Lohi

Lohi muistuttaa paljon taimenta. Helpoimmat erottavat tuntomerkit ovat pyrstössä ja täplissä. Lohella täpläkuvio ulottuu yläruumiissa kylkiviivaan asti, mutta taimenella täplitystä on koko kyljellä. Lohen pyrstössä on lovi, kun taas taimenella pyrstö on tasapäinen. Lohen kyljet ovat hopeanhohtoiset, selkä tummanharmaa ja vatsa vaalea. Koiraslohille eli kojamoille^[5] kasvaa kudun aikana alaleukaan koukku. Pyydetty lohi on tavallisesti 70–110 cm pitkä ja painaa 3–27 kg.

Euroopassa lohen luontainen levinneisyys kattaa Itämereen, Barentsinmereen, Norjanmereen, Pohjanmereen sekä Euroopan Atlantin rannikolle laskevat joet ja merialueet Espanjaan ja Portugalin pohjoisosassa olevaan Minojokeen asti. Myös Britteinsaarilla ja Islannin joissa elää lohikantoja. Järvilohikantoja esiintyy joissakin Norjan, Ruotsin ja Venäjän sisävesissä ja Suomessa Vuoksen vesistössä sekä Inarijärvessä.

Pohjois-Amerikan puolella lohta tavataan Grönlannin ja Yhdysvaltain pohjoisosien välisellä merialueella. Eteläisin lohien kutujoki Amerikassa on Connecticut-joki.

Jokien valjastaminen vesivoiman käyttöön on tuhonnut lohen lisääntymismahdollisuuksia, ja lohikantoja ylläpidetään monin paikoin poikaskasvatuksen ja -istutusten avulla.

Suomessa lohi on alun perin lisääntynyt yli 20:ssä Itämereen laskevassa joessa.

Nykyään Itämeren lohi lisääntyy Suomessa luonnollisesti enää Tornionjoessa ja Simojoessa^[4] ja Ruotsissa Kalixjoessa, Rånejoessa, Pitimenjoessa, Åbyjoessa, Byskejoessa, Rickeån joessa, Sävarån joessa, Vindeljoessa, Örejoessa, Lögdejoessa, Ljunganin joessa, Emåssa ja Mörrumjoessa ^[6]. Näiden lisäksi Iijoen lohi on tallessa kalanviljelylaitoksissa, mutta ilman kalateitä rakennetut alajuoksun voimalaitokset estävät Iijoen lohen kutuvaelluksen. Joihinkin jokiin, muun muassa Kymijokeen, on luonnonvaraista elinkiertoa pyritty palauttamaan.^[7] Myös Saimaan järvilohen luonnonvarainen lisääntyminen on katkennut ja on poikasistutusten varassa. ^[4]

Rautjärvellä Venäjälle laskevaan Hiitolanjokeen nousee nykyisin jonkin verran Laatokan järvilohia, mutta kilometrin verran rajalta oleva Kangaskosken voimalaitos estää toistaiseksi nousun ylemmäs Suomen puolelle. Kaikki joen kolme voimalaitosta on kuitenkin tarkoitus purkaa ja kosket kunnostaa mahdollisimman luonnontilaisiksi.^[8]

Itämeren lisäksi luonnonvaraista lohta on Suomessa Barentsinmereen laskevissa Tenojoessa ja Näätämöjoessa.^[4] Venäjällä on ollut suunnitelmia saada Ylä-Tuuloman voimalaitokseen toimiva kalatie suomalaisten 1960-luvulla rakentaman tilalle. Silloin voimalaitoksen alle yhä nousevia lohia pääsisi aina Suomen puolelle mm. Luttoon ja Nuorttiin.

Poikasten ruokavalio koostuu pääasiassa erilaisista selkärangattomista. Tähän ravintoon lisänä 1–2 vuoden jälkeen tulevat mäti ja kalanpoikaset. Mereen saavuttuaan nuori lohi täyttää itseään aluksi pikkukaloilla ja äyriäisillä, mutta pian kalat täyttävät koko ruokavalion. Itämeressä lohen pääasiallista saalista ovat kilohaili ja silakka. Silakan osuus ravinnossa kasvaa pohjoiseen päin mentäessä ja vaihtuu pääasialliseksi ravintokohteeksi Selkämeren korkeudella^[9].

Lohi on todellinen vaelluskala. Perämeren joista kotoisin olevat lohet lähtevät kohti merta, jonne ne saapuvat kesäkuussa ja Itämeren pääaltaan ne saavuttavat jo syyskuussa. Itämerestä Pohjanmereen tapahtuva vaellus on hyvin harvinaista, mutta sitäkin tapahtuu. Pisin tunnettu vaellusmatka oli Perämerestä Grönlannin länsirannikolle, jolloin matkaa kertyi yli 5 000 km.

Lohi kutee joissa syksyllä, vietettyään 1–4 vuotta meressä tai järvessä. Kutu tapahtuu yleisesti koskialueilla, sorapohjalla. Naaras etsii sopivan kutupaikan, johon se kaivaa pyrstöllään kuopan. Kun kuoppa on valmis, naaras ilmoittaa olevansa kutuvalmis painamalla peräosansa kuopan pohjalle ja ponkaisemalla sitten äkisti ylös. Koiras ui suu auki ja kutukiihkosta väristen naaraan vierelle ja lohipari laskee sukutuotteensa kuoppaan. Kuteva lohipari kutee aina useisiin kuoppiin. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikoihin.

Monet lohet kuolevat pian kudun jälkeen, mutta jotkin yksilöt saattavat kutea kaksi–kolme kertaa. Vanhimmat tutkitut lohet ovat olleet 13-vuotiaita. Lohet voivat elää joskus parvissa, mutta yleensä ne elävät yksin.

Lohelta on löytynyt yksittäinen geeni joka säätelee sen sukukypsyyttä ja vaellusta. Sama geeni säätelee ihmisen murrosikää.^[10]

Lohi tunnetaan arvokkaana ja maukkaana ruokakalana. Lohen liha soveltuu hyvin suolattavaksi, savustettavaksi, keitettäväksi tai paistettavaksi.

Itämeressä vapaana kasvaneen lohen liha on vähemmän punaista kuin norjalaisissa kasvatusaltaissa tuotettu atlantinlohi ja kotimaisissa laitoksissa kasvatettu kirjolohi, koska sen ravinto ei sisällä astaksantiinia^[11][12].

Villilohessa on erään asiantuntija-arvion mukaan neljä kertaa enemmän D-vitamiinia kuin kasvatuslohessa^[13]. Lohen lihan rasvapitoisuus vaihtelee välillä 10–18 %.

Villilohessa on myös kasvatuslohta vähemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja kuten linolihappoa (C18:2 n-6)^[14]. Sen linolihappopitoisuus on vain kuudesossa ja alfalinoneelihappopitoisuus kolmasosa kasvatusloheen verrattuna^[15].

Lohen rasva sisältää linolihapon lisäksi oleiinihappoa (C18:1 n-9), palmitiinihappoa (C16:0) , DHA:ta (C22:6 n-3), EPA:a (C20:5 n-3), palmitoleiinihappoa (C16:1 n-7), steariinihappoa (C18:0) ja myristiinihappoa (C14:0)^[16].

Ruotsin elintarvikevirasto suosittelee, että lapset ja nuoret naiset söisivät Itämeren lohta, taimenta tai silakkaa enintään 2-3 kertaa vuodessa. Evira sallii 1-2 kertaa kuussa, jos kerta-annos on 100 grammaa. EU on kieltänyt näiden kalojen myynnin korkean dioksiinipitoisuuden vuoksi, mutta Suomella, Ruotsilla ja Liettualla on poikkeuslupa.^[17] Poistamalla nahan saa pois kolmanneksen kalan dioksiineista ja PCB:stä. Kasvatetussa kalassa niitä on vain vähän, koska kasvatusrehua valvotaan.^[18]

Evira silti suosittelee kalan syömistä suositusten rajoissa, koska kalassa on hyviä rasvahappoja, etenkin omega-3-, sekä D- ja muita vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia. Kalan rasvahapot vähentävät sydän- ja verisuonitautiriskiä.^[18]

Myös norjalaiseen "meriloheen", joka on vuonoissa kasvatettua "kassilohta", kertyy y ympäristömyrkkyjä, PCB:tä ja dioksiinia. Norjan valtio suosittelee siksi, että raskaana olevat naiset välttäisivät syömästä kassilohta.^[19]

Biologi Sesse Koivisto suosittelee norjalaisen kasvatuslohen sijaan Suomalaisessa kalanviljelylaitoksessa kasatettua kirjolohta, koska se kasvatetaan maa-altaissa, jolloin vältetään rehevöityminen ja loisten leviäminen villikaloihin eikä tarvita hormoneja tai lääkintää.^[20] Kasvatuslohen ruokinnassa on siirrytty kuitenkin nykyisin kalajauhosta ja -öljystä kasviperäiseen rehuun, minkä vuoksi kasvatuslohen ympäristömyrkkyjen määrä on enää kymmenesosa luonnonloheen verrattuna^[19].

Kasvatetun lohen omega 3 -rasvahappoihin kuuluvien EPA:n ja DHA:n pitoisuus on myös vähentynyt puoleen vuoden 2006 jälkeen. Rasvahappokoostumuksen muutos johtuu siitä, että kasviperäisen rehun rasva tulee rypsiöljystä ja soijasta. Aiemmin lohia ruokittiin kalajauholla ja -öljyllä.^[21].

Monia lohikalakantoja rajoittavat esimerkiksi liikakalastus, heikko vedenlaatu, valuma-alueiden hydrologiset muutokset tai sopivien elinalueiden puuttuminen. Itämereen ja Jäämereen laskevien jokien lohikannat luokiteltiin Suomen vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneiksi.^[2][3]

Itämeressä lohen luontainen lisääntyminen on vähentynyt murto-osaan viime vuosista,^lähde? joten istutuksilla on keskeinen merkitys yhdessä vaellusesteiden purkamisen ja elinympäristöjen kunnostusten kanssa. Kalastuksen rajua säätelyäkään ei sovi unohtaa. Lohikantojen lisääntymismahdollisuuksia kohennetaan kunnostamalla vesistöjä, joissa lohi elää.

Suomessa on käynnissä lukuisia lohen palauttamiseen liittyviä hankkeita. Hankkeita rahoittavat mm. Ely-keskukset sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkki.

Lohi on maailmanlaajuisesti kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja, useiden karpin sukuisten makean veden kalalajien ja niilintilapian jälkeen. Vuonna 2012 lohenviljelyn vuosituotanto oli jo 2,1 miljoonan tonnin luokkaa, kun luonnosta pyydetyn lohen saalis on tästä vain noin 0,15 %, 3 000 tonnia.^[22] Lohen verkkoallaskasvatus merivesissä alkoi Norjassa 1960-luvulla, ja tuotanto levisi ja lähti jyrkkään lineaariseen kasvuun 1980-luvulla. Kasvu on jatkunut tähän päivään. Noin kolmannes viljellystä lohesta tulee yhä Norjasta, muita tuotantoalueita ovat Chile, Skotlanti, Irlanti, Färsaaret, Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikko ja Tasmania (Australia). Vähäisempiä tuottajia ovat Uusi-Seelanti, Espanja ja Ranska.^[23]

Suurimmat viljellyn lohen markkina-alueet ovat Japani, EU ja Yhdysvallat. Kala myydään enimmäkseen tuoreena tai pakastettuna, Euroopassa myös savustettuna. Tuotannon nopean kasvun takia tuottajahintataso on laskenut jyrkästi, mikä on puolestaan hillinnyt tuotannon kasvua lohen alkuperäisillä pohjoisilla esiintymisalueilla. Tuotanto kasvaa nyt nopeimmin halpojen kustannusten Chilessä, joka vastaa jo lähes kolmanneksesta kokonaiskasvatuksesta.^[23]

Suomessa lohta ei viljellä verkkoaltaissa. Lohenpoikasia tuotetaan makeassa vedessä kalankasvatuslaitoksissa istutettavaksi Itämereen.

Maailman ensimmäinen elintarvikkeeksi hyväksytty geenimuunneltu eläin oli AquaBounty Technologiesin vuonna 2015 kehittämä AquAdvantage-lohi.^[24][25]

Lohenviljely on kauan ollut kiistanalaista ympäristövaikutustensa takia. Vesiin joutuvasta rehusta ja kalan ulosteista tulevat typpi- ja fosforipäästöt aiheuttavat paikallista rehevöitymistä. Lohenviljelyssä käytetään myös vaarallisia kemikaaleja. Lohenkasvattamoilta karkaavat lohet levittävät tauteja luonnonkalojen keskuuteen.^[23] Karanneen "kesytetyn" lohen risteytyminen jokivesissä alkuperäisen lohen kanssa nähdään myös uhkana lohikantojen perimälle. Muun muassa Tenojoessa esiintyy viljelystä karannutta lohta, ja risteymiä on todettu. Norjan parlamentti onkin kieltänyt kalankasvatuksen Tenovuonossa.^[26] Kalanviljelyä kritisoidaan myös luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Lohenviljely perustuu pelagisten rehukalojen massiiviseen pyyntiin, jolla on maailmanlaajuiset vaikutukset.^[23]

• Graavilohi

• Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 69–75. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4
• Ulla Kokko: Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas, s. 98-99. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27406-2

• Salmo salar (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
• Lohi WWF:n sivuilla
• Englantilaiset diplomaatit lohia onkimassa, Suomen Kuvalehti, 14.07.1934, nro 29, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Lohi - urheilukalastajan tasaväkinen kiistaveli, Kuva, 17.08.1938, nro 17, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot