Volgan saksalaiset
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Uskottavaa tarinaa, mutta mistä? |
| Volgan saksalaiset | |
|---|---|
| Wolgadeutsche поволжские немцы |
|
.svg) Volgan saksalaisten lippu |
|
 Volgan saksalaisen siirtolaisperheen muistomerkki Kansasissa, Yhdysvalloissa |
|
| Asuinalueet |
 Venäjä Saksa |
| Kielet | venäjä, saksa |
| Uskonnot | luterilaisuus |
| Sukulaiskansat | muut venäjänsaksalaiset |
Volgan saksalaiset (saks. Wolgadeutsche, ven. поволжские немцы, povolžskie nemtsy) ovat Venäjällä alkujaan Volgan alueella asuneita saksalaistaustaisia ihmisiä.
Katariinan kutsu saksalaisille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katariina II, joka itsekin oli saksalainen, allekirjoitti 22. heinäkuuta 1763 manifestin, jossa hän kutsui ulkomaalaisia muuttamaan Venäjälle erityisesti sellaisille alueille, joiden alkuperäisväestöön Venäjän eliitti ei luottanut. Katariinan tarjoukseen tarttui arviolta 100 000 saksalaista.[1][2]
Näille siirtolaisille luvattiin liuta erilaisia erityisoikeuksia kuten isoja veronalennuksia, vapaus harjoittaa omaa uskontoaan ja vapautus asevelvollisuudesta.[2] Lisäksi Katariina takasi varattomille ulkomaalaisille menolipun Venäjälle valtion kustannuksella sekä vapauden lähteä Venäjältä, mikäli saapujat tulisivat katuman päälle. Tehtaita ja muuta tuotantoa Venäjälle perustavat saivat myös vapauden myydä tavaroitaan sekä Venäjän sisämarkkinoilla että ulkomaanvientiin ilman tulleja 10 vuoden ajan. Tehtaan perustajille luvattiin myös maaorjia ja talonpoikia toiminnan aloittamiseen.[3]
Vuosina 1764–1767 tuhansia maanviljelijöitä muutti eteläisestä ja läntisestä Saksasta hedelmällisille Saratovin ja Kamyšenin alueelle. He olivat luterilaisia ja menestyivät hyvin viljelijöinä, mutta heidän oppinsa eivät levinneet venäläisten talonpoikien keskuuteen.[4]
Keisari Aleksanteri II:n valtakaudella 1860-luvulla aloitettiin kuitenkin erilaisia venäläistämistoimia: venäjän kielestä tuli pakollinen aine kouluissa ja Volgan saksalaisia alettiin kutsua asepalvelukseen. Monet Volgan saksalaiset lähtivät maasta tämän takia ja nämä suuntasivat pääsääntöisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Myös ensimmäisen maailman sodan puhjettua Volgan saksalaisia lähti suuremmissa määrin Venäjältä, koska nämä leimattiin sisäisiksi vihollisiksi.[2]
Neuvostoaikana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän sisällissodan jälkeen Venäjälle perustettiin vuonna 1924 Volgan saksalaisten autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, jonka pääkaupunki oli Engels. Tasavalta lakkautettiin vuoden 1941 syyskuussa Stalinin pelätessä Volgan saksalaisten ryhtyvän Neuvostoliiton vastaiseen taisteluun Saksan puolella. Neuvostohallitus ilmoitti asetuksessaan, että Volgan saksalaisten joukossa oli tuhansittain pettureita ja vakoojia.[5] Stalin määräsi, että saksalaiset oli siirrettävä itään Kazakstaniin, Siperiaan ja muille syrjäisille alueille.
Stalinin aikana vainon kohteeksi joutuivat erityisesti papit, professorit ja opettajat, joiden teloitusten jälkeen Volgan saksalaisten kulttuurin ja identiteetin säilyminen jäi vaakalaudalle.[2]
Vuonna 1964 Volgan saksalaiset vapautettiin Neuvostoliitossa siitä syytteestä, jonka mukaan he olivat toisen maailmansodan aikana syyllistyneet neuvostovallan pettämiseen. Osa heistä vaati 1960-luvun lopulla saada palata kotiseuduilleen Volgan varsille, osa haki muuttolupaa Länsi- tai Itä-Saksaan ja osa muutti Baltian maihin.[5]
Neuvostoliiton romahdettua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo 1980-luvulla sekä Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen monet Volgan saksalaiset muuttivat Saksaan, koska Saksassa oli voimassa paluumuuttolaki: kaikki sellaiset etniset saksalaiset, jotka todistettavasti olivat joutuneet karkoituksen uhreiksi tai olivat pakolaisia, saivat Saksan kansalaisuuden muuttaessaan maahan. Laki koski myös tällaisten henkilöiden puolisoita ja jälkeläisiä.[6] Tämä johti todelliseen muuttoaaltoon Saksaan ja nykyään pari miljoonaa volgansaksalaista asuu Saksassa – tämä siitäkin huolimatta, että moni ei osaa enää puhua saksaa. 1990-luvun loppupuolella Saksa kiristi paluuehtoja varsinkin kieltä osaamattomien kohdalla. Saksaan muuttaneet Volgan saksalaiset, ja näiden jälkeläiset, ovat kohdanneet negatiivisia asenteita Saksassa.[2]
Myös Venäjällä on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen pyritty korvaamaan Volgan saksalaisille näiden kohtaamia vahinkoja mm. järjestämällä asunto niiltä paikkakunnilta, joista heidät karkotettiin. Eri kaupungeilla on kuitenkin erilaiset käytännöt siitä, miten tällaisen korvauksen saaneita käsitellään esim. asuntojonoissa.[7]
Tunnettuja Venäjällä syntyneitä volgansaksalaisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Helene Fischer (syntynyt 1984).
- Andre Geim (syntynyt 1958)[8]
- Roman Neustädter (syntynyt 1988)[9]
- Boris Rauschenbach, (1915–2001)[10]
- Eduard Rossel (syntynyt 1937).[11]
- Alfred Schnittke (1934–1998).
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Russian-Germans Deutsche Welle. 21.7.2013. Viitattu 22.6.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e The Forgotten Stories of Russian-German Immigrants DW History and Culture. 10.12.2023. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
- ↑ The Manifesto The Volga Germans. 2024. Viitattu 22.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Heikki Kirkinen: ”Talonpojat”, Venäjän historia, s. 170. (4. painos) Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-15799-1
- ↑ a b Küng, Andres: Unelma vapaudesta. Passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa, s. 160-163. Kustannuspiste Oy, 1979. ISBN 951-95192-9-7
- ↑ Dietz, Barbara: German and Jewish migration from the former Soviet Union to Germany: Background, Trends and Implications. Journal of Ethnic and Migration Studies, 2000, 26. vsk, nro 4, s. 635-652. (englanniksi)
- ↑ Once Exiled, Russia's Ethnic Germans Still Seeking A Way Back Radio Free Europe/Radio Liberty. 14.1.2022. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Physics 2010 NobelPrize. Viitattu 5.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Perform Media Deutschland GmbH: Als Mainzer geht man nicht nach Frankfurt Spox. 25.6.2009. Viitattu 5.2.2023. (saksa)
- ↑ Раушенбах Б.В, академик - Пристрастие - Автобиографические фрагменты Pravbeseda. Viitattu 5.2.2023. (venäjäksi)
- ↑ Eduard Rossel Ergartovich, photo, biography Persona. Viitattu 5.2.2023.