Tilutus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tilutusta sähkökitaralla
Kitaristi Steve Vai tunnetaan virtuoosimaisesta tilutuksesta.

Tilutus on musiikkiin liittyvä slangisana, jolla viitataan pääasiassa sähkökitaran nopeaan soittamiseen, joskin termi pätee myös muihin soittimiin. Tilutus on käsitteenä ristiriitainen: osa musiikin harrastajista pitää termiä halventavana ilmaisuna, kun taas monen mielestä termi on luonteeltaan neutraali eikä ilmaise muuta kuin soiton nopeutta. Nimi "tilutus" on onomatopoeettinen ja kuvaa korkealta kitaran ylänauhoilta soitettua hyvin nopeatempoista melodiajuoksutusta, joka kuulostaa ihmisäänenä kuin ti-lu-li-lu (ks. ääninäyte).

Tilutuksen historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun jälkipuolisko tunnetaan jälkikäteen kitarasankarien aikakautena, mutta tuolloin tilutusta ei vielä kuultu, koska soittotekniikka ei ollut populaarimusiikin kohdalla vielä kehittynyt siihen suuntaan, vaan tuolloin keskityttiin enemmän esimerkiksi vibraaton ja venytyksien (bending) mestarilliseen hallintaan blues-kitaristien jalanjäljissä.

Al Di Meola on jazz-koulutuksen saanut, mutta rock-musiikista innoitusta saanut kitaristi, joka kertoi uransa alkuvaiheessa yrittäneen olla maailman nopein kitaristi.[1] Hänen ensimmäinen soololevynsä ilmestyi 1976 ja kaupallisesti menestynein levy, Elegant Gypsy, vuonna 1977. Ratkaisevimpana levynä tilutuksen leviämisen kannalta on kuitenkin pidetty Van Halen -yhtyeen debyyttilevyä vuodelta 1978. Siinä kitaristi Eddie Van Halen soittaa kuuluisan "Eruption" -instrumentaalikappaleensa.

Tilutustekniikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilutuksessa kitaristi voi periaatteessa soittaa erikseen plektralla jokaisen yksittäisen sävelen, mutta useimmiten monet sävelet soitetaan pelkällä otelaudan käden liikkeillä (mikä on muutenkin yleinen tekniikka sähkökitaran soitossa). Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää kitaristi Yngwie Malmsteenin sooloja. Tällaista tekniikkaa voidaan hyödyntää myös basson soitossa. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää basisti Stuart Hammia.

Lisäksi käytetään runsaasti legatomaista sävellinjaa tuottavia hammer onpull-off -yhdistelmiä, joilla voi soittaa varsin nopeaa tilutuksenomaista soittoa ilman plektraa. Tällaisessa soittotekniikassa pelkkä otelaudan käsi voi tuottaa ääniä painamalla kieli ensin voimakkaasti alas, ja sen jälkeen nyhtäisemällä sormi pois, jolloin kieli jää soimaan. Tiluttaessa tätä tekniikkaa toistetaan hyvin nopeasti.

Akustisessa kitarassa näin tuotetut äänet jäävät usein voimakkuudeltaan liian heikoiksi, ellei käytetä riittävän suurta voimaa otelautakädessä.

Eddie Van Halenia pidetään tappinginselvennä keksijänä, vaikka Genesiksen Steve Hackett käytti tekniikkaa ennen Van Halenia. Steve Vai ja Michael Romeo ovat tunnetusti Eddie Van Halenin lisäksi taitavia täppääjiä. Tilutuksessa voidaan pyrkiä myös "demppaamaan" eli soivien kielten vaimentamista plektraa pitävällä kädellä jolloin syntyy uniikki sointi. Esimerkiksi Al Di Meola on soittanut nopeita sooloja, joissa dempataan tasaisesti kaikki sävelet plektrakädellä.

Yngwie Malmsteen taas ihaili 1800-luvulla mainetta niittänyttä viulisti Niccolò Paganinia, Malmsteenin soitossa voidaan kuulla paljon neoklassisia piirteitä.

Kitaristi Yngwie Malmsteen tunnetaan virtuoosimaisista kitarasooloistaan, joissa hyödynnetään usein tilutusta.
Billy Sheehan on basisti joka käyttää paljon tilutustekniikkaa.
Gary Moore käytti paljon tilutusta tehdessään heavy metal -levyjä, mutta myös hänen bluesin soitossaan kuultiin toisinaan tilutusta.

Keskeisiä tilutuslevyjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisesti merkittäviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Al Di Meola - Elegant Gypsy
Van Halen
Yngwie Malmsteen - Marching Out

Tuoreempia levyjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Steve Vai - Passion And Warfare
Stratovarius - Destiny
Children Of Bodom - Hatebreeder
  1. Tämä tieto on mainittu Di Meolan 1970-luvun levyjen ensimmäisten CD-painosten kansivihoissa (kehikoiduin kansikuvin varustetut Columbia Jazz sarjan CD:t)
  2. Denyer, Ralph: Suuri kitarakirja, s. 32. (Steve Vai) WSOY, 1992. ISBN 9510200727