James Bond

James Bondin loi englantilainen Ian Fleming (1908–1964). Fleming työskenteli toisessa maailmansodassa Britannian merivoimien tiedusteluosaston johtajan avustajana ja kohosi sotilasarvoltaan komentajaksi. Sodan jälkeen hän ryhtyi toimittajaksi ja kirjoitti päätoimisesti useiden vuosien ajan The Sunday Timesiin.^[1]

Fleming alkoi tammikuussa 1952 kirjoittaa ensimmäistä James Bond -tarinaa Casino Royale Jamaikan-lomakodissaan Goldeneyessa. Käsikirjoitus valmistui kahdessa kuukaudessa, ja kirja julkaistiin 13. huhtikuuta 1953.^[2] Kirjansa päähenkilön nimen Fleming otti yleisen käsityksen mukaan samannimiseltä ornitologilta, jonka lintukirja Flemingillä oli.^[3] Fleming kirjoitti seuraavien vuosien aikana uuden Bondin joka talvi Jamaikan-kodissaan. Casino Royale herätti ilmestyessään kohua, mutta se ei kuitenkaan nostanut seuraavien kolmen Bondin myyntiä. Kirjasarjan kaupallista menestystä auttoi julkisuus, jota Fleming sai pääministeri Anthony Edenin oleskeltua Goldeneyessa. Kun presidentti John F. Kennedy kertoi julkisuudessa pitävänsä Bondeista, niiden myynti kääntyi vahvaan nousuun. Fleming kirjoitti Bondeja kuolemaansa 1964 saakka.^[4]

James Bond perustuu Flemingin omiin kokemuksiin tiedustelumaailmasta ja ulkomailla matkustelusta.^[3] Sarjan päähenkilö on Britannian tiedustelupalvelun MI6:n salainen agentti James Bond, koodinimeltään 007. Fleming sijoitti Bondin keskelle juuri alkanutta kylmää sotaa, mutta vuodesta 2006 alkaen hänet on elokuvissa nähty kylmän sodan jälkeisenä sankarina. Flemingin tarinoissa miehekäs Bond saa tehtäviä, joissa hän nykyaikaisia vempaimia käyttäen torjuu neuvostoliittolaisia agentteja, tuo kansainvälisiä rikollisia oikeuden eteen ja saa kauniita naisia sänkyynsä.^[5]

Bond-kirjoillaan Fleming uudisti vakoilugenreä tuomalla siihen autenttisuutta, seksiä ja väkivaltaa.^[6] Fleming teki paljon taustatyötä, minkä ansiosta Bond-kirjojen kuvaukset tiedustelualasta ovat tarkkoja.^[3] Kirjailija W. Somerset Maughamin mukaan Flemingin esikoisromaanissa Casino Royalessa oli täydellinen jännityksen vivahde, ja Anthony Burgessin mukaan Bondeissa oli ”renessanssinomaista intoa”. Sinclair McKayn mukaan Fleming oli mukaansatempaavan juonen ja tarkkanäköisten kuvausten mestari, jonka proosa saa lukijan haluamaan lisää.^[6]

Fleming kirjoitti kaksitoista Bond-romaania:

Flemingin Bond-novellit on julkaistu kahdessa kokoelmassa:

Kahdeksansivuinen novelli ”007 in New York” (1963) ilmestyi aluksi New York Herald Tribune -lehdessä ja liitettiin vasta vuonna 2002 Octopussy-kokoelmaan.^[7] ”007 in New York” on viimeinen suomentamaton Fleming-Bond.

Flemingin kuoleman jälkeen Bond-kirjasarjaa ovat jatkaneet Kingsley Amis (1968), Christopher Wood (1977–1979), John Gardner (1981–1996), Raymond Benson (1997–2002), Sebastian Faulks (2008), Jeffery Deaver (2011), William Boyd (2013) ja Anthony Horowitz (2015).^[8][9]

Charlie Higson kirjoitti vuosina 2005–2008 alle 14-vuotiaille suunnattua Young Bond -kirjasarjaa, jossa seikkailee nuori James Bond. Higson kirjoitti viisi romaania, joista ensimmäisessä Bond on 13-vuotias. Higsonin jälkeen sarjaa jatkoi vuosina 2014–2017 neljällä romaanilla Steve Cole.^[10][11][12]

Vuosina 2005–2008 ilmestyi Samantha Weinbergin (salanimellä Kate Westbrook) kirjoittama Moneypenny Diaries -romaanitrilogia, jonka pääosassa seikkailee M:n sihteeri Moneypenny.^[13]

Katso myös: luettelo James Bond -kirjoista

Ian Fleming myi vuonna 1960 tuottaja Harry Saltzmanille Casino Royalea lukuun ottamatta kaikkien olemassa olevien ja tulevien Bond-kirjojensa elokuvaoptiot. Saltzman sopi yhteistyöstä tuottaja Albert R. Broccolin kanssa. Kaksikko perusti Bond-elokuvia varten tuotantoyhtiön nimeltä Eon ja teki kesäkuussa 1961 tuotantosopimuksen United Artistsin kanssa. Eon valitsi ensimmäiseksi Bond-elokuvaksi ensin Pallosalaman, mutta pian ensimmäiseksi elokuvaksi vaihdettiin Tohtori No. Flemingillä ei ollut sopimuksen mukaan sananvaltaa elokuvien käsikirjoituksiin, mutta hän osallistui niiden tekemiseen.^[14]

Kaikkien Bond-elokuvien alussa nähtävän ”aseenpiippukohtauksen” suunnitteli Maurice Binder.^[15]

Saltzman jätti Bondin myöhemmin yksin Broccolille. Vuodesta 1995 alkaen Bond-elokuvia on tuottanut Broccolin tytär Barbara Broccoli.^[16]

James Bondin ensimmäiseksi esittäjäksi pyydettiin Cary Grantia, James Foxia ja Richard Johnsonia, jotka kaikki kuitenkin kieltäytyivät. Rooliin valittiin lopulta tuntematon skottinäyttelijä Sean Connery, vaikka tämä olikin hyvin erilainen kuin kirjojen James Bond ja herätti monissa epäilyksiä, myös Flemingissä.^[17] Conneryn (1962–1967 ja 1971) jälkeen Bondia ovat esittäneet viralliseen Bond-elokuvasarjaan kuuluvissa teatterielokuvissa George Lazenby (1969), Roger Moore (1973–1985), Timothy Dalton (1987–1989), Pierce Brosnan (1995–2002) ja viimeisimpänä Daniel Craig (2006–2021).^[18][19][20]

Vuosikymmenten kuluessa elokuvien Bond on muuttunut näyttelijänsä persoonan ja ajanjaksonsa hengen mukaan. Conneryn Bond sopi 1960-luvun tyyliin ja seksikkyyteen. Mooren Bond oli hienostunut ja hiukan koominen, ja 1970-luvun Bondit tarjosivatkin kevyttä viihdettä poliittisena ja vakavana aikana. Timothy Daltonin Bond oli uskollisin Flemingin kirjoille, mutta hahmon täytyi mukautua 1990-luvun taitteen poliittiseen korrektiuteen, alkoholin- ja tupakanvastaisuuteen ja sukupuolimoraaliin. Pierce Brosnanin aikana Bondin elämäntyylistä tehtiin jälleen loistelias. Daniel Craigin kovia kokenut ja moraaliltaan monikäsitteinen Bond taas heijastelee 2000-luvun epävarmuutta, ympäristökatastrofin uhkaa, terrorismia ja kansainvälistä gangsterismia.^[21][19]

Pääartikkeli: James Bondin musiikki

James Bond -elokuvissa on omaleimainen musiikki. Jokaisella sarjan elokuvalla on oma tunnuskappaleensa, jotka ovat usein nousseet hiteiksi. Koko elokuvasarjan tunnusmusiikin ”James Bond Theme” sävelsi Monty Norman. Tunnuksen orkesterisovituksen teki John Barry, joka on säveltänyt musiikin kaikkiaan yhteentoista Bond-elokuvaan.^[22]

James Bond -elokuvasarja on vuoden 2024 alkuun mennessä tuottanut lipputuloina maailmanlaajuisesti lähes kahdeksan miljardia Yhdysvaltain dollaria, mikä tekee siitä kaikkien aikojen viidenneksi tuottoisimman elokuvasarjan.^[23]

Bond-elokuville on myönnetty vuoteen 2017 mennessä viisi Oscar-palkintoa: parhaat äänitehosteet (007 ja Kultasormi, 1964), parhaat erikoistehosteet (Pallosalama, 1965), parhaat äänitehosteet ja paras laulu (007 Skyfall, 2012) sekä paras laulu (007 Spectre, 2015).^[24][25] Golden Globe -palkintoja Bondit ovat saaneet kolme: parhaan uuden naisnäyttelijän palkinto Ursula Andressille (Salainen agentti 007 ja tohtori No) sekä parhaan kappaleen palkinto elokuville 007 Skyfall ja 007 Spectre.^[26]

Taulukossa kaikki Bond-elokuvat, niiden pääosan esittäjät ja rahallinen menestys miljoonissa dollareissa.^[27] Casino Royale (1967) ja Älä kieltäydy kahdesti (1983) eivät lukeudu niin sanottuun viralliseen Bond-elokuvasarjaan.

CBS-televisioyhtiö esitti vuonna 1954 Casino Royalen tunnin mittaisena dramatisointina Climax! Mystery Theatre -sarjassa Yhdysvalloissa. Bondia esitti Barry Nelson.^[18] Vuonna 1958 CBS pyysi Flemingiltä Bond-televisiosarjaa. Sarjasta oli tarkoitus tulla 32-osainen, ja Fleming kirjoitti yksityiskohtaisen synopsiksen kolmeentoista jaksoon. Sarjaa ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Tuotantoyhtiö Hubbell Robinson hankki oikeudet Bond-televisioelokuvaan vuonna 1959, mutta suunniteltua elokuvaa ei koskaan tehty. Bondia olisi esittänyt elokuvassa James Mason.^[56]

James Bond -elokuva nähtiin televisiossa ensimmäisen kerran syyskuussa 1972, kun yhdysvaltalainen ABC esitti Kultasormen sunnuntai-illan elokuvana. Elokuvasta esitettiin voimakkaasti sensuroitu versio. Vuonna 1974 ABC esitti elokuvan 007 Istanbulissa, minkä jälkeen Bond-elokuvista tuli Yhdysvalloissa toistuvaa televisioviihdettä. Britanniassa Bond nähtiin televisiossa ensimmäisen kerran lokakuussa 1975, jolloin ITV esitti elokuvan Tohtori No. Tammikuussa 1980 esitetty Elä ja anna toisten kuolla sai 23,5 miljoonaa katsojaa, ja se on edelleen Britannian televisiohistorian katsotuin elokuva.^[57]

VHS- ja Betamax-Bondeja alettiin vuokrata 1980-luvun alussa ja myydä vuosikymmenen lopulla. Nykyisin Bond-elokuvat tulevat maksuttomille televisiokanaville sen jälkeen, kun niitä on ensin myyty videolla ja dvd:llä, maksutelevisiossa sekä suoratoistopalveluissa.^[58]

Etelä-Afrikan radio esitti Kuuraketin dramatisoituna kuunnelmana vuonna 1956. Bondia esitti Bob Holness.^[59][18] BBC esitti Elät vain kahdesti -romaanin dramatisoinnin vuonna 1990. Bondia esitti Michael Jayston.^[20]

James Bond tuli suurelle yleisölle tutuksi ensi kertaa vuonna 1958, kun englantilainen sanomalehti Daily Express alkoi ensimmäisenä lehtenä julkaista James Bond -sarjakuvaa.^[60] Kuutena päivänä viikossa heinäkuusta 1958 alkaen ilmestynyttä sarjakuvaa piirsi tammikuuhun 1966 asti John McLusky. Kirjailija Ian Fleming suhtautui ajatukseen sarjakuvasovituksesta aluksi varauksellisesti, sillä hän pelkäsi sarjakuvan vähentävän Bondin arvoa sekä tarinoidensa lyhentymistä. Kun Fleming oli saatu vakuuttuneeksi sarjakuvan laadusta, hän halusi vielä varmistaa, että sarjakuvan Bondista tulisi oikeannäköinen, joten hän teetti toisella taiteilijalla piirroksen Bondista malliksi lehdelle. McLusky piti Flemingin näkemystä kuitenkin liian 30-lukulaisen sotilaallisena ja teki Bondista nykyaikaisemman näköisen. McLusky yhdisteli Bondiinsa urheilija Henry Cottonia, näyttelijä Robert Tayloria, Gary Cooperia ja Edinburghin herttuaa. McLusky piirsi koko uransa aikana vuosina 1958–1983 yhteensä 18 James Bond -seikkailua ja 2250 strippiä.^[61]

McLuskyn lopetettua Daily Expressissä vuonna 1966 Bond-piirtäjänä jatkoi ensin Henry Gammidge ja hänen jälkeensä Yaroslav Horak. McLusky palasi Bondin pariin vuonna 1982 ja teki käsikirjoittaja Jim Lawrencen kanssa neljä uutta Bond-tarinaa.^[62]

Daily Express julkaisi Bondia vuoteen 1977 saakka. Sen jälkeen sarjakuvaa julkaistiin lehden sunnuntainumerossa ja arkipäivinä Daily Starissa vuoteen 1984 asti, jolloin se lopetettiin.^[63]

Ensimmäinen James Bond -sarjakuvalehti julkaistiin Yhdysvalloissa tammikuussa 1963 Kuvitettuja klassikkoja -sarjassa. Tarina oli nuorille suunnattu sovitus elokuvasta Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962). Julkaisu lisensoitiin eteenpäin sarjakuvayhtiö DC:lle, joka ei kuitenkaan koskaan alkanut julkaista vakituista Bond-sarjakuvaa ennen option raukeamista 1972.^[64]

1970-luvulla ja 1980-luvulla Bond-sarjakuvia julkaistiin lähinnä ei-englanninkielisissä maissa. Sarjakuvakustantaja Marvel hankki Bond-sarjakuvien lisenssin 1980-luvulla ja julkaisi yksiosaiset erikoisnumerosovitukset elokuvista Erittäin salainen ja Octopussy. Play Value julkaisi kaksi James Bond 007 Adventure Storybooks -sarjakuvaa hyvin nuorille lukijoille. Seuraavana Eclipse julkaisi sarjakuvasovituksen elokuvasta Lupa tappaa ja vuonna 1989 Mike Grellin kirjoittaman ja kuvittaman Permission to Die, jossa oli uutta materiaalia. Marvel julkaisi vuonna 1992 kaksitoista Bondia. Sarjakuvien oikeudet siirtyivät vuonna 1992 Dark Horselle. Se omisti Bond-lisenssin neljän vuoden ajan ja julkaisi viisitoista Bond-sarjakuvaa. Topps julkaisi vuonna 1996 kolmiosaisen sovituksen elokuvasta 007 ja Kultainen silmä. Bond-sarjakuvia ei juurikaan julkaistu sen jälkeen pitkään aikaan. Vuonna 2014 Bondin sarjakuvalisenssi siirtyi Dynamite Entertainmentille, joka aloitti Bond-sarjansa marraskuussa 2015.^[65]

James Bond -videopelejä on tehty vuoteen 2016 mennessä yhteensä 25. Ensimmäinen lisensoitu James Bond -peli oli Parker Brothersin kehittämä James Bond 007, joka julkaistiin heinäkuussa 1983 Atari 2600:lle sekä esimerkiksi Atari 5200:lle ja Commodore 64:lle.^[66][67] Edellisenä vuonna oli tosin Britanniassa julkaistu Shaken but Not Stirred -niminen Bond-peli ZX Spectrumille.^[68]

007 ja kultainen silmä -elokuvan pohjalta tehty, Nintendo 64:n vuonna 1997 julkaisema ensimmäisen persoonan ammuntapeli GoldenEye 007 oli suuri arvostelu- ja myyntimenestys. Peli sai Academy of Interactive Arts & Sciencesin vuoden pelin palkinnon ja nousi vuoteen 2001 mennessä kaikkien aikojen myydyimmäksi videopeliksi.^[69]

Vuosina 1999–2005 Electronic Arts julkaisi kahdeksan Bond-peliä, ja vuosina 2008–2012 Activision julkaisi neljä, jotka ovat Quantum of Solace, GoldenEye 007, James Bond 007: Blood Stone ja 007 Legends.^[70]

Pääartikkeli: James Bond (hahmo)

Päähahmo James Bond, koodinimeltään agentti 007, on Britannian tiedustelupalvelu MI6:n salainen agentti.^[5] Kirjailija Ian Fleming antoi Bondille nimen yhdysvaltalaisen lintutieteilijän James Bondin mukaan.^[71]

Fleming tarkoitti Bondin moderniksi hahmoksi, joka on aina kolmekymppinen. Elokuvasarjassa Bondin ikä on muuttunut, kun sarja on edennyt.^[72] Alussa Bond toimi kylmän sodan aikana, mutta vuodesta 2006 julkaistuissa elokuvissa hänen kerrotaan syntyneen vuonna 1968.^[5]

Bond on hyvin monitaitoinen.^[73] Hän on käynyt tiedustelupalvelun ja erikoisjoukkojen koulutuksen. Hän käyttää apunaan uudenaikaisia laitteita ja toimittaa kansainvälisiä rikollisia oikeuden eteen.^[5]

Bond arvostaa klassista hienostuneisuutta ja laatua. Hän kertoo kiinnittävänsä paljon huomiota yksityiskohtiin.^[74] Bond on naistenmies, innokas rahapelaaja, ja hän suosii vodkamartineja. Karismastaan huolimatta hänellä ei ole juurikaan läheisiä ystäviä.^[5]

