Kymijoki

Leveää ja mahtavaa virtaa tarkoittavalla sanalla kymi ei ole varmoja vastineita sukulaiskielissä. Suurta jokea taikka pääuomaa tarkoitettaessa ehdotettiin vuosien 1840–1880 maantieteellisissä julkaisuissa nimityksiksi sanoja emävirta, päävirta, valtakymi, pääjoki, emäjoki ja valtajoki. Lopulta vain sanoilla virta ja kymi tarkoitettiin 1800-luvun yleiskielessä suurta jokea, kun taas muut tarkentavat sanat jäivät elämään maantieteen sanastossa. Nykyään sanat virta, joki ja oja määrittävät virtaveden kokoluokan ja kymi on jäänyt ylätyyliseksi sanaksi. Kymi on aivan ilmeisesti ollut alun perin juuri Kymijoen nimitys. Ajatusta tukee se, että kymi-sanaa on käytetty murteissa vain Kymijoen ympärillä Kymenlaaksossa ja Kaakkois-Hämeessä. Kymi-sanalle on kuitenkin ehdotettu kantagermaanista vastinetta tai sitä paljon vanhempaakin indoeurooppalaista tai baltinkielistä lainaetymologiaa, sillä Euroopan ja Aasian kielissä esiintyy laajalti samantapaisia joen nimityksiä. Suomen kielessä kymi on ollut Mikael Agricolan ajoista asti, sillä hän kuvaili Eufrat-virtaa "suureksi kymiksi"'.^[8][9]

Kymijoki on keskivirtaamien vertailussa Suomen kolmanneksi suurin joki Vuoksen ja Kemijoen jälkeen ^[10]. Kymijoki ei yläjuoksulla ole yhtenäinen joki, koska sen vesireitti virtaa suurien järvien Ruotsalaisen, Konniveden ja Pyhäjärven läpi. Siitä huolimatta järvien välisissä virtauomista käytetään Kymijoen nimeä. Pyhäjärven jälkeen alkaa lähes järvetön jokiosuus, joka päättyy Suomenlahteen. Kymijoki alkaa Päijät-Hämeestä, jossa se virtaa Asikkalan, Heinolan ja Iitin alueilla. Pyhäjärvellä vesireitti siirtyy Kymenlaaksoon, jossa se virtaa Kouvolan, Kotkan ja Pyhtään alueilla. Joen pääuoma haarautuu Pernoossa kahteen suureen suistohaaraan, joiden väliin jää suuri Pyhtäänsaari. Joen läntinen haara käy vielä lyhyesti Uudenmaan Loviisassa asti. Lukuisten pienien sivujokien lisäksi Kymijoen vesistöreittiin yhtyy Mäntyharjun reitti, jonka laskujoki Lintukymi laskee Pyhäjärven koillispäähän, ja Valkealan reitti, jonka laskujoki Harjunjoki yhtyy Kymijokeen Kouvolassa. Suuhaarasta riippuen Kymijoen pituus on 184–204 kilometriä ^[a].^[3]

Kymijoki alkaa Asikkalanselältä, joka on tulkinnasta riippuen Päijänteen sulkeutunut järvenosa tai sen lahti. Vesi virtaa alas Kalkkistenkoskesta, jolla on pudotusta keskimäärin 80 senttimetriä ja luonnonkosken vieressä toimii Päijännettä säätelevä säännöstelypato. Koski laskee Ruotsalaiseen, jonka pinta-ala on 74 neliökilometriä. Kosken vieressä toimii lisäksi Kalkkisten kanava, jolla veneet voivat liikkua Päijänteestä Ruotsalaiseen ja takaisin. Kymijoen alkuosuus on kymmenkilometrinen vuonomainen lahti, joka kuuluu Ruotsalaiseen ja joka levenee ensin Hopeaseläksi ja sitten, ohitettuaan Tornionniemen, aukeaa Ruotsalaisen järvenseläksi. Järven itärannalla sijaitsee Heinolan keskustaajama, jonka läpi virtaa Jyrängönvirta. Virta kapenee Siltasaaren kohdalla Jyrängönkoskeksi, jossa on pudotusta vain 10 senttimetriä. Kymijoen vesireitti vie Jyrängönvirran jälkeen Konnivedelle, jonka pinta-ala on 50 neliökilometriä. Konniveden eteläpäässä sijaitsee järven sokkeloisessa osassa Piilahdenselkä. Tänne on luusuaan rakennettu Vuolenkosken vesivoimalaitos, jonka jälkeen Kymijoki jatkaa kohti etelää. Vuolenkoskessa on pudotusta 3,5 metriä. Alkujaan tukinuitossa käytetty Kimolan kanava alkaa samasta lahdesta ja päättyy viiden kilometrin mittaisena Pyhäjärven Kimolanlahteen.^[2][11]

