arpa

Katso myös: árpa

arpa (9-E) (monikko arvat)

1. arpajaisissa arvontaan osallistuva lippu tai vastaava; arvontaväline

   Asia ratkaistiin arvalla.

• IPA: /ˈɑrpɑ/
• tavutus: ar‧pa

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	arpa	arvat
genetiivi	arvan	arpojen (arpain)
partitiivi	arpaa	arpoja
akkusatiivi	arpa; arvan	arvat
sisäpaikallissijat
inessiivi	arvassa	arvoissa
elatiivi	arvasta	arvoista
illatiivi	arpaan	arpoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	arvalla	arvoilla
ablatiivi	arvalta	arvoilta
allatiivi	arvalle	arvoille
muut sijamuodot
essiivi	arpana	arpoina
translatiivi	arvaksi	arvoiksi
abessiivi	arvatta	arvoitta
instruktiivi	–	arvoin
komitatiivi	–	arpoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	arva-
vahva vartalo	arpa-
konsonantti- vartalo	-

Germaaninen *arƀa (> ruotsin arv ’perintö’). Myös muita germaanisia lainaselityksiä on esitetty. Vastineita lähisukukielissä karjalan arpa, vatjan arpa, vepsän arb, viron arp ja pohjoissaamen vuorbi.^[1]

• arvata

• substantiivit: arpajaiset
• verbit: arpoa

arpakuutio, arpalippu, arpaluu, arpanoppa, arpaonni, arpapeli, arpaseteli, arvanheitto, pika-arpa, raaputusarpa, raha-arpa, voittoarpa

para, para-, rapa

• arpa Kielitoimiston sanakirjassa
• arpa Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

arpa, yksipaikkainen verbi, yksikkö

1. mennä

paye

ek

• Tamura, Suzuko: アイヌ語沙流方言辞典. (Ainugo Saru hogen jiten, Ainun sarun murteen sanakirja). Soufuukan, 1996. ISBN 978-488-323-093-8.
• Kayano, Shigeru (toim.): 萱野茂のアイヌ語辞典. (Kayano Shigeru no ainugo jiten, Kayano Shigerun ainun sanakirja). Sanseidou, 1996. ISBN 978-438-517-050-3.

arpa f.

1. harppu

Huomaa, että vaikka arpa on feminiinisukuinen sana, se saa eteensä maskuliiniartikkelin el, sillä se alkaa painollisella a-kirjaimella.

arpa

1. (kasvitiede) ohra; ohranjyvä