Molli

Musiikin teoriassa mollista erotetaan tavallisesti kolme muunnelmaa, luonnollinen, harmoninen ja melodinen molli. Nämä eroavat toisistaan asteikon kuudennen ja seitsemännen sävelen osalta. Käytännössä kuitenkin samassakin sävellyksessä nämä sävelet esiintyvät vaihdellen ylennettyinä ja ylentämättöminä.

Mollisävellajin perus­muotona pidetään niin sanottua luonnollista mollia, joka on käytännössä sama kuin aiolinen kirkkosävellaji. Sen asteikko on diatoninen, ja a-molli­asteikko voidaan pianolla ja muilla kosketin­soittimilla soittaa pelkästään valkoisia koskettimia käyttämällä. Siinä on oktaavia kohti seitsemän säveltä, joiden väliset korkeuserot sävelaskelin ilmaistuina ovat 1–½–1–1–½–1–1. Toisin sanottuna luonnollisessa molliasteikossa on puoliaskel 2. ja 3. sekä 5. ja 6. sävelen välissä. Tässä asteikossa esiintyy kolme molli­kolmi­sointua, joiden pohjasävelinä ovat asteikon ensimmäinen, neljäs ja viides sävel eli toonika (perussävel), subdominantti ja dominantti. Asteikon muille sävelille muodostetut kolmi­soinnut ovat duuri­kolmi­sointuja lukuun ottamatta toisen asteen sointua (a-mollissa h-d-f), joka on vähennetty kolmisointu.

Luonnollisessa molliasteikossa esiintyvät samat sävelet kuin siinä duuri­asteikossa, jonka perus­sävelenä on mollin kolmas sävel. Vastaavasti tämän mollin perus­sävel on sama kuin vastaavan duurin kuudes sävel. Duuria ja mollia, jossa näin esiintyvät samat sävelet, sanotaan toistensa rinnakkais­sävel­lajeiksi.

Harmoninen molliasteikko on muutoin sama kuin luonnollinen molli, mutta seitsemäs sävel on ylennetty puoli­askelen verran. Tämän vuoksi asteikon kuudennen ja seitsemännen sävelen välissä on ylinouseva sekunti. Harmonisessa mollissa seitsemäs sävel on vain puoli­askelen verran perus­säveltä alempana, samoin kuin duurissakin, minkä vuoksi se on luonteeltaan johtosävel. Sen sijaan luonnollisessa mollissa seitsemännen sävelen ja perussävelen välissä on kokoaskel, minkä vuoksi tässä asteikossa ei ole johto­säveltä.

Sävelaskelin ilmaistuna sävelten väliset korkeus­erot harmonisessa mollissa ovat 1–½–1–1–½–1½–½. Toisin sanoen siinä on puoli­askel 2. ja 3, 5. ja 6 sekä 7. ja 8. sävelen välissä, kun taas 5. ja 6. sävelen välissä on puolitoista askelta. Muissa väleissä on koko­askel. Esimerkiksi harmonisen a-mollin sävelet ovat a, h, c, d, e, f, gis ja a, c-mollin c, d, es, f, g, as, h ja c.

Vaikka harmonisessa mollissa korotetun seitsemännen sävelen katsotaan kuuluvan itse sävel­lajiin, nuotti­kirjoituksessa sitä ei kuitenkaan osoiteta viivaston alkuun merkityllä kiinteällä etumerkillä vaan välittömästi nuotin eteen kirjoitetulla tila­päisellä etu­merkillä, ikään kuin kyseessä olisi varsinaiseen asteikkoon kuulumaton muunnesävel.

Harmoninen molli on saanut nimensä siitä, että molli­asteikon seitsemäs sävel esiintyy korotettuna etenkin soinnuissa, erityisesti molli­sävel­lajin dominantin eli viidennen asteen soinnussa. Tällöin mollin toonikan ja subdominantin (1. ja 4. asteen) soinnut ovat molli­kolmi­sointuja samoin kuin luonnollisessakin mollissa, mutta dominantti­sointuna on duuri­kolmi­sointu. Esimerkiksi harmonisessa a-mollissa dominanttisointu on E-duuri­kolmi­sointu, jonka sävelet ovat e, gis ja h (joihin, samoin kuin duurissakin, usein lisätään vielä septimi d, jolloin saadaan dominanttiseptimisointu).

Paitsi dominantti­sointuun, sisältyy korotettu seitsemäs sävel luonnollisesti myös seitsemännen asteen sointuun, joka on vähennetty kolmisointu, sekä kolmannen asteen sointuun. Viimeksi mainittu on ylinouseva kolmisointu, jollaista ei duurissa eikä luonnollisessa mollissa lainkaan esiinny.

Mikäli enharmoniset sävelet samastetaan keskenään, yli­nousevan kolmi­soinnun käännökset eivät sisällä sellaisia intervalleja, joita se ei perus­muodossaankin sisältäisi. Sen sekä ensimmäinen että toinen käännös ovat enharmonisesti yhtäläisiä toisten perus­muodossa olevien yli­nousevien kolmi­sointujen kanssa. Esimerkiksi harmonisessa c-mollissa esiintyvän soinnun Es-G-H ensimmäinen käännös on G-H-Es, joka on enharmonisesti yhtäläinen ylinousevan kolmisoinnun G-H-Dis kanssa. Niinpä sama sointu voidaan tulkita eri tavoin ja sillä saattaa olla erilainen harmoninen luonne eri sävel­lajeissa, minkä seikan antamia kromaattisia mahdollisuuksia jo Johann Sebastian Bach ja myöhemmin monet muut säveltäjät ovat käyttäneet hyväkseen. Samoin on laita vähennetyn neli­soinnun, joka harmonisessa mollissa esiintyy seitsemännellä asteella, esimerkiksi a-mollissa sointu gis-h-d-f.

Vaikka harmoninen molli on saanut alkunsa sointujen käsittelystä, sitä ja siinä esiintyvää ylinousevaa sekuntia käytetään toisinaan myös melodisesti. Esimerkkejä tästä löytyy muun muassa Mozartin ja Schubertin teoksista, kuten Mozartin 40. sinfonian pääteemasta sekä Schubertin 14. jousikvartetosta Der Tod und das Mädchen. Tässä muodossa se esiintyy useammin laskevana kuin nousevana sävelkulkuna.

Harmonisen mollin kaltainen asteikko esiintyy myös itämaisessa musiikissa. Sen ylempi tetrakordi vastaa arabialaisessa musiikissa esiintyvää jins -nimistä maqamia. Harmoninen molliasteikko kokonaisuudessaan tunnetaan arabialaisessa musiikissa nimellä Nahawand-Hijaz^[3]. Turkkilaisessa nimistössä sen nimi on Bûselik Hicaz^[4] Harmonista mollia vastaava intialainen raga on nimeltään Kirwani.

Mustalaisasteikko on harmonisen mollin muunnelma, jossa seitsemännen lisäksi myös asteikon neljäs sävel on korotettu. ^[5] Sitä sanotaan myös itämaiseksi tai unkarilaiseksi molliksi.^[6] Jazzmusiikissa käytettynä sitä sanotaan joskus myös "egyptiläiseksi molliksi"; esimerkiksi Miles Davis kuvasi sitä omaelämäkerrassaan "joksikin, jonka olin oppinut Juilliardilta".^[7]

Polulaarimusiikissa Katy B:n laulu Easy Please Me on harvinainen esimerkki sävellyksestä, jossa käytetään yksinomaan harmonisen mollin säveliä.

Harmonisessa mollissa kuudennen ja seitsemännen sävelen välillä on ylinouseva sekunti; esimerkiksi a-mollissa nämä sävelet ovat f ja gis. Vaikka jotkut säveltäjät kuten Mozart ovat käyttäneet tätä intervallia melodioissa, jossa nämä sävelet esiintyvät välittömästi peräkkäin, useat muut säveltäjät ovat pitäneet sitä kömpelönä. Varsinkin vokaali­musiikissa sitä on pyritty välttämään, ja se on pyritty korvaamaan kokoaskelella sujuvamman melodian aikaan­saamiseksi. Tämä voidaan saada aikaan joko ylentämällä myös asteikon kuudes sävel tai poistamalla harmoniselle mollille ominainen seitsemännen sävelen ylennys. Edellinen vaihtoehto esiintyy käytännössä vain nousevassa, kun taas jälkimmäinen on yleisempi laskevassa sävelkulussa. Musiikin teoriassa onkin vanhastaan puhuttu melodisesta mollista mollin kolmantena muotona, jolloin nousevassa melodisessa mollissa sekä kuudes että seitsemäs sävel ovat ylennettyjä, kun taas laskevassa melodisessa mollissa kumpaakaan ei ylennetä.

Sävelaskelin ilmaistuna sävelten väliset korkeuserot nousevassa harmonisessa mollissa ovat 1–½–1–1–1–1–½. Toisin sanoen siinä on puoli­askel 2. ja 3 sekä 7. ja 8. sävelen välissä, muissa väleissä kokoaskel. Nousevan melodisen a-mollin sävelet ovat a, h, c, d, e, fis, gis ja a, laskevan a, g, f, e, d, c, h ja a. Verrattuna duuriasteikkoon, jolla on sama perussävel, eli mollin muunnossävellajiin, nousevassa melodisessa mollissa vain asteikon kolmas sävel on alennettu, laskevassa myös kuudes ja seitsemäs sävel.

Käytännössä säveltäjät ovat harvoin käyttäneet melodisen molli­asteikon nousevaa ja laskevaa muotoa täysin johdon­mukaisesti. Yleistä on, että molliasteikon kuudes ja seitsemäs sävel esiintyvät melodioissa vaihdellen ylennettynä tai ylentämättöminä riippuen lähinnä siitä, onko jompikumpi näistä sävelistä juuri edellä esiintynyt soinnutuksessa. Korottamatonta seitsemättä säveltä käytetään yleisesti varsinkin mollin kolmannen asteen soinnussa, joka onkin sama kuin mollin rinnakkaisen duurin peruskolmisointu. Jazzmusiikissa sen sijaan molliasteikon kuudes ja seitsemäs sävel ylennetään useimmiten myös alaspäisessä sävel­kulussa. Voidaankin sanoa, että melodinen molli noudattelee ylöspäin mentäessä ns. jazz-mollia ja alaspäin mentäessä luonnollista mollia.

Nuottikirjoituksessa kirjoitetaan mollissa etumerkintä viivaston alkuun aina luonnollisen mollin mukaisesti. Harmonisessa ja ylöspäisessä melodisessa mollissa esiintyvät, luonnollisesta mollista poikkeavat sävelet osoitetaan välittömästi nuotin eteen sijoitetulla ylennys- tai palautusmerkillä, joka on voimassa seuraavaan tahtiviivaan saakka, ellei sitä jo aikaisemmin kumota toisella etumerkillä.

Eri mollisävellajit etumerkintöineen, niissä esiintyvät sävelet ja niiden rinnakkais­sävellajit ovat seuraavat:

• ”Molli”, Tammen musiikkitietosanakirja, 2. osa (M–Ö), s. 22. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5916-2

• Duuri- ja molliasteikkojen sormitus pianolla
• Harmoniset molliasteikot pianolla MP3-muodossa

• Michael Hewitt: Musical Scales of the World. The Note Tree. ISBN 978-0-9575470-0-1
• Masaya Yamaguchi: The Complete Thesaurus of Musical Scales (revised edition). New York: Masaya Music Services, 2006. ISBN 0-9676353-0-6