Whitesnake

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Whitesnake
Whitesnake esiintymässä vuonna 2011.
Whitesnake esiintymässä vuonna 2011.
Tiedot
Toiminnassa 1978–1990, 1994, 1997, 2002–
Tyylilaji hard rock
blues rock
glam metal
Kotipaikka Englanti North Yorkshire, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

David Coverdale, laulu
Joel Hoekstra , kitara, taustalaulu
Reb Beach, kitara, taustalaulu
Tommy Aldridge, rummut
Michael Devin, basso, taustalaulu
Michele Luppi, koskettimet, taustalaulu

Entiset jäsenet

Katso:
Luettelo Whitesnaken jäsenistä
Levy-yhtiö

EMI (1978–1998)
Geffen Records (1984–1994) (vain USA)
SPV (2006–2010)
Frontiers Records (2010–)

Aiheesta muualla
Whitesnake

Whitesnake on brittiläinen rockmusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja David Coverdale perusti vuonna 1978, kun hänen edellinen yhtyeensä Deep Purple oli hajonnut vuonna 1976.

Whitesnake nousi suosioon kotimaassaan jo vuonna 1980 ilmestyneen studioalbuminsa Ready an’ Willingin myötä, mutta Yhdysvalloissa yhtyeen suosio käynnistyi toden teolla vasta studioalbumin 1987 ilmestyttyä. Yhtye julkaisi tämän jälkeen 1980-luvun kuluessa vielä studioalbumin Slip of the Tongue (1989), kunnes Coverdale hajotti yhtyeen pitääkseen taukoa musiikinteosta. Yhtye palasi lavoille muutamaan otteeseen 1990-luvun kuluessa, mutta molemmat comebackit jäivät vain vuoden mittaisiksi. Vuonna 1997 yhtye julkaisi levy-yhtiön painostuksen alla paluualbumin Restless Heart nimellä David Coverdale & Whitesnake, vaikka albumi oli alun perin tarkoitettu Coverdalen omaksi sooloalbumiksi.

Restless Heart -albumin julkaisemisesta huolimatta yhtyeen varsinaista paluuta saatiin odottaa vielä viisi vuotta, kunnes yhtye palasi virallisesti esiintymislavoille vuonna 2002. Yhtyeen seuraavaa, pelkällä Whitesnake-nimellä ilmestynyttä studioalbumia puolestaan jouduttiin odottamaan lähes 20 vuoden ajan, vuoden 2008 Good to Be Badiin saakka. Yhtyeen seuraava studioalbumi Forevermore ilmestyi vuonna 2011 ja The Purple Album vuonna 2015.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978–1979: Perustaminen ja ensimmäiset julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhtyeen vuosina 1979–1984 käyttämä ”käärmelogo”.

Coverdale perusti Whitesnaken vuonna 1978,[1][2] mutta yhtye toimi alun perin Coverdalen taustaorkesterina, kun hän julkaisi toisen soololevynsä Northwinds (1978).[1] Taustayhtyeen nimi tuli sekä Coverdalen ensimmäisestä soololevystä White Snake (1977) että hänen siihen aikaan alituisesti käyttämistä käärmeennahkabootseista. Kitaristit Micky Moody ja Bernie Marsden olivat ensimmäiset yhtyeeseen kiinnitetyt jäsenet.lähde?

Whitesnakesta kehittyi vuoden 1978 aikana Coverdalelle varsinainen yhtye ja samana vuonna yhtye julkaisi Snakebite EP:n. Se oli Whitesnaken ensimmäinen julkaisu, mutta se uudelleenpaketoitiin jo samana vuonna (Coverdalen Northwinds-albumin kappaleilla täydennettynä) jälleen nimellä Snakebite.lähde?

Snakebitea seurasi Whitesnaken ensimmäinen kunnon pitkäsoitto, joka myös julkaistiin vuonna 1978. Kyseessä oli Trouble, joka sai nimensä Coverdalen ensimmäisen lapsen samanaikaisesta syntymästä.[3] Levyllä soitti myös Coverdalen entinen yhtyetoveri Jon Lord, jonka kanssa hän oli ollut samaan aikaan Deep Purplessa vuosina 1973–1976.[4] Vaikkei levy ollutkaan suuri menestys (se ylsi Britannian myyntitilastoissa vain sijalle 50,[5] ja albumin kaksi singleä eivät nousseet listoille lainkaan), se sisälsi sille ajalle suosittuja kappaleita, kuten ”Take Me with You”, jota yhtye tulisi esittämään vielä 2000-luvullakin.[6] Trouble-kiertueen aikana Whitesnake, ja sen kokoonpano Coverdale, Lord, Micky Moody, Bernie Marsden, Neil Murray ja Dave Dowle, äänitti myös kuuden kappaleen livealbumin, Live at Hammersmith, mutta se julkaistiin vain Japanissa.[7][8]

