Yrjö Loimaranta

Yrjö Loimaranta
Viipurin piispa
1935–1942
Edeltäjä	Erkki Kaila
Seuraaja	Ilmari Salomies
Suomen opetusministeri
Cajanderin I hallitus 2.6.1922–14.11.1922 Cajanderin II hallitus 18.1.1924–31.5.1924
Edeltäjä	Niilo Liakka Niilo Liakka
Seuraaja	Niilo Liakka Lauri Ingman
Opetusministeriön kansliapäällikkö
1919–1935
Seuraaja	Ivar Groundstroem
Henkilötiedot
Syntynyt	26. joulukuuta 1874 Oulu
Kuollut	27. joulukuuta 1942 (68 vuotta) Mikkeli
Ammatti	piispa
Vanhemmat	Wilhelm Lindstedt Hilma Nyholm
Puoliso	Hilja Julia Teittinen (1901–)
Sukulaiset	Hilma Elisabeth Stenros (sisko) Siiri Loimaranta (sisko) Laina Kivi (sisko) Lauri Loimaranta (veli) Suoma af Hällström (sisko) Hilja Oksanen (sisko) Sakari Loimaranta (veli) Eero Loimaranta (veli) Aura Lindstedt (sisko)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Yrjö Arvi Vilho Loimaranta (vuoteen 1906 Lindstedt;^[1] 26. joulukuuta 1874 Oulu – 27. joulukuuta 1942 Mikkeli) oli suomalainen pappi, virkamies, Viipurin hiippakunnan piispa ja opetusministeri.

Loimarannan vanhemmat olivat kirkkoherra Wilhelm Lindstedt ja Hilma Nyholm. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1897 ja teologian kandidaatiksi 1909. Pappi hänestä tuli vuonna 1901. Loimaranta toimi aluksi koulumiehenä ja myöhemmin senaatin kirkollisasiainesittelijänä ja opetusministeriön kansliapäällikkönä. Porvoon suomalaisen yhteiskoulun johtajana 1899–1902 toimittuaan hän siirtyi Helsingin suomalaisen tyttökoulun uskonnon kollegaksi 1902–1912. Samaan aikaan hän oli ajoittain senaatin apulaisesittelijänä. Vuonna 1912 Loimarannasta tuli kirkollisasian toimituskunnan esittelijäsihteeri. Tässä tehtävässä ollessaan Loimarannalle annettiin tehtäväksi Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruunajaisseremonian valmistelu Turun tuomiokirkossa. Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta.

Vuonna 1919 Loimarannasta tuli opetusministeriön esittelijäneuvos ja kansliapäällikkö. Loimaranta oli opetusministeri Cajanderin I hallituksessa 1922 ja Cajanderin II hallituksessa 1924, molemmissa ammattiministerinä.^[2]

Viipurin hiippakunnan piispana Loimaranta toimi 1935–1942. Piispakauden alkupuolta sävytti taloudellinen ja henkinen optimismi,^[3] loppupuolta puolestaan sotavuodet. Talvisodan alettua tuomiokapituli poistui Viipurista joulukuussa 1939 ensin Savitaipaleelle ja rauhan tultua Mikkeliin huhtikuussa 1940.^[4] Piispakautta vaivasi osaltaan Loimarannassa jo sen alkuvaiheessa todettu vakava sairaus. Teologisesti Loimaranta kuului nuorkirkolliseen suuntaan ja oli mukana Teologisen lauantaiseuran nimellä tunnetussa uudistushenkisessä keskustelupiirissä.^[1]

Loimaranta oli Merimieslähetysseuran puheenjohtaja 1932–1938 sekä Mannerheim-liiton liittoneuvoston puheenjohtaja 1936–1942. Hän julkaisi muun muassa teokset Sosialistimme ja uskonto (1908) ja Kirkollinen alkukoulu (1913) sekä toimitti piispa Olavi Heliövaaran kanssa kirkkolain vuosina 1921, 1930 ja 1939.

Loimarannan puoliso vuodesta 1901 oli Hilja Julia Teittinen.

• Toiviainen, Kalevi: Kaakonkulman hiippakunta 1897–1945. Mattila, Ouri & Mäkitalo, Tuula & Peura, Esa-Matti (toim.): Kaakonkulman kapituli: Savonlinnan, Viipurin ja Mikkelin hiippakunta 1897–2004, 2004, s. 13–81. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-607-135-X
• Mikkelin hiippakunnan piispat 1879–: Yrjö Loimaranta
• Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 474–475. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.

• Autio, Veli-Matti: Loimaranta, Yrjö (1874–1942). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Yrjö Loimaranta : Päivä Unkarin Inkerissä, Suomen Kuvalehti, 21.07.1934, nro 30, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot