.com. Viitattu 29.10.2020.
• Faizi, S.F.H.: Sermons of the Prophet. Kitab Bhavan, 1991. ISBN 81-7151-138-4
• Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
• Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015.
• Islamilainen avioliitto. IQRA – Islam yhdistys ry, 2013.
• Islam uskomme. Suomen islamilainen yhdyskunta, I.I.F.S.O., 1993. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Islamopas islamopas.com. 2000–2021.
• Islamweb.net Sivusto on yksi maailman suurimmista fatwa-sivuista. Sitä hallinnoi Qatarin uskonnollisten asioiden virasto. Fatwat laatii asiantuntijaryhmä Abdullaah Al-Faqeehin johdolla..
• Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsingissä: Basam Books, 1995. ISBN 978-952-5534-22-1
• Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme. Opetushallitus, 2011. ISBN 978-952-13-1813-9
• Onniselkä, Suaad, Hajjar, Anas & Hammoud-Rouhe, Mariam: Salam – Islamin polku 7–9. Opetushallitus, 2020. ISBN 978-952-13-6026-8
• Ouakrim-Soivio, Najat: Nainen ja islam. Helsinki: Naisten kulttuuriyhdistys, 1998. ISBN 951-97930-0-3
• Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995. ISBN 978-952-5534-22-1
• Khomeini, Ruhollah: Ajatollahin ajatuksia. Poliittisia, filosofisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja. (Jean-Marie Xavièren ranskankielisestä tekstivalikoimasta suomentanut Armas J. Pulla) Hämeenlinna: Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2
• Sheriff, Sarah: Naisten oikeudet islamissa Islamopas.com. 2000–2019.
• Siddiqui, Mona: Kuinka Koraania luetaan. ((How to read the Qur’an, 2007.) Suomentanut Petri Stenman) Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-984-1
• Siddiqui, Mona: My Way. A Muslim Woman's Journey. I.B.Tauris, 2015. Teoksen verkkoversio.
• Naik, Zakir: The Quran & Moder Science. Compatible or Incompatible? Darussalaam, 2007. Teoksen verkkoversio.

• Manji, Irshad: Islamin kahdet kasvot: Hätähuuto suvaitsevaisuuden ja muutoksen puolesta. ((The trouble with Islam: A Muslim's call for reform in her faith, 2004.) Suomentanut Tiina Sjelvgren) Helsinki: Tammi, 2004. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Swarup, R. (1994). Woman in islam. New Delhi: Voice of India.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Islam ja naiset Wikimedia Commonsissa