Senegal

Kap Verden niemi lähellä Dakaria on Afrikan läntisin piste. Senegalin jakavat kahtia Gambia ja Gambiajoki. Muita tärkeitä jokia ovat maan pohjoisosassa virtaava Senegal ja eteläosassa virtaava Casamance. Senegalin sisämaa on pääosin tasankojen savannia ja puoliaavikkoa. Rannikolla on laajoja hiekkadyynejä. Etelä-Senegal on viljavampaa ja metsäisempää aluetta, ja sen rannikolla on mangrovesoita. Gambiajoen tulvatasangot ovat maan rehevintä aluetta.^[4]

Sahelin alueeseen kuuluva Pohjois-Senegal on ilmastoltaan kuivempi kuin Etelä-Senegal. Ilmastoltaan maa on trooppinen ja sadekausi on kesäkuusta lokakuuhun.^[4] Sadekausi johtuu siitä että pasaatien kohtaamisvyöhyke liikkuu kääntöpiiriltä toiselle ja saapuu pohjoisimmassa vaiheessaan Senegaliin. Sen liikkeiden vaihtelut, suurimpana El Niñoon liittyvät erot vuosien välillä, selittävät eri vuosien sadekausien eroja.^[5]

Senegalissa on kuuminta huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin sisämaassa on 35 °C ja rannikolla 25–28 °C.^[5]

Unescon maailmanperintöluettelossa on Senegalista kolme kulttuurikohdetta – Goréen saari, Saint-Louisin saari, Senegambian kivikehät – ja kaksi luontokohdetta (Djoudjin kansallinen lintujensuojelualue ja Niokolo-Koban kansallispuisto).^[6] Gambiajoen varressa sijaitsevassa Niokolo-Kobanissa tavataan norsuja, leijonia, leopardeja, simpansseja, paviaaneja ja virtahepoja sekä monia lintuja, matelijoita ja sammakkoeläimiä.^[7]

Senegalissa on asunut ihmisiä tuhansia vuosia, ja Dakarin läheltä on löytynyt kivikautisia kirveenteriä ja nuolenkärkiä.^[8] Keskisestä Senegalista on pulestaan löydetty kupari- ja rautaesineitä sekä kivikehiä, jotka on pystytetty 200-luvun eaa. ja 1500-luvun jaa. välisenä aikana.^[9]

Senegalin alueen ensimmäinen järjestäytynyt hallinto oli Ghanan kuningaskunta 700–800-lukujen välillä.^[10] 1000-luvulla Senegaljoen alajuoksulla asuneita kansoja olivat fulanit ja tukulorit.Islam levisi Senegaliin 1000-luvulla arabialaisten kauppiaiden välityksellä. Ghana-kuningaskunnan tuhouduttua Malin kuningaskunta otti alueen hallintaansa ja piti sen 1400-luvulle saakka, tosin Wolofien valtakunta, joka oli Malin vasalli Senegaljoen varrella, irtautui Malista 1300-luvulla ja onnistui pysymään itsenäisenä 500 vuotta.^[10]

Malin tuhoutuminen merkitsi suurta muutosta alueella. Aiemmin islam oli ollut vain ylimystön uskonto, mutta 1500-luvusta lähtien se levisi myös muun kansan keskuuteen. Songhai onnistui saamaan hallintaansa osia Malin hallitsemista alueista Senegalissa, mutta alue pirstaloitui lukuisiksi pieniksi kuningaskunniksi Senegal- ja Gambiajokien välillä. Tuaregit tuhosivat Songhain 1591, mikä antoi pienille kuningaskunnille entistä enemmän tilaa. Useat alueen heimot hallitsivat itsenäisiä valtakuntiaan, kuten Cayor, Samlou ja Sine, seuraavat 200 vuotta.^[10]

Portugalilaiset purjehtivat rannikolle 1400-luvulla^[3] ja perustivat linnoitteen Goréesaarelle 1444. Hollantilaiset valtasivat saaren 1588, mutta hävisivät sen ranskalaisille 1677. 1600-luvulla myös britit ilmaantuivat Senegalin rannikolle. Britit perustivat kauppa-asemakseen Bathurstin 1651 ja ranskalaiset Saint-Louisin 1659 ja muita pienempiä asemia.^[10] Aluksi eurooppalaiset kävivät kauppaa paikallisten kuningaskuntien kanssa, mikä muutti monen talouden riippuvaiseksi orjakaupasta. Muita kauppatuotteita olivat norsunluu, kulta ja mausteet, jotka vaihdettiin alkoholiin ja aseisiin.^[3]

Britit valloittivat Senegalin Goréeta lukuun ottamatta seitsenvuotisessa sodassa, mutta Ranska valloitti alueen takaisin Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aikana.^[11] Senegal pysyi Ranskan tärkeimpänä orjakaupan keskuksena 1600- ja 1700-lukujen ajan.^[4]

Orjakaupan loputtua 1800-luvulla Ranska otti hallintaansa myös Senegalin sisämaan,^[4] josta tuli siirtokunta 1864. Sisämaan valtaus ei sujunut vaivatta ja esimerkiksi Cayorin kuningas Lat Dior taisteli ranskalaisia vastaan vuoteen 1886 saakka.^[3] Samaan aikaan Toucouleurin kuningaskunta pyrki levittäytymään alueelle idästä. Myös muslimifanaatikot kapinoivat uusia siirtomaaisäntiään vastaan.^[10] Brittien siirtokunta Gambiajoen suussa jakoi Senegalin kahtia, ja ranskalaiset halusivat ostaa tai vaihtaa Gambian Norsunluurannikkoon, mutta britit eivät olleet kiinnostuneita.^[3] Senegalin siirtokunnan pääkaupunkina oli aluksi Saint-Louis^[10] ja myöhemmin Dakar, josta tuli koko Ranskan Länsi-Afrikan hallinnollinen keskus. Tämän vuoksi Dakarin infrastruktuuria kehitettiin ja satamaa laajennettiin.^[4]

Toisen maailmansodan jälkeen islamistiset ja marxilaiset liikkeet vaativat Senegalin itsenäistymistä, mutta lopulta Léopold Sédar Senghorin perustamasta Progressiivinen senegalilainen unioni -järjestöstä tuli maan nationalismin lipunkantaja. Senegal ja autonominen Ranskan Sudan yhdistettiin 1959, ja se itsenäistyi seuraavana vuonna nimellä Malin liittovaltio. Jo kahden kuukauden kuluttua liittovaltio hajosi poliittisiin erimielisyyksiin, ja Senegal ja Mali perustettiin. Senghorista tuli Senegalin ensimmäinen presidentti.^[3]

Vuonna 1960 itsenäistyneen Senegalin ensimmäinen presidentti oli siis Leopold Sedar Senghor, jota vastaan toteutettiin vuonna 1962 epäonnistunut vallankaappausyritys ja vuonna 1966 Senghorin puolueesta tuli maan ainoa sallittu poliittinen puolue^[12].Senegalissa oli sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana yksipuoluejärjestelmä, mutta maasta ei koskaan tullut kuitenkaan diktatuuria.^[4] Ainoa puolue oli Progressiivisen senegalilaisen unionin seuraaja Senegalin sosialistinen puolue, joka säilytti enemmistön parlamentissa vuoteen 2000 asti.^[3] Yksipuoluejärjestelmästä tuli kolmipuoluejärjestelmä 1974 ja monipuoluejärjestelmä 1980.^[13]

Leopold Sedar Senghor onnistui säilyttämään maassa vakauden ja hän oli presidenttinä yli 20 vuotta.^[13]

Vuoden 1981 alussa Senghor luopui presidenttiydestään ja Abdou Dioufista tuli hänen seuraajansa. Samana vuonna maassa yritettiin vallankaappausta, mutta Diouf pysyi vallassa armeijan tuella. Vuonna 1982 muodostettiin Senegalin ja Gambian muodostama valtioliitto Senegambian konfederaatio, joka kesti vuoteen 1989 saakka. Vuonna 1982 alkoi myös pitkä sisällissota maan eteläisessä maakunnassa Casamancessa, joka halusi itsenäistyä. Mauritanian etniset levottomuudet vuonna 1989 eskaloituivat lopulta rajakonfliktiksi maiden välillä.^[3] Maat uusivat diplomaattisuhteensa vuonna 1992.^[11]

Neljä vuosikymmentä hallinnut Senegalin sosialistinen puolue hävisi vaalit ensimmäisen kerran vuonna 2000, ja Senegalin demokraattinen puolue nousi valtaan. Demokraattisen puolueen perustaja on vuosina 2000–2012 presidenttinä toiminut Abdoulaye Wade.^[14] Wade alkoi neuvotella Casamancen kanssa rauhasta, joka saatiin aikaan vuonna 2004.^[11] Yli 20 vuotta kestäneessä sisällissodassa on avustusjärjestöjen mukaan kuollut noin viisituhatta ja 60 000 on joutunut lähtemään kodeistaan.^[15] Rauha Casamancessa ei kuitenkaan ole kestänyt.^[16] Syksyllä 2009 Casamancessa oli jälleen levottomuuksia. Vuonna 2013 presidentti Waden poikaa syytettiin korruptiosta.^[11]

Macky Sall astui virkaansa Senegalin historian neljäntenä presidenttinä huhtikuussa 2012 voitettuaan presidentinvaalien toisella kierroksella istuvan presidentin Abdoulaye Waden. Aiemmin hän on toiminut Senegalin pääministerinä ja parlamentin puhemiehenä.^[17] Hänet valittiin vuoden 2019 vaaleissa toiselle kaudelle.^[18] Hän yritti estää seuraajansa presidentinvaalin toteuttamisen lykkäämällä vaaleja.^[19]

Pääartikkeli: Bassirou Diomaye Faye

Vaalit voittanut Bassirou Diomaye Faye vannoi virkavalansa 2. huhtikuuta 2024.^[20]

Senegal on semipresidentiaalinen tasavalta. Senegalin presidentti valitaan vuoden 2001 lakimuutoksen mukaan joka viides vuosi.^[1] Ensimmäinen presidentti oli Léopold Sédar Senghor. Kaksikamarisen parlamentin kansalliskokouksessa (alahuone) on 150 edustajaa ja senaatissa 100 edustajaa.^[1] Demokratia on vakiintunut, joskin silloinen presidentti Abdoulaye Wade pyrki lykkäämään vuoden 2006 presidentinvaaleja. Wade valittiin vuoden 2007 vaaleissa toiselle kaudelle. Presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti.

Yksi Waden vuoden 2000 presidentinvaalikampanjan teemoista oli korruption vastustaminen. Waden kaudella korruptio kuitenkin lisääntyi.^[21]

Macky Sall valittiin presidentiksi vuoden 2012 vaaleissa^[1] ja toiselle kaudelle 2019. Hänen kaksi päävastustajaansa suljettiin pois vaaleista korruptioepäilyjen nojalla.^[22]

Kuolemantuomio poistettiin vuonna 2004.^[23]

Senegal on yksi Afrikan suurimmista rauhanturvaajamaista.^[3] Maa lähetti sotilaitaan Saudi-Arabiaan tukemaan Jemenin huthien vastaista koalitiota.^[24]

Senegalin parlamenttivaaleissa vuonna 2017 presidentti Macky Sallin hallitseva koalitio BBY sai ylivoimaisen enemmistön ja 125 parlamentin 165 paikasta. Oppositiossa oli entisen presidentin Abdoulaye Waden puolue.^[25]

Senegalin perustuslakineuvosto julkaisi 20. tammikuuta 2024 luettelon 25. helmikuuta pidettävien vaalien ehdokkaista. Siinä oli Macky Sallin seuraajaehdokkaakseen valitsema pääministeri Amadou Ba, sekä 19 muuta ehdokasta, joita ovat kaksi entistä pääministeriä Idrissa Seck ja Mahammed Boun Abdallah Dionne, sekä Dakarin entinen pormestari Khalifa Sall ja Bassirou Diomaye Faye, joka oli vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä. Oppositiopoliitikko Ousmane Sonko oli pidätetty huhtikuusta 2023 alkaen syytettynä "tuomioistuimen halveksunnasta" ja Facebook-viestissä osoittamastaan kunnianloukkauksesta. Toinen ehdokkuudesta syrjäytetty oli Karim Wade, jonka ehdokkuus hylättiin hänen Ranskan kansalaisuutensa takia.^[26][27]

Presidentti Macky Sall ilmoitti 2. helmikuuta, että presidentin vaalit on peruttu. Päätöstä perusteltiin "toimielinten epävakauden ja vakavien poliittisten levottomuuksien välttämiseksi" ja "vaaliprosessin täysimääräiseksi uudelleenkäynnistämiseksi". Maan oppositio epäilee presidentinvaalien lykkäämisen tarkoittavan suunnitelmaa, jolla vältetään presidentin osapuolten väistämätön tappio, tai jopa pidennetään Macky Sallin presidenttikautta.^[28] Macky Sallin arvostelijat sanoivat että hän saattoi pelätä valitsemansa seuraajan, pääministeri Amadou Ban valinnan presidentiksi olevan vaarassa. Senegalin maine demokratian linnakkeena epävakaalla alueella on myös vaarassa. Senegal on ainoa Länsi-Afrikan maa, jossa ei ole koskaan ollut sotilasvallankaappausta. Maan kolme aikaisempaa vallansiirtoa ovat olleet rauhanomaisia, eikä presidentinvaaleja ole koskaan aikaisemmin lykätty.^[29] Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowas kannusti Senegalia palauttamaan vaaliaikataulun kiireellisesti.^[30]

