Väinö Karanko

Väinö Karanko (ent. Savolainen; 5. huhtikuuta 1901 Valtimo – 24. huhtikuuta 1983) oli rajavartiolaitoksessa ja Suomen Puolustusvoimissa palvellut eversti toimien toisen maailmansodan aikana erilaisissa joukko-osastojen esikuntatehtävissä.

Karanko valmistui Kadettikoulusta vuonna 1927 sekä Sotakorkeakoulusta 1935 (yleisesikuntaupseeri 1936). Hän toimi Rajavartiolaitoksessa joukkueenjohtajana 1923–1925 ja 1927–1929 sekä komppanianpäällikkönä 1930–1933. Lapin sotilaspiirissä hän toimi esikuntaupseerina vuosina 1935–1939. Talvisodassa hän toimi Lapin Ryhmän operatiivisen osaston päällikkönä sekä Osasto Willamon esikuntapäällikkönä. Hän toimi 11. divisioonan esikuntapäällikkönä vuonna 1940 ja Perä-Pohjolan sotilasläänin esikuntapäällikkönä 1940–1941. Jatkosodan aikana hän toimi Erillinen pataljoona 16:n komentajana vuonna 1941 ja 6. divisioonan esikuntapäällikkönä 1941–1944. Karanko haavoittui Ihantalassa vuonna 1944. Sodan jälkeen hän toimi jälleen Perä-Pohjolan sotilasläänin esikuntapäällikkönä 1944–1945 ja 1948–1949. Hän oli pidätettynä vuosina 1945–1947 25 kuukauden ajan asekätkentäjutun vuoksi. Karanko toimi pääesikunnan erikoistehtävissä 1949 ja 1950–1952. Hän johti Reserviupseerikoulua vuosina 1952–1954. Vuosina 1954–1957 hän toimi esikuntapäällikkönä 1. divisioonassa. Karanko erosi vakinaisesta palvelusta vuonna 1957.

Ylennyksiä: reservinvänrikki 1923, luutnantti 1927, kapteeni 1931, majuri 1940, everstiluutnantti 1941, eversti 1951.

• Kadettiupseerit 1920–1985. Kadettikunta r.y., Upseeriliitto r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7
• https://runeberg.org/kuka/1954/0332.html