Saaristomeri

Varsinais-Suomen saaristo on ollut asuttua myöhäisestä kivikaudesta (noin 2000–1300 eaa.) lähtien. Runsaat luonnonantimet houkuttelivat jääkauden jälkeen kivi- ja pronssikauden ihmisiä asumaan saaristoon. Tuolloin Itämeri oli suolaisempi ja se tarjosi runsaasti turskaa ja muita kaloja, sekä sadattuhannet hylkeet elivät alueella. Ihmiset käyttivät runsasta merilinnustoa ravintonaan, sekä keräsivät sen munia ja untuvia. Karjatalouden ja marginaalisen maanviljelyn edellytykset saattoivat tuolloin olla jopa nykyistä paremmat lämpimän ilmaston takia.^[3] Saaristomerellä tapahtuvan maankohoamisen myötä merestä nousi asumiskelpoisia saaria, joille esihistoriallinen asutus levisi hiljalleen. Kivi- ja pronssikaudella ulkosaariston luodot olivat nykyistä 20–25 metriä alempana. Ulkosaaristo oli nykyisten Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarien paikkeilla. Esimerkiksi Dragsfjärdissä sijaitseva Bötesbergetin kivikautinen asuinpaikka vuodelta 6000 eaa. on nykyään korkealla metsäisellä ylängöllä 55 metriä merenpinnasta, kun tuolloin se oli yksinäinen saari ulapalla.^[4]

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta ei ole löydetty kivikautisia asuinpaikkoja, mutta nelisenkymmentä hautarauniota pronssi- ja rautakaudelta (500 eaa.–1150/1300 jaa.) tunnetaan. Saaristosta on kuitenkin löydetty kaksi esihistoriallisen ajan linnaluotoa, jotka voisivat mahdollisesti olla rautakauden aikaisia.^[4]

Kalastuksen ja muiden saariston peruselinkeinojen lisäksi saaristolaiset harjoittivat kauppaa, käsitöitä ja merenkulkua jo varhain. Viimeistään tultaessa pronssikaudelle purjehtiminen yleistyi koko Itämerellä. Jo pronssikaudella Saaristomerelle levisi samanlaiset elinkeinot, hautaustavat ja metallinkäyttö kuin muuallakin Itämeren kulttuuripiirissä.^[3]

Tultaessa rautakaudelle (500 eaa.–1150) asutus levisi Saaristomeren kansallispuiston alueelle. Merkkinä tästä, yhteistoiminta-alueelta on löydetty useita rautakautisia muinaisjäännöksiä. Siitepölyanalyysillä on osoitettu, että rannikolla on ollut maanviljelyä rautakaudelta lähtien.^[3] Yleisimmät muinaisjäännökset sijoittuvat juuri rautakauden lopulta 1800-luvulle asti.^[4]

Näyttävimpinä esihistoriallisen ajan muinaisjäännöksinä voidaan pitää hautaraunioita. Ne on rakennettu pronssi- ja rautakaudella latomalla kiviä. Raunioiden koko vaihtelee muutaman metrin läpimitasta kymmenien metrien levyisiin ja parin metrin korkuisiin hautaröykkiöihin. Pronssikauden alkupuolella röykkiöihin haudattiin, mutta myöhemmin siirryttiin polttotuhkaukseen. Joistakin röykkiöistä on löydetty koruja ja aseita, niin kutsuttuja hauta-antimia. Osasta hauta-antimet ovat kadonneet tai niissä ei ole ollut niitä alun perinkään. Kansanomainen nimi hautaraunioille on hiidenkiuas.^[4]

Hautarauniolöytöjä on tehty ympäri saaristoa, hyvin erikoisilta saarilta. Suurin osa haudoista on niiden rakentamisaikoihin jo tehty isommille saarille, ja maankohoamisen myötä ne ovat kasvattaneet kokoaan. Hautapaikka on usein valikoitunut, maastosta erottuvalta paikalta, kuten kallionhupuilta ja lakialueilta, joilta on näkymä merelle. Kansallispuiston hautarauniot ovat matalia, melko pieniä, ja ne on rakennettu lähelle saaren korkeinta kohtaa. Osa haudoista on myös rannalla tai usein hautaröykkiön ryhmässä. Luultavasti kaikki Saaristomeren hautaröykkiöt ovat rautakaudelta. Kansallispuiston yhteistoiminta-alueella eniten hautoja löytyy Nötöstä ja Hiittisten suurimmilta saarilta. Jo tuolloin kyseiset alueet olivat tiheää saaristoa, josta oli lyhyt matka ulkosaaristoon kalaan ja hyljejäille. Alue on saattanut olla asuttu jo rautakaudella.^[4]

Saaristomeren väkiluku alkoi kasvaa tuntuvasti 1200-luvun loppupuoliskolta alkaen kun ruotsalaisväestöä siirtyi sinne. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen nykyisistä kylistä noin puolet oli jo keskiajalla asutettuja.^[3]

Saaristomeren asukasluku jatkoi nousuaan 1500-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen se alkoi vähetä nopeasti. Ihmismäärä oli käynyt liian suureksi ja sen aikaisilla menetelmillä ei pystynyt elättämään kaikkia. Olot saaristossa olivat käyneet karuiksi ja myös sodat sekä kulkutaudit vaivasivat yhteisöjä. Isoviha ja rutto varjostivat saaristolaisten elämää 1700-luvun alkupuolella.^[3]

Suurin osa ulkosaariston arkeologisista löydöistä liittyy kalastuselinkeinoon. Tällaisia ovat muun muassa tilapäisasumuksena käytetyt tomtning-jäännökset, labyrintit, veneenvetopaikat, kiviuunit ja kallioon hakatut merkit. Tomtning-jäännökset ovat yöpymissuojia tai varastorakennuksia, joita kalastajat rakensivat väliaikaisille paikoilleen. Kalastusmatkat olivat usein pitkiä, joten suoja oli elinehto saariston ankarissa säissä. Nykyaikaan näistä suojista on useimmiten säilynyt vaakasuora, raivattu lattia-ala ja sitä ympäröivä lohkareista ladottu muuri. Joskus myös kallionseinämiä on käytetty rakennuksen osana.^[4]

Jurmon saarelta löytyvät muinaisjäännökset niin kutsutut munkinkehät, ruotsiksi munkring, ovat Saaristomeren tutkituimpia muinaisjäännöksiä. Munkinkehät ovat neljä pyöreää kivikehää, joiden merkitystä on yritetty ratkaista jo 1700-luvulla, jolloin niitä epäiltiin kökarilaisten munkkien rakentamiksi. Tieto saattaa pitää paikkansa, sillä tutkimukset ovat osoittaneet, että fransiskaaniveljiä asui Kökarissa 1300-luvun lopulta 1530-luvulle saakka. Yhden tulkinnan mukaan kehät saattaisivat olla munkkien kalastusmatkojen tilapäisasutuksiin liittyviä tomtning-jäännöksiä.^[4]

1800-luvun puolivälissä tekniset uudistukset helpottivat myös ulkosaaristolaisten elämää. Modernit kalastustavat, kuten koukku ja ajoverkot helpottivat kyläläisten työtaakkaa ja uusia välineitä pystyttiin käyttämään myös kylien ulkopuolellakin. Alueelle tuli uutta asutusta ja väkiluku kasvoi nopeasti.^[3]

1900-luvun alussa ihmisiä muutti saaristosta kaupunkeihin toimeentulon perässä. Ensimmäisenä autioituivat kaukaisimmat ja karuimmat torpat. Ulkosaaristo pysyi asutettuna aina 1950-luvulle saakka. 1970-luvulla mökkiläiset ihastuivat Saaristomereen ja uusia asukkaita virtasi taas saaristoon.^[3]

Saaristomeren ympäristön kehitystä jääkaudesta nykyaikaan on tutkittu paljon Turun yliopiston Geologian laitoksella. Tutkimukset perustuvat merenpohjasta kairattuihin, kuusi metriä pitkiin sedimenttinäytesarjoihin, joihin on taltioitunut Saaristomeren kehitys mannerjäätikön peräytymisen jälkeen. Viimeisin (Fennoskandian) mannerjäätikkö vetäytyi alueen kaakkoisosista noin 11 600 vuotta sitten. Jäätikkö perääntyi kohti luodetta, ja koko Saaristomeren vapautumiseen jään alta kului 700 vuotta.^[5] Mannerjäätikön perääntyessä vedensyvyys Saaristomerellä oli runsaat 120 metriä nykyistä suurempi; koko alue oli jääjärven peitossa.

Noin 11 100 vuotta sitten Saaristomerellä myllersi. Alueen kallioperä oli painunut mannerjäätikön alla kymmeniä metrejä alaspäin, ja alkoi nyt nytkähdellen kohota alkuperäiselle tasolleen. Maankamaran äkilliset liikunnot ja tärähdykset aiheuttivat pystysuuntaisia siirroksia sedimenttikerrostumissa sekä rinteiden luhistumisia. Sedimentaatio-olot rauhoittuivat 10 300 vuotta sitten. Silloin elettiin Ancylusjärvi-vaiheen aikaa. Vedensyvyys Saaristomerellä oli yhä noin 85 metriä nykyistä suurempi.^[5]

Noin 9 000 vuotta sitten Itämeren altaaseen alkoi tunkeutua Atlantilta suolaista merivettä Tanskan salmien läpi seurauksena valtamerten pinnan noususta mannerjäätiköiden sulaessa. Noin 7 600 vuotta sitten Atlantin pinta saavutti tason, joka johti Saaristomerellä järviolosuhteiden muuttumiseen murtovesiolosuhteiksi (Litorinameri-vaiheen alku) hyvin lyhyessä ajassa. Siirtyminen järviolosuhteista murtovesiolosuhteisiin aiheutti huomattavia muutoksia vesimassan fysikaalisissa ja kemiallisissa ominaisuuksissa, minkä ansiosta perustuotanto kasvoi pintavesissä nopeasti. Lisääntyneen perustuotannon vuoksi merenpohjalle kerrostui eloperäistä ainesta runsaasti aiempaa enemmän, mikä voimisti hapenkulutusta merenpohjalla johtaen lopulta happiolosuhteiden heikkenemiseen. Ajalliset vaihtelut merenpohjan happitilanteessa ovatkin olleet tyypillisiä Saaristomerelle aivan nykypäiviin asti.^[5]

Murtovesivaiheen alkaessa vedensyvyys oli noin 45 metriä nykyistä suurempi. Sittemmin maankohoaminen on hidastunut, mutta se jatkuu yhä ollen nykyisin noin 4–5 mm vuodessa.^[5]

Saaristomeri muodostuu noin 40 000 saaresta, pienistä kallioluodoista suuriin asuttuihin, suurista avomerenomaisista merenselistä ja jokisuistoja muistuttavista saarilabyrinteista. Yli neliökilometrin laajuisia saaria on Saaristomerellä 257 kappaletta. Saaristomeren keskisyvyys on vain 23 metriä.^[1] Saaristomeri muodostaa kolmiomaisen alueen Maarianhaminan, Uudenkaupungin ja Hangon välille. Saaristomeri voidaan jakaa sisä- ja ulkosaaristoon, saariston kokonaispinta-ala on 8 300 km², josta 2 000 km² on maata.^[6]

Saaristomeri alkoi nousta merestä jääkauden jälkeen. Maannousu on yhä käynnissä, joten uusia luotoja nousee merestä vieläkin.^[1] Maannousu on noin 4–5 mm vuodessa.^[1] Saaristossa on kolme kraatterimaista muodostumaa, joista Ahvenanmaan Lumparn on todellinen törmäyskraatteri.^[7] Myös Brändön kunnassa sijaitseva Åva ja Houtskärin ja Iniön välissä sijaitseva Fjälskär näyttävät törmäyskraattereilta, mutta eivät todellisuudessa sitä ole.

Saaristomeri jaetaan useissa yhteyksissä kolmeen osaan: ^lähde?

• Turunmaan saaristo, johon lasketaan kuuluviksi eteläisen ja lounaisen saariston ruotsinkieliset kunnat.
• Pohjoinen saaristo, pohjoispuolen suomenkieliset kunnat.
• Ahvenanmaan saaristo, Ahvenanmaan itsehallintoalueeseen kuuluvat kunnat.

Saaristomerellä sijaitsee Saaristomeren kansallispuisto. Luonto on hyvin erikoista, karua ja samalla rehevää. Saaristomerta leimaavat rehevät saarnimetsiköt ja karut kallioluodot. Ensimmäisen Salpausselän jatkeena alueen eteläosissa on joukko soraharjun pätkiä eli hiekkasaaria. Suurin näistä on Jurmo. Toisen Salpausselän jatkeena on muun muassa Örö. Hiekkasaarten kasvillisuus ja eläimistö ovat tavallista rikkaampia ja poikkeavat kallioluotojen luonnosta.^lähde?

Suuremmilla saarilla on samankaltaiset olot kuin Manner-Suomessa, mutta pienillä saarilla ja luodoilla on erilainen ympäristö. Pienet saaret ovat usein puuttomia, mutta luonto on silti rikasta ja kasvukausi on Suomen pisin ja olosuhteet ovat aurinkoiset. Alituinen tuuli ja hyvin vähäinen tai olematon maaperä rajoittavat kasvien kasvua. Suurin osa saarista on kallioisia luotoja, mutta osa saarista on itse asiassa moreenista koostuvia Salpausselän jatkeita, esimerkiksi Jurmo.^lähde?

Olosuhteet voivat vaihdella suuresti jokaisen yksittäisen saaren välillä, riippuen saaren maaperästä.^[8] Yksittäisellä saarella saattaa olla esimerkiksi pieniä makeavetisiä soita, murto- ja makeavetisiä lampia, pusikoita ja jopa suojaisia lähteitä. Monet saariston kasvit ovat erilaisia kuin muualla. Esimerkiksi katajat kasvavat alle puolen metrin korkuisiksi, mutta saattavat olla usean metrin laajuisia.^lähde?

Verrattuna itse saarien ja rannikon ekosysteemiin, itse Itämerellä on melko matala biodiversiteetti. Syy tähän on veden vähäinen suolapitoisuus, Itämeri ei ole meri, vaan murtovesiallas.^[9] Saaristossa veden suolapitoisuus on ainoastaan 0,6 %. Suolapitoisuus on vaihdellut suuresti menneisyydessä, joten lajit eivät ole ehtineet sopeutua kunnolla. Kuitenkin suuri yksilöiden määrä kertoo melko suotuisasta elinympäristöstä. Tyypillisiä kalalajeja ovat silakka, hauki, muikku, ahven ja kampela.^[10]

Saaristossa on monia lajeja, joita ei esiinny muualla Suomessa. Esimerkiksi pyöriäinen on ainoa valaslaji, josta tehdään vuosittain muutamia havaintoja pohjoisella Itämerellä. Pyöriäisten nykyisiä määriä Itämerellä ei tiedetä, vuosisata sitten eli Itämeressä arviolta 10 000–20 000.^[11] Toinen esimerkki on merikotka, joita elää Saaristomerellä melko paljon. Muita harvinaisia tai uhanalaisia eläinlajeja ovat muun muassa räyskä, lapasotka ja norppa.^[10]

Saaristossa elää paljon lintuja. Lajeja ovat kyhmyjoutsen, riskilä, silkkiuikku ja useita eri lokkilajeja. Viime aikoina saaristoon on levinnyt merimetsoja, ja niiden lukumäärä on alkanut kasvaa nopeasti. Merimetsoihin suhtaudutaan melko kielteisesti, ja niiden ulosteet tappavat korkean typpi- ja fosforipitoisuuden vuoksi kasvillisuuden. Merimetso on myös aiheuttanut närää kalastajien keskuudessa, sillä merimetsot syövät suuria määriä kalaa, mikä voi näkyä kalastajien kalasaaliin vähentymisenä.^[12]

Saaristomeren kansallispuisto on Paraisten ja Kemiönsaaren kunnissa, Varsinais-Suomessa sijaitseva kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1983 ja sen pinta-ala on 500 km². Aluetta hoitaa muiden Suomen kansallispuistojen tapaan Metsähallitus.^[13]

Saaristomeren kansallispuiston maisemaa hallitsevat laajat saaristot, jotka koostuvat kallioluodoista ja metsäisistä saarista sekä suurista selkävesistä.^[14] Puistoon voi tutustua useiden luontopolkujen, Sinisimpukan luontokeskuksen ja Saaristokeskus Korpoströmin avulla. Alueella liikutaan omalla veneellä, venematkalla tai saariston yhteysaluksilla.^[13][15]

Kansallispuistoa ympäröi laajempi yhteistoiminta-alue, jonka sisäpuolella valtion omistamat alueet muodostavat kansallispuiston. Jos yhteistoiminta-alueella oleva alue, jota valtio ei omista, siirtyy valtion omistukseen, se liitetään kansallispuistoon. Puolustusvoimien hallinnoimat alueet jäävät kuitenkin kansallispuiston ulkopuolelle.^[16] Puisto on Unescon vuonna 1994 perustaman Saaristomeren biosfäärialueen ydinosa.^[17][18] Puisto sai vuonna 2007 WWF:n kansainvälisen PAN Parks -sertifikaatin.^[19]

Saaristomeren kansallispuiston eläimistö tunnetaan varsin hyvin säännöllisten laskentojen ja tutkimusten ansiosta. Nisäkäslajeja on tavattu 25, joista yleisimpiä ovat muun muassa metsäpäästäinen, vaivaispäästäinen, metsäjänis, metsämyyrä, peltomyyrä, kettu, supikoira, minkki ja hirvi. Harmaahylje on runsastunut viime vuosina, norppa puolestaan vähentynyt. Kalakanta on runsas ja tavallisimpia lajeja ovat muun muassa silakka, ahven, hauki, särki, lahna, kivinilkka, kampela ja simppu. Myös linnusto on runsas ja kansallispuiston alueella on pesinyt ainakin 132 lintulajia, muun muassa runsaimpina ja näkyvimpinä kyhmyjoutsen, merimetso, sinisorsa, tukkasotka, haahka, pilkkasiipi, telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo, meriharakka, karikukko, punajalkaviklo, rantasipi, kalalokki, merilokki, harmaalokki, lapintiira, riskilä, västäräkki, luotokirvinen, niittykirvinen, kivitasku, satakieli, pensaskerttu, hernekerttu ja varis. Vähälukuisempia mutta säännöllisiä pesimälajeja ovat myös muun muassa mustakurkku-uikku, merihanhi, valkoposkihanhi, ristisorsa, harmaasorsa, lapasorsa, merikotka, teeri, tylli, töyhtöhyyppä, lehtokurppa, merikihu, selkälokki, räyskä, kalatiira, ruokki, huuhkaja, kultarinta, kirjokerttu ja korppi. Harvinaisia tai epäsäännöllisiä pesimälajeja ovat muun muassa etelänsuosirri, suokukko, pikkutiira, etelänkiisla, sarvipöllö ja suopöllö.^[20]