Yhdysvaltain ulkoministeriön lausunnon mukaan presidentinvaalien viivyttäminen on "vastoin Senegalin vahvaa demokraattista perinnettä", Yhdysvallat on erityisen huolestunut "raporteista, joiden mukaan turvallisuusjoukot ovat poistaneet väkisin parlamentaarikkoja, jotka vastustivat lakiesitystä vaalien lykkäämisestä, joka johti kansalliskokouksen äänestykseen, ja jota ei näiden olosuhteiden takia voida pitää laillisena."^[31]

Senegalin perustuslakineuvosto peruutti presidentti Macky Sallin allekirjoittaman asetuksen, jolla vaalit lykättiin. Sen mukaan Kansalliskokouksen 5. helmikuuta tekemä päätös siirtää äänestys joulukuun 14. päiväksi oli myös "perustuslain vastaista".^[32][33][34]

Kun epävarmuutta vaaleista oli jatkunut kuukauden ajan, perustuslakineuvosto sopi 7. maaliskuuta presidentin kanssa, että vaalit järjestetään 24. maaliskuuta.^[35]

Kymmenen päivää ennen vaaleja vapautettiin kaksi oppositiojohtajaa vankilasta.^[36][37]

Korkein oikeus vahvisti 27. maaliskuuta alustavat tulokset, joiden mukaan Bassirou Diomaye Faye sai yli 54 prosenttia äänistä presidentinvaaleissa, ja hallitsevan koalitioehdokas Amadou Ba sai 35 prosenttia. Fayen odotetaan vannovan virkavalansa 2. huhtikuuta.^[38]

12. syyskuuta 2024 presidentti Faye ilmoitti hajottaneensa opposition hallitseman parlamentin ja asettaneensa uudet parlamenttivaalit 17. marraskuuta. Faye sanoi televisiossa: "Olen hajottanut kansalliskokouksen pyytääkseni suvereenilta kansalta institutionaalisia keinoja, joiden avulla voisin antaa sisältöä parlamentille. Se on systeeminen muutos, jonka lupasin heille."^[39][40]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Senegal on yksi Afrikan vakaimmista vaalidemokratioista, ja kilpailevien puolueiden välillä on tapahtunut rauhanomaisia ​​vallansiirtoja vuodesta 2000 lähtien. Oppositiojohtajien poliittiset syytteet ja vaalilain muutokset ovat kuitenkin vähentäneet opposition kilpailukykyä viime vuosina. Maa tunnetaan suhteellisen riippumattomista tiedotusvälineistään ja sananvapaudesta, vaikka kunnianloukkauslait rajoittavat edelleen lehdistön vapautta. Muita jatkuvia haasteita ovat korruptio hallituksessa, heikko oikeusvaltio ja riittämätön naisten ja LGBT+-ihmisten oikeuksien suojelu.^[41]

Pääartikkeli: Senegalin alueet

Senegalin nykyinen aluejako vahvistettiin vuonna 2008. Senegal jakautuu 14 alueeseen,^[42] jotka jakautuvat 34 departementtiin ja edelleen 103 arrondissementiin.

Maatalous on selvästi Senegalin tärkein elinkeino. Viljelysala on väkilukuun nähden yksi Afrikan suurimmista. Vain eteläosaa voidaan viljellä kunnolla, mutta myös sateisimmilla savannialueilla kasvatetaan durraa. Casamancejoen tulvatasangoilla viljellään riisiä. Maapähkinät ovat maan talouden perusta, mutta niiden viljely vie puolet viljelyalasta. Valtio on pyrkinyt tuilla monipuolistamaan maataloutta. Sokeriruo’on, hirssin, puuvillan ja riisin kasvatusta onkin lisätty.^[4]

Maan kuivassa pohjoisosassa karjanhoito on pääelinkeino. Senegalin karjakantakin on väkilukuun ja maan pinta-alaan nähden suuri. Monet savanni- ja puoliaavikkoalueiden heimot elävät paimentolaisina.^[4]