Kymijoki virtaa Vuolenkoskelta yli kuusi kilometriä Arrajärvelle, josta se poistuu Kymenkäänteessä kaakkoon päin virtaavaa jokilaaksoon. Jokilaakso on 7,5 kilometriä pitkä ja se aukea toisessa päässä Tapolassa järvimäiseksi jokialtaaksi, josta seitsemän kilometrin päässä sijaitsee Mankalan vesivoimalaitos. Voimalaitosta rakennettaessa on vedenkorkeuden nostossa hyödynnetty jokilaakson jyrkkiä rantoja, mutta Sitikkalassa on jouduttu estämään tulviminen lyhyellä maapadolla. Voimalassa on pudotusta lähes yhdeksän metriä.^[11]

Mankalan voimala laskee Kirkkojärven Leininselkään. Vesireitti siirtyy Kirkkojärvestä Pelinginselälle Hiirettelänsalmessa Iitin kirkonkylän ohi. Kymmenen kilometriä alempana aukeaa Pyhäjärven järvenselkä, jonka kaakkoispäässä lahti kapenee Kouvolan Voikkaalla taas Kymijoeksi.^[12]

Kymijoki virtaa seuraavat 70 kilometriä jokisaaria lukuun ottamatta yhtenä uomana. Joki kohtaa Oravalan jälkeen kaksi saarta, Hovinsaaren ja Tehtaansaaren, joiden vuoksi se jakautuu kahdeksi uomaksi, eli Saukkolanvirta eli Paavolanvirraksi ja Välikymiksi. Nämä kohtaavat toisensa Tuhosaarien jälkeen muodostaen Tuhovirran, joka kohtaa pian Voikkaan vesivoimalaitoksen. Voimalassa on pudotusta kahdeksan metriä. Seuraavat 15 kilometriä joki käyttää mutkittelemalla Kouvolan eri kaupunginosien välissä. Voimalaitokselta joki jatkaa eteenpäin kääntyen Voikkaan eteläpuolella ensin itään, jossa se putoaa hieman Pessankoskessa, ja jatkaa sitten kiertäen Kuusankosken sen itäpuolelle. Täällä sijaitsee vapaana virtaava Lappakoski. Sitten joki levenee Kuusaanlammeksi, jossa se kääntyy länteen päin kohdaten Kuusankosken vesivoimalaitoksen. Voimalassa vesi putoaa seitsemän metriä. Joki virtaa Kouvolan kaupunginosien puistomaisten maisemien läpi kaarten kohti etelää. Kymijoki on aikoinaan katkaissut täällä ensimmäisen Salpausselän. Täällä sijaitsee Keltin vesivoimalaitos, jossa vesi putoaa kuusi metriä päätyen Keltinkosken suvantoon. Suvannossa sijaitsee Äijänsaari ja Isosaari sekä alempana vielä Heinäsaari. Joki kääntyy lounaisesta suunnasta kaakkoon päin ohittaen Korian taajaman peltomaisemien keskellä. Maaseudusta huolimatta Kouvolan keskustaajama sijaitsee koko matkan joen pohjoispuolella olevien peltojen takana.^[13] Myllypuron jälkeen joki kääntyy kohti Myllykoskea, missä sijaitsee Ummeljoen ja Myllykosken välissä Myllykosken vesivoimalaitos. Vesi putoaa voimalassa seitsemän metriä ja voimalaitoksen jälkeen joenuoman jakaa Lemmensaaren ja Lakiasaaren yhdistetty 1,2 kilometriä pitkä saari. Samalla se kasvaa yli 500 metriä leveäksi ja siihen yhtyy vasemmalta puolelta pohjoisesta virtaava Sorsajoki. Juuri ennen Inkeroista joki kohtaa Salonsaaren, jossa sijaitsee jätevedenpuhdistamo. Saaren jälkeen joki kapenee 60-metriseksi uomaksi, jossa vesi ahtautuu kohti Ankkapurhan patoja. Vesi ohjataan kahden vesivoimalaitoksen läpi ja se purkautuu kymmenen metrin pudotuksen jälkeen Anjalanlahden suvantoon. Suvanto sijaitsee Anjalan ja Inkeroisen välissä.^[12]

Joki jatkaa tästä viljelymaiden halki etelään ja se kääntyy mutkan jälkeen luoteeseen. Joessa on tällä osuudella saaria, jotka ovat ylhäältä lukien Niittysaari, Hohdinsaari, Piirteenkosken Housusaari, Paskasaari, Holstinsaari, Rahkessaari, 1,5 kilometriä pitkä Heinäsaari, 1,1 kilometriä pitkä Koivusaari ja Kunnarsaari. Mutkan jälkeen joki ohittaa Anjalan sen eteläpuolelta ja tekee Hurukselan kohdalla toisen mutkan kohti etelää. Samalla Kymijoki haarautuu useaan rinnakkaiseen ja eri kohdissa toisiinsa yhtyviin jokihaaroiksi. Haarojen väliin jää jokisaaria, joita ovat esimerkiksi Salonmäki ja Kahrinmäki. Pohjoisimman haaran Susikosken alapuolelle yhtyy pohjoisesta tuleva Juotjoki ja alempana joki sivuaa Muhjärveä. Keskikylän kohdalla joki levenee samalla kun se hajoa saariston välisiksi uomiksi, jonka jälkeen joki putoaa Ahvionkoskessa noin 1,9 metriä ^[3]. Sen jälkeen joki jakautuu kahdeksi epäsuhtaiseksi uomaksi, jossa 3,5 kilometriä pitkän Karjasaaren itäpuolinen uoma on leveämpi kuin toinen. Joessa ovat Karjasaaren rinnalla myös Niittysaari, Pirttisaari, Lakioissaari, Viittosaari, Riitasaari, Kaitasaaret, Kultaankosken saaret (koskessa pudotusta 1,5 m^[14]) ja Kellosaari. Karjasaaren alapuolella sijaitsee 1,5 kilometriä pitkä Koivusaari ja sen alapuolella vielä Suutarinsaari, Koisaari ja Metsäkylänsaari. Saarten välissä sijaitseva Katitniemi jakaa Kymijoen kahdeksi merenrannikolle laskevaksi suuhaaraksi.^[12][15]

Kymijoen läntinen suuhaara on noin 35 kilometriä pitkä. Sen yläjuoksun osuus virtaa laajojen peltomaiden halki ja alajuoksulla se virtaa lukuisten rinnakkaisuomien verkostona metsämaiden halki. Haarautumisen jälkeen joki kääntyy kahdeksaksi kilometriksi kohti luodetta. Tällä jokiosuudella on monia jokisaaria kuten esimerkiksi Koivusaari, Räätärinsaaret, Saksansaari, 1,5-kilometrinen Hevossaari, Jaakonsaari ja Pienisaari. Jokeen on yhteydessä pienet järvet Hirvijärvi ja Tarkjärvi. Vastilassa joki alkaa kaartua kohti lounasta. Joki palmikoituu Haaviston kohdalla vähintään kahdeksi rinnakkaisuomaksi, jonka saaria ovat Niitsaari, Puolinsaari, Karhusaari, Kukkosaari, Sepänsaari, Honkasaari ja Lakiasaari. Rinnakkaisuomia ovat esimerkiksi Rinkkaksenvuolle, Pienijoki ja Huitunvuolle. Joki laskee Tammijärveen Pölönsaaren jakamana. Järveen laskee myös pohjoisesta tuleva Tallusjoki. Tammijärvi on alapuolisten vesivoimalaitosten tuotantoa varten säännöstelty ja sen vedenpintaa on nostettu. Vesi muodostaa saarien, sivu-uomien ja järvimäisten laajentumien verkoston. Tammijärvi purkaa vetensä Hevosluodon molempien sivujen ohi.^[15]

Luodon takana sijaitsevat Suvijärvi, Laitsalmi ja Vuohijärvi. Iivarinsaari ja Puntinsaari jakavat joen kolmeksi uomaksi. Läntisessä uomassa sijaitsee Suomenkylänkoski ja tämän pikkusaaret. Uoma haarautuu Kortön takia kahtia. Oikeanpuoleinen haara kiertää Kortön länsipuolelta Ruotsinpyhtään läpi, jossa sijaitsee Strömforsin säännöstelypato.^[16] Vasemmanpuoleinen haara virtaa Kortön ja Puntinsaaren välistä yhtyen niiden takana itäpuoliseen uomaan. Paskakosken kohdalle on rakennettu säännöstelypato, jolla nostetaan Tammijärven vedenpintaa. Puntinsaaren itäpuolisessa uomassa sijaitsee Hattarjärvi ja järven alapuolella sijaitsee Klåsarön vesivoimalaitos. Voimalaitoksessa on pudotusta noin kolme metriä. Voimalan alapuolella joki jakautuu parhaimmillaan viideksi rinnakkaiseksi uomaksi. Uomien välisiä saaria ovat Papinsaari, Karlinsaari, Lavikko ja Vinterholmen, ja saarien välisiä uomia ovat esimerkiksi Gölstråkan ja Märrastråkan. Saarien jälkeen uomat yhtyvät sekä itäiseen Pyhtäänhaaraan että läntiseen Ahvenkoskenhaaraan. Pyhtäänhaarassa toimii Ediskosken vesivoimalaitos, jossa on pudotusta yhdeksän metriä, ja uoma virtaa voimalan alapuolella sijaitsevan Pyhtään läpi. Joki laskee täällä Purolanlahdessa sijaitsevaan Tyyslahteen. Kortön länsipuolinen uoma yhtyy Strömforsin padon jälkeen Adamshåletissa itäisen uoman kanssa ja vesi virtaa aluksi Hellinkoskessa saarien välistä saaristoiseen patoaltaaseen, jota kutsutaan myös Yläaltaaksi. Altaan alapuolelle on Merikoskeen rakennettu Ahvenkosken voimalaitos, jossa on pudotusta 11,5 metriä. Vesi laskee Ahvenkoskenlahdella suoraan Suomenlahteen.^[17]

Kymijoen itäinen suistohaara on noin 15 kilometriä pitkä. Sen keskiosuuden karttanimi on Pitkä-Kymi ja sitä kutsutaan ilmeisesti Pernoonhaaraksi. Jokiosuus alkaa yli kilometrin mittaisella Pernoonkoskella, jossa joella on kaksi saaristoista laajentumaa. Ensimmäisen laajentuman Myllykoskessa sijaitsee monta saarta, Karjasaari suurimpana saarena, ja saarten länsipuolelta laskee leveä Torminvirta ja itäpuolelta saarten hajottamia pieniä koskia. Toinen laajentuma alkaa Ruhankoskella ja alempana ovat rinnakkain Pykinkoski ja Siltaränni. Pernoonkoskessa on pudotusta noin viisi metriä. Koskien jälkeen ilmestyy uomaan 600-metrinen Mikkolansaari ja sen alapuolella sijaitseva Kivenkorvan virtapaikka. Saaresta alkaa kolmekilometrinen kanavamaisen Pitkä-Kymi, joka päättyy Jäppilänlahteen. Pitkä-Kymin rannat peltomaata, jossa haja-asutus tihenee Kotkan keskustaajamaa lähestyttäessä. Jäppilänlahden keskellä sijaitsee Myllykallion saariryhmä, jonka yläpuolella on ennen voimalaitoksia sijainnut Laajakoski.^[15]

Joki haarautuu Jäppilänlahden jälkeen kahdeksi suistohaaraksi, jotka kummatkin on padottu vesivoiman tuottamiseksi ja jotka virtaavat Kotkan keskustaajamassa. Itään virtaavaa uomaa kutsutaan Korkeakoskenhaaraksi ja länteen virtaavaa Koivukoskenhaaraksi. Luonnontilaisena Koivukoskenhaara oli virtaamaltaan suurempi, mutta nykyään suurin osa virtaamasta ohjataan Korkeakoskenhaaraan.^[14] Korkeakoskenhaaran Petäjäkoski ja Osolankoski ovat peittyneet jokeen muodostettuun Korkeakosken vesivoimalaitoksen patoaltaaseen. Voimalalla on pudotusta 13 metriä ja tämän jälkeen joki virtaa mereen Kotkanlahdella Hovinsaaren ja Kotkansaaren itäpuolelle. Koivukoskenhaara on edellistä leveämpi ja se kaartaa lounaan kautta kohti kaakkoa. Koivukosken vesivoimalaitos sijaitsee Koivukoskessa, jota seuraa heti Tompsankoski. Joki on padottu Tompsankosken yläpuolelta ja vesi ohjataan kaivettua sivukanavaa myöten voimalaitokselle. Alempana sijaitsee saaristoinen Siikakoski ja Kokonkoski. Koivukoskenhaaran rinnalla virtaa kapea Pihkoonhaara, joka yhtyy Kymijokeen Kyminlinnan kohdalla. Joesta haarautuu linnan kohdalla vielä Huumaanhaara, joka kiertää Hovinsaaren sen itäpuolelle ja laskee Kotkanlahteen yhdessä Korkeakoskenhaaran kanssa. Hovinsaaren länsipuolella Koivukoskenhaara jatkaa Langinkoskenhaarana vielä alaspäin. Uomassa sijaitsevat muun muassa Leppäsaari, rehevät Langinkosken saaret ja Kortetsaari. Langinkoskelle ja sen itärannoille on perustettu luonnonsuojelualue. Joki levenee Kosulaisenpohjalla Keisarinsatamaksi, josta vesi poistuu saariston salmien välistä Suomenlahdelle.^[18]

Kymijoki alkaa Päijänteestä, joka on Suomen toiseksi suurin järvi 1 081 neliökilometrin pinta-alallaan. Alkukohdan Kalkkisten koskesta on säilynyt virtaamahavaintoja vuodesta 1911 alkaen. Päijännettä on säännöstelty vuodesta 1964 alkaen tulvantorjunnallisin perustein. Kalkkisten yläpuolinen valuma-alue on 26 459 neliökilometriä ja valuma-alueen järvisyys on 18,9 %. Luonnontilaisena Päijänne saavutti suurimman lähtövirtaamansa kesä-heinäkuussa ja virtaama oli pienimmillään keväällä ennen lumen sulamisen alkua. Nyt säännöstelyjaksolla virtaamat ovat muuttuneet samansuuruisiksi vuoden ympäri. Virtaamien vaihtelurajat ovat touko-kesäkuussa pienemmät kuin muina vuodenaikoina samalla kun kevään ja kevättalven virtaamat ovat kasvaneet. Kasvu on johtunut lumien aikaisemmasta sulamisesta. Päijänne-tunnelin vaikutus virtaamiin on noin kuutiometrin sekunnissa. Keskivirtaamalla veden virtaus Pyhäjärvestä mereen kestää kolme vuorokautta. Joen keskisyvyys on 9,5 metriä. Susikosken alapuolelta on mitattu 27 metrin syvänne ^[4].^[5]

Kymijoen virtaamatietoja mitataan monessakin kohtaa. Pernoonkoskella mittauksia on tehty 1900-luvun alusta sakka ja Anjalankoskella vuodesta 1938 asti. Anjalassa suurimmat virtaamat nähdään kesällä ja pienimmät syksyllä. Hieman ennen Pernoota Kymijoki haarautuu kahdeksi päähaaraksi ja alempana nämäkin haarautuvat kahtia, jolloin kunkin haaran virtaamat ovat yhteisvirtaamaa pienempiä. Anjalan Inkeroisen Ankkapurhassa eli Anjalankoskessa sijaitsee alin mittauspiste, jonka kautta kaikki Kymijoen vesi vielä virtaa läpi. Ankkapurhan virtaamista on tässä käytössä vuosina 1938–2004 mitattuja arvoja. Joen keskivirtaama (MQ) oli mittausjaksolla 279 kuutiometriä sekunnissa (m³/s). Virtaamat kuitenkin vaihtelevat päivittäin ja erityisesti eri vuodenaikoina paljonkin, vaikka Kymijoen vesistöalue on voimakkaasti säännöstelty. Vertaamalla vuosittaisia keskivirtaamia, löytyy niissä vuosittaista vaihtelua. Keskivirtaama on ollut suurin (ylin keskivirtaama, HMQ) 455 m³/s vuonna 1981 ja pienin (alin keskivirtaama, NMQ) 102 m³/s vuonna 1941. Suurin päivittäinen virtaama (ylivirtaama, HQ) on ollut 712 m³/s tammikuussa 1975 ja pienin (alivirtaama, NQ) 49 m³/s huhtikuussa 1942. Kun mittausjakson kaikista päivittäisistä ylivirtaamista lasketaan keskiarvo, saadaan keskiylivirtaamaksi (MHQ) 429 m³/s ja vastaavasti alivirtaamista saadaan keskialivirtaamaksi (MNQ) 154 m³/s. Kymijoessa virtaamat vaihtelevat keskimäärin 27 % keskivirtaamasta (keskihajonta).^[5]

Kymijoki oli ennen Suomen etelärannikon merkittävin vaelluskalajoki. Vaelluskaloja nousi kaikkiin jokihaaroihin, mutta Korkeakoskenhaarassa Korkeakoski oli luonnollinen este nousulle. Muita jokihaaroja pitkin kalat nousivat Anjalankoskelle (Ankkapurhalle) saakka ja siitä ylös. Tärkeimmät vaelluskalat olivat lohi, taimen, siika, nahkiainen, ankerias, vimpa, toutain ja kuore. Patojen, perkausten ja teollisuuden jätevesien vuoksi vaelluskalakannat romahtivat ja hävisivät lähes kokonaan 1950-luvun alkuun mennessä. Vedenlaadun paraneminen, kalaportaiden rakentaminen ja kalanistutus ovat elvyttäneet kalakantoja. Merilohi nousee jokeen ja lisääntyy nykyisin taas luontaisesti. Kymijoen alkuperäinen oma lohikanta ei säilynyt ja lohenistutuksiin valittiin nevanlohi, joka oli maantieteellisesti lähin s��ilynyt kanta.^[14]

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen mukaan Kymijoen pohja on paikoitellen maailman saastunein tutkittu joenpohja.^[20][21] Pohjakerroksissa on erityisen runsaasti orgaanisia klooriyhdisteitä kuten dioksiineja ja furaaneja sekä elohopeaa.^[22] On arvioitu, että Kymijoen pohjassa on dioksiineja yhtä paljon kuin koko Suomenlahdessa. Pahimmin saastunut alue on Kuusankosken ja Keltin välillä. Klooriyhdisteitä syntyi Kuusankoskella Kymin Osakeyhtiön Ky5-nimisen puun sinistymisenestoaineen valmistuksen sivutuotteina vuosina 1940–1984. Myrkyt ovat sitoutuneina pohjan sedimentteihin, eivätkä ne saastuta vettä ellei pohjaa pöyhitä. Tästä syystä joenpohjaa ei saa ruopata. Kymijoen veden laatu on parantunut 1960-luvulta lähtien ja on nykyisin jo melko hyvä. Kalojen dioksiinipitoisuudet ovat hieman korkeampia kuin muualla Suomen sisävesissä, mutta kuitenkin selvästi merikaloja alhaisempia. Elohopeapitoisuudet ylittävät varsinkin suurissa petokaloissa EU:n suositusrajan.^lähde?

Kymijoessa toimii 13 vesivoimalaitosta ja useita säännöstelypatoja. Varhaisimmat voimalaitokset rakennettiin 1800-luvun lopulla ja ne korvattiin myöhemmin tehokkaimmilla ratkaisuilla. Jokea alettiin säännöstellä vesivoiman tarpeisiin jo 1900-luvun alussa, mutta eniten vesivoimalaitoksia rakennettiin 1920–30-luvuilla.^[23] Jokeen muodostuu pudotusta Päijänteestä merelle mitattuna 78,2 metriä. Joessa on edelleen muutama vapaa koski, joista suurimmat ovat Ahvionkoski, jonka pudotus on nykyään 1,9 metriä, ja itäisessä haarassa sijaitseva Pernoonkoski, jonka pudotus on noin 4,0 metriä. Kymijoen eteläosien vapaat kosket on suojeltu koskiensuojelulailla.^[3]

Ylin voimalaitos on Vuolenkosken voimalaitos, jonka sijaitsee Vuolenkoskella Konniveden niskalla. Se rakennettiin vuonna 1959 ja sen kapasiteetti on 11 megawattia (MW). Voimalan omistaa Pato Oy ^lähde?. Seuraava voimala sijaitsee kohdassa, missä Kymijoki laskee Pyhäjärven Kirkkojärveen. Tämä Mankalan voimalaitos (25 MW) rakennettiin vuonna 1950 ja sen omistaa nykyään Helsingin Energian tytäryhtiö Oy Mankala Ab.^[24] Pyhäjärven jälkeen joki laskeutuu Välikymin kautta Kouvolan Voikkaalle, jossa sijaitsee alkujaan vuonna 1922 valmistunut Voikkaan voimalaitos (29 MW). Voimala on antanut vesivoimaa Voikkaalla sijainneelle UPM-Kymmenen paperitehtaalle.^[25] ja samaa on tehnyt seuraava voimalaitos omalle tehtaalleen. Vuonna 1946 valmistunut Kuusankosken voimalaitos (29 MW) sijaitsee 10 kilometriä alajuoksulle päin Kuusankosken toisella puolella.^[25] Tästä kohdasta viisi kilometriä eteenpäin sijaitsee Keltin voimalaitos (17 MW), joka valmistui vuonna 1940. Tämä on kolmas voimala, jonka UPM-Kymmen omistaa.^[25] Nyt tulee voimaloiden väliin lähes 20 kilometriä pitkä osuus, jonka päässä sijaitseva Myllykosken voimalaitos (23 MW) valmistui jo vuonna 1928. Voimalan omistaa Pato Oy ^lähde?. Inkeroiseen rakennettiin Anjalankosken voimalaitos (17 MW) vuonna 1928 ja sen rinnalle joen vastarannalle valmistui vuonna 1983 vielä uusi voimalaitos (20 MW). Anjalankosken voimalat omistaa Kemijoki Oy.^[26] Ennen seuraavaa voimalaitosta ehtii Kymijoki haarautua itäiseksi ja läntiseksi jokihaaraksi. Edellä lueteltujen voimaloiden yhteiseksi pudotuskorkeudeksi tulee noin 53 metriä, mutta Konnivedeltä jokihaarassa sijaitsevaan uoman viereiseen Hirvijärveen tulee joessa pudotusta yli 60 metriä. Alajuoksulla on jäljelle jäävää pudotusta noin 17 metriä.^[11][15][27]

Läntisen haaran voimalaitokset sijaitsevat aivan merenrannikon tuntumassa. Siellä joki jakautuu useisiin suistouomiin, jotka yhtyvät välillä toisiinsa muodostaen monia jokisaaria. Klåsarön voimalaitos (4,6 MW) sijaitsee suistoalueen itäisimmässä uomassa ja sen toimintaa tukee Ruotsinpyhtäällä ja Paaskoskessa sijaitsevat säännöstelypadot.^[28] Voimalaitos on alkujaan valmistunut vuonna 1909, mutta nykyinen voimala on vuodelta 1983. Alempana Pyhtään läpi virtaavassa uomassa sijaitsee Ediskosken voimalaitos (0,4 MW) ja Ahvenkosken uomassa Ahvenkosken voimalaitos (24 MW). Läntisen haaran voimalaitosten yhteinen pudotus on noin 12–14 metriä. Ediskosken nykyinen voimalaitos on vuodelta 1990 ja Ahvenkosken on vuodelta 1933. Läntisen haaran voimalaitokset omistaa Oy Mankala Ab.^[17][24][27]

Itäisen haaran saapuessa Kotkan kaupunkialueelle, se haarautuu Korkeakosken haaraan ja Koivukosken haaraan. Korkeakosken voimalaitos (10 MW) on rakennettu alkujaan jo vuonna 1906, mutta nykyinen voimalaitos on vuodelta 1926.^[29] Koivukosken voimalaitos (1,9 MW) on vuodelta 1933. Läntisen haaran voimalat omistaa kotkalainen Kolsin Voima Oy.^[18][27]

Päijänteen vedet virtasivat alun perin pohjoiseen, mutta maankohoamisen ollessa voimakkaampaa pohjoisessa ne mursivat uuden reitin etelään Salpausselkien läpi Vuohijärven ja Pyhäjärven kautta Kymijokeen. Tämä purkautuminen tapahtui eri lähteiden mukaan noin 4 900 eaa.^[30] tai noin 4 000 eaa.^[3] Kymijoen osa ensimmäiseltä Salpausselältä mereen oli syntynyt jo aikaisemmin. Ennen Vuoksen syntymistä myös Saimaan vedet virtasivat Kymijokeen. Päijänteen nykyinen purkautumisreitti etelään puhkesi noin 1 000 eaa. Konniveden eteläpäästä toisen Salpausselän läpi, liittyen vanhaan uomaan Pyhäjärvessä.^[3] Pieni Nummenjoki on ollut jääkauden jälkeen yksi Kymijoen suuhaaroista.^[31]

Uitto Kymijoessa loppui Kuusankosken ja meren välillä vuonna 1966 ja Kuusankosken yläpuolella vuonna 2002.^[3]

Kymijoen alajuoksu Pyhäjärvestä Suomenlahteen saakka oli Ruotsin ja Venäjän rajajokena Turun rauhasta (1743) Haminan rauhaan (1809) saakka. Ruotsin puoli kuului hallinnollisesti Kymenkartanon ja Savon lääniin (myöhemmin jaettuna Kyminkartanon lääniksi sekä Savon ja Karjalan lääniksi) ja Venäjän puoli Viipurin kuvernementtiin eli Vanhaan Suomeen. Raja halkaisi Pyhtään pitäjän, jonka Ruotsin puolelle jääneestä alueesta muodostettiin Ruotsinpyhtään pitäjä.^[32]

Sen jälkeen kun Vanha Suomi vuonna 1812 yhdistettiin muuhun Suomeen, Kymijoki jäi Kymenkartanon ja Viipurin läänien, myöhemmin Uuden­maan ja Viipurin läänien rajaksi, kunnes vuonna 1949 Uudenmaan läänin itäisimmät kunnat yhdistettiin Viipurin läänin Suomelle jääneiden osien kanssa samaan Kymen lääniin.^[32]

Nykyisen Kouvolan alueella vuoteen 2008 asti Kymijoki virtasi entisten Jaalan, Kuusankosken, Valkealan, Elimäen, Kouvolan ja Anjalankosken kuntien alueella. Valkealan ja Elimäen alueella joki oli vain puoliksi, sillä kuntarajat kulkivat niissä kohdissa jokea pitkin. Loviisan puoleinen Kymijoen alue puolestaan kuului vuoteen 2009 asti Ruotsinpyhtään kuntaan.^lähde?

Pääartikkeli: Kymijoen vesistö

Kymijoen vesistön valuma-alueen pinta-ala on 37 159 neliökilometriä ^[1] (tai 37 107 km ^[3]), joka on noin 11 % Suomen pinta-alasta. Valuma-alueen järvisyys on 18,34 % ^[1] tai 19,7 % ^[3], riippuen lähteestä. Valuma-alueen pohjoisimmat osat sijaitsevat noin 530 kilometrin päässä jokisuistosta.^[a] Kaukaisimmat osat sijaitsevat Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa, mutta niiden reuna-alueet kuuluvat Keski-Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Valuma-alueen keskiosat sijaitsevat Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa ja eteläisimmät osat Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Vesistöreittinä Kymijoen vesistö olisi pitempi kuin Kemijoen tai Tornionjoen jokireitit.^{[1][3][6][33]}

Kymijoen vesireitillä tarkoitetaan tässä Päijänteestä Suomenlahteen ulottuvaa Kymijokea järvineen. Alapuoliseen taulukkoon on luetteloitu alajuoksulta alkaen Kymijoen sivu-uomia, jotka yhtyvät siihen tai sen vesireitillä sijaitseviin järviin. Osalla niistä on omat vesistöviranomaisten määrittämät valuma-alueet, joiden verkkopalvelusta mitatut valuma-alueet on ilmoitettu taulukossa. Sivu-uoman yhtymäkohdan etäisyys on määritetty viranomaistietoja yhdistelemällä tai tietoa on täydennetty Karttapaikasta mittaamalla. Sivuhaaroissa etäisyys tarkoittaa lyhintä etäisyyttä merestä ja yläjuoksulla etäisyys on määritetty etäisyytenä Pernoon haarautumiskohdasta, jonka etäisyys on lyhin määritetty matka merelle. Mittausarvot sisältävät yläjuoksulla muutaman kilometrin virheen.^[33]

Lähteet: 1 = tietoluettu omasta artikkelista, 2 = Karttapaikka-verkkopalvelu ^[15], 3 = Paikkatietoikkuna-verkkopalvelu ^[33], 4 = VALUE-verkkopalvelu ^[38], 5 =mittaamiseen käytetty Paikkatietoikkunaa ja Karttapaikkaa yhdessä

• Korhonen, Johanna: Suomen vesistöjen virtaaman ja vedenkorkeuden vaihtelut. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2007. Suomen ympäristö 45/2007 ISBN 978-952-11-2935-3 ISSN 1796-1637 Teoksen verkkoversio (PDF).

• Hyvärinen, Veli & Gürer, Ibrahim: Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. (Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15) Helsinki: Vesihallitus, 1976. ISBN 951-46-2038-0 Teoksen verkkoversio (PDF).

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kymijoki Wikimedia Commonsissa

• Vesistöennusteet: Kymijoen vesistö, vesi.fi
• Kymijoen Vesi ja Ympäristö, vesiensuojeluyhdistys
• Seppovaara, Ossi: Kymijoki : Virran kohtaloita vuosisatojen saatossa. Kymijoen Vesiensuojeluyhdistys, 1988. ISBN 9519996028.
• Kymijoki tulvii, Suomen Kuvalehti, 01.02.1930, nro 5, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Yleistietoa Kymijoesta ymparisto.fi. 8.12.2017. Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 20.2.2023.