M on Bondin esimies, Britannian Salaisen palvelun MI6:n tai MI7:n johtaja. Hänellä ja Bondilla on hyvin kiinteä suhde, vaikka M usein tuskastuukin Bondin sääntöjen vastaisiin menetelmiin ja hedonistiseen elämäntyyliin.^[75] Miss Moneypenny on Bondin esimiehen M:n pitkäaikainen sihteeri. Moneypenny ja Bond flirttailevat jatkuvasti, mutta heillä ei ole suhdetta.^[76] Q on MI6:n varusteiden kehittelystä ja valmistamisesta vastaavan osaston päällikkö. Bond varustautuu Q:n valmistamilla teknisillä apuvälineillä.^[77] CIA:n agentti Felix Leiter on Bondin hyvä ystävä, joka auttaa usein Bondia tämän työssä.^[78]

Bondin viholliset ovat usein miljardöörejä, joilla on suuret haaveet ja valtavat hankkeet, jotka uhkaavat maailmaa. Apunaan heillä on kätyreitä.^[79]

Bondin seikkailuihin kuuluu aina kauniita ja eteviä naisia. He voivat olla määrätietoisia salaisia agentteja, jotka pystyvät haastamaan Bondin, tai Bondin rakastajattaria eli ”Bond-tyttöjä”.^[80]

James Bondista tuli 1950- ja 1960-lukujen komean ja nokkelan playboysankarin perikuva. Hän oli lännessä silloin versoneen kulutusaikakauden symboli suosiessaan vain parhaita merkkejä ja saadessaan käytettävikseen uusinta huutoa olevia elektronisia laitteita.^[81]

Bondin innoittamana on syntynyt useita jäljitelmiä ja parodioita, kuten Salainen agentti 86 -televisio- ja elokuvasarja, Austin Powers -elokuvasarja sekä Johnny English -elokuvat.^[82]

Jotkut älymystöön kuuluvat kriitikot ja kirjailijat arvostelivat Flemingin Bond-romaaneja. Paul Johnson kirjoitti Bond-ilmiöstä kuuluisan kriittisen esseensä ”Seksi, snobismi ja sadismi”. Vakoilukirjailija John le Carré arvosteli Bondin moraalittomuutta, ja feministit ovat usein vastustaneet Bondin sovinistisuutta. Neuvostoliitto arvosteli Flemingiä siitä, että hän loi maailman, jossa ”lait kirjoitetaan pyssynpiipulla”. Moni lukija on arvostellut Bondeissa yleistä tuotemerkkien mainitsemista, jota Fleming harjoitti tuodakseen romaaneihinsa realismia.^[81]

• Cork, John & Stutz, Collin: James Bond -ensyklopedia. ((James Bond Encyclopedia, 2007, 2014.) Suomentaneet Raija Becks & Henrik Laine. Uusi laajennettu painos) Helsinki: Readme, 2015. ISBN 978-952-321-031-8
• Egan, Sean: Kuolematon James Bond. Salaisen agentin koko tarina. ((James Bond. The Secret History, 2016.) Suomentanut Laura Vesanto) Helsinki: Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-348-9
• Moore, Roger & Owen, Gareth: Bond on Bond. 50 vuotta Bond-elokuvia. ((Bond on Bond. The Ultimate Book on Over 50 Years of 007, 2012.) Suomentanut Petri Stenman) Helsinki: Like, 2012. ISBN 978-952-01-0793-2

• Eltonen, Tuuli: 007 ja tähtäimessä sukupuoli. Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-218-3
• Gresh, Lois H. & Weinberg, Robert: James Bondin pelit ja vehkeet. Toimivia laitteita vai mahdottomia keksintöjä? ((The Science of James Bond. From Bullets to Bowler Hats to Boat Jumps, the Real Technology Behind 007’s Fabulous Films, 2006.) Suomentanut Mari Hyypiä) Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5280-4
• O’Neill, Terry: Kaikki Bondista. ((All About Bond, 2012.) Suomentanut Lauri Niskanen) Helsinki: Nemo, 2013. ISBN 978-952-240-213-4

• Rytsä, Paavo: Daniel Craig – James Bond Elävä arkisto. 21.11.2006 (päivitetty 5.10.2012). Yleisradio.
• The geography of James Bond Alpha Galileo. Arkistoitu 15.9.2015. Viitattu 26.10.2012. (englanniksi)
• Saharinen, Jokke: Ian Flemingin James Bond: Vargr. Etelä-Suomen Sanomat. 22.2.2018.