Saaristomeren kansallispuiston alueella 1990-luvulla alkanut minkkien poistaminen eli tappaminen on lisännyt monien lintulajien parimääriä ja parantanut pesimätulosta. Tutkituista 22 saaristolintulajista neljäntoista lajin pesimäkanta lisääntyi, eräiden, kuten tukkasotkan, pilkkasiiven ja lapintiiran, kanta runsastui selvästi, kun eräiden toisten vähemmän.^[21] Vuonna 2006 alkoi minkkien poisto myös Dragsfjärdin Vänön alueella, ja tulokset osoittavat, että eräiden lintulajien pesimäkannat runsastuivat nopeasti ja paljon.^[22]

Saaristomeren ilmastoa käsitellään artikkelissa Utön saaren ilmastotilastojen pohjalta, joka kuvastaa varsin hyvin ulkosaariston tyypillisiä olosuhteita. Saaristomerellä on leuto ja merellinen ilmasto Manner-Suomeen verrattuna. Yön ja päivän välinen lämpötilaero on keskimäärin hyvin pieni, ainoastaan 3,5 astetta. Itämeri vaikuttaa alueen ilmastoon merkittävästi.

Talvet ovat keskimäärin Suomen leudoimpia kylmimmän kuukauden eli helmikuun keskilämpötilan ollessa −2,2 °C astetta. Terminen talvi eli aika, jolloin lämpötila pysyy nollan alapuolella, alkaa keskimäärin vasta 25. joulukuuta ja päättyy maaliskuun loppupuolella^[23]. Talvisin lämpötila laskee harvoin −10 celsiusasteen alapuolelle, mutta kovimpien pakkasjaksojen aikana myös Saaristomerellä voidaan mitata varsin alhaisia lämpötiloja. Esimerkiksi Utön saaren pakkasennätys on −31,3 °C, joka mitattiin tammikuussa 1987. Lumen syvyys on talvisin yleensä alle 10 cm. Vuorokauden ylin lämpötila jää nollan alapuolelle keskimäärin 38 päivänä vuodessa. Lämpötila käy pakkasen puolella keskimäärin 93 päivänä vuodessa, ja lämpötila laskee −10 °C asteen alapuolelle keskimäärin 9 päivänä vuodessa.

Saaristomerellä kesä on muuta Suomea pidempi, mutta se alkaa hieman muuta Etelä-Suomea myöhemmin meren lämpötiloja säätelevän vaikutuksen takia. Kun kesäkuussa tyypillinen yölämpötila on +10 °C, on se heinä- ja elokuussa +15 °C. Tyypillinen päivälämpötila on heinä- ja elokuussa +19 °C. Terminen kesä alkaa keskimäärin 2. kesäkuuta.^[24]. Hellepäiviä mitataan keskimäärin vain kerran vuodessa, heinäkuussa.^[25] Utön saaren lämpöennätys on +27,1 °C, joka mitattiin elokuussa 2003.

Alueen merellisestä ilmastosta kertoo sekin, että kesäkuu on vasta vuoden neljänneksi lämpimin kuukausi heinä-, elo- ja syyskuiden jälkeen. Tämä on meri-ilmastoissa varsin tyypillistä, sillä alueen ilmastoon vaikuttava meri reagoi lämpötilanmuutoksiin hitaasti. Terminen syksy alkaa keskimäärin 29. syyskuuta, ja ensimmäiset pakkaset saatetaan mitata vasta marras-joulukuussa.

Saaristomeri on Suomen aurinkoisinta seutua. Talvet ovat varsin pilvisiä, mutta kesä on aurinkoinen. Utö on jaksolla touko-elokuu keskimäärin Suomen aurinkoisin paikka. Auringonpaistetunteja on vuodessa keskimäärin 1 990, joka on noin 200 tuntia enemmän kuin Vantaalla ja yli 600 tuntia enemmän kuin Pohjois-Lapissa^[26]. Saariston kesät ovat kuivempia kuin mantereella. Talvet ovat vähälumisia, sillä osa talven sateista tulee myös vetenä. Sadepäiviä on keskimäärin 160 kpl vuodessa.

8. heinäkuuta 2009 Turun saaristossa satoi puolessa vuorokaudessa ennätyssade 50 vuoteen. Utön asemalla vettä satoi 12 tunnissa 68,5 mm ja vuorokaudessa 70,2 mm. Se oli suurin mitattu sademäärä 50 vuoteen.^[27]

Utössä mitattiin vuonna 2015 Suomen kaikkien aikojen korkein vuoden keskilämpötila, +8,4 °C.^[28][29]

Termisten vuodenaikojen alkaminen Utössä keskimäärin:

Saaristossa on korkeampi elintaso kuin Manner-Suomessa.^[31] Kalastus, merenkulku ja kalantuotanto ovat suurin teollisuudenala. Saaristo on tunnettu silakasta ja kirjolohesta. Maatalous on melko rajoittunutta saariston pienuuden ja kivisyyden takia, vaikka ilmasto onkin suotuista muuhun Suomeen verrattuna.^[32] Rymättylä on kuitenkin tunnettu lähialueillaan siitä, että siellä tuotetaan vuoden ensimmäinen perunasato. Matkailun vaikutus saariston talouteen kasvaa koko ajan.

Saarilla on liikenneyhteyksiä toisiinsa siltojen ja lauttojen avulla, ja Ahvenanmaalla on pieni lentokenttä. Suurempien saarien välillä operoivat, Finferriesin ylläpitämät lossit ovat maksuttomia.^[33][34] Saaristossa kulkee myös risteilyaluksia Suomesta Ahvenanmaalle ja Ruotsiin.

Kylminä talvina saaristossa on myös virallisia jääteitä.^[35] Jäätie helpottaa huomattavasti saarien ja mantereen välillä liikkumista, sillä autolla tai jopa rekalla pääsee nopeammin kuin lautalla tai laivalla. Toisaalta keväällä tai syksyllä voi olla kelirikko, jolloin jää on liian ohutta autoliikenteelle, mutta liian paksua laivaliikenteelle. Kelirikon aikana jotkin saaret voivat jäädä jopa viikoiksi eristyksiin laivaliikenteeltä.^[36] Leutoina talvina jääteitä ei avata, mikäli jää ei ole vähintään 20 cm:n paksuista.

Saariston rengastie

Saariston rengastie on Merenkulkulaitoksen vuonna 1996 käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on edistää Lounais-Suomen saariston pohjois- ja keskiosien matkailua sekä parantaa saariston sisäisiä ja mantereen välisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta.^[37] Rengastie koostuu sekä yleisen tieverkon osuuksista että niitä yhdistävistä yhteysalus- ja lossiyhteyksistä. Reittiin kuuluu yhteensä 160–190 kilometriä yleisiä teitä, minkä lisäksi vesistöjen ylityksiä on kaikkiaan noin 30–50 kilometriä. Vuonna 2020 reitillä liikkui noin 53 000 matkailijaa^[38]. Saariston rengastie kulkee Turun, Kaarinan, Paraisten, Kustavin, Taivassalon, Maskun ja Naantalin kuntien alueella.^lähde?

Saariston kulttuuri muistuttaa Suomen ruotsinkielisten rannikkoalueiden vastaavaa. Saaristossa on paljon vaikutteita Manner-Suomen kulttuurista, saaristossakin käydään saunassa. Joitakin eroja tosin on – esimerkiksi juhannussalot ovat saaristossa osa suomenruotsalaisten juhannuksen viettoa, mutta Manner-Suomessa eivät.^[39] Toisaalta kokkojen polttamisesta on tullut saaristossa osa juhannuksen viettoa vasta viime aikoina.

Kielellisesti saaristo voidaan jakaa kolmeen osaan. Ahvenanmaan saaristo lännessä on lähes täysin ruotsinkielinen, Turun saaristo on suurelta osin ruotsinkielinen ja pohjoinen saaristo on suomenkielinen.

Koska kristinusko levisi saaristoon ennen mannermaata, saariston kirkot ovat melko vanhoja, vanhimmat 1200–1400-luvuilta. Jomalan kirkko on Suomen vanhin kivinen kirkko, se rakennettiin todennäköisesti vuosien 1260 ja 1280 välillä.^[40]

Yli 80 prosenttia mannersuomalaisista kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ja osuus on vielä suurempi saaristossa, jossa ei ole lainkaan ortodoksista tai katolista seurakuntaa.^lähde?

Saariston ruokakulttuuri on omaleimainen verrattuna Manner-Suomen vastaavaan. Se on myös vaihdellut riippuen siitä, mitä raaka-aineita missäkin on ollut saatavissa: sisäsaaristossa on syöty esimerkiksi lahnaa, tavia ja hirvenlihaa, ulkosaaristossa haahkan, turskan ja hylkeen lihaa^[41]. Saaristossa syödään luonnollisesti mannerta enemmän kalaa, erityisesti silakkaa, lohta ja kirjolohta. Saaristo on myös kuuluisa perinteisestä tummaleivästä, jonka valmistukseen käytetään piimää, siirappia ja maltaita.^[42] Ahvenanmaa on tunnettu myös pannukakustaan, joka eroaa tavanomaisesta pannukakusta sisältämällä manna- tai riisipuuroa. Jopa hääjuhlat aloitettiin entisaikaan tarjoamalla vieraille pala pannukakkua. Sitä vaalitaan vieläkin paikallisena kansallisruokana. Jouluaterian pääruoka on yleensä hauki, kun se mannermaalla on kinkku. Jouluisin Korppoon kalastajat toimittavat Suomen presidentille jouluhauen.^lähde?

^selvennä

Varsinais-Suomi

• Kemiönsaari
• Kustavi
• Parainen

Varsinais-Suomen rannikkokunnat, joihin kuuluu myös saaria

• Kaarina
• Masku
• Naantali

• Pyhäranta
• Salo
• Sauvo

• Taivassalo
• Turku
• Uusikaupunki

Ahvenanmaan kunnat

• Brändö
• Eckerö
• Finström
• Föglö
• Geta
• Hammarland

• Jomala
• Kumlinge
• Kökar
• Lemland
• Lumparland

• Maarianhamina
• Saltvik
• Sottunga
• Sund
• Vårdö

Uudenmaan kunnat, joihin kuuluu myös saaria

• Hanko
• Raasepori

Saaristo jatkuu vielä itään, mutta Hankoa pidetään perinteisesti Saaristomeren ja Suomenlahden rajana.

•  
  Tyypillinen pienen saaren satama Rosalassa.
•  
  Kuva Hiittisistä.
•  
  Loistokarin luoto Airistolla, Turun edustalla.
•  
  Sandön saaren hiekkariutta on tyypillinen esimerkki Salpausselän jatkeesta.
•  
  Jurmon saaren kylä.
•  
  Kylä Jurmon saarella.
•  
  Nauvon kirkko 1400-luvulta.
•  
  Isokarin Majakka Kustavissa.
•  
  Hiittinen, 25 kilometriä Hangosta länteen.
•  
  Ulkosaaristoa Gullkronassa.
•  
  Nauvon saaristoa Paraisilla.
•  
  Museolaiva Pommern Maarianhaminassa.
•  
  Silja Linen Silja Festival -laiva, joka kulki ennen Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä.
•  
  Yhteysalus M/S Aura Kasnäsin lauttarannassa. Aura liikennöi Hiittisten saaristossa Kasnäsin ja Rosalan saaren välillä.

• Saaristomeren biosfäärialue
• Saaristomeren kansallispuisto

• Lossit ja yhteysalukset Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Palvelu- ja luonnonsatamat karttapalvelu Venesatama