Senegalilla on vähäiset luonnonvarat. Casamancen rannikolla tosin on maaöljyesiintymiä. Kuitenkin Senegal on kansainvälisen kehitysavun vastaanottaja.^[4]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat fosfaatti, rautamalmi ja kala. Merkittävimmät vientituotteet ovat kala, maapähkinät, öljytuotteet, fosfaatit ja puuvilla.^[1]

Senegalissa on 20 lentopaikkaa, joista yhdellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatieverkon yhteispituus on 906 km.^[1] Junamatka Dakarista Malin Bamakoon kestää 48 tuntia. Reitti oli aikoinaan suosittu, mutta nykyisin junia on usein peruutettu.^[43]

Senegalin väestöstä 94 prosenttia on muslimeita ja viisi prosenttia on kristittyjä.^[1] Senegalin puhutuin kieli on wolof, jonka lisäksi maassa puhutaan vähemmistökielinä sereriä, fulania, mandinkaa, soninkea ja jolaa. Kaikkiaan maassa puhutaan 38 kieltä.^[44] Useimmat kielet ovat pääasiassa puhekieliä, vaikka nuoret senegalilaiset ovat alkaneet kirjoittaa niitä latinalaisella aakkostolla. Islaminuskoiset senegalilaiset kirjoittavat äidinkieltään joskus myös arabialaisella kirjaimistolla. Maan virallista kieltä ranskaa käyttää yleisesti vain eurooppalaistaustaisia kouluja käynyt vähemmistö.^[45][46] YK:n erityisjärjestö Unescon mukaan Senegalin aikuisväestöstä (yli 15-vuotiaat) osasi vuonna 2013 lukea vain 42,8 prosenttia.^[47]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin prosentti aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 67 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 12 000 henkeä, ja sitä sai noin puolet heistä, noin 6 700 henkeä.^[48]

Senegalin muslimit edustavat etupäässä sunni-islamin suufilaista haaraa, joten Koraanin tulkinta on ollut rauhanomaista ja maltillista.^[49]

Senegalilaista perusruokaa on riisi ja mausteinen kalavihanneskastike, jota kutsutaan nimellä chep-bu-jen i. Toinen yleinen ruoka on sitruunamehussa marinoitu, uunissa paahdettu kana sipulin ja riisin kanssa.^[50]

Senegalin kirjallisuuden juuret ovat suullisessa tarinankerronnan perinteessä. Sen pohjalta julkaistiin ensimmäisiä ranskankielisiä tekstejä 1800-luvulla. Maan ensimmäisen presidentin Léopold Sédar Senghorin runot nousivat kansainväliseen kuuluisuuteen 1930-luvulla, jolloin afrikkalainen kulttuuri oli muutenkin muodissa länsimaissa. Toisen maailmansodan jälkeen vaikuttaneisiin kirjailijoihin kuuluvat Ousmane Socé, Ousmane Sembène, Cheikh Hamidou Kane ja Abdoulaye Sadji.^[51] Kansainväliseen kuuluisuuteen viimeisinä elinvuosinaan 1980-luvulla nousivat Birago Diop ja Mariama Bâ.^[52][53]

Senegalin musiikkiala on läntisen Afrikan kehittyneimpiä. Senegalista kotoisin oleva mbalax-muusikko ja laulaja Youssou N’Dour on tunnettu myös muualla maailmassa, etenkin Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Myös rap-artisti Akon on kotoisin Senegalista. Senegalissa kehittynyt mbalax-musiikki syrjäytti afrokuubalaisen musiikkityylin 1970-luvulla.^[54]

Naisten 400 metrin juoksun maailmanmestaruuden Edmontonin MM-kilpailuissa 2001 voitti Amy Mbacke Thiam, joka sai lisäksi pronssia Pariisin MM-kilpailuissa 2003. Senegalin ainoa olympiamitalisti on Amadou Dia Ba, joka voitti hopeaa miesten 400 metrin aidoissa Soulissa 1988. Maa on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1964, ja sillä on toisinaan ollut myös edustaja talviolympialaisissa.^[55]

Senegalin jalkapallomaajoukkue selviytyi ensimmäistä kertaa MM-kilpailuihin vuonna 2002 ja ylsi siellä peräti puolivälieriin asti. Erityisen ilahduttava oli kisojen avausottelussa saavutettu voitto entisestä siirtomaaisännästä Ranskasta. Syyskuussa 2023 Senegal oli FIFA-rankingissa sijalla 20.^[56]

Senegalissa lukutaitoisuus oli vuonna 2021 56,30 prosenttia.^[57]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Senegal Wikimedia Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Senegal Wikimatkoissa