Kiertueen jälkeen yhtye palasi takaisin studioon äänittämään toista pitkäsoittoaan. Vuoden 1979 loppupuolella julkaistiin Lovehunter, joka aiheutti pientä kohuakin hieman rohkealla kannellaan, jossa nähdään alaston nainen jättimäisen käärmeen päällä. Siitä huolimatta levy nousi edeltäjiään korkeammalle Britannian myyntilistoilla, vaikkei sijaa 29 korkeammalle.[9] Levyltä julkaistiin myös single, ”Long Way from Home”, joka ei kuitenkaan noussut Britanniassa sijaa 55 korkeammalle.[10] Singlen B-puoli, ”Walking in the Shadow of the Blues”, muodostui kuitenkin Whitesnaken suosituimmiksi kappaleiksi.[8] Levyn päätöskappale ”We Wish You Well” tulisi myös olemaan niin sanottu "konserttioutro" tähän päivään asti, sillä kappale soi kaiuttimista jokaisen Whitesnake-konsertin päätteeksi.lähde?

1979–1983: Menestystä Englannissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Whitesnake esiintymässä vuonna 1980.

Pian Lovehunter-albumin julkaisun jälkeen Deep Purplen entinen rumpali Ian Paice liittyi Whitesnakeen ja oli mukana albumin kiertueellakin.[1] Kiertueen aikana yhtye esiintyi muun muassa kuuluisalla Readingin festivaalilla.[11] Paicen liittyminen lisäsi myös Whitesnaken yhteyttä hajonneeseen Purpleen, jolloin yhtye sai entistä enemmän huomiota. Paicen ensimmäinen levy Whitesnaken kanssa osoittautuikin yhtyeen siihen mennessä menestyneimmäksi. Vuoden 1980 Ready an’ Willing (numero 6 Britannian myyntilistoilla[12] ja 90. Yhdysvalloissa) sisälsi myös Whitesnaken ensimmäisen brittihitin; Bernie Marsdenin säveltämän singlen ”Fool for Your Loving”, joka ylsi sijalle 13 Britanniassa.[13]

Levyn julkaisun jälkeen yhtye aloitti maailmankiertueensa, jonka aikana äänitettiin myös livealbumi. Kyseinen Live...In the Heart of the City äänitettiin vuoden 1980 kesäkuun lopulla kuuluisassa Hammersmith Odeonissa. Levy julkaistiin saman vuoden lokakuussa tupla-LP:nä, joka sisälsi myös Live at Hammersmith -levyn toisella vinyylillä. Live...In the Heart of the City osoittautui menestykseksi yltäen sijalle 5 Britanniassa.[14] Levyltä onnistuttiin julkaisemaan singlekin; Whitesnaken cover-versio Bobby Blandin ”Ain’t Love in the Heart of the City” -kappaleesta, josta yhtye oli tosin julkaissut studioversion Snakebite-EP:llä (1978). Vaikkei se olekaan alun perin omaa tuotantoa, ”Ain’t Love in the Heart of the City” -kappaleesta on tullut yksi Whitesnaken suosituimpia kappaleita, ja se on pysynyt yhtyeen livesetissä tähän päivään saakka.lähde?

Jo vuoden 1980 lopulla Whitesnake oli aloittanut äänittää uutta studiolevyä. Vuoden 1981 alussa julkaistu Come an’ Get It oli jälleen suuri menestys Whitesnakelle päästen sijalle kaksi Britanniassa,[15] mutta vain sijalle 151 Yhdysvalloissa. Levyn singleistä ”Don’t Break My Heart Again” ylsi Britanniassa sijalle 17,[16] ja ”Would I Lie to You” sijalle 37.[17] Yhtye aloitti jälleen kiertueen, johon kuului esiintyminen myös kuuluisalla Monsters of Rock -festivaalilla.[18]

Come an’ Get It -kiertueen loputtua vuonna 1981, solisti David Coverdale matkusti perheineen eteläiseen Portugaliin aloittamaan uuden albumin kappaleiden kirjoitukset.[19] Coverdalen palattua Britanniaan yhtye aloitti albumin harjoitukset, mutta tähän mennessä välit jäsenten välillä olivat alkaneet kiristyä.[20] Joulukuussa 1981 kitaristi ja alkuperäisjäsen Micky Moody erosi yllättäen Whitesnakesta. Samaan aikaan Coverdalen 4-vuotias tytär sairastui vakavasti,[21] joten hän päätti panna Whitesnaken tauolle.[21] Kun Whitesnake oli tauolla, Coverdale oli alkanut olla huolissaan yhtyeen pienistä palkoista, joten hän päätti lopettaa yhteistyön manageri John Colettan kanssa (joka oli ollut myös ollut Deep Purplen manageri, vuosina 1968–1976).[22] Coverdalen palattua Whitesnaken pariin vuonna 1982, muut jäsenet alkoivat myös lähteä.[23] Ainoa, joka jäi Coverdalen kanssa yhtyeeseen oli kosketinsoittaja Jon Lord. Coverdale sai kuitenkin kasattua uuden kokoonpanon, johon kuuluivat hänen ja Lordin lisäksi Mel Galley (kitara), Colin Hodgkinson (basso) ja Cozy Powell (rummut), mutta ketkään näistä jäsenistä eivät päässeet soittamaan uudelle albumilla, joka oli lähes valmis (Galley tosin äänitti joitain taustalauluja).

Elokuussa 1982 Micky Moody yllättäen palasi Whitesnakeen,[20] ja pääsi myös äänittämään kitaraosuuksia levylle. Saints & Sinners julkaistiin viimein marraskuun 1982 lopulla. Albumi oli jälleen menestys, yltäen Britannian listoilla sijalle yhdeksän[24] ja sisälsi jälleen kaksi Whitesnaken suositumpien joukkoon päässyttä kappaletta; ”Here I Go Again” ja ”Crying in the Rain”. Saints & Sinnersia seurasi jälleen kiertue, jonka aikana yhtye esiintyi jo toista kertaa Monsters of Rock -festivaalilla.[25]

1983–1985: Lisää jäsenten vaihdoksia ja läpimurto Yhdysvalloissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Whitesnake esiintymässä Monsters of Rock -festivaalilla 1983.

Vaikka Whitesnake olikin vuoden 1983 kiertueella, työ seuraavaa levyä varten oli jo alkanut. Kappale ”Guilty of Love” julkaistiin singlenä juuri ennen Monsters of Rock -festivaalia, jotta yhtyeellä olisi jotain mitä promotoida. David Coverdale onkin myöhemmin sanonut, että koko levy olisi pitänyt julkaista jo vuonna 1983.[26] Kun levyn äänitykset oli viimeistelty 1983 lopulla, Colin Hodgkinsonille annettiin potkut yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia, ja hänet yllättäen korvasi alkuperäinen basisti Neil Murray.[27] Samaan aikaan Micky Moody ilmoitti jälleen lähtevänsä Whitesnakesta, mutta tällä kertaa lopullisesti.[20] Coverdale onnistui hankkimaan Thin Lizzy -kitaristi John Sykesin Moodyn paikalle,[28] joka toi monien mielestä rankempaa ja voimakkaampaa kitaran soittoa yhtyeeseen. Näistä jäsenmuutoksista huolimatta uusi albumi Slide It In julkaistiin tammikuussa 1984. Se ylsi jälleen Britannian myydyimpien levyjen joukkoon, ja oli korkeimmillaan sijalla yhdeksän.[29] Tämä versio sai tosin vaihtelevia arvosteluita, pääasiassa kaksimielisten sanojen ja huonona pidetyn tuotannon vuoksi.[30] Samalla kun Slide It In julkaistiin, Whitesnake sai levytyssopimuksen yhdysvaltalaiselta Geffen-levy-yhtiöltä, joka vaati, että albumi miksattaisiin uudelleen. Tuottaja Keith Olsenin avulla Slide It Inin äänet uusittiin, jolloin niistä saatiin paljon terävämpiä ja dynaamisempia.[31] Tämä antoi myös oivan mahdollisuuden John Sykesille ja Neil Murraylle korvata Micky Moodyn kitara- ja Colin Hodgkinsonin basso-osuudet.lähde?

Ennen kuin albumia Slide It In (1984) aloitettiin miksaamaan Yhdysvaltoja varten, ehti yhtye aloittaa maailmankiertueensa, jonka aikana se teki monia TV-esiintymisiä, mukaan lukien Top of the Pops -esiintyminen Englannissa.[32] Yhtye jatkoi Euroopan kiertämistä, kunnes Mel Galley loukkasi onnettomuudessa kätensä.[28] Galley jouduttiin lopulta erottamaan yhtyeestä, jonka jälkeen yhtye jatkoi kiertämistä kokoonpanolla Coverdale, Sykes, Murray, Powell ja Lord, mutta pian tapahtui lisää vaihdoksia yhtyeen kokoonpanossa, kun Jon Lord palasi uudelleen koottuun Deep Purpleen huhtikuussa 1984.[28] Tämän jälkeen yhtye joutui jatkamaan nelimiehisenä – lukuun ottamatta kosketinsoittaja Richard Baileyta, joka soitti lavan takana.[30]

Kun Jon Lord lähti Whitesnakesta huhtikuussa, Slide It Inin uudelleenmiksattu versio julkaistiin Yhdysvalloissa. Levy osoittautuikin siellä yhtyeen läpimurroksi, minkä jälkeen Whitesnaken kysyntä kasvoi. Pian virtaviivaisempi, nelimiehinen Whitesnake alkoi kiertää Yhdysvaltoja, ensin Quiet Riotin ja myöhemmin Dion lämmittelijänä.[30][33] Kappaleista ”Love Ain't No Stranger” ja ”Slow an' Easy” kuvattiin myös musiikkivideot.[34][35] Pitkä Slide It In -kiertue päättyi esiintymiseen vuoden 1985 Rock in Rio -festivaalilla Rio de Janeirossa, Brasiliassa.[30]

1985–1988: 1987 ja maailmanlaajuinen suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertueen päätyttyä rumpali Cozy Powell lähti yhtyeestä. Syynä tähän olivat huonot välit solisti Coverdalen kanssa.[36] Ennen Powellin lähtöä Coverdale oli suunnitellut yhtyeen lopettamista, mutta levy-yhtiö Geffen sai hänet suostuteltua jatkamaan työskentelyä ainakin John Sykesin kanssa, sillä yhtiö näki paljon potentiaalia molemmissa.[36] Coverdale lähti Sykesin kanssa eteläiseen Ranskaan, aloittamaan kirjoitustyöt seuraavaa albumia varten.[37] Basisti Neil Murray auttoi myöhemmin sovituksissa. Kaksi kappaletta, jotka näistä sessioista syntyivät, osoittautuikin Whitesnaken eräiksi suurimmiksi hiteiksi; ”Still of the Night” ja ”Is This Love”. Coverdale, Sykes ja Murray muuttivat pian Los Angelesiin etsimään uutta rumpalia levyä varten,[38] jonka he löysivätkin Aynsley Dunbarista. Mutta juuri kun Coverdalen lauluja ryhdyttiin äänittämään, hän sai poskiontelontulehduksen, jolloin albumin teko jouduttiin keskeyttämään.[39] Albumi jäi pahasti jälkeen aikataulusta, etenkin kun Coverdale joutui leikkaukseen ja kuntoutukseen.[40] Mutta samaan aikaan albumia työstettiin Coverdalen selän takana, joka oli yksi syistä, mikä johti hänen John Sykesin välien rikkoutumiseen.[40] Coverdalen ääni palautui ja hän onnistui äänittämään osuutensa albumille. Kun viimeiset äänitykset oli tehty, Coverdale erotti kaikki jäsenet yhtyeestä, ja päätti hankkia täysin uuden kokoonpanon. Kokoonpano, jonka Coverdale keräsi, koostui hänen lisäkseen kitaristeista Adrian Vandenberg ja Vivian Campbell, basisti Rudy Sarzosta sekä rumpali Tommy Aldridgesta.lähde?

Uusi levy julkaistiin huhtikuussa 1987. Se ilmestyi Whitesnake-nimellä Yhdysvalloissa ja 1987-nimellä Euroopassa, ja nousi suoraan Yhdysvaltain myyntilistan 2. sijalle.[41] Levyä myytiin yksin Yhdysvalloissa kahdeksan miljoonaa kappaletta, ja se auttoi myös Slide It Inin nousemaan taas listoille. Yksi syy, minkä takia levyä myytiin niin paljon, olivat musiikkivideot, joissa esiintyi Coverdalen silloinen tyttöystävä, näyttelijä Tawny Kitaen. Videot tehtiin uudelleen äänitetylle ”Here I Go Againille” (sija 1 Yhdysvaltain listalla[42]), ”Is This Lovelle” (2.[42]), ”Give Me All Your Lovelle” (48.[42]) ja ”Still of the Nightille” (79[42]), josta tulikin julkaisunsa jälkeen MTV:n kaikkein pyydetyin video. Kun levy julkaistiin, kiertue oli jo alkanut. Tällä kertaa Whitesnake toimi Mötley Crüen lämmittelijänä Amerikassa, kunnes 1987 nousi listojen kärkeen, jolloin Whitesnake sai oman kiertueensa pääesiintyjänä.lähde?

Tähän mennessä Whitesnake oli täysin muuttunut alkuperäisestä muodostaan. Yhtye oli muuttanut imagoaan ja musiikkityyliään kaupallisemman hair metalin suuntaan, minkä todisti vielä enemmän se, ettei yhtyeen setti-listaan päässyt Slide It Iniä (1984) vanhempaa omaa materiaalia (”Here I Go Again” ja ”Crying in the Rain” esitettiin uudempina, ’87-versioina).[43][44][45][46] Tästä huolimatta Whitesnaken kiertueet olivat menestyksekkäitä ja 1987:stä tulikin yhtyeen menestynein levy.lähde?

1988–1990: Slip of the Tongue ja yhtyeen hajoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrian Vandenberg ja David Coverdale Monsters of Rock -festivaalilla vuonna 1990.

Kun kiertue loppui, Vivian Campbell lähti Whitesnakesta keskinäisten erimielisyyksien takia,[47] joten yhtyeen kokoonpano muuttui jälleen vuoden 1989 Slip of the Tongue -albumille. Vuoden 1988 aikana David Coverdale kirjoitti kaikki uudet kappaleet hyväksi ystäväkseen muodostuneen kitaristi Adrian Vandenbergin kanssa. Juuri ennen äänitysten aloitusta Adrian Vandenberg loukkasi kätensä, ja tämä esti häntä soittamasta levyllä kokematta suurta kipua. Coverdale odotti Vandenbegin parantumista, mutta lopulta hänen oli pakko etsiä uusi kitaristi viimeistelemään levy. Hän palkkasi entisen Frank Zappa- ja David Lee Roth -kitaristin, Steve Vain. Coverdale oli nähnyt Steve Vain elokuvassa Crossroads, jossa Vai oli tehnyt Coverdaleen suuren vaikutuksen.[48] Vai viimeisteli albumin yhtyeen kanssa ja liittyi lopulta vakituiseksi jäseneksi. Adrian Vandenberg ehti myös parantua ja jatkoi Whitesnaken riveissä, esiintyen kaikissa uusissa musiikkivideoissa ja ollen mukana maailmankiertueella. Kun Slip of the Tongue julkaistiin marraskuussa 1989, se ylsi sijalle 10 Yhdysvalloissa[41] myyden yli neljä miljoonaa kappaletta. Tämä oli vain puolet 1987 myyntiluvuista, ja albumin sisältöäkin kritisoitiin jonkin verran.[49][50][51]

Albumia seurannut Liqour & Poker -maailmankiertue oli siihen mennessä Whitesnaken suurin, yhtyeen esiinnyttyä yli miljoonalle ihmiselle ympäri maailmaa. Kiertueen aikana yhtye toimi myös vuoden 1990 ”Monsters of Rock” -festivaalin pääesiintyjänä.[52] Kun kiertue loppui syyskuussa, 1990, Coverdale päätti hajottaa yhtyeen. Hän oli samaan aikaan käymässä läpi avioeroa Tawny Kitaenista ja koki itsensä väsyneeksi sekä tauon tarpeessa.[53]

1994: Greatest Hits -kiertue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 Whitesnake palasi yllättäen kiertämään Eurooppaa, kun Geffen Records julkaisi uuden Greatest Hits -kokoelman yhtyeen uran vaiheista. Coverdalen lisäksi yhtyeeseen ei palannut muita entisiä jäseniä kuin Adrian Vandenbeg ja Rudy Sarzo. Muut uudet jäsenet palkattiin vain kiertuetta varten, mukaan lukien Ratt-kitaristi Warren DeMartini.[54] Kiertueen jälkeen Geffen ei uusinut Whitesnaken levytyssopimusta, minkä jälkeen Coverdale jälleen hajotti yhtyeen.lähde?

1997–1998: Restless Heart ja Starkers in Tokyo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Whitesnakesta ei Greatest Hits -kiertueen jälkeen kuultu mitään noin kolmeen vuoteen, kunnes vuonna 1997 David Coverdale ja Adrian Vandenberg työstivät uusien jäsenten kanssa uuden Whitesnake-albumin Restless Heart. Levyä suunniteltiin alun perin David Coverdalen soololevyksi, mutta levy-yhtiön painostuksen takia se julkaistiin nimellä ”David Coverdale & Whitesnake”. Levyllä kuultiin kuitenkin Whitesnaken paluuta aikaisempaan R&B-tyyliinsä, ja levy onkin myös ensimmäinen Whitesnake-levy, jossa Adrian Vandenbeg soittaa kaikilla kappaleilla – aiemmin hän oli soittanut vain uudelleen äänitetyn ”Here I Go Againin” kitarasoolon. Kun levy julkaistiin, se ei ollut suuri menestynyt. Se ylsi vain sijalle 34 Britannian listoilla,[55] eikä sitä virallisesti julkaistu Yhdysvalloissa levytyssopimuksen puutteessa. Levyä seurannutta kiertuetta mainostettiin Whitesnaken jäähyväiskiertueena, minkä jälkeen yhtye lopullisesti lopettaisi uransa. Tämän kunniaksi yhtyeen settilistaan pääsi paljon vanhojakin kappaleita, kuten ”Walking in the Shadow of the Blues”, ”Don’t Break My Heart Again” ja ”Ready an’ Willing”.[56][57] Kiertueen aikana Coverdale ja Vandenberg tekivät myös akustisen konsertin Japanissa, joka julkaistiin vuonna 1998 levynä nimellä Starkers in Tokyo. Kun yhtyeen jäähyväiskiertue päättyi vuoden 1997 lopussa, hajosi se jälleen.lähde?

