arvokkuus
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]arvokkuus (40)
- se, että tuntee olevansa arvokas, omanarvontunto
- Hän yritti koota arvokkuutensa rippeet pyhkiessään lokaa kasvoiltaan.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈɑrʋokːuːs/
- tavutus: ar‧vok‧kuus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | arvokkuus | arvokkuudet |
| genetiivi | arvokkuuden | arvokkuuksien |
| partitiivi | arvokkuutta | arvokkuuksia |
| akkusatiivi | arvokkuus; arvokkuuden |
arvokkuudet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | arvokkuudessa | arvokkuuksissa |
| elatiivi | arvokkuudesta | arvokkuuksista |
| illatiivi | arvokkuuteen | arvokkuuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | arvokkuudella | arvokkuuksilla |
| ablatiivi | arvokkuudelta | arvokkuuksilta |
| allatiivi | arvokkuudelle | arvokkuuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | arvokkuutena | arvokkuuksina |
| translatiivi | arvokkuudeksi | arvokkuuksiksi |
| abessiivi | arvokkuudetta | arvokkuuksitta |
| instruktiivi | – | arvokkuuksin |
| komitatiivi | – | arvokkuuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | arvokkuude- | |
| vahva vartalo | arvokkuute- | |
| konsonantti- vartalo |
arvokkuut- | |
Etymologia
[muokkaa]sanan arvokas vartalosta arvokk- ja suffiksista -uus
Käännökset
[muokkaa]1. se, että tuntee olevansa arvokas, omanarvontunto
|
Aiheesta muualla
[muokkaa]- arvokkuus Kielitoimiston sanakirjassa