Troll (asema)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Troll
Troll auringonlaskun marraskuun alussa 2009
Troll auringonlaskun marraskuun alussa 2009
Osoite Kuningatar Maudin maa, Etelämanner
Huoneistoala 400 m2
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Troll on Norjan omistama, vuonna 1989 avattu tutkimusasema Kuningatar Maudin maalla, Antarktiksella. Aseman koordinaatit ovat: 72°00′43.5″S 2°31′56″E. Asema sijaitsee 1270 metriä merenpinnan tasolta, 235 kilometriä merenrannalta. Asemaa isännöi Norsk Polarinstitutt.

Seitsemän kilometriä asemasta luoteeseen sijaitsee tammikuussa 2005 avattu Troll Airfield (Trollin lentokenttä), joka rakennettiin helpottamaan alueen kulkuyhteyksiä.

Perustietoa asemasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaisemmin asema oli auki ainoastaan kesäisin, kunnes vuoden 2005 laajennuksen myötä siitä tehtiin ympärivuotinen. Talvisin asemalla on tilaa 6–8 työntekijälle, mutta kesäisin alueelle pystytetään tilapäinen leiri, joka nostaa aseman väliaikaisen asukasluvun noin neljäänkymmeneen. 23. helmikuuta 2009 asemalla vieraili 15 eri maan ympäristöministeriä keskustelemassa ilmaston lämpenemisestä.

Aseman tutkimusalaan kuuluu muun muassa:

Successful Antarctic conference (Arkistoitu – Internet Archive)

Tämä Norjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.