2002–2009: 25-vuotisuudelleenkokoaminen ja Good to Be Bad

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Whitesnake esiintymässä vuonna 2008.

Vuonna 2002 EMI pyysi David Coverdalea kokoamaan uuden Whitesnake-kokoelmalevyn juhlistaakseen Whitesnaken 25-vuotisjuhlavuotta tulevana vuonna. Kun Coverdalelta kysyttiin aikoisiko hän kiertää, hän kokosi uuden Whitesnake-kokoonpanon, joka koostui hänestä, kitaristeista Doug Aldrich ja Reb Beach, kosketinsoittaja Timothy Drurysta, basisti Marco Mendozasta ja aiemmasta rumpalista Tommy Aldridge. Yhtye alkoi kiertää maailmaa, joka johtikin Whitesnaken viralliseen paluuseen. Yhtye nauhoitti vuonna 2004 uuden live-DVD:n ja CD:n nimeltä Live in the Still of the Night, joka julkaistiin vuonna 2006.[58] Levy sisälsi materiaalia kaikilta Whitesnaken ajoilta, ja menestyikin suhteellisen hyvin. Mutta ennen kuin levy julkaistiin, Marco Mendoza oli lähtenyt yhtyeestä, ja hänet korvannut Uriah Duffy. Myös vuonna 2006 Coverdale allekirjoitti uuden levytyssopimuksen SPV:n kanssa[59] ja julkaisi toisen livealbumin, nimeltään Live: In the Shadow of the Blues, joka sisälsi myös neljä uutta studiokappaletta. Whitesnake jatkoi kiertämistä kunnes Tommy Aldrige lähti yhtyeestä joulukuussa 2007. Hänet korvasi Chris Frazier.[60]

Keväällä 2008 julkaistiin Whitesnaken uusi studioalbumi Good to Be Bad, joka olikin yhtyeen menestynein sitten Slip of the Tonguen. Levy menestyi etenkin Britanniassa, missä se ylsi sijalle 7 myyntilistoilla[61] ja voitti Classic Rock -lehden vuoden parhaan albumin palkinnon.[62] Whitesnake jatkoi kiertämistä ympari maailmaa esiintyen muun muassa Sauna Open Air -festivaalilla Suomessa 2008[63] ja Download-festivaalilla Englannissa 2009.

2009–2015: Forevermore ja Live at Donington 1990

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 kesän Whitesnake kiersi Pohjois-Amerikkaa Judas Priestin kanssa, kunnes elokuussa David Coverdale vaurioitti äänensä, jonka jälkeen loput kiertueesta piti perua. Lopulta, helmikuussa 2010, Coverdale antoi lausunnon, jossa hän kertoi äänensä voivan hyvin ja että uutta levyä valmistellaan.lähde?

Kesäkuun 16. päivänä Whitesnaken sivuilla kerrottiin, että basisti Uriah Duffy ja rumpali Chris Frazier olivat eronneet yhtyeestä ja että uusi rumpali tulisi olemaan Briian Tichy.[64] Uudeksi basistiksi nimitettiin myöhemmin Michael Devin.[65] Yhtye koki vielä lisää muutoksia, kun kosketinsoittaja Timothy Drury lähti yhtyeestä syyskuussa 2010 aloittaakseen soolouransa.[66] Druryn lähdöstä huolimatta yhtye kertoi tekevänsä tulevan levyn loppuun ennen kuin lähtevät etsimään uutta kosketinsoittajaa hänen tilalleen.[67]

Joulukuussa 2010 uuden albumin nimeksi ilmoitettiin Forevermore, ja se julkaistiin 25. maaliskuuta 2011.[68] Samalla kun Forevermore julkaistiin, Whitesnake paljasti, että 3. kesäkuuta julkaistaisiin CD/DVD-combo Whitesnaken vuoden 1990 Monsters of Rock -konsertista nimellä Live at Donington 1990.[69] Yhtye myös ilmoitti nettisivullaan kiertuepysäkkejä Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joihin kuului myös konsertti Helsingin jäähallissa 6. kesäkuuta 2011.[70] Koskettimia kiertueella soitti Brian Ruedy.[71] Yhtye soitti myös Kivenlahti Rock -festivaalin pääesiintyjänä 7. kesäkuuta 2013.[72] Tammikuussa 2013 julkaistiin Tommy Aldridgen palanneen takaisin bändin rumpaliksi. [73]

2015-: The Purple Album

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Whitesnake julkaisi 29. toukokuuta 2015 The Purple Albumin. Albumi on tribuutti yhtyeen laulajan, David Coverdalen, ajoille Deep Purplen riveissä ja sisältää Whitesnaken tulkitsemat uudet versiot valikoimasta Deep Purplen ”Mark 3” ja ”Mark 4” -albumien kappaleista. ”Uusi albumi on minun kunnianosoitukseni Deep Purplelle ja mahdollisuudelle, joka minulle annettiin yli 40 vuotta sitten. Yhtye otti minut mukaan mielettömälle matkalle, joka on jatkunut aina näihin päiviin asti ja en voisi kuvitella parempia opettajia. Deep Purple oli ainutlaatuinen ja mahtava koulu musiikin maailmaan. Olemme innoissame päästessämme soittamaan näitä kappaleita keikoilamme”, kertoo David Coverdale. Vuonna 2015 Whitesnake lähti The Purple Tour -kiertueelle, joka poikkesi myös Suomessa 11. marraskuuta 2015 Helsingin jäähallissa.

Yhtye esiintyi Helsingin jäähallissa 6. kesäkuuta 2022.[74]

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo Whitesnaken jäsenistä

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajanaan on listattu vain yhtyeen viralliset jäsenet, joten sessio- ja kiertuejäseniä ei ole merkitty.

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Whitesnake Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 12.1.1983 Helsinki, UKK-Halli [75]
  • 14.6.1983 Turku, Ruisrock
  • 22.6.1994 Helsinki Kulttuuritalo
  • 8.11.1997 Helsinki, Kulttuuritalo
  • 20.9.2004 Helsinki, Jäähalli
  • 3.11.2004 Oulu, Jäähalli
  • 16.11.2004 Tampere, Jäähalli
  • 17.11.2004, Turku, Elysee Areena
  • 11.7.2006 Helsinki, Jäähalli
  • 8.6.2008 Tampere, Sauna Open Air
  • 12.12.2008 Helsinki, Jäähalli
  • 28.5.2009 Oulu, Club Teatria
  • 6.6.2011 Helsinki, Jäähalli
  • 7.6.2013 Espoo, Kivenlahti Rock
  • 11.11.2015 Helsinki, Jäähalli
  • 29.7.2016 Kuopio, Rockcock
  • 12.7.2019 Pietarsaari, Keskuskenttä
  • 13.7.2019 Tampere, Sauna Open Air
  • 6.6.2022 Helsinki, Jäähalli

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ a b c Whitesnake sukupuu 1978-1981.
  2. ↑ Classic Rock presents Whitesnake The Official Magazine s.127
  3. ↑ Haastattelu David Coverdalen kanssa. youtube.com. 2003.
  4. ↑ Jon Lordin biografia jonlord.org. Viitattu 9.10.2010.
  5. ↑ Trouble listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  6. ↑ Whitesnake esittämässä "Take Me With Youn" vuonna 2005. youtube.com.
  7. ↑ Live at Hammersmith Amazon.com. amazon.com. Viitattu 9.10.2010.
  8. ↑ a b Whitesnake Music in Review.
  9. ↑ Lovehunter listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  10. ↑ "Long Way from Home" listatiedot. chartstats.com.
  11. ↑ Uudelleenmasteroidun Ready an’ Willingin lehtinen, sivu 8.
  12. ↑ Ready an' Willing listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 9.10.2010.
  13. ↑ "Fool for Your Loving" listatiedot. chartstats.com. Viitattu 9.10.2010.
  14. ↑ Live...In the Heart of the City listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 9.10.2010.
  15. ↑ Come an' Get It listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  16. ↑ ChartArchive - Whitesnake - Don't Break My Heart Again ChartArchive.org. Viitattu 7.11.2013.[vanhentunut linkki] (englanniksi)
  17. ↑ ChartArchive - Whitesnake - Would I Lie To You ChartArchive.org. Viitattu 7.11.2013.[vanhentunut linkki] (englanniksi)
  18. ↑ Monsters of Rock 1981 juliste. gophoto.it. Arkistoitu 3.8.2014. Viitattu 24.8.2012.
  19. ↑ Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu neljä.
  20. ↑ a b c Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997.
  21. ↑ a b Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu seitsemän.
  22. ↑ Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu seitsemän ja kahdeksan.
  23. ↑ Deep Purple Appreciation Society uutisoi Whitesnaken uudesta kokoonpanosta. deep-purple.net.
  24. ↑ Saints & Sinners listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 9.10.2010.
  25. ↑ Monsters of Rock 1983 juliste. gophoto.it. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 24.8.2012.
  26. ↑ Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu viisi.
  27. ↑ Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu seitsemän.
  28. ↑ a b c Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä.
  29. ↑ Slide It In listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 9.10.2010.
  30. ↑ a b c d Whitesnaken sukupuu 1982-1985.
  31. ↑ Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 11.
  32. ↑ Whitesnake esittämässä kappaleen "Give Me More Time" Top of the Pops-ohjelmassa. youtube.com.
  33. ↑ Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 16.
  34. ↑ "Love Ain't No Strangerin" musiikkivideo Daily Motionissa. dailymotion.com. Viitattu 9.10.2010.
  35. ↑ "Slow & Easyn" musiikkivideo Daily Motionissa. dailymotion.com. Viitattu 9.10.2010.
  36. ↑ a b 1987 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu kahdeksan.
  37. ↑ 1987 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu yhdeksän.
  38. ↑ 1987 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 11.
  39. ↑ 1987 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 12.
  40. ↑ a b 1987 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 13.
  41. ↑ a b Whitesnaken USA:n lista-sijoitukset. allmusic.com.
  42. ↑ a b c d Whitesnaken lista-sijoitukset
  43. ↑ Settilista vuodelta 1987. setlist.fm.
  44. ↑ Settilista vuodelta 1987. setlist.fm.[vanhentunut linkki]
  45. ↑ Settilista vuodelta 1988. setlist.fm.[vanhentunut linkki]
  46. ↑ Settilista vuodelta 1988. setlist.fm.
  47. ↑ Slip of the Tonguen 20-vuotisjuhlajulkaisun lehtinen, sivu neljä.
  48. ↑ Slip of the Tongue 20-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu viisi.
  49. ↑ Slip of the Tongue arvosteluja. rateyourmusic.com.
  50. ↑ allmusic.com arvostelee Slip of the Tongue allmusic.com.
  51. ↑ Whitesnake Music in Review: 1987-Slip of the Tongue. youtube.com.
  52. ↑ Monsters of Rock 1990 info. ukrockfestivals.com. Viitattu 9.10.2010.
  53. ↑ Classic Rock presents Whitesnake The Official Magazine s.20
  54. ↑ Whitesnake sukupuu 1994-2010. deep-purple.net. Viitattu 9.10.2010.
  55. ↑ Restless Heart listatiedot. chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  56. ↑ Konsertti arvostelu vuodelta 1997. psof.fi.[vanhentunut linkki]
  57. ↑ Settilista vuodelta 1997. setlist.fm.
  58. ↑ Live...in the Still of the Night Amazon.comissa amazon.com.
  59. ↑ Blabbermouth.net uutisoi Whitesnaken kirjoittaneen levytyssopimuksen Steamhammer/SPV:n kanssa. roadrunnerrecords.com. 3.8.2006. Viitattu 10.10.2010.
  60. ↑ Blabbermouth.net uutisoi Whitesnaken ilmoittaneen uuden rumpalinsa roadrunnerrecords.com. 27.12.2007. Viitattu 10.10.2010.
  61. ↑ Good to Be Bad listatiedot chartstats.com. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  62. ↑ Classic Rock -palkintojen voittajat. billboard.biz. Arkistoitu 4.1.2009. Viitattu 11.10.2010.
  63. ↑ 80srocks.net uutisoi Whitesnaken tulevan Suomeen 2008. 80srocks.net. Viitattu 11.10.2010.[vanhentunut linkki]
  64. ↑ Blabbermouth.net uutisoi Tichyn liittyneen yhtyeeseen. roadrunnerrecords.com.
  65. ↑ Whitesnake uutisoi uuden basistin. whitesnake.com. 20.8.2010. Arkistoitu 29.8.2010. Viitattu 15.10.2010..
  66. ↑ Blabbermouth.net uutisoi Timothy Druryn lähdöstä. roadrunnerrecords.com. 13.9.2010.
  67. ↑ Classic Rock uutisoi Druryn eronneen Whitesnakesta. classicrockmagazine.com.
  68. ↑ Classic Rock uutisoi Whitesnaken uudesta albumista. classicrockmagazine.com.
  69. ↑ Classic Rock uutisoi Whitesnaken "Live at Donington 1990" albumista. classicrockmagazine.com.
  70. ↑ Radio Rock: Whitesnake Suomeen 06.06.2011. radiorock.fi. Viitattu 22.5.2010..
  71. ↑ Whitesnake uutisoi uuden kosketinsoittajan. whitesnake.com. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.4.2010..
  72. ↑ http://www.tiketti.fi/Whitesnake-ja-kotimaisia-karkiesiintyjia-Kivenlahti-Rockiin-uutiset/8090
  73. ↑ Rich Chamberlain 28 January 2013: Tommy Aldridge rejoins Whitesnake MusicRadar. Viitattu 22.6.2020. (englanniksi)
  74. ↑ Pasi Kostiainen: Maailmankuulu rokkari maistoi perisuomalaista alkoholia ikimuistoisin seurauksin – seuraavan päivän olotila kertoi kaiken is.fi. 19.10.2021. Viitattu 19.10.2021.
  75. ↑ http://www.whitesnake-blog.com/giras/

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Whitesnake
Luettelo Whitesnaken jäsenistä
Studioalbumit:
EP:t:
Livealbumit:
Kokoelmat:
Singlet:
Videotallenteet:
Katso myös:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Whitesnake&oldid=22708122”