Siirry sisältöön

Muisteliaisia

Wikiaineistosta
Muisteliaisia
Loimaan tuomiokunnan kansanjuhlassa Pöytyällä kesäkuun 19 p. 1890.
Kirjoittanut Simeon Hirvonen


Suur’ riemu syttyi Suomessa,
Kun saatiin olo uus;
Niin koitti Pohjan puolessa
Kuin päivän ihanuus.
Vaikk’ oli sota sortanut
Tääll’ elon kaiken nyt,
Niin pian oli kohonnut
Taas kansa elpynyt.
Kyll’ useasta outoa
Ol’ uusi muutos tuo,
Ja moni muutti kotoa
Pois emon vanhan luo.
Ei luullut liittoveljeä
Kaikk’ uskolliseksi,
Kun tämä kovin hirveä
Ol’ ennen monesti.
Kun ensi ilon hämmästys
Käv’ ohi kansasta,
Niin vasta nähtiin väsymys
Sotien vammasta.
Vaan vähitellen vaurastui
Taas voima Suomenmaan
Ja vilja kasvoi, valmistui
Vaivoja korvaamaan.
Samaten kasvoi kansakin
Ain’ yhä enemmän;
Niin kostui maamme armahin
Kanss’ uuden elämän.
Nyt vuoti rauhan siunaus
Perästä sotien,
Ja sitä seuras vaurastus
Taas kaikinpuolinen.
Ja kansa kaiken Suomenmaan
Nyt hoiti itseään,
Ja taasen työhön vakavaan
Se riensi ryhtymään.
Suot, korvet, norot todistaa
Sen kuinka kansa voi
Taas auroin, kuokin koristaa
Maan, minkä Luoja soi.
Vaikk’ oli vähäväkinen
Tää kansa kaikkiaan
Ja jonkun satatuhannen
Vaan luki lapsiaan,
Siin’ oli voima, jäntevyys
Tok’ aina tunnettu
Ja horjumaton kestävyys
Monesti koitettu.
Mit’ enemmän se eneni
Ja kävi lukuisaks,
Sit’ enemmän myös liseni
Sen varat suuremmaks.
Tää kansa alkoi kyetä
Jo talon toimihin
Ja orpo neito yletä
Täysihin voimihin.
Nyt onpi sillä omana
Jo paljon semmoista,
Mit’ esi-isäin aikana
Ei voitu arvata.
Miss’ oli korvet entiset,
Nyt viljaa kasvaa ne,
Ja missä norot vetiset
Siin’ on nyt niittymme.
Konehet, höyry humisee
Nyt salomaillamme;
Kuin aate, liike vilisee
Ja kiitää sanamme.
Maailman äärest’ äärehen
Nyt keskustella saa
Myös meikäläinen äänehen,
Vaikk’ aavan meren ta’a.
Mik’ oliskaan se tuotanto,
Jot’ emme täällä saa;
Ja missä olis olento
Parempi – sanokaa!
Ja mit’ ei anna isänmaa,
Sen korvaa tyytymys;
Miel’-oikkuja ei noudattaa
Täss’ ole kysymys.
Siis mit’ ei miekka terävä
Tääll’ aikaan saattanut,
Ja väkivalta hirveä
Ei koskaan tuottanut,
Sen suoritti nyt rauhan työ, –
Työ jalo, siunattu;
Sill’ edestä sen poistuu yö
Pimeä, kammottu.
Ja vaikka monta pilveä
Taas väikkyy taivaalla,
Ja mieli, ennen hilpeä,
On masentuneena,
Niin työhön uupumattomaan,
Kuin ikään yksi mies,
Nyt kehoittaapi tarttumaan
Meit’ oma kotilies.
Yksmielisyyttä tarvitaan
Ja maltti kallis on,
Kun pilvet peittää sumullaan
Taivasta valtion.
Lainkuuliaisuus, vakavuus
On turva pienoisten;
Mut taito täm’ ei ole uus
Kalevan kansallen.
Tää juhla olkoon tärkeä
Sen opin kertaus,
Ett’ uskollisuus väkevä
On paras puolustus;
Ja että taito, valistus
On suurin rikkaus,
Jumalan pelko, luottamus
On paras viisaus.
Me emme luota miekkahan,
Jos meille kuinka käy:
Se meidät heittää hukkahan
Ja pelastust’ ei näy.
Jos työ ja Luojaan luottamus
Ei turvaa meille suo,
Niin vähä veren vuodatus
Apua meille tuo.
Pois mieli musta, matala
Pakene meistä vaan!
Kun kanssamme on Jumala,
Niin kaikki voitetaan!
Suo Herra, että juhlamme
Ois mielten yhdistys,
Ja kaikki työmme, toimemme
Nimelles ylistys!


Lähde: Turun Kuva-Lehti 29.6.1890.