itse
Suomi
[muokkaa]Adverbi
[muokkaa]itse
- omatoimisesti, henkilökohtaisesti
- Tein sen itse.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈit̪se/
- tavutus: it‧se
Pronomini
[muokkaa]itse
- (refleksiivinen) lauseen pääsanaan viittaavana appositiona käytettävä sana, joka korostaa nimenomaan lauseen subjektin eikä minkään muun tekevän jotakin
- Teitkö sen itse? Tietenkin, minä tein sen täysin itse. Ihmettelen usein itsekseni maailmanmenoa.
- Hän on päättänyt tehdä sen aivan itse.
- Hän on itse reilu ihminen joka ei valehtele.
- Vaunu lähti itse, kenenkään auttamatta, liikkeelle.
- (refleksiivinen, ~ + omistusliite) korvaa lauseen subjektina olevan persoonapronominin tämän ollessa lauseen muuna jäsenenä: kts. itseni, itsesi, itsensä, itsemme, itsenne
Etymologia
[muokkaa]alkuperäinen merkitys lienee ollut ’varjo’, josta substantiivin merkitys ’varjosielu’, josta pronominimerkitys[1]
Käännökset
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- itse Suomen murteiden sanakirjassa
Substantiivi
[muokkaa]itse (8)
- (psykologia) ego; persoonan subjektiivinen kokemus tai näkemys oman olemuksensa ilmentymisestä (kokonaisuutena)
- (parapsykologia) varjosielu, kaksoisolento tai etiäinen
- Mies halvaantui, kun hänen itsensä lähti omille teilleen.
- En se ollut minä, se oli minun itseni.
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | itse | itset |
| genetiivi | itsen | itsejen (itsein) |
| partitiivi | itseä | itsejä |
| akkusatiivi | itse; itsen |
itset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | itsessä | itseissä |
| elatiivi | itsestä | itseistä |
| illatiivi | itseen | itseihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | itsellä | itseillä |
| ablatiivi | itseltä | itseiltä |
| allatiivi | itselle | itseille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | itsenä | itseinä |
| translatiivi | itseksi | itseiksi |
| abessiivi | itsettä | itseittä |
| instruktiivi | – | itsein |
| komitatiivi | – | itseine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | itse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Taivutus on kuten sanalla "nalle".[2] Monikkomuodosta käytössä on lähinnä partitiivimuoto "itsejään", esimerkiksi "Anna muidenkin olla omia itsejään." Siinäkin voisi vaihtoehtoisesti käyttää muotoilua: "Anna muidenkin olla oma itsensä."[3]
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: itsekseen, itsekäs, itsellinen, itsenäinen, itsetön
- adverbit: itse asiassa
Yhdyssanat
[muokkaa]itsearvostus, itsehallinto, itsehalveksinta, itsehalveksunta, itsehavainnointi, itsehedelmöitys, itsehillintä, itsehoito, itseihailu, itseilmaisu, itseinduktio, itseinho, itseironia, itseiva, itsekasvatus, itsekehu, itsekeskeinen, itsekidutus, itsekontrolli, itsekorostus, itsekritiikki, itsekunnioitus, itsekuri, itselaukaisin, itseluottamus, itsemurha, itsemurhaaja, itsensäpaljastaja, itsensäpaljastelu, itseoikaisu, itsepalvelu, itsepetos, itsepoiminta, itsepuolustus, itsepäinen, itsepölytys, itserahoitus, itserakas, itserakkaus, itseruoskinta, itsesensuuri, itsesiitos, itsesoimaus, itsesuggestio, itsesuojelu, itsesytyntä, itsesyytös, itsesäilytys, itsesääli, itsesäätely, itsetarkkailu, itsetarkoitus, itsetehostus, itsetilitys, itsetuho, itsetuntemus, itsetunto, itsetutkistelu, itsetypistys, itsetyydyttää, itsetyydytys, itsetyytyväinen, itsevalta, itsevaltainen, itsevaltias, itsevarma
Aiheesta muualla
[muokkaa]- itse Kielitoimiston sanakirjassa
- itse Suomen etymologisessa sanakirjassa
- Artikkeli 480 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa